Seuralainen

Luen parasta aikaa yhtä tosi ahdistavaa kirjaa ja kaipasin jotain kevyttä välipalalukemista siihen väliin. Joululahjaksi saamani uusin Outi Pakkanen oli juuri sitä. Seuralainen on kevyt, mukaansatempaava ja jännittävä, mutta siinä ei kuitenkaan mässäillä liikaa verisillä yksityiskohdilla, kuten ei muissakaan Pakkasen kirjoissa.

Pakkanen on valinnut kirjansa aiheeksi tosi mielenkiintoisen ilmiön, nimittäin naisille suunnatut seuralaispalvelut. Rebecca Koivisto on seuralaispalvelu Daylightin tyylikäs perustaja. Sampo Nyberg taas on raamikas ja pelivelkainen nuorimies, joka personal trainerin homman lisäksi haluaa tienata hieman lisärahaa leidien teatteri- ja ravintolaseuralaisena. Sampon paras kaveri Henkka ilahtuu tästä ansaitsemistavasta, takertuva ja mustasukkainen ex-tyttöystävä ei niinkään. Eikä aikaakaan kun tapahtuu murha.

Seuralaispalvelun ja varsinkin sen asiakkaiden ympärille olisi saanut kieputeltua vaikka minkälaisia juonenkäänteitä, mutta siihen Pakkanen en lähde. Tuntuu, että Sampon työpaikka olisi voinut olla mikä tahansa. Työ seuralaispalvelussa ei näyttäydy kovin ruusuisena, sillä asiakkaiden toiveet eivät ole mitenkään vähäisiä. Kovin kaunista kuvaa Pakkanen ei luo myöskään asiakkaista. Naiset ovat yksinäisiä reppanoita, jotka setelinippua heilutellen yrittävät ostaa luokseen nuoria poikia ja rakkautta.

Seuralainen on taattua Pakkasta. Vaikka murhaajan arvasikin aika helposti, oli murharouvalla vielä ässä hihassa, koska motiivi tulee ihan puun takaa. Kelpasi lukea.

Hinnalla millä hyvänsä

Outi Pakkasen muutaman vuoden takainen romaani Hinnalla millä hyvänsä kertoo järkyttävän tarinan nuorten tyttöjen julkisuushakuisuudesta ja siitä, mihin tämä voi pahimmillaan voi johtaa.

Hannamai on kuvankaunis 15-vuotias, joka haluaa julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä. Kroppa ei riitä mallin hommiin eikä laulutaidollakaan kovin pitkälle Idolsissa pötkitä, joten on keksittävä jokin muu tie julkkikseksi. Hannamain bestiksellä Piritalle on isäpuoli, jota tyttö inhoaa. Piritan isänpuoli opettaa tyttöjen kanssa samassa koulussa, joten neidot keksivät arveluttavan juonen: Hannamai syyttää Juhaa seksuaalisesta ahdistelusta saadakseen julkisuutta ja Piritta pääsee näin kätevästi eroon isäpuolestaan. Suunnitelma ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi, ja pian tapahtu henkirikos, joka järkyttää koko Lauttasaarta.

Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt, kauhistellut, säälitellyt ja vähän naureskellut nuorison hinkua julkisuuteen. Julkisuuteen ei haluta vain sen vuoksi, että voitaisiin näytellä/laulaa/tehdä jotain oikeaa työtä vaan julkisuuteen tähdätään bb:n ja muiden roskaohjelmien kautta. Ja ellei muu auta, hankkiudutaan jonkun vanhemman ukon rakastajattareksi tai esitellään sponsoritissejä jonkun lehden kannessa. Julkisuuteen voi tietysti yrittää muutakin kautta, sillä viikonloppuna revin pelihousuni tämän valelottovoittajan kanssa. Sanokoot tempun tekijät mitä huvittavat, mutta julkisuushakuisuus haisee kummasti, etenkin kun samasta karpaasista riittää juttua vielä näin alkuviikostakin. Ja kyllä varttitunnin julkisuudessa saa helpommallakin, vai mitä sanotte näistä kavereista, jotka omalla nimellään ja joskus myös kuvallaan ilmoittavat iltiksessä, miten hampparista löytyi muovia! Olisi kyllä kiva tietää ihmisten vaikuttimista, millä perusteella he hakeutuvat julkisuuteen. Ilmaisen viinan bileilläkään kun ei kovin kauas päästä.

Pakkaseen palatakseni oli kyllä kiva huomata, että hän oli tarttunut yhteiskunnalliseen aiheeseen, sillä sitä ei Pakkasen kirjoissa kovin usein näe. Mutta koska tämä on viihdekirjallisuutta, ei kirjassa oteta kantaa julkisuushakuisuuden syihin eikä oikeastaan seurauksiinkaan paitsi perheen kannalta. Kirjassa sattunut murha jäi kyllä sivuseikaksi, sillä keskipisteeseen nousivat taas jälleen kerran perhesalaisuudet. Mutta siitä huolimatta kirja oli kyllä varsin nautittava.

Yön yli

Ilokseni huomasin, että melkein koko vuoden jatkunut kuiva kausi lukemisen saralla on näköjään ohitettu ja syyskuussa on lukeminen maistunut taas ihan kiitettävästi. Alkuvuoden tiukka opiskelutahti ja etenkin kandintyön tekeminen verottivat tietysti aikaa lukemiselta, mutta kesällä olin jo ihan huolestunut, kun lukeminen ei kiinnostanut. Raahasin kirjastosta ja divareista pinokaupalla kirjoja, mutta lukematta jäivät. Nyt noita pinoja yritetään sitten pienentää... Osasyy lukublokkini avautumiseen lienevät nämä Outi Pakkasen kirjat, joita olen viime aikoina ahminut. Nyt on vuorossa Yön yli, joka on ilmestynyt 2000-luvun alussa.

Yön yli muistuttaa vähän Muistivirhettä, sillä tässäkään ei tapahdu murhaa vaan pyöritään vanhan mysteerin ympärillä, mihin salaperäiset katkelmat päiväkirjasta pitkin kirjaa viittaavat. Kirjan tapahtumat saavat alkunsa siitä, kun Antero Lehtosen äiti kuolee ja siunauksen toimittaa huomiotaherättävän kaunis naispastori Saara Henriksson. Antero kiinnostuu Saarasta muttei romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä kuten voisi luulla, vaan Saara muistuttaa Anteroa menneisyydestä, minne myös päiväkirjakatkelmat viittaavat.

Taas tätä perus-Pakkasta. Kirjassa liikutaan taas Lauttasaaressa (tai Larussa, kuten kirjassa puhutaan) ja taustalla häärii Anna Laine resepteineen. Yön yli ei ehkä ollut sitä parhainta Pakkasta, mutta paljon parempi kuin viimeksi lukemani Kuolema käy jatkoilla.

Kuolema käy jatkoilla

Taas Outi Pakkasta. Tällä kertaa Kuolema käy jatkoilla ihan konkreettisesti. Päähenkilö, Säkenöivä Laura Halonen onnistuu kaikessa, mihin tarttuu. Ja nyt häntä näyttää myös kirjailijana odottavan loistava tulevaisuus. Lauralla on siis syytä juhlia näyttävästi ravintola Rivolissa niin Vimmainen valta -esikoisteoksensa menestystä ja uusia suunnitelmiaan kuin 40-vuotispäiviään.

Jessus mikä nainen, rehevä, värikäs ja säkenöivä, huokailee kirjailijan syvähaastattelun tekijä Tero Tuomela, eikä ole ainoa. Kustantajan markkinointijohtajan Ilkka Halmeen ja kirjailijan välit näyttävät normaalia asiakassuhdetta lämpimämmiltä. Divarinpitäjä Karri Mäntynen taas lahjoittaa kirjailijalle kalleimman harvinaisuutensa.

Kaikkea hallitsee, valvoo ja sensuroi kirjailijan manageri Moona Lahti. Valokuvaajan paikalla häärii Anna Laine, menestyskirjailijan kannentekijä. Loistava näytelmä etenee käsikirjoituksen mukaan, kunnes kahden henkilön näyttävä mielenosoitus pilaa tunnelman. Jatkoilla seurueen mielialat vaihtelevat riehakkuudesta turhautumiseen. Koko baletti tanssii Laura Halosen - tai Moona Lahden - mukaan.

Mutta aamu paljastaa kaamean totuuden: yksi seurueesta on kuollut, murhattu.

Rikoskomisario Matti Martikka toteaa seurueen keskinäisiä suhteita setviessään, että monella on ollut motiivi hakea hyvitystä. Siloisen pinnan alta paljastuu vihaa, katkeruutta ja nöyryytyksiä. Onko lastenvaunuja työntelevä häirikkö vain kaupunginosahullu? Entä miten muuan pyörätuolissa istuva asianajaja liittyy kuvioon?

Nyt on sanottava, etten pitänyt tästä Pakkasesta kovinkaan paljon. En tiedä, tulevatko nämä kirjat jo korvista vai mikä on, mutta minua tökki ihmissuhteiden jatkuva pyörittely. Melkein 300 sivuisesta kirjasta suuri osa käytettiin henkilöiden ja heidän suhteiden esittelyyn. Henkilöistä mieleeni jäi lastenvaunuja työntelevä Maria, joka oli pelottavalla tavalla kiehtova. Hänenlaisestaan henkilöstä voisi dekkareissa saada paljonkin irti.

Tarjoilija pyyhkikää taulu

Vaihteeksi vähän vanhempaa Pakkasta, nimittäin Tarjoilija, pyyhkikää taulu vuodelta 1986. Pakkanen on luonut kirjalleen kutkuttavan tapahtumapaikan, sillä tapahtumat sijoittuvat luokkakokoukseen, missä vanhat jännitteet nousevat pintaan.

Ylioppilaskeväänä he olivat vannoneet, että pitäisivät säännöllisesti yhteyttä, heidän jenginsä ei hajoaisi. Nyt he kokoontuivat ensimmäiseen luokkakokoukseensa, kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Paljon on muuttunut, eikä oikeastaan juuri mikään. Luokkakokous sujuu niin kuin pitääkin, ja lopuksi lähdetään jatkoille poliitikko Pertti Pekkalan luokse. Mukana ovat mainostaiteilija Anna Laine, toimittaja Harri Laakso, toimitusjohtaja Elisa Lindh-Lehtinen, kotirouva Riitta Peippo, ranskanopettaja Marjatta Viljakainen, lentovirkailija Tellervo Mäkinen ja tekstiilikauppias Lasse Kallionpää. Pertillä tapahtumat saavat äkkikäänteen, sillä aamulla yksi joukosta löytyy kuolleena ja entiset luokkatoverukset ovat kaikki epäiltyjä. Aamuksi suunniteltu silliaamiainen vaihtuu poliisikuulusteluksi. Kuinka ylioppilaskirjoitusten vuosi liittyy tapahtumiin? Mitä tärkeää tapahtui koulubileissä helmikuun viimeisenä lauantaina vuonna 1965 - ja kenelle?

En jokaisen Pakkasen kohdalla viitsisi toistaa kirjojen hyvyyttä, mutta nämä nyt ovat niin viihdyttävää luettavaa. Vaikka kirja on yli 20 vuotta vanha, ei ajankulua huomaa juurikaan muusta kuin siitä, miten kirjassa kohkattiin uudesta sukunimilaista, elettiin hurjinta Dingo-hysteriaa ja suunniteltiin avustustoimia Etiopian nälänhädän uhreille.

Katso naamion taa

Ajankohta Outi Pakkasen Katso naamion taa -dekkarin lukemiselle on hieman väärä, sillä kirjan tpahtumat sijoittuvat jouluun, kun nyt vietetään lämpimintä kesää.

Päähenkilön, Leila Antelan elämä on järjestyksessä, sen takaavat upea koti Eirassa, lukuisat luottokortit ja ennen kaikkea turvallinen aviomies. Äkkiä kaikki muuttuu. Keskellä jouluruuhkaa Leila näkee miehen kasvot menneisyydestä. Kun sama mies näyttäytyy Anteloita vastapäätä olevassa huoneistossa kuin aikoisi asettua siihen taloksi, alkaa Leilan hyvin suunniteltu tulevaisuus huojua.

Joulupöytään istutaan kuitenkin entiseen tapaan, hopeat ja kristallit kimaltelevat ja isäntä kohottaa hyväntuulisena maljansa joululle. Joulupukin on määrä saapua tasan kello kuusi niin kuin aina ennenkin. Mutta ovikello soikin jo aikaisemmin…. Ja ennen puoltayötä on talossa käynyt jo kaksi joulupukkia - ja poliisi.

Jälleen taattua tavaraa Pakkaselta! Pidin henkilöistä, jotka olivat uskottavia sekä upeasta miljöökuvauksesta; näin jo silmissäni hiljaiset ja pimeät kadut, joille räntäsade leijailee. Kirja oli myös yllätyksellinen, sillä alusta asti luulin, että murhaaja ja motiivi olivat selvillä, mutta niin vaan Pakkanen onnistui kiepauttamaan kaikki nurin päin.

Muistan jostain lukeneeni, että Pakkanen ei halua käyttää päähenkilönä poliisia, sillä hän ei tunne tarpeeksi hyvin poliisin arkea ja työtapoja. Se on huomattavissa, sillä kirjassa pisti silmään, miten ihmiset asuivat henkirikoksen jälkeen ihan normaalisti omassa talossaan, vaikka siitä oli tullut rikospaikka. Mutta sallittakoon pieni kauneusvirhe muuten hyvälle kirjalle!

Kissa kuussa

Täältä pesee taas Outi Pakkasta, tällä kertaa kuitenkin hieman vanhempaa sellaista. Kissa kuussa on ilmestynyt vuonna 1990, mutta ajankuvaa ei tästä (tai muistakaan Pakkasen kirjoista) juurikaan huomaa.

Päähenkilö Marja Leimo-Nikala on menestyvä putiikinpitäjä, joka on kutsunut joukon ystäviään mökille viettämään keskikesän juhlaa. Kutsuttujen joukossa on myös vanha tuttumme Anna Laine. Ilta alkaa mukavasti syöden ja juoden, mutta pikkuhiljaa tunnelma kiristyy, kun paikallaolijoiden väliltä paljastuu kaikenlaisia jännitteitä. Lisäksi paikalle saapuu tuttava menneisyydestä eikä juhannuspäivä valkene mitenkään auvoisissa merkeissä...

Hyvä kirja oli tämäkin, mutta jostain syystä pidän enemmän Pakkasen uudemmista kirjoista. Pakkanen tekee tässä saman virheen kuin moni aloitteleva dekkarikirjailija (esim. Leena Lehtolaisenen Ensimmäisessä murhassa), sillä Pakkanen ahtaa kirjan täyteen henkilöitä, kaiketi siksi, että murhaajaa olisi vaikeampi arvata. Tulos on kuitenkin usein epäonnistunut, sillä henkilöiden runsaus häiritsee lukijaa, tai ainakin minä menen sekaisin henkilöistä. Tästä pitkä miinus muuten hyvälle kirjalle.

Musta aurinko

Kun aloin lukea Outi Pakkasen dekkaria Musta aurinko, mulle tuli muutaman ekan sivun jälkeen tunne, että oon lukenut tämän kirjan joskus aiemmin. Hassua kyllä, mutta mulla ei ollut mitään mielikuvaa murhaajasta tai motiivista. Mutta säilyipähän jännitys ainakin loppuun asti...

Suomalainen perhehelvetti leimahtaa liekkeihin öljysheikkien maassa Menestyvä aviopari Henrik ja Laura Sevenius muuttavat miehen työn perässä Abu Dhabiin, Arabiemiirikuntien liiton pääkaupunkiin. Jo Helsingissä, ennen lähtöä, perheen lastenhoitaja Marinda huomaa pariskunnan väleissä jotain outoa. Abu Dhabissa asutaan ja eletään ylellisesti, mutta Henrik ja Laura käyttäytyvät yhä kummallisemmin. Sitten eksoottiseen paratiisiin saapuu läheisiä sukulaisvieraita Suomesta ja kiusalliset salaisuudet ryömivät esiin. Äkillinen kuolemantapaus todetaan tosin onnettomuudeksi, mutta... Tyrmistyttävä loppunäytös esitetään Helsingissä. Paljastuu, että mikään ei ole ollutkaan sitä miltä on näyttänyt.

Tämä ei kyllä ollut ihan parhainta Pakkasta, vaikkei toki huonoinkaan. Eniten pidin kerronnassa siitä, että kirjassa vihjailtiin tulevasta, muttei kuitenkaan paljasteta kaikkea. Miinusta siitä, että kirjan henkilögalleria oli aika tavanomainen.

Talvimies

Outi Pakkasen dekkarissa Talvimies Anna Laine on saanut kuvittaakseen naistenlehden jatkiksen. Etsiessään sopivaa kuvaa hän päätyy Niklas Södermanin taiteilijatarvikeliikkeen nettisivulle, jonne kauppias on pannut myös oman kuvansa. Kesän viimeisenä helteisenä iltana Storyvillen terassilla Anna tunnistaa Niklaksen – ja on mennyttä ensi silmäyksellä.
Tapaaminen johtaa kiihkeään suhteeseen. Anna kokkaa rakkaalleen herkkuja ilta illan jälkeen, ja jos ei kokkaa, suunnittelee uusia reseptejä ja ihanaa tulevaisuutta. Jossain sisimmässään hän tietää, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää – kunnes eräänä päivänä Niklas löytyy murhattuna asunnostaan uudessa Kampissa. Kaikenlaista alkaa paljastua niin Niklaksen elämästä kuin muistakin ihmisistä Annan ympärillä.

Miten liittyvät toisiinsa vaatesuunnittelija Luna Sateenkaari, stailisti Kim Holma, muuan viimeisillään raskaana oleva Marimekon myyjä ja tämän aviomies tai Niklaksen kaksi entistä vaimoa? Puhumattakaan kypsaviini.com-deittipalvelussa chattailevista Roi Soleilista ja Miausta, joiden viestit jatkuvat, vaikka toinen on mitä ilmeisimmin kuollut.

Jos kirjaa pitää kuvailla yhdellä sanalla se sana on koukuttava; niin mielenkiintoiseksi kirja on rakennettu. Kirjassa seurattiin vuoron perään Annan ja Niklaksen sekä salaperäisten chattailijoiden tarinaa, joten kirjaa piti ahmia, että saisin selville miten Annan ja Niklaksen suhde etenee ja keitä salaperäiset chattaajat ovat. Myös Marimekon myyjä Sini oli mielenkiintoinen hahmo, sillä hänen käytöksessään oli koko ajan jotain perin hämärää...

Talvimies kuuluu ehdottomasti Pakkasen parhaimmistoon!

Muistivirhe

Muistivirhe on Outi Pakkasen toistaiseksi uusin kirja. Päähenkilöinä ovat kaksoset Meri ja Tuuli, jotka eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. 
Helsingissä asuva Meri Aalto on alkoholiongelmaansa peittelevä, eronnut juristi ja Berliinissä asuva Tuuli Aalto-Werner leskeksi jäänyt kotirouva. Kaksosina Meri ja Tuuli ovat identtiset, mutta ihmisinä täydellisen erilaiset. Ja erilaiset ovat heidän muistonsakin.

Tuulin talvilomalla Suomessa vanhat asiat nousevat pintaan ja tilanne kärjistyy. Miten saman tapahtuman voi muistaa kahdella täysin vastakkaisella tavalla? Kun toinen naisista katoaa salaperäisesti, ei kukaan tiedä, onko kyseessä rikos, onnettomuus vai tahallinen katoamistemppu. Löytyykö vastaus menneisyydestä? Ainakin ratkaisua miettiessä valmistuu maailman paras bataattikeitto. Sen takaa mysteeriä sivusta seuraava graafikko ja mainio kotikokki Anna Laine.

En kyllä ymmärrä, miksi tämä kirja on dekkari, sillä ruumiita kirjassa ei ollut vaan enemmänkin keskityttiin hämmentelemään ihmissuhdesoppaa. Kirja oli kyllä nopeaa ja viihdyttävää luettavaa kesäpäiviin. Pakkasesta on pikkuhiljaa tulossa yksi viihdekirjailijasuosikeistani!

Yöpuisto

Junalukemiseksi valitsin Outi Pakkasen kevyttä jännitysviihdettä. Tällä kertaa vuorossa oli Yöpuisto, jonka päähenkilö Mikael Niemistö on nelikymppinen juristi. Hänellä on kaikki hyvin: koti hienossa jugendtalossa Helsingin Ullanlinnassa ja uusi vaimo Hannele, joka tulee hyvin toimeen Mikaelin 12-vuotiaan pojan Rasmuksen kanssa. Isän ja Rasmuksen välit eivät ole yhtä hyvät, isä kiusaantuu nähdessään pikkuvanhan pullean poikansa istuvan tietokoneen ääressä eikä loistavan jalkapallokentällä. Mutta Rasmus näkee ja tietää enemmän kuin muut, silloinkin kun herkkukaupan omistaja Virpi Saari ilmestyy isän elämään. Taksien valot pyyhkivät syksyisen kaupungin katuja, paksujen seinien ja suljettujen ovien takana paljastuu menneisyydestä asioita, jotka jotkut haluaisivat kiihkeästi unohtaa. Yksinäinen pieni poika tekee aikuisten maailmasta omia päätelmiään...

Kirja oli niin samanlainen kuin Pakkasen muutkin romaanit, mutta siksi niitä tuleekin luettua, ettei tarvitsisi ajatella. Eniten Pakkasen kirjoissa viehättää Helsingin kuvailu, Pakkanen todella tuntee Helsingin upeimmat paikat. Tämän kirjan henkilöistä en oikein pitänyt Rasmuksesta. Pakkanen voisi välillä käyttää kirjoissaan muunkinlaisia lapsia kuin näsäviisaita pikkuaikuisia...

Pelistä pois

Mulla on selvästikin Outi Pakkas-kausi meneillään. Viimeksi luin häneltä kirjan Pelistä pois, jonka päähenkilö Ilona Laaksola on nelikymppinen saneerattu pankkivirkailija ja nykyinen puhelinmyyjä. Hän elelee yksikseen, tekee iltaisin itselleen lasillisen tai pari ja ihailee ikkunastaan juhlavalaistua stadionin tornia. Hänen yksinäisiä päiviään piristää naapurin pikkuvanha kymmenvuotias Sorella. Tytön isä, Atte Söderberg, taas viettää hyvinkin vilkasta elämää. Ja vanha ystävämme Anna Laine tekee Aten firmalle mainosgrafiikkaa.

Eräänä sunnuntaina alakerran kukkakaupasta löydetään ruumis. Helmikuisten päivien aikana asiat saavat yllättävän ratkaisunsa.
Kirja oli ihan hyvä, vaikka toi monissa kohtaa häiritsevästi mieleen Pakkasen Punaisen pallotuolin, sillä tässäkin kirjassa käsiteltiin yksinäisyyttä, mustasukkaisuutta ja vanhoja kaunoja. Olisin toivonut, että kirjassa olisi käsitelty enemmän Ilonan elämää, sillä hänhän on päähenkilö. Saman ilmiön olen kylläkin havainnut myös muissa Pakkasen kirjoissa eli väkeä lappaa ovista ja ikkunoista ja välillä menee sekaisin siitä, kuka tässä onkaan päähenkilönä. Ei tästä mitään erityisempää jäänyt mieleen, paitsi että Sorellaa inhosin, ennen kaikkea hänen pikkuvanhaa ja näsäviisasta asennettaan.

Kaiken kaikkeaan kirja toimi kuitenkin hömpännälkään varsin hyvin.

Punainen pallotuoli

Outi Pakkasen dekkarin Punainen pallotuoli tapahtumat sijoittuvat jälleen kerran tuttun Helsinkiin. Keskustassa väistellään Kampin rakennustyömaata ja ihmetellään Eduskunnan lisärakennusta tai myrskyn kaatamaa piilipuuta Lasipalatsin kulmalla.

Yksinäinen Noora asuu vauvansa kanssa Fredrikinkadun varrella. Kun samassa talossa asuva Eila astuu hänen elämäänsä, kaikki muuttuu. Paras ystävätärkin voi vain seurata vierestä, miten Noora joutuu naisen talutushihnaan.

Eila tietää kotikatunsa ihmisten tulemiset ja menemiset. Hän tarkkailee ihmisiä kantabaarissaan ja seuraa erityisen tiiviisti vastapäistä sisustusliikettä ja sen omistajapariskuntaa. Ja sitten muuan henkilö katoaa…

Yksi parhaimpia Pakkasen kirjoja, joita olen lukenut. Henkilögalleria oli todella herkullinen, vaikka aluksi olinkin vähän pihalla, kuka olikaan sukua kenelle. Epäuskottavuutta oli loppuratkaisussa, joka oli mielestäni hieman mielikuvituksellinen. Mietin myös, että monellakohan yh-äidillä on varaa asustella Fredrikinkadulla. Nämä olivat kuitenkin vain pieniä juttuja, jotka eivät häirinneet lukemista.

Rakkaudesta kuolemaan

Lukaisin äskettäin Outi Pakkasen kirjan Rakkaudesta kuolemaan. Siinä mainosgraafikko Anna Laine tekee elämänsä ratkaisun ja siirtää yhden naisen yrityksensä Muonioon, kauas pääkaupungin kiireisestä menosta. Tosin rauhasta ei ole tietoakaan, sillä hiihtolomaviikoilla tunturihotelliin kokoontuvat huvittelunhaluiset lomailijat. Jo lentokoneessa Anna tunnistaa entisen koulutoverinsa, kansanedustaja Pertti Pekkalan. Samalla lennolla on myös tunnettu sensaatiotoimittaja Ulla-Maija Heinäkoski, jolla on työn alla elämänsä juttu.Muoniossa Anna tutustuu omalaatuiseen taiteilija Maliin ja tämän surusilmäiseen tyttäreen Sariin. Ja siellä missä meno on hurjimmillaan, on aina myös hurmuritarjoilija Smiley, nimensä veroinen mies.Sitten alkaakin tapahtua, kun yllätyksiä rakastava Mali järjestää rymyjuhlat etelän vierailleen. Oman osansa keitokseen lisää myös toimittaja Heinäkoski. Mikä on hänen roolinsa pelissä, jonka panokset osoittautuvat hengenvaarallisen koviksi?

Tuskinpa tämä kovin kummoista muistijälkeä jättää. Kirjassa nimittäin setvittiin enemmän henkilöiden välisiä ihmissuhdekuvioita kuin itse murhaa. Kirja kuitenkin toimi niin kuin oli tarkoituskin: oli oikein nopsaa ja viihdyttävää luettavaa.

Ruohonleikkaaja

Outi Pakkasen kirjat ovat jääneet minulle aika vieraaksi, olisinkohan joskus lukenut peräti kaksi teosta häneltä. Kirjastosta nappasin mukaani Ruohonleikkaaja-nimisen dekkarin, koska se vaikutti takakannen perusteella kiinnostavalta.

Merja Itälä on tyylikäs terapeutti, joka eräänä aamuna Hesarin avatessaan vetää kahvit väärään kurkkuun: lehdessä on kuolinilmoitus hänen vastamenehtyneestä aviomiehestään ja allekirjoituksena tunteellinen “rakkaasi”. Onko Joelilla ollut toinen nainen? Mitä muita salaisuuksia mies on vienyt hautaan? Ei Merja itsekään toki mikään puhdas pulmunen ole, sillä hän tuntee heikkoutta nuoria miehiä kohtaan. Vastikään Merja on hypännyt sänkyyn asiakkaansa Kimmon, jonka puoliso pahoinpitelee tätä, kanssa. Merja on luullut panneensa pisteen suhteelle, mutta niin ei vain käykään. Runeberginkadun talon pihalla kukkia hoitaa pieni, hassahtanut nainen. Eevamaria Jungman hoitaa pihan kukkia, mutta kukaan ei tiedä ruohonleikkaajan todellisesta elämästä mitään. Eevamaria sen sijaan kuulee ja näkee asukkaiden elämästä yhtä sun toista.

Ruohonleikkaaja oli ihan luettava kirja ja mielenkiintoinen kuvaus Helsingistä. Aihe oli mukaansatempaava ja siitä syystä kirjaa ei malttanut laskea käsistään. Pientä miinusta siitä, että ratkaisu tuli selville liian nopeasti, jännitystä olisi voinut hyvinkin vielä pidentää. Henkilöistä minua kiinnosti eniten Merjan asiakas Kimmo ja hänen vaimonsa Kiira. Olisi ollut mukava lukea enemmän pariskunnan elämästä. Lisäksi minua jäi kiinnostamaan, miksi Kiira muutti ystävänsä Kaarinan luo, oliko naisilla kenties lesbosuhde, kuten vähän ounastelin.

Nopealukuinen ja kevyt kesäkirja, joskaan ei varmasti kestä toista lukukertaa.