J. K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta
(Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003, suom. Jaana Kapari 2004)
Tämän kirjan sain totta puhuen loppuun jo marraskuun puolella, 22 minuuttia ennen kuun vaihdetta. Aiemmin olin lukenut vain yhden yli 1000-sivuisen kirjan, Irvingin Until I Find Youn, jonka parissa vierähti kaksi kuukautta vuonna 2006. Tämä oli luettu alle viikossa, erittäin vetävä tapaus. Loistavia uusia hahmoja, kuten ihastuttavan raivostuttava Tylypahkan yli-inkvisiittori. Loppupuolen taistelukohtaus tuntui hiukan venytetyltä, muuten kirja oli sarjan parhaimmistoa.
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
(Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005, suom. Jaana Kapari 2006)
Synkeät tunnelmat sopivat joulukuun pimeyteen kuin hirnyrkki silmään. Järkyttäviä juonenkäänteitä, eihän tässä voi käydä näin! Hieno kirja yhtä kaikki.
J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
(Harry Potter and the Deathly Hallows, 2007, suom. Jaana Kapari-Jatta 2008)
Seikkailu huipentuu, rytinää riittää heti alusta lähtien, tiukasta tilanteesta toiseen. Kirja piti vaivattomasti otteessaan kaikkien 828 sivunsa verran ja tuli luettua muutamassa päivässä. Rowling onnistui välillä hämäyttämään minut perusteellisesti, mutta onneksi loppu oli helpottava.
Aika jännää, että olin onnistunut välttymään siltä tiedolta, miten Harryn tarina päättyy. Olin ilmeisen aktiivisesti sulkenut korvani kaikelta Potter-maailmaan liittyvältä ennen viime syksyä. Nyt olen yhtä isoa kokemusta rikkaampi. Viimeisen kirjan jälkeen olo oli tyhjä, mutta pian käänsin katseeni tulevaisuuteen – seuraavalla kerralla voinkin lukea nämä englanniksi! Ja kaipa ne leffatkin voisi joskus katsoa, ehkä sittenkin uskaltaisin...
Löytyykö lukijoiden joukosta koviakin Potter-faneja, onko joku lukenut sarjan moneen kertaan? Mikä osa on suosikkinne? Itse vaikutuin lopulta ehkä eniten Azkabanin vangista – kaikki muutkin olivat kyllä hienoja, mutta se oli jotenkin sellainen käännekohta.
Helmi Kekkonen: Valinta (2011)
Kekkosen kakkonen on yhtä kaunis kuin esikoinenkin. Kirja joutui kuitenkin pahaan paikkaan, kun luin sen heti Potter-huipennuksen jälkeisenä päivänä, enkä muista siitä enää oikein mitään nyt kuukautta myöhemmin. Pitää ottaa uusiksi joskus, samoin kuin se esikoinen (novellikokoelma Kotiin, jonka luin maaliskuussa 2010 rakkaan vanhan mummuni suosituksesta).
Tässä kohdassa yritin aloittaa pariakin kiintoisalta vaikuttanutta teosta, mutta en millään päässyt vauhtiin. Aloin jo huolestua, tuntuuko mikään enää miltään, kunnes päätin turvautua vahvaan lääkkeeseen...
Iris Murdoch: The Black Prince (1973)
Vuoden verran hyllyssä odotellut kirja kuuluu Murdochin parhaina pidettyihin, eikä suotta. Vanhenevan (wannabe?)kirjailijan seuraelämässä riittää ällisteltävää ja lopulta myös kauhisteltavaa, eikä ruumiiltakaan vältytä. En paneudu tähän nyt sen enempää, koska tarkoitus on saada aikaiseksi kattavampi Murdoch-esittely joskus tulevaisuudessa, mutta kirja onnistui tosiaan palauttamaan uskoni "aikuisten" kirjallisuuden voimaan.
Joe Dunthorne: Submarine (2008)
Sitten lipsahdinkin heti takaisin nuoriso-osastolle. Tämä ei varsinaisesti ole mikään nuortenkirja, vaikka päähenkilö onkin omalaatuinen teinipoika. Ostin kirjan kirppikseltä vuosi sitten suurin odotuksin, mutta lopulta jouduin vähän pettymään. Olihan siinä hauskaa sanailua, mutta jotain jäi puuttumaan.
S. E. Hinton: Olimme kuin veljet
(That Was Then, This Is Now, 1971, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen 1972)
Tämä oli tarpeellinen osoitus siitä, että Potterit eivät onnistuneet pilaamaan omia nuoruusvuosien suosikkejani – Hintonin ote puree yhä.
Joel Haahtela: Traumbach (2012)
Tästä ehdinkin jo kirjoittaa, samoin Karoliina, Katja, Sanna ja Helmi sekä Hesari ja Keskisuomalainen (ja Aamulehti, hahaha). Koskahan tämän kehtaisi lukea uudestaan? :)