Kansalaiset, keskustelkaa!

Helsingin kaupunki haluaa kuulla asukkaiden mielipiteet palveluverkkojen kehittämisestä ja kaupunkisuunnittelusta. Tätä varten kaupunki on avannut keskustelusivuston netissä. Keskustelua on tarkoitus käydä 15.2. – 5.3. Keskustelujen yhteenvedot on tarkoitus esitellä kaupunginhallitukselle ja lisäksi ne annetaan evästykseksi lautakunnille. Kävin katsomassa keskustelua eikä se kovin vilkasta ollut.

Miksi ei ole, vaikka useimmilla on asiasta mielipide? Tosin useat ovat mielipiteensä jo ilmaisseet. Mielenosoituksissa, sähköpostein, lehtikirjoituksin, blogeissa ja keskusteluissa. Pitääkö se vielä kerran sanoa? Eikö mitään välity päättäjien korviin muuta kuin tällaista virallista reittiä pitkin? Toteaako kaupunginhallitus, että asia ei kiinnosta helsinkiläisiä, jos keskustelu jää vähäiseksi?

Yksi syy voi olla siinä, että sivustosta ei ole tiedotettu riittävästi. Itse törmäsin tietoon sivustosta sattumalta, kun puolihuolimattomasti selasin Helsinki-infon tämän vuoden ensimmäistä numeroa.

Joskus aikoinaan 2000-luvun alussa olin hyvin innoissani tällaisista keskustelusivustoista. Pidin tärkeänä, jopa demokratian edistämisenä, sitä että kansalaisia kuullaan eri tavoin. Jo silloin Helsingin kaupungilla oli keskustelusivusto. Otakantaa –sivusto puolestaan halusi ja haluaa edelleen kansalaisten esittävän mielipiteensä erilaisiin lainsäädäntöhankkeisiin ja linjauksiin esim. tietoyhteiskunnasta.

Edelleen ajattelen, että hyvä että on edes jotain tällaista. Innoissani en ole, pikemminkin kyyninen. Keskustelu ei yleensä ole niin vilkasta, että siitä voisi jotain päätellä kansalaisten tahdosta. Tavoitteena olevaa kriittis-rationaalista keskustelua ei juuri näy. Nykyisin vallalla oleva keskustelukulttuuri lähtee pikemminkin liikkeelle tarinoista ja tunteista. Järjen aika on ollut ohi jo jonkin aikaa. Luottamus poliitikkoihin ja omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa on niin alhainen, että moni mieluummin on tekemättä mitään.

Ne, jotka uskovat omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa, toimivat parhaaksi katsomillaan ja itselleen parhaiten sopivilla tavoilla. Osallistuminen tällaiseen virallisesti järjestettyyn keskusteluun ei ehkä ole sellainen. Minäkin koin hyvin vieraaksi keskusteluun osallistumisen. En rekisteröitynyt keskustelijaksi.

Nuoretko uuskonservatiiveja? osa 2

Palaan vielä nuorten uuskonservatiivisuuteen, josta oli juttu sunnuntain Hesarissa 13.9.2009. Netti-Hesarissa sitä ei ole. Suoraan siinä ei määritelty, mitä uuskonservatismilla tarkoitetaan. Mutta siihen liitettiin tällaisia adjektiiveja ja substantiiveja kuin turvallisuushakuisuus, mukavuus, muutoshaluttomuus, varovaisuus, pysyvyyden kaipuu, perinteiset sukupuoliroolit ja pesän rakentaminen.

Varsinkin nuorten kommentit miehestä perheen elättäjänä ja naisen jäämisestä kotiin hämmästyttivät minua. Mihin tällainen ajatus perustuu maassa, jossa yliopisto-opiskelijoista yli puolet on naisia? Tekeekö kotiin lasten kanssa jääminen naisen onnelliseksi ja takaako se hyvän elämän perheelle ja lapsille?

Tein jonkinlaista nuorisotyötä seitsemän vuotta. Siinä minulla oli mahdollisuus tutustua nuorten ajatusmaailmaan ja niihin kysymyksiin, jotka heidän mieltään askarruttavat. Työhöni liittyvät nuoret olivat peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia ja usein luokkansa menestyjiä – oppilaskunnan jäseniä ja luokkansa priimuksia – mutta poikkeuksiakin oli. Heidän ajatuksissaan oli huomattavissa näistä uuskonservatiivisiksi luetuista asioista etenkin turvallisuushakuisuus. Maailma pelottaa nuoria ja siksi monet heistä kaipaavat lisää poliiseja ja lisää lakeja suojakseen.

Muita uuskoservatiivisia arvoja en niinkään löytänyt. Nämä nuoret halusivat voimakkaasti vaikuttaa asioihin, muuttaa maailmaa. He olivat aidon huolissaan globaaleista kysymyksistä, ydinvoimasta ja ilmastonmuutoksesta. Monet heistä ilmoittivat olevansa valmiita tekemään asioiden eteen jotain. Jos ei muuta niin osallistumaan keskusteluun asioista. Halu muuttaa maailmaa ei kohdistunut pelkästään globaaleihin asioihin.

Perhekeskeisyys ja sukupuoliroolit eivät nousseet keskusteluun, joten niistä arvoista nuorten kohdalla en osaa sanoa mitään. Kuitenkin yli puolet oli tyttöjä. Voiko näiden aktiivisten tyttöjen tavoitteena olla naimisiinmeno, kaksi lasta ja kotiäitiys?