Muistoja

Joskus täällä suvilystipaikassa tulee eteen muistoja, jotka säväyttävät, vaikken minä olekaan niistä osallinen. Hiljattain tuli vanhojen valokuvien keskeltä esiin vanha äitienpäiväkortti.

Näytin tätä miehelle ja kysyin, kukahan tämän on askarrellut. "En muista", hän sanoi, "voi olla että minä."

Sitten avasin kortin, ja sieltähän se askartelija selvisi. Ei tämä vielä varmaankaan ensimmäisen kansakoululuokan äitienpäiväkortti liene, ehkä toisen tai kolmannen. Joskus keväällä 1958 tai 1959 tätä on taidettu askarrella.

Tekstiä lukiessa minulle tulee pakostakin kyynelet silmiin. En ole mieheni äitiä koskaan tavannut, koska hän on kuollut monta vuotta nuorempana kuin minä nyt.

Äidille

Äitini luona on armasta aina
Äiti kun läsnä on, huolet ei paina
Puolesta äitini pyytelen Luojaa
että hän siunaa ja äitiä suojaa.

Esko Vähätalo

(En kestä tuota toka- tai kolmasluokkalaisen liikuttavaa allekirjoitusta!)

Toisenkin muiston huomasin juuri. Kamarin pöydälle oli ilmaantunut ikivanha klubiaski, kuulemma mieheni pappan eli äidinisän peruja. En tiedä, mistä se oli siihen ilmestynyt. Pappa poltti Klubia.

Tämä on minullekin hyvin tuttu aski. Tätä tupakkaa isäni poltti 1950-luvulla ja varmaan myöhemminkin. Hän oli oppinut tupakoimaan sodassa, kun siellä miehille jaettiin tupakka-annokset. Isä sairastui 1990-luvun alussa virtsarakon syöpään, johon sitten parin vuoden sisällä kuoli. Tupakan sanotaan olevan yksi virtsarakon syövän (niin kuin myös keuhkosyövän) syistä.

Mieheni pappa kuoli 1967, liki yhdeksänkymmentävuotiaana. Klubiaski on kai yli 50 vuotta vanha.

Kuluneena viikonloppuna Koskella oli perinteinen Kosken kohaus. Me olimme Porissa lauantaina Kosken varsinaisena tapahtumapäivänä. Sunnuntaina pääsimme mukaan haustasmaakierrokselle, jossa käveltiin ryhmissä hautausmaalla ja kuultiin selostusta haudoista. Kierros alkoi ja päättyi samassa paikassa, sankarihautausmaalla. Koskelaisille ja myös miehelleni kierros oli muistelua. Minulle kaikki täällä on uutta.

Sankarivainajien joukossa on myös mieheni eno Lauri Särä. Hänen olisi pitänyt jäädä Särän talon isännäksi. Kun hän kaatui sodassa, toinen Särän tyttäristä miehensä kanssa rupesi pitämään taloa. He olivat mieheni vanhemmat.

Sota muutti kohtaloita monella tapaa.

En lakkaa ihmettelemästä tämän paikkakunnan erikoisia talonnimiä. Enkä sitä, että ihmiset ja talot tunnetaan usein talonnimen eikä sukunimen perusteella. Osalla tietysti sukunimi on sama kuin talonnimi.

Tässä vain muutamia erikoisia talonnimiä:

Ali-Kattelus ja Yli-Kattelus
Harmaa
Hyhkö
Jalli
Julla
Lomme
Manni
Muti
Nyhä
Puras
Pyhkö
Ritari
Sarja
Särä
Sättäri
Tausa
Urmas
Vamma

Kyllä täällä Koskella valtaosa talonnimistä on "tavallisia" kuten Heinilä, Poutala, Rantala, Haavisto, Kuusisto tai Haapasalo, Rauharanta, Uusitalo, Vanhatalo. Silti minulta meni vuosia, ennen kuin opin, keitä asuu Poutalassa ja keitä Rantalassa, mikä talo on Nyhä, mikä Pyhkö, mikä Kärppä, mikä Haapasalo, mikä Kesälä. Ja minkä nimisiä ihmisiä niissä asuu. 

Ritarikannukset

Viime päivin o jaloritarikannukset ollu kukas. Ne o kauniit mut siit hiuka vaikeit et ne täytyy tukkee. Kuva metalliset tukikepit o sihe omias. Kepit o kotosi täält. Tääl tuulee melkei ain, joka kulmal pihhaa, ja tukikeppei tarvitaa paljo. Nämä o tämmesii hianompii paraatikeppei, mual päi pihhaa o puukeppei. Metallikeppie pääs o sammakkoprinssi, etana, sorsa tai orava.

En muist lapsuudestani näit komioit jaloritarikannuksii. Ei kai niit Yyteri kulmil taidettu kasvattaa.

Kaikist kauniimmi o kukostanu valkone 'Galahad'. Taitaa ol miähekorkusii. Ihme ettei tuuli ja sade ol hakannu näit kukintoi rikki.

Tätä taivaasinist lajiket mää ole ihan ensimmäitteeks hankkinu, kaks vuat takasi. Mää oli valla ihmeissäni, ko ne kukosti heti ensimmäisen vuan. Jaloritarikannus 'Magic Fountains Lavender' o tämä laji nimi.

Viime vuan mää tilasi sama sukuse taimilajitelma 'Magic Fountains'. Taimet ei kukostanu viäl viime vuan mut ny kukostaa. Täst vaaleepunasest (vai miks tätä färrii ny oikee sanos?) en ol varma, onko tämä tota 'Magic Fountains' -ryhmää vai 'Astolat', joka kuuluu 'Pacific Giant' -ryhmää niinko 'Galahad'.

Täsä hiuka eri sävyne ja valkokeskustaine jaloritarikannus.

Oikee hehkeesinine, tai sähkösinine.

Kaikist ihmeellisempi o tämä kaksfärine tai -sävyne. Taemmat terälehdet o tommoset tihkuva hehkeesiniset ja etumaiset tummat sinisekretliinit. Mää ole ihastunu tähe ja joka päivä käy ihhailemas tätä niinko kyl noit muitaki.

Ja tätäki. Tämä tummasinise mää ole ostanu Tertu perennoje Tertult Somerniäme kesätorilt.

Hyvvää heinäkuu jatkoo!

Pioniavajaiset jatkuu

Ulkon sattaa lotisee. Pitki päivää o sadellu, aika lempeesti, mut ny tuli vähä kovempi sadekuuro. Toivottavasti se ei hakkaa pionei piloil. Ei se ny mikkää rankkasade ol.

Mää ole nauttinu pioneist. Niit o aukeillu koko juhannuspyhät.

Luuli ihan, et seuraava valkone, joka aukee, olis kiinanpioni 'Krinkled White'. Ole ostanu sen jo 2012, saman vuan ko toise valkose 'Claire de Lune'. Merkillist et 'Claire de Lune' o jo iso puska mut 'Krinkled White' ei ol viäl kertaakaa kukostanu. 'Clare de Lune' o risteytys mut muut mu valkoset pionini o kiinapioneit.

Mut ei täst paketist tullu 'Krinkled White', tuli joku muu. Mää tutkei asiaa, ja tämä o 'Immaculee', kolmas valkone kiinanpioni, jonka ole istuttanu 2012. Aukeemisvaihees täsä pionis o henno vaaleepunane vivahde. Aika suloset kaksoset.

Samat kaksoset seuraavan päivän.

Ja sitä seuraavan päivän. Vaaleepunane sävy o melkei kokonas hävinny.

Mut mihes se 'Krinkled White' oikee o kadonnu?

Mää ole sevonnu pionie istutuspaikoist. 'Krinkled White' onki just se pioni jonka mää oli istuttanu liika ahtaasee ja varjosee paikkaa kahde vanha, iso pioni vällii ja jonka mää viime syksyn siirsi uutee pionipenkkii. Se ei ny tiätystikkää viäläkä kuki heti siirtämise jälkee. Mut henkis o kyl.

Seuraavaks aukes tämä valkone paketti, arvatakseni kiinanpioni 'Mother's Choice' jonka mää istuti vast viime vuan ja joka jo ny kukostaa. Toine vaihtoehto olis 'Elsa Sass', mut mää luule, et se ei viäl kukost tänä suven.

Ettiippäi, pakettiavajaiset jatkuu.

Ny o vooros tämä talo kolme vanhaa pionii, jokka kukostaa kaikki melkei sammaa aikaa, kaikki kerrattui vaaleepunasii. Olis mukava tiätää niitte tarkka lajikenimi.

Tämä lajikkee ole taitanu jo selvittääki. Tämä o 'Sarah Bernhard', luulemmää. Isot, raskaat kukat, jokka tarttee tukemist. Helposti sade hakkaa kukat piloil. Mut on kyl kaunis.

Sammaa aikaa aukee tämä:

Melkei samallaine siis, mut hiuka tummempi ja ina sinisempi vaaleepunase sävy. Tämä o yksfärine, ei ol tommosii piänii karmiinipunasii raitoi mitä tosa (oletetus) 'Sarah Bernhardis'. Pionie Kodi sivuil aika samannäköne ko tämä pioni o 'Dr. Alexander Fleming'. Ehkä tätä lajiket ei voi selvittää varmasti, ko samannäkösii kiinanpionilajikkeit o nii paljo. Tai täytys ainaki void vertail luannos.

Kolmas o kasvustoltas vähä matalempi ja kukat o viäl selvästi tummempii ko nämä kaks muut mut vaaleempii ko 'Karl Rosenfieldil'. Meil o tämä Karl Rosenfield -pioni kans, mut se ei ol viäl kukkinu.

Mikä tai kuka liänee? Ko tiätäsinki.

Pionie Kodi sivuil kerrotaa tarhapioneist, jokka o kiinapionei matalempii. Mut niitte sanotaa kukostava pari viikkoo aikasemmi, ja tämä mee arvotuspioni kukostaa sammaa aikaa ko kaks muut kerrattuu vaaleepunast jokka mu miälestäni o kiinapioneit. Just juhannukse aikaa ja jälkee.

Sit o viäl yks "paketti" auvvennu: Hillary. Se o eri kukkapenkis ko nämä vanhat pionit.

'Hillary' mää ole vast tänä vuan istuttanu mut tuli jo yks kukka. Tämä ensimmäine kukinto o aika piäni ja sukkela, vähä niinko paperikukka. Mää tilasi tämä pioni nime tähde, vaikken kylläkää tiä, kene Hillary mukkaa tämä o nimitetty.

Tämä jälkee ei ol ennää tiados ko korkeintas yllätyspakettei. Kukkimati tänä vuan näyttää jäävä 'Karl Rosenfield', 'Black Beauty', 'Athena', 'Krinkled White', 'Elsa Sass' ja lisäks tänä vuan istutetut 'Bartzella', 'Lemon Chiffon', 'Coral Sunset', 'Do Tell' ja 'Nymphe', joka tuli tilaajalahjan Viherpeukuist.

Ihan hävettää paljastaa hulluuttani. Mul pakkaa kaikki asiat jost mää innostu menemää överiks. Tääl suvilystipaikas oli olemas vanha, iso pionipenkki, jota o hoitanu miähe sisko, äiti ja isoäiti. Neljä vuade aikan mää ole tunkenu pionipenkkii mont pionii lissää ja perustanu toise pionipenki. Ja luultavasti ole istuttanu pionit liika tihusti. On nämä pionit aika kalliitaki, toivottavasti ei tul pankrotti.

Siit mää ole ilone, ettei viime talven ykskää pioni menehtyny. Ja ny ne kukostaaki aika hyvi. 

Kaks juhannuskuvvaa

Mää katteli vanhoi juhannuskuvia ja tuli etteeni 2012 otettu kuva suvilystipaikast. Vaaleemma ja tummemma liilat illakot o just juhannukse aikoihi kukostanu yhten sulosen pilven talo edustal.

Viime talvi vei illakot. Ihan muutama piäni taimi jäi. En tiä millai kasvusto toipuu.

Täsä uus kuva eiliselt päivält eli toiselt juhannuspäivält. Aikaa o kulunu neljä vuat.

Sama vanha koivu o paikallas. Saarni, sireenipuska ja jasmike o kaikki kasonnu reippaasti. Illakot o hävinny näkyvist.

Sama vanha talo mut radikaalisti muuttunu se jälkee, ko talo alimmaine, laho hirsi vaihdettii uutee, eli talo kenkitettii, toist kuistii suaristettii ja talo maalattii. Koko ryhdistetty kuisti o ny pusiko peitos.

Täsä talo hiuka toisest vinkkelist.

Ja täs iso ruusumarjapuska takkaa.

Loppuu pari kuvvaa Ruska ja Rauha juhannusjuhlast.

Ruskal oli kiiru syäd ruahoo.

Rauha nauttimas pihanurmel.

Hämärähyssyy, kurakellii, flunssaa

Me tultii suvilystipaikal lämmittämmää vanhaa talloo vähäks aikaa.

Ei ol hohtavii hankii eikä helmikuu kirkkait aurinkopaisteit eikä hiihtokelei.

Sisäl ollaa oltu pääasias ja pidetty hämärähyssyy. Ulkon sattaa vet.

Rauha o ahkerasti, yät ja päivät hoitanu piänii pentujas pentukopas. Pennut kasvaa nätisti, ja ylihuamen he jo täyttääki kaks viikkoo. Valokuvausolot ei ny just ol parhaat mahdolliset.

Tual pentukopa pohjal Rauha ja pennut häämöttää. Paino o kaikil pennuil ny ylitte 300 grammaa eli syntymäpaino o kolminkertastettu.

Jospas ylihuamen, kaksviikkospäivän, ottas piänet hämäräst pesästäs valosampaa paikkaa ja sais parempii kuvia. Toivottavasti olis vähä kirkkaampi ilmaki.

Pennut o saanu viralliset nimet, aika juhlalliset: Pinkkitassun Kevin, Pinkkitassun Klaus ja Pinkkitassun Kristiina. Ole yrittäny miälessäni pyäritel hellittelynimiä mutte viäl ol keksiny sopivii. Kevinist tullee miäleeni Kehveli, mut voiko tämmöst piänt sulost kissapentuu ny ruvet Kehveliks nimittämmää? Tai sit Kevi tai Kepsu. Eikä Kristiina tai Klaus ol se helpompii.

Miähee iski flunssa ja hän o tänäpä maannu pehkuis.

Ruska o koko päivä pitäny seuraa flunssapotilaal.

Ulkon o varsinaine kurakeli ja ankee näköst.

Pionipenkis seisoo vesi, ja muissaki kukkapenkeis.

Saa nähd millai pionit ja muut perennat selvii täst talvest.

Muisto viime suvelt. 'Claire de Lune.' Toivom mukkaa saa ihastel näit kukkii viäl tulevanaki juhannuksen. 

Käytii maaseudu rauhas

Me oltii kissoje kans reilu viiko verra maaseudu rauhas Varsinais-Suames. Suvilystipaikka oliki täl kerttaa talvilystipaikka.

Pikkukisuil oli lystii ensimmäisest päiväst astikka. Reissu yhten tarkotuksen oliki, et pennut sais kokemukse pitkäst automatkast oma emo turvallises seuras ja uudest ympäristöst. Ympäristö oli uus pennuil muttei Ruska-mummul eikä Rauha-emol. Ehkä tämä aikuiste kissoje rauhallisuus viaraas paikas vaikutti siihe, ettei pennuillakkaa ilmentyny mittää kauhistust, vaik huusholli ja hajut oliki ihan uusii.

Ensimmäisen ehtoon Ruska-mummu otti kii hiire. Miäs ja mää olimme oltu naapuris kyläs ja ko tultii kottii, Ruska tuli meit vastaa tuva ovel pualiks tapettu hiirulaine suus. Ihan ko olis varronnu meit et sais ylpeesti esitel saaliis. Ruska näytti tosi ylpeelt, ja kyl hän kehujaki sai. Häne ei kylläkää annettu pistel hiirt poskees. Hiiri otettii häne kynsistäs ja miäs anto lopullise isku ja vei kuallee hiire pihal. Pennut ja Rauha oli toises huanees eikä ollu todistamas mummu hiirijahtii. Jahdi jälliilt muutamat tavarat tuvas oli kumollas ja riipiraapi laatteel.

Pennut otti kyl muuto ilo irti maalaistalo nurkist ja sokkeloist. Erityisesti kankaspuut oli hee suures suasiosas. Mää taas nautei puulämmitykse lempeest lämmöst.

Kuvia ei tullu oikee otettuu ko melkei joka päivä oli pilvist ja hämärää. Nämä kuvat o otettu yhten kirkkaampan päivän, ehtopual päivää jo. Näyttäs oleva just semmone sinine hetki. Pennut o näis kuvis kahdeksa ja puale viiko ikkäisii. Ensimmäises kuvas o Hilla, taustanas kankaspuut.

Namu.

Hilda.

Hartsa.

Kottii mailt tultii takasi eilä.

Ajomatkat meni oikee hyvi pennuilt, vaik kantokopas oli aika ahdast, ko Rauha ja pennut matkusti samas kopas. Paluumatkal joku pennuist hiukka maukuili muttei pahasti. Kukkaa ei oksentanu.

Ko päästii kottii, Rauha oli stressaantunu ja levoton ja mauku eikä pystyny päättämää olisko kissalastes vai mee aikaihmiste seuras. Kulki ettiistakasi ja mauku. Pennut pääsi - tai joutu - ensti takasi pentuhuaneesee huilaamaa ja syämää ja leikkimää tutuil leluillas.

Sit palataa ajas taappäi, loppiaisee. Sillo edellise kerra Merja eli Naukula mamma oli meil ja otti kuvia. Sillo oli oikee varsinaine riahupäivä.

Varmaa huamaatte kui iso ero o färimailmas. Maalaistuvas o hämärää, kaupunkiasunnos kirkkaat sähkövalot.




Ensti tankattii, et jaksettii riahuu.

Hartsa poistuu ruaka- ja juamapaikalt.

Hilda ja Hilla painii.

Namu riahuu saalii kans.

Yhteisriahuu. Täsä yritettii, siis: YRITETTII ottaa nättii yhteiskuvvaa. Ja kaikki saatii sammaa kuvvaa. Rivis he ei pysyny, ei sekunttiikaa. Kuvas o ylhäält alaspäi: Namu, Hartsa, Hilda ja Hilla.

Pentu ja emo. Piäni ja suuri.

Ko aikas oli riahuttu, uni alko painamaa silmii kii. Hilla yrittää viäl viimisil voimillas taistel unt vastaa.

Uni tuli. Namu tuli nukkumaa sammaa pessää.

Hartsa nukahti kans.

Yks nyykähti kamera viäree.

Pennut nukkuu, emo valvoo.

Sit seuraavaks mennää viäläki pari päivää taakseppäi. Pennut oli 4.1. seittämä viiko ja yhde päivä ikkäisii. Merja kävi kattomas pentui ja ottamas kuvia.

Hillal o pallo, jonka he sai Maxi ja Pepsi emännält, ko tämä oli meil kyläs. Hän toi pennuil neljä erilaist palloo. Saman päivän, ko nämä kuvat otettii, meil oli toinenki plokiystävä, herra Harmaa ja neiti Ilona ihmine.

Namu pinki huapapallo kans.

Hildal o täsä kaikki neljä palloo.

... ja Hartsal.

Näist kuvist saa ehkä jonkullaise käsitykse siit, kui mahdoton kissapentuje kasvuvauhti onkaa.

Viimisis neljäs kuvas pennut o siis seittämä viiko ja yhde päivä ikkäisii 4.1.

Sitä edelliset 14 kuvvaa o otettu kaks päivää myähemmi loppiaisen 6.1., jollo pennut oli seittämä ja puale viiko vanhoi.

Ensimmäiset neljä kuvvaa o tasa viikkoo myähemmi 13.1. Pennut oli sillo kahdeksa ja puale viiko ikkäisii. Huamen tullee yhdeksä viikkoo pentuje syntymäst. Oi ko tämä aika riäntää. Pennut o mu ilonani ennää viis viikkoo.

Jos jokku muutki teist plokikavereist tykkäisitte tul meil kyllää ja kattomaa riahupettereit, ni tervetulloo! Mun kansani voi soppii ajast. Jos tykkäisit tul, ni voisit kirjottaa mul sähköpostii: eskola.paula (at) gmail.com.