Hovimäki-kirjat

Luin pitkästä aikaa yhden ikisuosikeistani, nimittäin Hovimäki-sarjan. Kirjat perustuvat kakkosella vuosina 1999-2003 esitettyyn historialliseen draamasarjaan, jonka neljä tuotantokautta sijoittuvat vuosiin 1798-1907. Hovimäki kertoo Lindhofin aatelissuvun ja Sepän torpan vaiheista ja tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Hovimäen kartano Hirvikosken pitäjässä.

Kirjoja on ilmestynyt kaikkiaan kuusi: Ruotsin vallan iltarusko, Keisarin auringon alla, Heräämisen aika, Oolannin sodasta sortovuosiin, Päin nousevan Suomen rantaa ja Ei muuta kunniaa. Kirjat näyttävät monia sellaisia tapahtumia, joita tv-sarjassa ei näy, ja esimerkiksi kirjojen Heräämisen aika ja Ei muuta kunniaa tapahtumia ei näy tv-sarjassa ollenkaan. Ei muuta kunniaa kirja päättyy vuoteen 1940, mutta kirjan epilogissa eletään vuotta 1999 ja kuullaan vielä Hovimäkeläisten vaiheista. Hovimäen tekijäkaarti on vakuuttava, sillä siihen kuuluvat mm. Carl ja Anna-Lisa Mesterton, jotka tekivät suosittua Metsolat-sarjaa sekä Kirsti Manninen, joka tunnetaan myös Enni Mustosena.

Sarjan tapahtumat saavat alkunsa, kun rutiköyhä luutnantti Magnus Lindhof perii Hovimäen kartanon. Kartano on retuperällä, mutta yhdessä vaimonsa Johannan kanssa he saavat kartanon kukoistamaan. Apunaan heillä on myös sepän perhe, jonka torppa on kartanon mailla. Vuosien saatossa Hovimäestä tulee kukoistava kartano, jonka seinien sisällä nauretaan ja itketään, eletään ja kuollaan. Hovimäen kartanossa kasvaa myös ihmisiä taiteen ja politiikan saralle, ja Hovimäkeläiset ovatkin mukana monessa hankkeessa, kuten Suomen sodassa, ensimmäisessä oopperassa ja suurlakossa. Vuosien saatossa Hovimäeltä lähdetään myös ulkomaille, Pietariin ja Pariisiin asti. Vuosikymmenien ja -satojen kuluessa torpan ja kartanon väki myös liittyy tiukasti yhteen paitsi avioliittojen kautta, myös aina silloin kun Hovimäkeä kohtaa sota tai muu kurjuus.

Tykkään tästä sarjasta historiallisuuden takia ja kaikki historialliset faktat on kivasti nidottu tarinan sisään. Veljeni jaksaa vähän ämpyillä siitä, miten epäuskottavaa on, että kaikki historialliset faktat on sijoitettu yhteen tarinaan niin, että aina kun jotain historiallisesti merkittävää tapahtuvaa, ovat Hovimäkeläiset sattumalta paikalla. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä vaan se on pelkästään kiehtovaa ja jaksaa pitää mielenkiintoa yllä. Ainoa mikä sarjassa ärsyttää, on henkilöiden ikien epätarkkuus. Varsinkin sarjan loppuosissa henkilöt ovat mukana kirjasta toiseen, vaikka kaiken järjen mukaan heidän pitäisi olla jo lähemmäs yhdeksänkymppisiä tai vanhempiakin. Tämä on kuitenkin vain pieni kauneusvirhe, sillä muuten sarja on kokonaisuutena onnistunut: juoni kulkee mukavasti, mukana on toimintaa ja romantiikka ja henkilöt ovat mielenkiintoisia. Suosittelen tutustumaan. 

5/5

Päivä 02 – Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kolmesti

Tämä oli oikeastaan aika vaikea kysymys, koska luen tosi monia kirjoja useaan otteeseen. Yleensä, jos ostan jonkun kirjan itselleni, syy on se, että haluan lukea sen uudestaan ja uudestaan. Monet tuttuni ovat ihmetelleet tätä tapaa, mutta minusta tässä ei ole mitään kummallista. Usein, kun lukee kirjan ekaa kertaa, tulee lukeneeksi sen hirveää kyytiä vain selvittääkseen loppuratkaisun tai sen, kuka on murhaaja. Uudella lukukerralla voi sitten keskittyä jo muihin juttuihin, kuten kielen hienouksiin. Lisäksi, jos kirja on hyvä, sen lukee mielellään uudestaan ja uudestaan.

Kun aloin selata kirjahyllyä tämän päivän kysymystä varten, ei vastausta ollutkaan enää vaikea miettiä; kirja (tai kirjat) sattui nimittäin heti ekana käteen, kun tutkin kirjahyllyni valikoimaa.

Kirsti Mannisen ja Markku Onttosen kirjoittamat Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen olivat kovaa kamaa joskus kymmenisen vuotta sitten. Olen lukenut Kun taivas repeää -kirjan valehtelematta varmaan seitsemän kirjaa eikä jatko-osa Taivas sinivalkoinenkaan kovin paljon huonommaksi jää. Nämä kirjat perustuvat tv-sarjoihin, jotka tulivat maikkarilta joskus kymmenen vuotta sitten. Tykkäsin tv-sarjasta tosi paljon, mutta kirjoista varmaan vielä enemmän. Nyt on hujahtanut varmaan kolme vuotta, etten ole kirjoja lukenut, mutta nyt tekisi mieli tarttua niihin uudestaan. Epäilen, että osaisin vieläkin kirjoista pitkät pätkät ulkoa...

Kun taivas repeää kertoo parikymppisestä perhetyttö-Ainosta, joka ystävättärensä vanavedessä lähtee lääkintälotaksi kenttäsairaalaan syyskesällä 1943. Työ kenttäsairaalassa on kovaa, ja suojattua elämää viettäneellä Ainolla on aluksi vaikeaa, mutta vähitellen hän löytää omat kykynsä. Kenttäsairaalan lähettyvillä on kaukopartiomiesten tukikohta ja Aino tapaakin kaukopartiomies-Laurin. Pari ihastuu ja suunnittelee kihloja, mutta sitten Lauri katoaa partioreissulla. Ainoa alusti asti piirittänyt kirurgi ja naistenmies Erik Halme tarjoaa oitis Ainolle lohduttavan olkapään ja parin välillä alkaakin tapahtua. Tarina saa uuden käänteen, kun Lauri palaakin takaisin, alkaa Neuvostoliiton suurhyökkäys, jossa Laurikin haavoittuu, ja lopulta hurja matka omien puolelle. Eikä liene varmaan kenellekään epäselvää, kumman miehistä Ainoa valitsee lopulta.

Taivas sinivalkoinen kertoo Ainon ja Laurin tarinaa vuodesta 1944 Helsingin olympialaisiin astiin. Aino ja Lauri menevät naimisiin, mutta vaikeudet eivät pääty sodan loppumiseen. Viipurista kotoisin oleva Lauri on joutunut evakoksi ja käden puuttuminen haittaa työntekoa. Aino joutuu yksin kantamaan huolta perheestä, kun Lauri on kiinnostuneempi ryyppäämisestä ja sotamuisteluista. Monta mutkaa on matkassa ja kantoa kaskessa ennen kuin päästään viettämään olympialaisia.

Minua viehätti kirjoissa erityisesti romanttisuus, muistan huokailleeni ihan onnessani Ainon ja Laurin tarinalle. Tietysti myös historiallisuus ja etenkin ekan osan lottakuvaukset kiehtoivat tällaista historiafriikkiä. Nyt aikuisena ajatellen varsinkin sodasta annettu kuva näyttää aika romanttiselta, varsinkin jos sitä vertaa äskettäin lukemani Ruman sodan kuvaan sodasta. Taivas sinivalkoinen on sen sijaan hyvinkin realistinen kuvaus sodan jälkeisestä ajasta, siitä kun kaikesta on pulaa, mies ryyppää ja painajaiset kiusaavat öisin.

Nyt jälkeenpäin mua on vähän nolottanut se, miten lääpälläni olin näihin kirjoihin, mutta toisaalta: mikäs näin hyvään kirjaan on hurahtaessa. 

5/5