Taidan olla tulossa kipeäksi

Olen ollut väsynyt koko päivän. Normaalit kotityöt olen tehnyt, muuten olen vain maannut sängyssä. En ole jaksanut. En tiedä, mistä tällainen uupumus minuun iski. Päätä on särkenyt myös. Niskani ovat jumissa.

Olen nukkunut kahdet päikkärit ja katsonut televisiota. Torchwoodia tallennettuna. Ihana Ruotsin Tv4 näyttää sitä neljänä arkiyönä. Katsoin Avaran luonnon isoista kissoista. Gepardiemo puolusti urheasti pentujaan leijonia, hyeenoja ja gepardiuroksia vastaan. Katsoin Alfien. Nytkin telkkari on auki, vaikka en sitä katso.

Kuvassa yksi hyvä syy katsoa Torchwoodia.

Taidan mennä nukkumaan.

En pelaa enää

Kissa alkaa peseytyä, kun on hämillään tai ei tiedä, mitä tekisi.


Minä en ala peseytyä, minä pelaan Bubblesia. Kaivatesssani hengähdystaukoa, ollessani ahdistunut ja epätietoinen. Kun on kyllästyttänyt enkä ole jaksanut tehdä mitään järkevää.

En pelaa enää. En ole päättänyt ryhdistäytyä ja lopettaa ajan haaskaamisen Bubblesin pelaamiseen. En pelaa, koska pelaamani Bubblesin linkki ei enää toimi.

Googletin Bubblesia ja toki tästä suositusta pelistä on useita versioita netissä. Versioita, joita en osaa pelata. Tai osaan, mutta en ole yhtä hyvä, koska pallot liikkuvat eri tavoin ja tyssäävät matkansa kesken kaiken. Rentoutumisen ja viihtymisen sijaan nämä toiset versiot hermostuttavat ja stressaavat. Sellaisia en ryhdy pelaamaan.

Olen voinut käyttää aikaa Crichtonin dinosauruskirjoihin ja Supernaturaliin, koska Bubbles ei ole toiminut pariin viikkoon. Kaikki nämä ovat tyydyttäneet samaa tarvetta päästä arjesta ja jopa elämästäni jonnekin muualle. Tämä ilmeisen suuri tarve saattaa johtua unen vähyydestä. En jaksa keskittyä mihinkään olennaiseen. En myöskään pysty nukkumaan, yössä korkeintaan viisi tuntia ja puolisen tunnin päikkärit päälle.

Olen hereillä, mutta en silti ole.

Pakko päästä nukkumaan

En saanut nukuttua viime yönä. Nukkumaan meni yhden jälkeen. Heräsin puoli neljältä. Mieleen nousi oikein hyviä ahdistuksen aiheita ja sydän tykytti sen mukaisesti. Suunnittelin kymmenkunta bloggausta. En laittanut niitä mihinkään muistiin, ehkä ensi yönä teen sen.

Luin Cameronin Tietä luovuuteen, mutta se herätti levottomuutta. Tuntui kuin heti paikalla olisi pitänyt lähteä ulos kävelemään tai alkaa kirjoittaa aamusivuja. Katsoin Ruotsin tv4:lta Lostin. Siellä ollaan Lostissa pari jaksoa jäljessä. Tämän sarjan ollessa kyseessä kertaus ei ole pahitteeksi. Telkkarin horteinen tuijottaminen rauhoitti mieltäni ja Lostin päätyttyä uskoin saavani vihdoinkin nukuttua. Pyörin sängyssä vielä pitkään, ahdistuspiikkejä kokien. Nukahdin ehkä joskus lähempänä kuutta.

Kello soi seitsemältä. Siirsin herätyksen tuntia myöhemmäksi.

Jatkuva väsymys imee minusta kaiken energian. En jaksa mitään, olen liian väsynyt. Töihin keskittyminen on lähes mahdotonta. Kotitöitä en jaksaisi millään tehdä. Yritän kovasti pysyä hereillä, olla skarppi. Tosiasiassa muistutan zombieta mustine silmänalusineni ja tuijottavine katseineni.

Viikonloppu ei riitä korjaamaan tilannetta. Tarvitsisin unilomaa. Jos vaikka tekisin Anna-Leena Härköset ja nukkuisin puoli vuotta. Paitsi etten ole varmaan koskaan nukkunut edes kahdeksaa tuntia yössä.

Tarvitsisin noin 7 tuntia yössä. Sitä en saa kuin ehkä viikonloppuisin. Menen nukkumaan myöhään ja joudun heräämään aivan liian aikaisin. Aamusivujen kirjoittamisen lopetin osittain siksi että en enää jaksanut nousta sitä varten puolta tuntia aikaisemmin. Töissä taistelen jatkuvasti miinussaldon ylärajaa vastaan. Loppukuu onkin yleensä aikamoista puserrusta, kun pitää saada miinukset alle viiden. En väsymykseltäni jaksa olla töissä. Pakko päästä nukkumaan.

Suunnittelen kaikenlaisia keinoja väsyttää itseni niin etten voi olla menemättä ajoissa nukkumaan. Suosikkini on liikunnan lisääminen hirmuisiin määriin. Että kävelen muutaman tunnin päivässä. Uin joka päivä ainakin 45 minuuttia. Totuus on, etten ole jaksanut mennä uimaan puoleentoista kuukauteen. Töihin kävelen ja takaisin kotiin. Mutta siitä ei tule yhteensä edes tuntia.

Voisin tietenkin yrittää pysyä hereillä töistä kotiin päästyä. Etten nukkuisi päiväunia. Mutta yleensä olen niin väsynyt, että nukahdan jopa tuoliin.

Tätä on jatkunut melkein vuoden tai kauemmin, en muista.

En halua. En jaksa.

Väsyttää, nukuttaa. En halua tai jaksa mitään. En olla töissä, en mennä uimaan, en pohtia kehityskeskustelua. En jaksa myöskään rakastaa, en toivoa enkä uskoa.

Eilen kävin taas myöhään illalla apteekissa. Nyt en sentään hakenut hiilitabletteja kuten edellisellä kerralla. Vuorossa olivat tyttären rauhoittavat lääkkeet. Kotiin saavuttuani hän istui kylppärin lattialla lämpimän suihkun valuessa täysillä hänen päälleen. Oli riidellyt poikakaverin kanssa.

Sain hänet pois suihkusta. Annoin hänelle rauhoittavan ja luvan soittaa poikakaverille Englantiin. He saivat riidan sovittua pitkän puhelun aikana.

En jaksa tällaisia tilanteita. Sydämeni heittää sata volttia huolesta, pelosta, tuskasta ja ahdistuksesta. Kesti todella kauan ennen kuin saatoin edes ajatella nukkumaan menemistä.

Tänä aamuna sain itseni kuitenkin kokoon ja olin peräti hyvällä tuulella. Tanssitti. Mutta nyt olen liian väsynyt hyviin fiiliksiin. Ei edes musiikki auta.