Tupakkapaikka ja ba

Työpaikastani aiotaan tehdä kokonaan savuton. Perustelut ovat terveydelliset, mutta myös esimerkkiin vedotaan.

On muitakin syitä. Kauan on tiedetty, että tupakkapaikalla kuulee parhaat jutut ja siellä on kovimmat jätkät ja gimmat. No, ainakin parhaat työpaikkaani liittyvät jutut olen kuullut tupakalla, noista jätkistä ja gimmoista en ole niin varma.

Tupakkapaikka on ba-tila, jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiset kohtaavat hierarkioista ja luokitteluista vapaana. Tämän vuoksi ba-tiloja pidetään luovuutta, innovatiivisuutta ja luottamusta edistävinä. Tietojen vaihto on luontevaa. Muita ba-tiloja tupakkapaikan lisäksi voivat olla mm. sauna, kahvihuone tai virtuaalinen tila (esim. Facebook). Joskus ennen muinoin ba-tilaa pidettiin työpaikoilla tärkeänä, koska niissä uskottiin hiljaisen tiedon siirtyvän työntekijältä toiselle.

Kuva ba-tilasta on Metodixin sivulta.

Työpaikkani tupakkapaikat ovat olleet erinomaisia ba-tiloja, sillä saunan ja kuntosalin lisäksi niissä tapahtuu sosiaalista verkostoitumista. Ihmiset, jotka muuten eivät työn puitteissa ole tekemisissä toistensa kanssa, tutustuvat toisiinsa ja saavat siten tärkeää tietoa organisaationsa muista yksiköistä ja osastoista. Kumma kyllä, työpaikan tupakkapaikalla puhutaan työasioita. Tupakointi liittää ihmisiä yhteen voimakkaasti, sillä kyse on tavasta, jonka muut tuomitsevat.

Voihan olla, että tällainen tiedonjakaminen ja leviäminen, joka ei ole työnantajan hallittavissa, on vaarallista. Silloinkin kun avoimuus on organisaation keskeisiä arvoja. Jos työpaikastani tulee tupakoimaton, uskon sen koituvan työpaikkani tappioksi.

Tuolla jossain

Minä luultavasti tiedän kaikki asiat. Ainakin minulta kysytään usein olettaen, että minulta saa oikean, hyvän ja tyydyttävän vastauksen. Tyttäreni uskoo vieläkin minun kaikkitietäväisyyteen. Niinhän lapset yleensä tekevät, mutta hän on 19-vuotias.

Tänään viimeisin tiedustelu tuli ystävältäni, joka kyseli minulta Suomi-Usa jääkiekko-ottelun tulosta. Hän tietää varsin hyvin, että en seuraa urheilua, mutta kysyi silti. Tiesin kertoa, että hyvin ei mene ja että Usalla on murskajohto.

Yhteen aikaan minulta kysyttiin aina tietä. Ihmiset halusivat käydä Temppeliaukion kirkossa, Kansallismuseossa, Kiasmassa, ties missä ja olettivat minun osaavan neuvoa. Minulla ei ole suuntavaistoa, joten neuvoni saattoivat kysymyspaikasta riippuen olla hyvin summittaisia. Usein viittaan kädellä johonkin suuntaan. Se tarkoittaa sitä, että kysytty paikka ei ole tässä, vaan tuolla jossain. Ei välttämättä osoittamassani suunnassa.

Kummallista kyllä, tuntemattomat ihmiset eivät ole pariin vuoteen halunneet minun kertovan heille tietä jonnekin.