Huomenna hän tulee

Samuel Beckettin näytelmä Huomenna hän tulee on kuvaus taiteen rappiotilasta. Ensimmäisessä näytöksessä ei tapahdu mitään. Sitten tulee toinen näytös, jossa ei tapahdu mitään, ja henkilöt eivät enää muista ensimmäisen näytöksen tapahtumia. Molemmat näytökset koostuvat turhanpäiväisistä repliikeistä: ei haluta olla hiljaa, joten ollaan äänessä, vaikkei ole mitään sanomista. Samoin menee nykyajan taide: kenelläkään ei ole mitään sanottavaa, mutta koska halutaan olla äänessä niin taideteoksia pukkaa markkinoille solkenaan. Eilisen taidetta ei kuitenkaan muisteta enää tänään, koska sillä ei ollut mitään sanottavaa.

Taidemaailman mielipiteellisyys

Testasin taidemaailman yleisimpiä väittämiä siirtämällä ne elämänalueelle, jonka itsestään selvästi hyväksytään olevan mielipidekysymys. Väittämät, jotka kieltävät asian mielipiteellisyyden, muuttuvat täysin absurdeiksi. Väittämät, jotka sallivat mielipiteellisyyden mutta kuulostavat taiteen yhteydessä hieman epäilyttäviltä, selkenevät huomattavasti mielipidemaailmaan siirtyessään. Väitteet ovat joko hyvin yksinkertaisia itsestäänselvyyksiä, yleisesti hyväksyttyjä osin piileviä periaatteita taidemaailmassa, joskus ammoin historiassa esitettyjä näkemyksiä, tai taideteorioissa testauksen vuoksi esitettyjä väitteitä joiden ei ole tarkoituskaan pitää paikkaansa. Lopuksi korjailen joitakin väiteryhmiä siten että väitteen järkevä osa säilyy mutta kaikki aivovammainen poistuu. 

Huomaa, että tarkastelen analogista yhteyttä ainoastaan mielipideaspektin kohdalla, joten älä vitussa tule nillittämään mistään yleisestä yhteismitattomuudesta eli mikäli et osaa käsitellä analogioita tai olet muuten vain ääliö, et saa lukea tätä. Hus. Mene pois.

Riku ja Tunna ei tajua taiteesta mitään, osa kaksi

Osa yksi is here.

Kukaan ei suutu tyypille joka maalaa huonosti, mutta hänen taiteensa institutionalisoituminen herättää vahvoja intohimoja.

No varmasti herättää. Ihmiset eivät halua verorahojaan tuhlattavan yritykseen joka ei tuota, Himaseen joka ei ajattele, ja taiteilijaan joka ei osaa maalata. Ikävä kyllä taiteilijoiden (ja monien muidenkin oikeastaan) kohdalla se menee yleensä niin, että ihmiset eivät halua verorahojaan tuhlattavan asiaan, jota eivät ymmärrä tai josta eivät pidä. Siksi on perusteltua että tuhlataan rahaa taiteeseen josta enemmistö ei pidä. On nimittäin olemassa vähemmistö jonka pitäminen on arvokkaampaa kuin muiden. Taiteen arvokkuuden tietää siitä, että tämä vähemmistö on määritellyt sen taiteen arvokkaaksi. Ja vähemmistön oikeassa olo tulee todistetuksi sillä, että se taide mistä se pitää on kaikkein arvokkainta. Ongelma on ratkaistu, mennään nyt kahville.

Riku ja Tunna ei tajua taiteesta mitään

Docventuresin uusin elokuva Exit Through The Gift Shop käsitteli konservatiivisen taiteen yhtä uusinta aluetta, katutaidetta. Mr. Brainwash on hyvin, hyyyyvin perinteinen taiteilija, ensin pienellä budjetilla tuntemattomana, sitten nimeä toisen taiteilijan avulla, mainostusta ja näyttelyn jälkeen kuuluisuus. Alustana nyt sattuu olemaan vähän erikoisempi seinät kaduilla, mutta ei se riko taidekäsityksen rakenteita mitenkään että hosuu niiden samojen rajojen sisällä. Banksyssa sentään on jänskää se, että hän ei esiinny julkisesti, on etsintäkuulutettu mutta silti hyvin tunnettu graffititaiteilijana. Itse dokkarista minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa. Sen sijaan kommentoin paria aihetta jotka Rikun, Tunnan ja Terike Haapojan keskustelussa nousivat esille.

Taide on mielipide

Aalto-yliopisto meinaa kehittää kriteerejä taiteen laadun arviointiin. Projekti kuulemma tulee olemaan uraauurtava. Ahhah! Kuolen nauruun! Sattumoisin samaa on huonolla menestyksellä yritetty koko sen ajan kuin taidetta on ollut olemassa meidän tuntemassamme merkityksessä, eli siitä 1700-luvulta (ts. nerokultin aikoihin).

Ei pitäisi koskaan määritellä mikä on hyvää ja mikä huonoa taidetta, koska se on yksinkertaisesti mielipidekysymys. Pitäisi vain tutkia arvoneutraalisti. Taide tuppaa olemaan sellaista, että joka ikisen kriteerin protestiksi voi tehdä teoksen, joka on taidetta mutta rikkoo tuota kriteeriä. Taiteessa ei ole universaalisti tärkeintä tekijän intentiot, teoksen asema, pinnalliset piirteet tai erilaiset sisällölliset seikat, koska jokainen kuitenkin painottaa mitä ikinä lystää.

Tolstoi: Mitä on taide?

Ennen pelättiin että taiteen aiheiden joukkoon osuisi aiheita jotka turmelevat ihmisiä ja taide kiellettiin kokonaan. Kun taas nykyään ei pelätä muuta kuin sitä ettei vain jäätäisi ilman jotakin taiteen tarjoamaan nautintoa, ja sen vuoksi suositaan mitä hyvänsä. Ja minä arvelen että jälkimmäinen erehdys on paljon edellistä tökerömpi ja että sen seuraukset ovat paljon vahingollisemmat.

Huvittavaa, että Tolstoi kirjoittaa näin jo 1800-luvulla. Hän varmaan olisi pyöriskellyt tuskasta haudassaan jo muutaman vuosikymmenen, mikäli tietäisi nykytaiteen tilanteen.

Doña Quijote, osa VI: Taistelu tuulimyllyjä vastaan

Osa 1

Doña Quijote nukahti. Hän näki unta. Unessa hän käveli kylän läpi, jossa oli useita tuulimyllyjä. Toiset myllyt olivat koristeellisia, toiset pelkistettyjä, jotkut ornamentaalisia, jotkut mahtipontisia. Joihinkin myllyihin mennessään talonpojat tekivät ovella ristinmerkin. Myllyjen siivet liikkuivat tuulessa, jauhinkivi pyöri ja vilja jauhautui. Myllyjen erilaiset ulkonäöt eivät haitanneet niiden toimimista. Ihmiset myllyjen ympärillä tekivät kukin töitään, ja kun he tarvitsivat viljaa he menivät talonpoikien luo ja ostivat tai vaihtoivat.
   - Miksi jauhat viljaa, kysyi Doña eräältä talonpojalta.
   - Se on Jumalan minulle määräämä työ, mies vastasi.

Doña Quijote, osa V: Suosio

Osa 1

Doña Quijote oli jo väsynyt stressaavasta matkastaan. Hän päätti levätä ja rentoutua kirjallisuuden parissa. Doña meni kirjastoon ja lainasi fantasiaa ja scifiä: Orwellia, Huxleya, Kingiä. Pian hän huomasi, että King oli taitava. Ei puhettakaan mistään yksiulotteisesta maailmankuvasta tai mustavalkoisesta hyvä - paha -asettelusta, vaan pahuus kehittyi vähitellen olosuhteiden muotoutuessa, ja pahiksissakin oli inhimillisyyttä jäljellä. Doña ihastui. Hän pyysi Sanchoakin lukemaan. Sancho näytti kauhistuneelta – huh, yäk, hyi, pahaa kauheaa kamalaa viihdekirjallisuutta. Sancho näytti nyrpeää naamaa, ja aloitti kirjan toistellen itselleen, ettei vain vahingossakaan pitäisi kirjasta. Se oli turha toive, Sancho tempautui kirjan mukaan jo toisella sivulla.

Doña Quijote, osa IV: Etiikka

Osa 1

Sancho ja Doña Quijote huomasivat taideperformanssista kertovan julisteen, joka kuulemma olisi jotain uutta ja ihmeellistä. Doña Quijote innostui. Ehkä hän täältä löytäisi sielunsukulaisen? Doña ja Sancho päättivät mennä seuraamaan performanssia.

Doña Quijote, osa III: Laaduttomuuden periaate

Osa 1

Doña Quijote ja Sancho päättivät vierailla erään kaupungin nykytaidemuseossa. Ensimmäisessä salissa oli ruskea kuutio, joka kuvasi alitajuntaa. Ahaa. Sitten Doña istui vahingossa tuolille, joka olikin readymade-teos. 

Doña Quijote, osa I: Järjen valo

Elipä kerran kaukaisessa ja kylmässä Karjalan maassa taiteiden rakastaja nimeltä Doña Quijote. Ah, miten hän rakastikaan taiteita! Hän luki alituiseen runoja, näytelmiä ja proosaa, vain kaikkein korkeimmaksi arvioitua sanataidetta. Hän kävi taidemuseoissa, hän keräsi tutkielmia taiteilijoiden tyyleistä ja eri aikakausien tyylisuunnista ja teorioista. Hän luki lehdistä, mikä on nyt kaikkein taiteellisinta ja mitä kunnon taideopiskelijan tulee halveksua. Niin, Doña Quijote oli oikein kelpo taiteen tuntija.

Kuhn I: Taiteen kehitysdynamiikka

Thomas Kuhnin kehitysdynamiikan mukaan tieteenteoriat kehittyvät esiparadigmaattisesta vaiheesta sääntöjärjestelmään, jossa alkaa esiintyä ratkaisemattomia ongelmia. Kun ongelmia kasaantuu tarpeeksi, alkaa tieteen kriisi joka päättyy vallankumoukseen ja alkaa uuden paradigman aika.

Teoria kuitenkin osoittautui heikoksi mm. siksi, että tieteenalojen sisällä on nykyään jatkuvasti kilpailevia suuntauksia eikä vain kriisivaiheessa, eikä pieniin muutoksiin soveltaminen sovi sen ytimeen. Teoria soveltuukin paremmin taiteen tarkasteluun, jossa eletään tällä hetkellä kriisivaihetta. (sovellus ei siis koske taiteentutkimusta)

Mikä systomykoosi?

- Mikä "uusi" juttu lyö seuraavaksi läpi taiteessa? - Systomykoosi!  Tätä sanaa ei kukaan ymmärrä, se kun on sana uudessa kielessä jonka juuri keksin.

Mitä on taide? ja sen jatko-osa ovat ruotsalaisen taiteilijan Ernst Billgrenin teoksia. Billgren unohtaa esoteerisen taiteen salaopin ja puhuu ilman kielellistä kermavaahtoa kielikuvin ja muiden alojen käsittein. Billgrenin mukaan taiteen käsite on kuollut 70-luvulla, koska mikä tahansa voi nykyään olla taidetta.

Bituminhajuinen karhea yö

Taide on jo ammennettu tyhjiin, vai? Taiteen käsite potkaisi tyhjää jo 70-luvulla, sanoi Ernst Billgren. Kaputt, finito. Mikä vain voi olla taidetta, toisin sanoen "taide" ei merkitse mitään. Taiteen joitain erikoisimpia, tai ainakin hauskimpia saavutuksia ovat Osmo Jokisen Nollapiste, John Cagen 4'33'' sekä Musta neliö valkoisella pohjalla. Nekin ovat kuitenkin vain normaalin taiteen ilmaisutyhjiöitä, mikä ei kummoistakaan kekseliäisyyttä vaadi. Kun nyt kerran yritetään esittää luovaa, niin miksi ei keksittäisi täysin, kokonaan, kerta kaikkiaan, absoluuttisesti uusia taidemuotoja? Mitä, yrittääkö joku vikistä performansseista, käsitetaiteesta, readymadesta, teemumäestä? Äh, vanhaa moskaa. Graffitit, tatuoinnit, "naistaide" kuten käsityöt ja sisustus, tai japanilainen teeseremonia- ja puutarhataide ovat nekin suurimmaksi osaksi pelkkää tavallista visuaalisuutta.