Kirja kertoo neljästä sisaruksesta, ikävuosilta 6-16, jotka vanhempien kuoleman jälkeen elävät isossa talossa yksin niin hyvin kuin taitavat. Vanhin tyttäristä, Julie, yrittää jollakin lailla pitää perhettä kurissa ja hoitaa perheen kuopusta, vasta 6-vuotiasta Tomia, joka pukeutuu tytöksi. Selvää kuitenkin on, että vailla vanhempien valvontaa elävät sisarukset eivät saa oikein elämästä kiinni, kun vasta saatu vapaus aiheuttaa paljon hämmennystä. Jackin murrosikä aiheuttaa sen, että perheessä roolit menevät väärinpäin.
Olipa omituinen kirja. Kirja veti mukaansa heti ensi sivulta ja seurasin henkeäni haukkoen Julien, Jackin, Suen ja Tomin edesottamuksia. Erikoisen kirjasta teki se, että vaikka tässä oli esillä niin paljon yököttäviä asioita (insesti ja äidin hautaaminen inhottavalla tavalla) ei olisi tullut mieleenkään alkaa kauhistella tapahtumia, vaan niitä seurasi jopa melkein ulkopuolisena ja ikään kuin asiaan kuuluvana. Se oli aika pelottava tunne. Tietysti kirja jätti mieleen paljon askarruttavia kysymyksiä, päällimmäisenä tietysti miksi sisarukset jäivät oman onnensa nojaan vanhempien kuoltua, miksi kukaan ei heitä auttanut tai mikseivät he hoitaneet asioita fiksummin, hakeneet jostain apua? Oliko tässä nyt muistutus siitä, kuinka tärkeää on yhteisöllisyys? Todennäköisesti, sillä vaikkei ihan tässä mittakaavassa tragedioita tapahtuisi niin pienemmissä mittakaavoissa kylläkin. Olipas vähän tätimäinen lopetus, mutta pakko vielä kehua, että kirja oli järkyttävästä aiheesta huolimatta hieno ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Tulevaisuudessa haluan lukea lisääkin McEwania, sillä lukulistalla on Sovitus ja Rannalla.
Psst. Blogiini on ilmestynyt viime päivinä uusia lukijoita. Sydämellisesti tervetuloa teille kaikille!