29/100: Vaalit

Eduskuntavaaleihin on hieman yli kaksi viikkoa ja poliittinen peli käy kuumana. En ole vielä varmasti päättänyt ketä äänestän. Olen jopa pohtinut puolueen vaihtamista toiseen erittäin hyvän naisehdokkaan vuoksi.

Ehdokkaan valinta ei ole helppoa, mutta juuri siksi aika ennen vaaleja on niin innostavaa. On aika pohtia, mitä asioita pitää tärkeinä. On aika ottaa selvää, mitä asioita mikin puolue ajaa ja miten se aikoo ne toteuttaa.

Valinnan vaikeus

Toreilla ja somessa ehdokkailta voi kysellä heidän mielipiteitään itselle tärkeistä asioista. Kadunvarsilla olevista vaalimainoksista voi ihmetellä ehdokkaiden laajaa kirjoa ja tarkistaa ehdokkaiden numeroita.

Puolueiden puheenjohtajat ovat tv:ssä tentattavina miltei joka ilta joko yksin tai yhdessä muiden puheenjohtajien kanssa. Näissä vaaleissa puolueissa on eroa ja se on hyvä. Ilman vaihtoehtoja olisimme pulassa. Yhden totuuden ja vaihtoehdottomuuden aikaa ei kai kukaan kaipaa.

Aika ennen vaalien tuloksen julistamista on toiveikasta. Äänestämällä voi vaikuttaa - ei paljon, mutta hiukan.

Vaalipäivänä tuloslaskennan alettua olen kuin naulittuna tv:n ja läppärin ääressä. Mikä puolue sai eniten ehdokkaita läpi, kuinka oman ehdokkaani kävi, miten asuinalueellani äänestettiin, miten perheeni, ystävieni ja tuttavieni asuinalueella äänestettiin? Jännittävää!

Olen nimby

Olen vuosien ajan ymmärtänyt sanan nimby (not in my backyard) tarkoittavan paikallisten asukkaiden vastustusta silloin kun alueelle halutaan rakentaa jokin sosiaalinen laitos. Nimbyt eivät halua naapuriinsa Pelastusarmeijan yömajaa, kehitysvammaisten asuntolaa tai vankilaa. Suhtautumiseni nimbyihin ei ole ollut ymmärtävä ja hyväksyvä. Olen pitänyt heitä itsekkäinä paskiaisina.

Niinpä tuntui vähän loukkaavalta kuulla, että minäkin ole nimby. Me kaikki, jotka vastustamme Jätkäsaaren tornihotellia, olemme nimbyjä. Tämän sain tänään kuulla ja lukea usealtakin taholta. Taitaa olla ensimmäisiä kertoja kun nimby liitetään ylellisen pilvenpiirtäjähotellin vastustukseen. Edellinen kerta taisi olla, kun samainen suursijoittaja halusi rakentaa Katajanokalle ylellisen hotellin. Silloin nimbyjen vastustus voitti, toivottavasti niin käy tälläkin kertaa. Jos/Kun niin käy, olen ylpeä ja onnellinen nimby.

Maanantaiseen keskustelutilaisuuteen Jätkäsaaren tornihotellista osallistui enemmän ihmisiä kuin mitä tilaisuuden järjestäjä oli odottanut. Tuoleja ei riittänyt kaikille eikä Laiturilla ollut isompaa tilaa. Ehkä tiivis pakkautuminen vaikutti tunnelmaan. Hesarin mukaan ”Virkamiesten lopetettua esitelmänsä kaupunkilaisten riveistä kuuluu pelkkää tuhahtelua.” Puheenvuoroja pyydettiin runsaasti, jokainen halukas sai sanoa sanottavansa ja kaiken sanottavansa asiasta. Kukaan ei kannattanut tornihotellin rakentamista.

Arvostelun kohteena olivat mm.

• hankkeen valmistelu, jossa suursijoittaja vetää kaupunkisuunnitteluvirastoa kuin pässiä narusta
• Helsingin korkean rakentamisen periaatteet. Linkki kaupunkisuunnitteluviraston päätösasiakirjaan, jossa on mukana Korkea rakentaminen Helsingissä – raportti ja Korkean rakentamisen vyöhykekartta. Korkean rakentamisen periaatteita arvosteltiin, koska niistä ei ole ollut julkista keskustelua ja koska niitä pidettiin mielivaltaisina
• rakentaminen tontti tontilta eli kokonaiskuvan puuttuminen
• tornihotellin tarpeellisuus
• tornihotellin sijainti
• tornihotellin vaikutukset alueen muutenkin tukkoiseen liikenteeseen
• tornihotellin korkeus – näkyy kaikkialle ja rikkoo kaupungin siluetin. Jo 16 kerrosta on liikaa, saati sitten 33 kerrosta
• tornihotellin varjot ja tuulet
• välinpitämättömyys nykyisin alueella asuvia ja alueen tulevia asukkaita kohtaan
• rakennuttajan röyhkeys ja ylimielisyys: tontti varattu 16-kerroksiselle hotellille, mutta siitä ei ole havainnekuvia. Sen sijaan julkisuuteen rakennuttaja toi kuvat 33-kerroksisesta hotellista.

Puheenvuorot olivat harkittuja, spontaaneja, valmiiksi kirjoitettuja ja kuvitettuja. Omaa puheenvuoroani sain odottaa pitkään ja ehdin sinä aikana harkita vielä kerran sanottavani ja muotoilla sitä uudestaan. Tilaisuuden päätyttyä sain yhden kiitoksen puheenvuorostani. Sellainen tuntuu hyvältä.

Toivottavasti jo tämä keskustelutilaisuus antoi riittävästi osviittaa päättäjille. Asemakaavan muutos viedään tänä keväänä kaupunginvaltuustoon, mutta päätös asiasta tehdään vasta loppuvuodesta. Silloin päättäjänä on uusi, kunnallisvaalien jälkeinen valtuusto.

Taktikointia vai ei

Viikko sitten oivalsin, että pitäisi äänestää demaria, koska se olisi ainut keino lyödä kiilaa kokoomuksen ja perussuomalaisten vaalivoitolle. Olin aluksi hiljaa ajatukseni kanssa, sillä se hämmensi minua. Olin tiennyt jo edellisistä vaaleista lähtien, ketä tulen äänestämään elämäni loppuun asti. Tai no, eihän sitä tiedä, mutta pidän kovasti Paavo Arhinmäestä poliitikkona.

Keskusteluissa ystävieni kanssa tuli kuin varkain ilmi, että ajatus demarien äänestämisestä oli tullut myös heidän mieleensä, vastoin omia poliittisia näkemyksiä. Aloin etsiä itselleni sopivaa ehdokasta, mutta kukaan ehdokas ei tuntunut mieleiseltä. Tarkistin Äänestä ydinvoima historiaan –sivuilta ehdokkaiden ydinvoimakannan.

Ja siihen kaatui yhteiseloni demarien kanssa. Löysin toki ydinvoimaa vastustavia demariehdokkaita. Mutta SDP:ssä enemmistö kai kannattaa ydinvoimaa. Näin kauhukuvia siitä, kuinka olen äänestyskäyttäytymiseni vuoksi vastuussa vielä yhdestä uudesta ydinvoimalasta.

Vaalikopissa kirjoitin numeron 51. Saman numeron kirjoitti yli 17 000 helsinkiläistä.

Vaaleissa kansa ilmaisi tahtonsa. Perussuomalaisten huikea äänimäärä ja kokoomuksen nousu suurimmaksi puolueeksi vei viime yönä unen silmistä. Mietin, olisiko sittenkin pitänyt käyttää kaikki keinot saadakseni ystäväni, heidän ystävänsä ja heidän ystävänsä ja vielä heidän ystävänystävänystävänsä äänestämään demareita. Näyttäisi tulevaisuus hieman valoisammalta, jos SDP olisi ollut suurin puolue. Vaikka hallituspohja olisikin sama kuin millaiseksi se nyt näyttää tulevan.

Silti tiedän, että itse en olisi voinut äänestää toisin. Samalla tavalla sydämestään uskon useimpien ihmisten äänestäneen.

Äänestämään

Eduskunnan puhemiesäänestyksen jälkeisissä keskusteluissa (mm. HS.fi:n) moni on ilmoittanut menettäneensä luottamuksen kansanedustajiin ja eduskuntaan.

Minusta tällainen kannanotto tarkoittaa sitä, että on menettänyt luottamuksen itseensä äänestäjänä. Jokainen kansanedustaja on vaaleilla valittu eduskuntaan ja keväällä 2011 pääsemme taas äänestämään eduskuntavaaleissa. Jos on saanut ns. oman ehdokkaan eduskuntaan eikä hänen toimintansa siellä tyydytä, voi seuraavissa vaaleissa äänestää eri ehdokasta. Kansanedustajien toimia eduskunnassa voi seurata eduskunnan sivujen kautta. Ei tarvitse äänestää sikaa säkissä.

Olen lukuisissa eduskuntavaaleissa äänestänyt ehdokasta, joka ei ole saanut riittävästi ääniä tullakseen valituksi. Itse asiassa taitaa olla niin, että nyt minulla on ensimmäistä kertaa ns. oma edustaja eduskunnassa. Oikein hyvä edustaja, mutta aion silti vaihtaa ääneni toiselle. Haluan eduskuntaan uusia ihmisiä, uutta ajattelua ja toimintaa.

Itselle sopivan ehdokkaan etsimisen voi aloittaa määrittelemällä, mitä asioita haluaa tai ei halua muutettavan, tuotavan uusina tai edistettävän eduskunnassa. Minä aloitin määrittelyn toissapäivänä tekemällä äänestyssitoumuksen. Sitoumuksessa lupasin ensi eduskuntavaaleissa 2011 äänestää kansanedustajaa, joka eduskunnassa äänestää uusien ydinreaktorien rakentamista vastaan, tai uutta kansanedustajaehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa.

Äänestämättä jättäminen ei ole keino muuttaa asioita haluamaansa suuntaan tai osoittaa tyytymättömyyttään. Nukkuvien ääniä ei huomioida nykyisessä poliittisessa järjestelmässä.

Paha eduskunta

”Enää en äänestä. Näkeehän sen, minkälaisia roistoja ne poliitikot ovat. En halua antaa tukeani niin korruptoituneelle systeemille, joka vain ylläpitää roistoja”.

Olen kuullut tuollaisia kommentteja useitakin viime aikoina. Ihmettelen logiikkaa, jonka mukaan äänestämättä jättäminen korjaa tilanteen paremmaksi. Ihmettelen myös sitä lyhytmuistisuutta. Kukahan ne konnamaiset poliitikot on sinne eduskuntaan äänestänyt? Sinä ja minä, kaikki me, jotka kävimme äänestämässä. Mutta myös kaikki ne, jotka eivät äänestäneet. Jättämällä äänestämisen muille he hiljaisesti hyväksyvät sen, että eduskuntaan valitaan kansanedustajia, jotka eivät heidän asioitaan todennäköisesti aja. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen eduskunta meillä olisi, jos äänestysprosentti olisi korkeampi.

”Onneksi eduskunnassa on yksi hyvä tyyppi, joka pitää meidän, kansan, puolta eduskuntaa vastaan”. ”On se hyvä, että Niinistö laittaa eduskunnan kuriin”. Näinkin olen kuullut sanottavan.

Miten näin epädemokraattiset ajatukset syntyvät? Ei ole puhemiehen tehtävä puolustaa kansaa eduskuntaa vastaan. Eduskunta edustaa kansaa, elämme edustuksellisessa demokratiassa. Jos eduskunnan koostumus ei miellytä, siihen voi vaikuttaa seuraavissa vaaleissa. Ei ole mikään pakko äänestää aina niitä samoja poliitikkoja eduskuntaan.

Ajatus pahasta eduskunnasta ilmentää demokratian alennustilaa. Onko demokratialle olemassa vaihtoehtoja? Haluaisivatko ihmiset luopua äänioikeudestaan? Muutetaanko järjestelmä niin, että kansanedustajat valittaisiin arvalla? Jokainen kansanedustaja olisi vain yhden kauden edustajana? Toimisiko tällainen järjestelmä? Lisäisikö se demokratiaa? Olisiko meillä silloin hyvä eduskunta?

Kuntademokratia?

Helsingin Sanomat oli tehnyt kyselyn Helsingin 20 vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä. Kysely osoitettiin vain 29 vaikuttajalle, joten tänään lehdessä julkaistua tulosta otsikolla Kuka täällä oikein määrää? voi pitää korkeintaan suuntaa-antavana.

Silti tulos on huolestuttava. Eniten valtaa on kaupunginjohtaja Jussi Pajusella ja rahoitusjohtaja Tapio Korhosella. Vain neljä yhdeksästä vallanpitäjästä oli kaupunginhallituksen tai –valtuuston jäseniä. Tuloksen perusteella Hesari määritteli kaupunginvaltuuston kumileimasimeksi.

Miksi niissä kunnallisvaaleissa piti äänestää? Voiko mikään enää lisätä vaaleilla valitun kaupunginvaltuuston todellista painoarvoa kaupungin päätöksenteossa?

Tuloksen perusteella kuntademokratia on kupla. Oireellisesti Demokratiasanasto ei tunne sanaa kuntademokratia. Kunnasta sanasto sanoo mm. näin: ” Kunnilla on Suomessa suuri päätösvalta omiin asioihinsa, minkä takia niiden rooli kansalaisten arjessa on suuri”. Eikö nimenomaan silloin, kun vaikutus kansalaisten arkeen on suuri, vallan tulisi kuulua vaaleilla valitulle kaupunginvaltuustolle?