Näytetään tekstit, joissa on tunniste radio dept.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste radio dept.. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tekohengitystä

Hiljaista.

En halua, että tästä tulee yksi niistä ankeista blogeista, jotka lakkaavat päivittymästä ja jäävät ikuisesti kasvamaan virtuaalisammalta.

Toisaalta en myöskään jaksa lukea noita vanhoja juttujani enkä kirjoittaa lisää samanlaisia. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä?

Tärkeimpinä kiinnostuksenkohteinani ovat pysyneet kirjat (edelleen Carol Shields ja Iris Murdoch - edesmenneet viime vuosisadan naiskirjailijat jyräävät) sekä sarjakuvat (Harvey Pekar, jonka tuotoksia olen hankkinut jo kuuden albumin verran). Uutta kuunneltavaa en ole jaksanut etsiä ollenkaan, vaan olen taantunut entistä tukevammin 90-luvulle. Tätä menoa kuuntelen pian pelkkää brittipoppia ja grungea.

Nyt tosin testailen uutta The Radio Dept. -albumia Spotifyssa. Puolentoista kuuntelukerran perusteella levy vaikuttaa hitusen pirteämmältä kuin kolme kuukautta sitten pelkäsin, mutta tuskin tätä silti tulee ostettua ainakaan täyteen hintaan. Paljon mieluummin fiilistelen vaikka Shed Seveniä (Change Giver ♥) tai Scarcea:

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

The Radio Dept.

Pienenpienen piirin pitkä ja harras odotus päättyy pian, kun The Radio Dept. julkaisee uuden albuminsa Clinging to a Scheme, jonka lupailtiin alun perin ilmestyvän jo lokakuussa 2007. Oma kiinnostukseni on valitettavasti hiipunut hitaasti mutta varmasti, eivätkä kaksi tähän mennessä kuulemaani näytekappalettakaan ole juuri vakuuttaneet. Viimevuotinen David oli väsynyt veto. Uusi näytepala Heaven's on Fire on pirteämpi tapaus, mutta ei sekään varsinaisia riemunkiljahduksia aiheuta.

En tietenkään pahastuisi, jos uusi levy sattuisikin jostain syystä yllättämään iloisesti, mutta toistaiseksi yhtye on osoittanut lievää laskusuhdannetta julkaisu julkaisulta. Ei ehkä ihan klassisin "eka demo oli paras" -tapaus, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Bändi oli aika seestynyt jo kakkoslevyllään Pet Grief (2006), vaikka on silläkin monet hyvät hetkensä. Debyyttialbumi Lesser Matters (2003, ei spotifoitavissa) on kuitenkin mielestäni selkeästi vahvempi, ja vielä enemmän pidän myöhemmin samana vuonna ilmestyneestä Pulling Our Weight -ep:stä, jossa on kaikki kohdallaan. Muistan aina sen helteisen viikonlopun toukokuussa 2004, kun kaksi viimeksi mainittua levyä kolahtivat postiluukusta.

Alkuaikoinaan Radio Dept. osasi myös rokata. Kaikkein menevin kappale on ensimmäiseltä 7"-ep:ltä löytyvä Liebling:

(Tuossa ei ole varsinaista videota, vain ep:n kansikuva. [Jos olisin taipuvainen kerskailuun, olisi pakko mainita kyseisen seiskatuumaisen komistavan myös levyhyllyäni, mutta onneksi en ole.])

Toivon olevani väärässä, mutta ainakaan etukäteen en voi olla ajattelematta, että uusi levy on liian vähän liian myöhään.