Ihon siniset joet

Saatan olla jäävi arvioimaan teosta, jossa on minulle omistettu runo ja kaikkea, mutta sanonpa silti, että tämä kirja on puhdasta kultaa!

Pyrähdit polulleni
kuin varpunen ostoskeskukseen.

Vai olinko se minä, joka nousin
lasinhauraana niityllesi
huomatakseni, kuinka eksyksissä olen.

Niklas Salmi: Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään
(Enostone 2021)

Niklas Salmi: Tuntemattomissa taivaankappeleissa

Runoilija Niklas Salmi (s. 1988) julkaisi kaksi vuotta sitten esikoisensa, mainion haikukokoelman Siipimobiili. Viime viikolla ilmestynyt toinen kokoelma herättää mielenkiinnon jo nimellään: Tuntemattomissa taivaankappeleissa.

Uutuusteoksessa Salmi on laventanut ilmaisuaan. Mukana on edelleen haikuja ja muutama yksirivinenkin, mutta pisimmät runot täyttävät kevyesti puoli sivua.

Arkipyhä.
Vasta-auenneiden silmiesi
                    ilotulitus.

Runojen pituus on tietysti sivuseikka. Tärkeintä on, että jokainen sana on paikallaan. Salmi liukuu vaivattomasti pienistä arkisista tuokioista korkeisiin sfääreihin, Välimeren maisemista Suomen talveen. Kirja on täynnä tarkkoja havaintoja, osuvia kielikuvia ja sanaleikkejä, jotka toivoisin itse keksineeni.

PAKKASILLA

Elohopea laskee kymmeneen.
Ihmislapset piiloutuvat koloihinsa.

Koen vahvaa hengenheimolaisuutta Niklas Salmen kanssa. Siksipä olenkin iloinen, että meillä on sama kustantaja, tamperelainen Sanasato. Meillä molemmilla on myös kotona oma kansitaiteilija – Niklaksen kirjojen kannet on suunnitellut hänen vaimonsa Jelena Salmi. Lisäksi meillä on yhteisiä suosikkirunoilijoita, joista eräälle Niklas on kirjoittanut hienovaraisen kunnianosoituksen (joku ehkä huomaa kenelle):

Istun merenpohjassa, ihmettelen:
ylläni leiskuttaa siipiään
                         rausku,

allani kareileva hiekka
kuin kirahvin turkkia.

Olenko koskaan nähnyt
                                   mitään näin
                          unenomaista,

olenko koskaan ollut
                         yhtä hereillä?

Kauniita, ajatuksia herättäviä runoja. Suosittelen lämpimästi.

Yllätyspäivitys

Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.


Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.

Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.

Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.

Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.



Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.

Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!