Eri kivaa!



Öhöm. Olen ollut niin innostunut 30 päivää kirjoja -haasteesta, että olen unohtanut postailla tänne lukemistani kirjoista. Onneksi merkitsen kaikki lukemani kirjat uskollisesti myös ruutuvihkoon, josta on hyvä tarkastaa, mitä kaikkea on jäänyt postaamatta. Seuraavina päivinä saan toivottavasti kirjoitetuksi juttuja niistä postaamatta jääneistä kirjoista.

Kävin viime kesänä Ateneumissa katsomassa Onerva - kaupungin naiset -näyttelyn, josta tämä Anna Kortelaisen kirja Eri kivaa! Onerva - kaupungin naiset 1910 tavallaan kertoo. Kirjan idea on se, että siinä kerrotaan Helsinkiläisten 1910-luvulla eläneiden naimattomien naisten (teoksessa heistä käytetään nimitystä helsingitär) elämästä. Oppaana toimii kirjailija L. Onerva, joka ehti olla vapaa ensin naimattomana ja sitten eronneena naisena.

Kortelainen kuvaa helsingittären naiseksi, joka liikkuu Helsingissä ystävättäriensä kanssa, tai joskus jopa sisaren tai ihailijansa kanssa. Helsingitär on keskiluokkainen nainen, joka on käynyt tyttökoulun tai yhteiskoulun. Helsingitär saattaa olla ylioppilas tai jopa filosofian ylioppilas, mikäli vanhemmat ovat tarpeeksi varakkaita kustantamaan tyttärensä opiskelut. Jos koti ei ole varakas, helsingitär ansaitsee omaa rahaa opettamalla tai antamalla yksityisopetusta esimerkiksi kielistä. Iältään helsingitär on parikymppinen, sillä sitä vanhemmilla on jo kiire avioliittoon, ellei tämä sitten haaveile elämästä itsellisenä naisena.

Kirja oli rakennettu kiinnostavasti leikekirjan muotoon: tekstin lisäksi sivuilla oli valokuvia, lehti-ilmoituksia ja kuvia esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoista, Onervan tavaroista tai iltamien ohjelmistoista. Lisäksi kirjassa on katkelmia Onervan teksteistä. Alla on kuva parista sivusta, vähän huonokuntoisena mutta kuitenkin.

Ilmoituksia työpaikoista, joita helsingitär voisi hakea.
Mm. Venny Aho etsii kotiopettajaa.



Kuva Korkeavuorenkadulta.
Vasemmalla mainostetaan vuokrattavaa tomunimijää.

Tykkäsin kirjasta tosi paljon. L. Onerva vaikuttaa kiinnostavalta persoonalta ja tämä oli sopivan kevyt katsaus hänen elämäänsä. Minua kiinnosti myös todella paljon helsingittärien elämä, jota Kortelainen kuvaa monelta kannalta: esille otetaan niin ystävyys- kuin rakkaussuhteet, kahvilat ja ravintola, elokuvat ja teatterit, politiikka kuin matkustaminenkin. Jokaiseen näistä liittyvät myös Onervan omat kokemukset päiväkirjojen ja kirjeiden muodossa sekä katkelmat teoksista. Valokuvat ja lehti-ilmoitukset olivat kirjassa hyvä ja havainnollinen lisä, varsinkin lehti-ilmoituksia oli mielenkiintoista tutkia. Oli jotenkin järkyttävää, kun nimetöntä lasta tarjottiin lehdessä kasvatiksi "jos joku hyväsydäminen sen haluaisi" ja annettiin vielä osoite, missä lapsukaista voi käydä etukäteen katsomassa. Toisaalta myös huvitti muuan kempparin mainos, jonka alalaidassa luki kissan kokoisilla kirjaimilla "meillä vain naismyyjiä".

Suosittelen tätä lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille ja niillekin, jotka kuvittelevat ettei historia kiinnosta - tässä on selkeä ja kattava paketti 1910-luvun helsingittären elämästä.

 5/5

Ruma sota

Bongasin historiaa opiskelevan veljeni kursikirjapinosta tämän Sari Näreen ja Jenni Kirveen toimittaman kirjan Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia ja hetken kirjaa selailtuani päätin ottaa sen tarkempaan lukuun. Kirja kertoo yksilön tasolla sodan tietyistä ilmiöistä, jotka ovat tähän asti jääneet vähälle huomiolle. Kirja valottaa mm. sotilaiden julmuutta rintamalla, seksuaalista väkivaltaa ja päihteiden käyttöä sota-aikana, sotilaskarkuruutta, sotasensuuria ja -propagandaa sekä sodan aiheuttamia traumoja sotilaille. Takakannen mukaan Ruma sota muistuttaa, että sodan peilissä ihmisellä voi olla pedon kasvot. Sota jättää kansakuntaan haavoja, jotka eivät parane vielä vuosikymmenien kuluttuakaan.

Vaikka olenkin kiinnostanut historiasta, ei sotahistoria ole koskaan kiinnostanut minua kamalasti, tai oikeammin kiinnostus on kohdistunut lähinnä naisiin sodan aikana ja erityisesti lottiin. Ruma sota oli kuitenkin kiinnostavaa luettavaa, vaikka osa artikkeleista tulikin luettua läpi pikakelauksella: kaikkia hirveyksiä ei olisi huvittanut lukea. Esimerkiksi kuvaukset siitä, mitä kaatuneille vihollisille tehtiin, yököttivät. Tuli jopa sellainen olo, etä minkä ihmeen takia kaikki nämä pitää tuoda tällä tavoin esille. Kirjassa yhdessä kohtaa (en enää löytänyt kohtaa, joten en voi sanatarkasti kirjoittaa miten perustelu meni) kuitenkin todettiin, ettei asioista voida puhua, ellei oteta esiin myös tätä karmivampaa puolta. Tämä on totta. Ja muutenkin minun piti välillä muistutella itseäni siitä, että sota on niin poikkeuksellinen juttu, jossa on ihan omanlaisensa tapa toimia ja käyttäytyä.

Siitä huolimatta, että kirjassa on paljon yököttävää tai tylsää materiaalia, sain siitä myös uutta tietoa. Minulle oli yllätys se, miten tärkeänä pidettiin kaatuneiden tuomista pois kentältä: jos jonkun ruumista ei saatu tuotua pois, aiheutti se tovereille suurta huolta. Kaatuneelta taistelutoverilta ei otettu minkäänlaisia varusteita, ei edes kenkiä, vaikka niistä oli huutuva pula. Sen sijaan kaatuneelta viholliselta kerättiin sotasaaliina kaikki mitä vain irti saatiin. Toinen mielenkiintoinen juttu oli se, että sodan aikana monet naimisissa olevat naiset turvautuivat laittomiin abortteihin, koska eivät halunneet synnyttää lasta: naiset pelkäsivät sitä, että jos mies kaatuu rintamalla, hänellä ei ole mahdollisuuksia selvitä lapsen kanssa. Kirjan ehkä kiinnostavin luku oli kuitenkin sotasensuuria ja -propagandaa käsittelevä luku, josta irtosi myös paljon uutta tietoa. Lehdet eivät mm. kirjoittaneet jatkosodan lopulla saadusta torjuntavoitosta, ettei sillä herätettäisi turhaa toiveikkuutta. Samoin isojen siviilitappioiden, kuten Iittalassa sattuneen tuhoisen junaturman, uutisoinnissa valittiin sensuurin linja, ettei ihmisissä heräisi turhaa huolta ja hätää. Mielenkiintoa ja hilpeyttä herätti tieto siitä, että sotilaiden kirjeenvaihtoilmoitukset jossain vaiheessa kiellettiin, koska rivien välistä paistoi niin avoimesti naisenkaipuu eikä näin epäsotilaallista käytöstä toki hyväksytty.

Kirja oli selkeä ja helppolukuinen, ei siis lainkaan oppikirjamainen, ja sisälsi myös paljon mielenkiintoista ja uutta tietoa. Yhden virheen tein kyllä siinä, kun luin kirjaa illalla ja vilkas mielikuvitus teki tepposet siinä määrin, että jouduin lukemaan sivutolkulla Uma Karman Kaiken se kestää -kirjaa ennen kuin olin ihan varma, että jos näen unia, näen niitä vain skeittareista enkä päättömistä ruumiista:)

4-/5

Suomen lasten Linnakirja

Jos minun pitäisi kuvailla Minerva-kustannuksen tänä keväänä ilmestynyttä Suomen lasten Linnakirjaa yhdellä adjektiivilla, se olisi valloittava. Raili Mikkanen (sanoitus) ja Laura Valojärvi (kuvitus) tekevät tässä kirjassa kerrassaan hienoa työtä. Kirjan tehnyt parivaljakko on ehdottomasti asiantuntijoita omalla alallaan, sillä Mikkanen on kirjoittanut historiallisia nuortenkirjoja (mm. Katri Valasta kertova Runokirje). Laura Valojärvi taas on graafikko, taidepedagogi ja kuvittaja. Olen tosi huono analysoimaan kuvia, joten tämä alkusivun kuva puhukoon mahtavan kuvituksen puolesta.

Suomen lasten Linnakirja esittelee linnoja muinaislinnoista leirilinnoihin, linnoihin ja kartanolinnoihin sekä linnoituksiin. Kirjassa esitellään linnoista Turun, Hämeen, Raaseporin, Kastelholman ja Olavinlinna, Louhisaaren kartanolinna sekä Suomenlinna ja Lappeenrannan sekä Svartholman linnoitukset. Jokaista linnalukua kohden on esittelysivu, jossa on linnan kuva ja lyhyt kuvaus linnasta. Seuraavaksi kirjassa valotetaan hieman laajemmin linnan historiaa ja lopuksi kerrotaan yksi tai kaksi linnaan liittyvää tarinaa.

Tarinat ovat todella mielenkiintoisia, sillä joissakin vilahtelee aivan todellisia historiallisia henkilöitä. Esimerkiksi Turun linnasta kertovassa tarinassa Kaarina Hannuntytär lapsineen joutuu muuttamaan pois Turun linnasta, jotta Juhana-herttua pääsee asettumaan linnaan uuden vaimonsa, Puolan prinsessa Katariina Jagellonican kanssa. Hämeen linnasta kertovassa tarinassa taas on pääosassa nuori piikatyttö-Pirkko, joka esipuheen mukaan on aivan oikeasti ollut olemassa.

Linnan esittelysivu

Kirjan luvuista näkyy, että se on kirjoitettu asiantuntevasti, siinä on historiallisia faktoja, mutta niitä ei kerrota mitenkään raskassoutuisesti, vaan otetaan huomioon pienet lukijat/kuuntelijat kertomalla tarinoita, joiden sekaan on upotettu näitä edellä mainittuja faktoja. Tarinat ovat sellaisia, joiden varmasti olettaisi kiinnostavan pieni lukijoita, sillä monet tarinoista ovat aikamoista seikkailua, kuten se että poika pelastaa sodassa muun perheen venäläisten kynsistä tai että nuori poika yrittää saada kiinni vaarallisen rikollisen.

Minua tietysti aikuisena lukijana kiinnosti enemmän linnat. Kirjassa esitellyistä linnoista olen käynyt Turun, Hämeen, Kastelholman ja Olavinlinnassa sekä tietysti Lappeenrannan linnoituksessa. Kirjan lukeminen jätti minulle kipinän, että pitäisi päästä käymään myös Suomenlinnassa, missä en jostain syystä ole koskaan käynyt. Kirja sai minut pohtimaan lempilinnaani, ja kisasta tuli tosi tiukka Turun ja Hämeen linnan välillä, joskin Turun linna kiilasi kuitenkin ykköseksi.

Kirja oli mahtava lukukokemus, ja suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän lasten kanssa, jos ei oman niin vaikka kummilapsen. Tämän kirjan parissa viihtyy varmasti niin lapsi kuin aikuinenkin. Leena Lumi povasi tälle kirjalle Junior-Finlandia ja minä komppaan Leenaa; tässä olisi aivan mainio ehdokas.

Linnakirja muualla

Kirjamielellä

Morren maailma

Järjellä ja tunteella

5/5

Joulu joutui - ja muistutus arvonnasta

Vaikka olenkin jouluihminen, on viime aikoina joulumieli ollut vähän hakusessa erinäisten kiireiden keskellä. Tää on nyt sitten varmaan sitä aikuisuutta:) Olen kyllä yrittänyt hakea joulumieltä lukemalla. Niinpä luin Juha Nirkon ja Urho Vennon toimittamasta kirjasta Joulu joutui. Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia.

Tämä kirja ei ole mikään perinteinen joulun tavoista kertova kirja, vaan tänne on koottu kertomuksia, kuvia ja historiallista tietoa joulunvietosta noin 150 vuoden ajalta. Kirjassa kuvataan joulua niin maalla kuin kaupungissakin, unohtamatta kartanon, pappilan ja töllin joulua. Kirjassa on mukana myös kolmekymmentä joulukertomusta sotajoulusta savotalle ja kirjailijan joulusta jouluun "Vinjetillä".

Olipa kiva lukea vähän erilaista joulutietokirjaa, tämä kun ei koostunut pelkästään joulutapojen esittelystä. Tarinat olivat kiinnostavia, tosin kolmessäkymmenessä joulukertomuksessa oli ihan liian paljon luettavaa enkä jaksanut keskittyä kaikkeen kovin syvällisesti. Suosikkejani olivat kertomukset entisajan jouluista (ylläri ylläri). Elävästi mieleen jäi Anders Ramseyn kertomus siitä, kun hän pikkupoikana varasti joulun alla kaupasta himoitsemansa ratsastavan tinasotilaan. Tästä hänen äiti suuttui, ja rangaistukseksi pikku-Anders jäi ilman lahjoja. Isku oli pienelle pojalle niin kova, että hän sulatti kaikki rakastamansa tinasotilaat uunissa kovaksi möykyksi. Jouluun voi siis liittyä surullisiakin muistoja.

PS. Vielä päivä aikaa osallistua blogini muuttoarvontaan. Arvon onnellisen voittajan huomenna illalla.

Kultainen 80-luku

Varoitus: tämä teksti saattaa sisältää enemmän nostalgista muistelua kuin varsinaista kirja-arviota

Kävin kirjakaupan alennusmyynnissä ja osoitin siellä huikeaa itsehillintää (taputuksia kiitos!), sillä sorruin ostamaan vain yhden(!) kirjan, nimittäin Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirjan. Rakastan näitä eri aikakausia esitteleviä kirjoja, ja 80-luku on siitä kiinnostava ajankohta, että olen syntynyt tuolloin. Olen ollut 80-luvulla niin pieni napero, ettei mulla tietenkään ole tuosta vuosikymmenestä mitään omia muistikuvia. Vanhempieni valokuvista  ja muisteloista olen tietysti muodostanut oman käsitykseni 80-luvusta: Dingo-huuma, valtavat permikset ja isot olkatoppaukset sekä Lacosten ja Leviksen vaatteet, järkyttävät huumoriohjelmat ja Uuno Turhapuro -leffat tulevat ainakin minulle ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan 80-luvusta. Sivonen esittelee Kasarikirjassa edellä mainittujen lisäksi myös joukon muita 80-lukuun liittyvää asiaa musiikista päivän politiikkaan.

Kirjan kohderyhmänä ovat selvästikin kaikki, jotka ovat eläneet lapsuutensa 80-luvulla, sillä kirjassa kuvataan runsaasti leikkejä, leluja, koulumuistoja, lastenkirjoja, lastenmusiikkia ja lastenohjelmia. Kirja oli pienoinen pettymys siinä mielessä, että pääpaino on ihmisten muisteloilla. Ajattelin, että kirjoittaja olisi itse esitellyt kasaria joidenkin faktojen perusteella, mutta suurin osa luvuista koostuu ihmisten muistoista. Kuvituskin olisi voinut hieman runsaampi, sillä monilla sivuilla ei ollut kuin yksi ainoa kuva jommassa kummassa reunassa. Mielenkiintoista antia kirjassa olivat listat 80-luvun katsotuimmista elokuvista ja tv-ohjelmista, misseistä sekä kirjan lopussa olevat tietolaatikot kunkin vuoden merkittävimmistä tapahtumista. Koulumuistot ja perhe-elämän kuvaukset olisi voinut jättää poiskin, sillä ne tuntuivat turhilta eivätkä tarjonneet mitään vain 80-luvulle ominaista tietoa. Paitsi ehkä kamalan tillilihan, jolla ei onneksi kiusata lapsia koulussa, sekä ne vohvelikankaasta ommellut jumppapussit, joita mekin vielä 90-luvun puolivälissä tehtiin.

Vaikka kirja olikin ehkä pieni pettymys (tai sitten omat ennakko-odotukset olivat liian korkealla) aiheutti kirjan paljon muistoja ja nostalgista huokailua: ei nykyajan lapset enää... Ei meillä ollut tietokoneita tai pleikkareita vaan ulkona leikittiin kirkkistä (kirkonrottaa), hypättiin narua tai twistattiin. Silloin saattoi vaan mennä rinkuttamaan naapurin ovikelloa (moi, tuleeks Maija ulos) eikä aikatauluja tarvinnut sopia etukäteen toisin kuin nykyään. Telkkarista tuli iki-ihana Pelle Hermanni (vaikkakin uusintoina) ja Nalle Luppakorva. Pelle Hermanniin liittyy myös yksi pahimmista peloista, sillä pelkäsin ihan jumalottomasti Oppisopimuspelleä, joka esiintyi jonkin aikaa Pelle Hermannin tilalla. Juoksin aina äidin turvaan, kun oppisopimuspelle ilmestyi ruutuun. Talvella aina jännättiin tuleeko Pikku Kakkosen jälkeen Varokaa heikkoja jäitä -varoitus vai ei. Lapsuudesta muistan yksinä suosikkeina Maikki Harjanteen Minttu- ja Vanttu-kirjat, mutta eihän nykyajan lapsia nämä enää tunnu kiinnostavan, Tatua ja Patua pitää vaan olla.

Yhteistä haastatelluilla tuntui olevan käsitys siitä, että 80-luku oli aika turvallista aikaa. Monet muistelivat, ettei tuolloin ollut tapana pahemmin lukita pyöriä, vaikkei ihan maalla asuttaisikaan. Allekirjoitan tuon, sillä muistan olleeni järkyttynyt, kun kuulin että vanhemmillani oli tapana jättää minut vaunuissa kaupan pihaan nukkumaan sillä välin kun itse piipahtivat ostoksilla. Se oli tuohon aikaan kuulemma ihan yleistä, mutta nykypäivänä ei tulisi mieleen jättää lasta yksin edes omalle pihalle. En sitten tiedä onko maailmasta tullut pahempi paikka vai tiedostetaanko riskit ja uhat aiempaa paremmin.

Kasarikirja on mielenkiintoinen katsaus yhteen aikakauteen. Kirja herätti paljon hilpeyttä ja keskusteltavaa, mutta myös huokaisun "onneksi tämä aika ei enää palaa". Jos joku tuttavasi täyttää lähiaikoina 30, tiedät mitä ostaa hänelle lahjaksi:)

Miksi nuori tappaa?

Ammatillisesta kiinnostuksesta luin Peter Langmanin kirjan Kouluampujat - miksi nuori tappaa?.

Koulusurmat on kansainvälinen ilmiö, jota ei voi enää pitää yksittäistapauksina. Monilla kouluampujilla on yhteisiä persoonallisuuden piirteitä, mutta he kaikki eivät ole koulukiusattuja tai sadistisia narsisteja - eivätkä kaikki kiusatut ja poikkeavat suunnittele joukkomurhaa.Yli kaksikymmentä vuotta terapeuttina toiminut ja koulusurmatapauksiin perehtynyt tohtori Peter Langman profiloi kymmenen kouluampujaa. Hän löytää kolme erilaista koulusurmaajan tyyppiä: psykopaattiset kouluampujat, psykoottiset kouluampujat ja  traumatisoidut kouluampujat. Kouluampujat antaa ohjeet potentiaalisen koulusurmaajan tunnistamiseksi ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisemiseksi - vanhemmille, kasvattajille, opettajille, koulutovereille.

Aluksi suhtauduin kirjaan vähän epäillen. Luulin, että tässä nyt mässäillään koulusurmaajien kauheilla lapsuuskokemuksilla ja että heitä yritettään niiden kautta ymmärtää. Kirja on kuitenkin todella pätevä ja asiantunteva teos, joka esittelee ammuskelujen syitä. Mitään tiettyä kouluampujatyyppiä kirja ei kuvaa, mutta antaa kuitenkin tietoja millainen voi olla mahdollinen kouluampuja. Päällimmäisenä mieleen jäi kirjassa moneen kertaan alleviivattu tieto siitä, että vaikka monilla kouluampujilla on takanaan rankkaakin koulukiusaamista, koulukiusaaminen yksistään ei tee kenestäkään kouluampujaa eikä kiusaamisen kosto ole ainoa motiivi ammuskeluissa.

Kirja lukiessa eniten järkytti se, miten suurta vihaa niin nuoret ihmiset kokivat, joten en suosittele kirjaa kovinkaan herkkänahkaisille. Mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

Joulu, joulu armas aika

Ritva Lehmusoksan Joulu, joulu, armas aika. Suuri suomalainen joulukirja johdattaa lukijan joulunajan perinteiden ja suloisen joulutunnelman pariin. Kirjassa esitellään jouluun liittyviä tapoja ensimmäisestä adventtikynttilästä ja Hoosiannasta uuteen vuoteen ja nuutinpäivään, sillä “joulu loppuu loppiaiseen, nuutinpäivään kumminkin”.

Kirja sisältää rakkaimpien joululaulujen sanat, jouluevankeliumin, joulurauhanjulistuksen (också på svenska), Topeliuksen sadun peikkojen joulusta, tietoa joulun vietosta ennen vanhaan ja muuta jouluun liittyvää materiaalia. Kirjassa on muun muassa runsaasti ohjeita koristeiden arkarteluun ja ruuanlaittoon, vinkkejä pikkujouluihin eikä karvaisia kavereitakaan ole toki unohdettu.

Suomen lasten taidehistoria

Osaatko kuvitella, miltä tuntuisi opetella lukemaan aapisesta, jossa ei ole ainuttakaan kuvaa? Tiedätkö, kenelle Suomen leijona on sukua, miten toimivat ensimmäiset kamerat tai kuka on suunnitellut Pikku Kakkosen tunnuksen? Entä mitäpä mahtaa entisaikojen kuvamaakari ajatella 2000-luvun verkkotaiteesta? Suomalaistyttöjen ja -poikien matkassa esitellään kuva- ja rakennustaiteen merkkipaaluja aina Astuvansalmen kalliomaalauksista aikamme verkkoteoksiin.

Suomen lasten taidehistoria jatkaa samoilla linjoilla Suomen lasten historian kanssa. Jussi Kaakisen, Juha Kuisman ja Kirsti Mannisen yhteistyössä syntyneen kirjan avulla syvennytään Suomen taiteen historiaan tarinoiden sekä tiukkojen faktojen avulla. Kirjassa kerrotaan muun muassa torpparin Marista, joka joutui malliksi Nils Schillmarkin maalaukseen Mansikkatyttö sekä Erikistä, Engelin hanslankarista. Tarinoita ja faktoja selventävät kuvat taideteoksista, joita on yli sadalta suomalaistaiteilijalta. Mukana on arkkitehtuurin, teollisen muotoilun ja animaation huippuja. Kuvat tosin saisivat olla vähän isompia, että niistä saisi kunnolla selvää.

Mielenkiintoinen tietokirja, joka sopii mainiosti myös aikuisen lukijan käsiin. Kyllä näillä faktoilla voi taas päteä lasten edessä:) Tuleva äikän ope esittää tekijöille vienon pyynnön Suomen lasten kirjallisuushistoriasta, sille olisi varmasti käyttöä.

Suomalainen joulu

Hahaa! Kerrankin olin ajoissa liikkeellä ja sain napattua kirjaston joulupyödästä itselleni muutaman joulukirjan. Yleensä olen ollut ihan toivottoman myöhässä ja tepastellut kirjastoon hakemaan joulunalusviikolla näitä joulukirjoja, jotka sitten ovatkin jo lainassa kaikki. Paitsi tänä vuonna.

Kaisu Vuolion Suomalainen joulu esittelee pikkujoulujen, Lucianpäivän, joululahjavalvojaisten, joululaulujen ja -virsien, joulusaunan, ruokien, tiernapoikien, joulupukin, kuusen, lahjojenantamisen sekä monen muun jouluperinteen synnyn. Takakannen mukaan kirja on todellinen aarreaitta kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää joulutapojemme unohduksiin jäännyttä taustaa.

No jaa, en tätä kyllä ihan aarreaitaksi sanoisi. Paljonhan tässä oli tietoa, mutta kyllä huomasi, että kirja on painettu jo vuonna 1981. Aika monet asiat olivat vanhentuneita. Eniten ärsytti se, että kirjassa viitattiin jatkuvasti kirjoittajan teettämään joulutapakyselyyn tyyliin ”joulutapakyselyyn vastanneen kymenlaaksolaisen mukaan heidän jouluperinteeseen…” Eiköhän tämän kirjan tarkoituksena ole enemmänkin kertoa jouluun liittyvistä perinteistä kuin esitellä jonkun tutkimuksen tuloksia. Plussaa kirjan kuvituksesta. Kirjassa oli ihania kuvia esim. Rudolf Koivulta.

Suomen lasten historia

Historiafriikkinä nappasin kirjakaupan alekorista mukaan Jussi Kaakisen, Juha Kuisman sekä Kirsti Mannisen tekemän Suomen lasten historian, jossa valotetaan historiallisia tapahtumia lapsille sopivalla tavalla. Kirjassa kerrotaan jokaisesta historiallisesta tapahtumasta tarina, jonka päähenkilöinä on aina pieni tyttö ja poika sekä heidän urhea koiransa. Tarinan jälkeen seuraa info-sivu, jossa kerrotaan kuvien ja kaavioiden sekä tekstinäytteiden avulla taustoja ja faktoja tarinan tapahtumista, pientä ekstrasälää ja nippelitietoa unohtamatta.

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 2500 eKr. ja silloin päästään tutustumaan vasarakirveskansan elämään. Kirja kuljettaa lukijaa linnanrakennustyömaalle, nuijasotaan, markkinoille, tehtaalle, siirtolaiseksi Amerikkaan, evakkoon sekä seuraamaan ensimmäistä kuukävelyä. Kovin pienille lapsille en tätä kirjaa lukisi, mutta yli kymmenen vuotiaat innostuisivat varmasti. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.