Näytetään tekstit, joissa on tunniste Diana Wynne Jones. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Diana Wynne Jones. Näytä kaikki tekstit

13. maaliskuuta 2011

Sunnuntain iloksi JK

Etukäteen oli suunnitellut, että sunnuntain iloksi olisi L, jolloin Harper Leen Kuin surmaisi satakielen saisi haltioituneet kehunsa. Kirjasta tehty elokuva on tänään YLETeeman klassikkoelokuvana.

JK:ssa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, siinä on useita lempikirjailijoitani ja –kirjojani. Jones, Jääskeläinen ja Kivi!


Ensimmäisenä Noidan veli, josta olen kirjoittanut aikaisemmin. Tampereen Finnconissa pari vuotta sitten kuuntelin paneelikeskustelua Diana Wynne Jonesista. Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että Noidan veli on kirjailijan paras. Kirjailijan laajasta tuotannosta olen lukenut Noidan veljen lisäksi vain muutaman suomennetun teoksen. Hienoja kirjoja.

James Joycea kuuluu lukea, eikö niin? Hyllyyni on eksynyt Taiteilijan omakuva nuoruusvuosilta ensimmäisen poikakaverini innoittamana. Hän opiskeli englantia ja rakastui Joyceen Finnegans Waken ja Odysseuksen myötä. Minuun Joyce ei tehnyt niin suurta vaikutusta.

Leski, nunna ja kurtisaani odottaa lukemista. Delawaren pojat on niitä lapsena lukemiani poikien seikkailukirjoja, joista pidin kovasti.

Pasi Ilmari Jääskeläisen koko kirjamuotoinen tuotanto on tässä hyllyssä. Toisessa hyllyssä ovat ne Portti-lehdet, joissa julkaistiin hänen kunkin vuoden scifi- ja fantasiakirjoituskilpailun voittaneet novellinsa. Nautin suuresti Jääskeläisen tyylistä kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin. Olen monesti yrittänyt kirjoittaa Jääskeläisen kirjoista. Joka kerta olen huomannut, että se on hyvin vaikeaa, sillä en pysty tavoittamaan niiden monimuotoisuutta. Olen joskus verrannut Jääskeläisen tyyliä Malice Mizeriin. Vertaus on edelleen osuva.

Lilian Kallion Ugudibuu on erittäin riemastuttava teos. Viiden nuoren naisen selviämistarina Tampereella kaikkien muiden ihmisten yhtäkkiä hävittyä maailmasta on tutustumisen arvoinen.

Aleksis Kiven Mestariteokset II löytyi asuintaloni jätehuoneesta. Ihmettelen kyllä itseäni, sillä Seitsemän veljestä puuttuu hyllystäni edelleen. Seitsemän veljestä on ihana!

Anita Konkan Hullun taivaassa olen saanut sisareltani jouluna 1991. En muista kirjasta mitään, pitäisi ehkä lukea uudestaan. Sen sijaan Dean R. Koontzin kirjan Ääniä yössä muistan oikein hyvin. Geenimanipuloitu koira Einstein valloittaa sydämeni joka kerta. Kirjallisuudessa on kaksi eläintä, joita rakastan. Toinen on Einstein ja toinen on eräs leijona, josta L-kirjoissa lisää.

Olemisen sietämätön keveys on kuin aforismi.

3. tammikuuta 2010

Noidan veli

Diana Wynne Jonesin Noidan veli ilmestyi suomeksi vuonna 1980. Ensilukeminen teki suuren vaikutuksen ja pidin sitä yhtenä parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Sisareni lukivat sen myös ja keskusteluissa ilmeni, että he kaikki eivät pitäneetkään kirjasta. He pitivät sitä liian ahdistavana voidakseen nauttia siitä.

Päätin lukea Noidan veljen nyt uudestaan, ties kuinka monennen kerran. Halusin lukea sen itselleni varoitukseksi ja muistutukseksi. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin useampi vuosi, joten muistissani olivat vain kirjan pääpiirteet. Noidan veli kertoo Kissasta, oikealta nimeltään Eric, jonka sisar Gwendolen on mahtava noita. Kissa on passiivinen tarkkailija, joka palvoo sisartaan. Itseään hän ei pidä minään, kaikki taito ja lahjakkuus, aivan kaikki, on Gwendolenissa.

Kissa on puhtaimpia itsensä syrjäyttämisen hahmoja, mihin olen kirjallisuudessa törmännyt. Koska itseni syrjäyttäminen on persoonallisuuteni huonoimpia ominaisuuksia (ominaisuus, jonka näkevät vain minut paremmin tuntevat ihmiset), ajattelin, että tämä kirja vahvistaa minua pitämään huolen itsestäni.

Myöskään Kissa ei osaa huolehtia itsestään eikä hän osaa puolustaa itseään. Kissa vähättelee itseään aina kun se on mahdollista. Chrestomancin kysyessä Kissalta voiko tähän luottaa, Kissa vastaa: ”Älkää ihmeessä. Se olisi ihan hirveää. Minuun ei voi yhtään luottaa.”

Koska Kissa ei pidä itseään minään, hän ei myöskään ota vastuuta. Gwendolen on ilkeä, töykeä, huonokäytöksinen ja omaan ylivoimaisuuteensa luottava noita, joka kostonhimossaan tekee useita inhottavia taikoja Chrestomancin linnassa. Kissan mielestä hänen tehtävänsä ei ollut puuttua Gwendolenin taikoihin. Jos Kissa jotenkin kommentoi Gwendolenin tekemiä taikoja, hän saattoi sanoa, että se oli rumasti tehty.

Gwendolenin lahjakkuus perustui Kissan lahjojen hyväksikäyttämiseen. Omien voimavarojen tunnistamattomuus ja niiden tiedostamaton luovuttaminen toisen käyttöön aiheuttavat Kissan kuoleman. Monta kertaa, sillä hänellä oli yhdeksän henkeä.

Gwendolen lähti toiseen maailmaan ja hänen sijalleen tuli kaksoisolento Janet. Kissa joutui ottamaan vastuun Janetista, koska Janet ei muuten olisi selvinnyt Kissan maailmassa. Gwendolenin lähtö sai aikaiseksi myös sen, että Kissan omat voimavarat alkoivat tulla esiin.

Diana Wynne Jones voitti Noidan veli kirjallaan vuonna 1977 Guardian Awardin. Omista voimavaroistaan tietämättömiä henkilöitä on hänen muissakin kirjoissaan, kuten esimerkiksi riemukkaan hauskassa Voi noita noitia –teoksessa. Liikkuva linna oli Hayao Miyazakin ohjaaman piirretyn elokuvan perustana.

---------------
Huomasin vasta kirjaa hyllyyn laittaessani, että Voi noita noitia on Eva Ibbotsonin kirjoittama. Pyydän anteeksi aikaisemmin antamaani virheellistä tietoa.