YA-lukuhaaste valmis ja paketissa!

Sivujen välissä -blogin mainio YA-lukuhaaste on tullut päätökseensä 1.8. Kiitos mainiosta haasteesta, YA-kirjallisuuden lukeminen on mieluisaa ja bingojen bongaaminen toi siihen hauskan lisän.

Luin haasteen aikana yhteensä 18 siihen sopivaa kirjaa ja sain aikaiseksi kaksi bingoa. Huraa!

Mitä luin?

11 kirjoista oli kotimaisia, viisi jenkkituotantoa, yksi irlantilais-yhdysvaltalainen ja yksi Briteistä. Yhden kirjan luin englanniksi, loput suomeksi. Kuusitoista kirjoista oli naisten kirjoittamia ja kaksi miesten. Peräti kahdeksan kirjoista oli aivan tuoreita, tämän vuoden aikana julkaistuja, ja kuusi oli viime vuodelta. Yksi olennainen syy vahvalle uutuuspainotukselle oli toukokuun lopussa päättynyt projektityöni kirjastossa, johon kuului olennaisesti kirjavinkkausten vetäminen teineille.

Sarjoja sisältyi luettuihin useampia joko kokonaan tai osittain. Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan ahmin kokonaan, ja toivottavasti pian pääsen lukemaan neljännenkin osan. Se kuului parhaisiin haasteen tarjoamiin lukukokemuksiin, samoin kuin Sarah Crossanin Yksi, Nina LaCourin Välimatkoja ja Holly Bournen What's a Girl Gotta Do?.

Pettymys oli Bianca Turetskyn höpsö Muotimatkaaja Titanicin kannella, jonka hyväksyminen haasteeseen oli siinä ja kintaalla. Sen verran lapsellisesta tarinasta on kyse.

Kaikkia muita lukemiani kirjoja suosittelen sen sijaan lämmöllä! Kuten luonnollisesti ylipäänsä nuorten aikuisten kirjallisuutta.

Tässä vielä lista ja linkit haasteen kirjoista:

K. K. Alongi: Ansassa (Otava 2017) – Kirjassa useampi kertoja
K. K. Alongi: Pakenijat (Otava 2018) – Julkaistu vuonna 2018
Maria Autio: Lohikäärmekesä (Karisto 2018) – Kirja ei kuulu sarjaan
Holly Bourne: What's a Girl Gotta Do? (Usborne 2016) – Englanninkielinen kirja
Sarah Crossan: Yksi (S&S 2018) – Kirjassa naiskertoja
John Green: Kilpikonnan kuorella (WSOY 2017) – Kirja käsittelee mielenterveyttä
Sanna Heinonen: Noland (WSOY 2017) – Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Myllylahti 2017) – Fantasia
Sini Helminen: Kiven sisässä (Myllylahti 2017) – Urbaani fantasia
Sini Helminen: Veden vallassa (Myllylahti 2018) – Kirja, jonka voit lukea päivässä
Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko (Karisto 2016) – Lyhyt kirja
Nina LaCour: Välimatkoja (Karisto 2018) – Kirja käsittelee LGBTQ-aihetta
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (WSOY 2018) – Kirjassa on kaunis kansi
Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Pudotus (Otava 2016) – Sinua kiinnostava aika/paikka
Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Huipulla (Otava 2018) – Jatko-osa sarjaan
Anne Salovaara: Afroditen askelin (Nordbooks 2017) – Suomalainen kirjailija
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella (WSOY 2011) – Kirja tapahtuu ennen vuotta 1918
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1 (Tammi 2018) – Kirja, jota et muuten lukisi

Nina LaCour: Välimatkoja

Kauniin kannen (ja sivusilmällä huomioitujen muutamien bloggausten) perusteella luettavaksi valikoitunut Nina LaCourin Välimatkoja ilahdutti, kosketti ja hieman satuttikin. Kirja on nuorten aikuisten kirjallisuutta ja vahvaa sellaista käsitellessään isoja, jopa massiivisia aiheita. Se ei kuitenkaan romahda niiden alle, vaan jaksaa kantaa itsensä, tarinansa ja henkilönsä alusta loppuun. Ja, niin, lukijankin siinä samassa.

Marin on viettämässä joulua yksin yliopiston asuntolassa, tuhansien kilometrien päässä kotoa Kaliforniasta. Hän on saanut yliopistolta erityisluvan jäädä, kun kaikki muut ovat lähteneet. Puolta vuotta aiemmin Marin on ollut se, joka lähti, ja hän teki sen vielä rajusti: kellekään mitään sanomatta, kaiken taakseen jättäen. Kukaan ei tiedä, mitä loppukesästä tapahtui, eikä Marin halua puhua siitä kenenkään kanssa.

Yksinäisyys saa kuitenkin juomun, kun Marinin paras ystävä Mabel tulee vierailulle joulunaluspäivinä. Marinin ja Mabelin välit ovat olleet erottamattomat aina edelliseen kesään asti. Silloin tapahtui paljon, ehkä liikaakin, ja he ovat jatkaneet eri suuntiin ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Marinin sisälle koteloitunut ahdistus alkaa nyt vaatia pääsyä ulos, ja Mabel on vierellä valmiina kuuntelemaan. Jos Marin vain lopulta pystyy puhumaan.

Välimatkoja on surullisin kirja, jonka olen hetkeen lukenut. Sen reiluun kahteensataan sivuun mahtuu paljon, eikä tarina tunnu silti yhtään täyteen ahdetulta saati tunkkaiselta tai alleviivaavalta. Marinin yksinäisyys ja suru ovat käsinkosketeltavia ja aitoja, hänen paikkansa maailmassa tuntuu monella tapaa epäreilulta ja hylätyltä. Marin on elänyt suuren osan elämästään kahdestaan vaarinsa kanssa, sillä hänen surffariäitinsä kuoli onnettomuudessa Marinin olessa aivan pieni, eikä isästä ole tarkkoja havaintoja. Vaari on oletettavasti tehnyt parhaansa kasvattajana, mutta Marin tuntee silti olevansa kovin yksin, muistoja vailla.

Marinin oma kasvu ja identiteetin muodostuminen ovat kirjan selkärankaa. Oman paikan löytäminen, omien halujen ja tavoitteiden tasapainottaminen, tulevaisuuteen katominen – niissä on paljon taakkaa ja painetta kelle tahansa, saati sitten lähestulkoon yksin maailmassa kulkevalle nuorelle naiselle. Välimatkoja on raskaista aiheistaan huolimatta toiveikas kirja: se saa uskomaan ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen, välittämiseen ja kiintymykseen, joiden ei tarvitse tulla verisukulaisilta.

Marinin kokemat menetykset koskettivat minua kovasti, olenhan itsekin menettänyt isäni lapsena (en tosin niin pienenä kuin Marin, joten omia muistoja hänestä ehti sentään muodostua). Olisinpa lukenut nuorempana jotain tällaista, olisin varmasti saanut paljon vertaistukea ajatuksiin ja tunteisiin, joiden käsittely oli välillä vaikeaa.

Toinen kirjan minulle tarjoama hyvin henkilökohtainen elementti oli sen takaumaosioiden sijoittuminen Kaliforniaan. Vietin Kaliforniassa syksyn ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja se jätti minuun lähtemättömän jäljen. Vaikka itse oleskelin Etelä-Kaliforniassa (Marinin koti on kirjassa San Franciscossa), moni asia tuntui ihanan tutulta: kumpuileva maasto, varvastossut ja shortsit, aivan omanvärisensä auringonvalo ja ennen kaikkea meri, upea, huumaavaa Tyyni valtameri. Sen äärelle on päästävä vielä uudelleen.


Nina LaCour: Välimatkoja
Suomentaja: Leena Ojalatva
Ulkoasu: ?
Karisto 2018
232 s.
We Are Okay (2017)

Kirjastosta.


Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Reader, why did I marry him?, Kirjakko ruispellossa, Sivutiellä

Haasteet: Yhdysvallat-lukuhaaste (Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja – Kalifornia tietenkin), Kirjoja ulapalta, YA-lukuhaaste (Kirja käsittelee LGBTQ-aihetta), Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 22. Kirja, jonka valitsit kannen perusteella

Sanna Heinonen: Noland

Nuoruus, mikä ihana syy mille vain. Mikä karmea ajanjakso sille päälle sattuessaan.

Sanna Heinosen Noland palkittiin WSOY:n järjestämässä Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailussa viime vuonna. Kilpailun voitti Jukka Behmin Pehmolelutyttö. Noland julkaistiin alunperin vain e-kirjana, mutta lienevät tulleen kustantamossa järkiinsä, kun teoksesta nyt ilmestyi myös ihan perinteinen painettu kirja. (Nuoriso ei vielä lue e-kirjoja sillä lailla aktiivisesti. Monelle kyseinen konsepti on ihan vieras. Painettua kirjaa ei kukaan voi sen sijaan olla tuntematta.) (Ja siis itsehän olen e-kirjojen ystävä kaikilla mittareilla, mutta aikaa se vielä vie, ennen kuin ne ovat tasaisesti kaikkien käytössä.)

Noland keroo jalkapallosta, ystävyydestä ja rasismista. Noin alkuunsa. Valtteri on ihan tavallinen suomalainen nuori mies, joka pelaa futista ja käy koulua. Kotona tunnelma on kiristynyt isän jäätyä työttömäksi ja innostuttua syyttämään siitä(kin) maahanmuuttajia. Kaupungissa pyörii yhä enemmän mustiin takkeihin pukeutunutta vihamielistä porukkaa, ja Valtterin isäkin tuntuu olevan toiminnasta kiinnostunut. Samassa futisjoukkueessa Valtterin kanssa pelaa afganistanilaistaustainen Babur, jolla on puolestaan omat perhesurunsa käsiteltävänään. Valtteri ja Babur ystävystyvät, ja kun heidän on erään pallotteluillan jälkeen paettava mustatakkisten aggressiivista porukkaa, Babur näyttää Valtterille jotain ihmeellistä: hän opettaa Valtterille, kuinka päästä Nolandiin – eräänlaiseen meditatiiviseen "taivaaseen", paikkaan, jossa voi olla rauhassa ja kohdata muita samanmielisiä.

Mustatakkisten aiheuttama epäjärjestys kaupungissa ja poikien elämässä kasvaa, ja samalla Baburin taustalla olevat huolet pulpahtelevat selvemmin esiin. Mitä Valtteri voi tehdä, kun oma isä öyhöttää rasismiaan ja uusi ystävä tarvitsee puolestaan omanlaistaan tukea? Ja niin, sitä futistakin pitäisi pelata...

Noland on romaani, jonka tarinan voi hyvin kuvitella tapahtuneeksi ja tapahtuvaksi tämän päivän Suomessa. Kiristyvät asenteet, kahtiajako ja epävakaus näkyvät kaikkialla, luonnollisesti myös nuorten maailmassa. Heinonen kirjoittaa ajankohtaista, uskottavaa tarinaa, ja vaikka siihen sisältyy olennaisesti selittämätön Noland, jälkitunnelma on realistinen. Näin voisi olla, ja onkin.

Valtteri on päähenkilönä mainio. Hän on tasainen, rauhallinen kaveri, ei mikään räiskyvä persoona mutta sitäkin miellyttävämpi. Kotihuolet painavat ymmärrettävästi, mutta silti Valtteri itse ei ala sekoilla tai riehua, mikä ratkaisu tällaisissa tarinoissakin usein tehdään (ja jossa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tämä tuntui mukavan raikkaalta). Babur jää etäisemmäksi, mutta ehkä tämä onkin juuri Valtterin tarina. Kerrankin hän saa olla pääosassa, ei aina se tukijoukko ja harmaata massaa.

Heinosen kirjaa on helppoa suositella luettavaksi yläkoulussa, jos urheilu ja ajankohtaiset aiheet (tai jompi kumpi) kiinnostaa. Kirjan mitta on kohtuullinen, kieli ja kerronta selkeitä, teemat sellaisia, joista jokaisella on jotain sanottavaa. Ja, kuten aina, en voi olla toteamatta, että nuortenkirjoja saavat aikuisetkin lukea. Tämänkin, vieläpä ihan mielellään.


Sanna Heinonen: Noland
Ulkoasu: ?
WSOY 2017
167 s.

Kirjastosta.

_______

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka

Haasteet: YA-lukuhaaste (Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä), Helmet-haasteen kohta 11. Kirjassa käy hyvin.

Sini Helmisen Väkiveriset-sarja tuo kansanperinteestä ammentavan fantasian nykypäivään

Kansantaruista ja myyteistä tuttuja olentoja keskellä tavallisten ihmisten elämää? Piilossa ja silti saatavilla, melkein näkyvillä ainakin niille, jotka katsovat tarpeeksi tarkasti? Sini Helmisen nuorten fantasiasarja Väkiveriset on freesiä ja ilahduttavaa luettavaa, joka tarjoaa yllätyksiä ja pohdinnan paikkoja.

Sarjasta on tulossa neliosainen, ja kolme ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet vuosina 2017–2018. Osat ovat itsenäisiä teoksia, mutta tiettyjä yhtymäkohtia niillä on. Miten lie neljännen osan kanssa, kokoaako se kaiken lopulta yhteen? Jää nähtäväksi.

Avausosa Kaarnan kätkössä alkaa kaikin puolin pieleen menevällä ylioppilaskeväällä. Pinja on aina ollut erinomainen oppilas, ja mielessä siintävät lääkisopinnot. Kaikki romahtaa, kun Pinja saa käsiinsä kuvan, jossa hänen poikaystävänsä suutelee toista tyttöä, Pinjan ystävää vieläpä. Kirjoitukset menevät penkin alle ja mieli mustenee. Pinjan topakka opettajaäiti ei kuitenkaan jää sivustakatsojaksi, vaan hankkii tyttärelleen kesätyöpaikan kaupungin puisto-osastolta. Siellä Pinja kohtaa punatukkaisen Virven, jonka kanssa huomaa olevansa monella tapaa hyvin samanlainen. Jokin vetovoima kuitenkin selvästi on olemassa. Pinjan äiti ei ilahdu tyttärensä heräävästä seksuaalisuudesta, vaan lähettää tämän maalle mummolaan toipumaan "vaiheestaan".

Pinjalla on äidin tempauksen aiheuttaman ärsytyksen lisäksi muutakin pohdittavaa, hänellä on nimittäin selässään suuret arvet, jotka ovat vanhempien mukaan peräisin pienenä lapsena sairastetusta ihosairaudesta. Käy kuitenkin ilmi, että Virvellä on samanlainen selkä, ja kyse on jostain ihan muusta: Pinja on nimittäin metsänneitojen sukua, metsän kuninkaan Tapion hovin jälkeläinen. Ja mihin seikkailuun se viekään, kun ensin omaan todellisuuteen ilmestyy äkkiväärä sinipiika Tuulia, jota kukaan muu ei näe, ja kun metsän kätköistä löytyy myös hiisiä...

Kaarnan kätkössä on vauhdikas, helpostilähestyttävä nuortenromaani, joka tarjoaa lukijalle näkymän yhtäältä lukioikäisen todellisuuteen, toisaalta suomalaisen kansanperinteen inspiroimaan fantasiamaailmaan. Helminen hyödyntää rohkeasti kansanperinnettä ja sen kaanonia ja tekee myös uusia tulkintoja siitä. Käänne realismista fantasiaan on vauhdikas ja yllättäväkin, ja vaikka osasin sitä odottaa, jouduin kieltämättä hieman nikottelemaan, joskin tunnelman vaihtumiseen tottui kyllä nopeasti.

Kiven sisässä on sarjan toinen osa, ja sen pääosassa on Pekko, jonka mummo on vastikään kuollut. Pekon perhe muuttaa mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon, ja muutos vaatii sopeutumista kaikilta. Pekko on enemmän tai vähemmän koukussa Minecraftiin, mutta pelaamisen lisäksi on kuitenkin mentävä myös uuteen kouluun, jossa erikoisen oloinen Tuulia-niminen tyttö on ensimmäisenä vastassa. Yläkerrassa asuu kiinnostava tyttö Gwin, joka puhuu suomea murtaen ja pukeutuu peittävään huiviin ja pitkään hameeseen. Vähitellen Pekolle paljastuu, että mummon kuolema ei ole lainkaan niin yksinkertainen vanhuksen poismeno, kuin hänelle on annettu ymmärtää – ja vaara vaanii koko perhettä.

Kiven sisässä on tunnelmaltaan jännittävämpi kuin Kaarnan kätkössä, ja siinä käänteet lähtevät avausosaa nopeammin käyntiin. Pekon kokemat tilanteet ovat toisella tapaa uhkaavia kuin Pinjan, ja ympäristö on myös olennaisesti erilainen. Siinä missä Pinja joutuu kiipeliin metsässä, Pekko päätyy sananmukaisesti kiven sisään, kaupungin maaperän ja kallioiden alle.

Kolmas osa Veden vallassa on puolestaan järvien pinnan alle sukeltava tarina. Päähenkilö Mari on kahdeksasluokkalainen tyttö, joka elää kahdestaan isänsä kanssa. Isä uskoo vahvasti kalevalaisten olentojen olemassaoloon, äiti puolestaan on kadonnut jo vuosia aiemmin. Pahat kielet sanovat hänen jättäneen perheensä, Marin käsitys on puolestaan, että äiti hukkui uintiretkellä ja siksi isä ei anna Marinkaan uida luonnonvesissä. Marin tilanne on ikävä: lapsuuden paras ystävä Jessika on alkanut hännystelijöineen kiusata häntä, ja arkielämä koulussa on tuskaa. Asiaa ei auta, että eräänä päivänä kylvyssä ollessaan Mari löytää jalastaan selvän suomun.

Mari onkin veden väen sukua, ja houkutus päästä pinnan alle kasvaa yhä suuremmaksi, vaikka kummallinen naapurintyttö Tuulia siitä vakaasti varoittelee. Järvessä on vastassa aivan oma maailmansa: Ahdin hallitsema yhteisö, joka kärsii reviirin ja populaation pienenemisestä ja geenivarannon supistumisesta. Maria todella tarvittaisiin hurmaavan Kymin puolisoksi ja suvun rikastuttajaksi, mutta millä hinnalla...

Veden vallassa oli minulle kaikkein mieluisin sarjan kirjoista. Marin haastava elämäntilanne herätti sympatiani ja Helmisen kerronta pääsee tarinassa kaikkein parhaiten esiin. Toisistaan suuresti poikkeavat miljööt lomittuvat onnistuneesti, ja etenkin järven pinnan alla koetut vaiheet nostattavat sykkeen korkealle.

Väkiveriset on mainiota kotimaista fantasiaa nuorille. Helmisen tekstiä on helppoa lähestyä, eivätkä kirjat ole ylettömän paksuja tai tarinat venytettyjä. Tiivis ilmaisu, mehevät miljööt ja kiinnostavat päähenkilöt yhdistyvät mielikuvitukselliseen kansanperinteeseen, joka on tuotu kitkattomasti osaksi nykypäivää. Ehdottomasti suositeltavaa tutustuttavaa, antaa mennä vaan!


Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset 1)
Ulkoasu: Karin Niemi
Myllylahti 2017
220 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Luetaanko tämä?, Lukutoukan kulttuuriblogi, Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä, Todella vaiheessa, Kirjapöllön huhuiluja 

Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Fantasia), Prinsessoja ja astronautteja -haaste (Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja), Helmet-haasteen kohta 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta


Sini Helminen: Kiven sisässä (Väkiveriset 2)
Ulkoasu: Karin Niemi
Myllylahti 2017
231 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Yöpöydän kirjat, Kirjojen keskellä,

Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Urbaani fantasia), Prinsessoja ja astronautteja -haaste (Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja)


Sini Helminen: Veden vallassa (Väkiveriset 3)
Ulkoasu: Karin Niemi
Myllylahti 2018
239 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Kirjojen keskellä

Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Kirja, jonka voit lukea päivässä), Prinsessoja ja astronautteja -haaste (Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja), Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste (23. Kirjassa liikutaan vesillä)

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Sensored Reality – Beta

Sadan vuoden kuluttua Helsinki on vajonnut osin meren alle ilmastonmuutoksen aiheuttaman vedenpinnan nousun myötä. Minako Takeda, pelinimeltään Bug, on joutunut muuttamaan Helsinkiin Meri-Tokiosta isänsä traagisen ja hieman hämärän kuoleman jälkeen äidin saatua erinomaisen työn pelialan firman johtopaikalta Helsingistä. Bug rakastaa pelaamista, eikä uuteen kouluun meneminen kiinnostaisi yhtään. Mentävä kuitenkin on. Heti ensimmäisenä päivänä hänelle selviävät olennaiset sosiaaliset kuviot uudesta koulusta. Taistelulajeja harrastava Jade pitää valtaa käsissään hännystelijöidensä tukemana, eikä muiden auta kuin alistua ja kumartaa – tai kärsiä nahoissaan.

Bug saa postissa tuntemattomalta lähettäjältä uusinta teknologiaa edustavan pelipuvun, johon pukeuduttuaan pystyy siirtymään VR-maailmaan pelaamaan uuden ninjapelin, Shadow Warriors II:n betaversiota. Kyse on keskiaikaiseen ninjojen ja samuraiden kansoittamaan Japaniin sijoittuvasta seikkailupelistä, jossa on ratkottava arvoituksia, harjoiteltava haastavia taisteluliikkeitä ja myös taisteltava tiensä voittoon. Ymmärrettävästi Bug jää koukkuun peliin, joka on huomattavasti kiinnostavampi kuin mikään todellisessa maailmassa. Vaikka muutama kiinnostava uusi tuttavuus onkin jo päässyt syntymään.

Kun peli julkaistaan suurelle yleisölle, se saa uskomattoman suosion. Joku on kuitenkin pielessä, kun yhtäkkiä pelin tuli polttaa aidosti ihoa ja mustelmat tulevat jäädäkseen. Sensored Reality muuttuu pelistä vaaralliseksi todellisuudeksi. Ehditäänkö koodivirhe löytää, ennen kuin on liian myöhäistä? Ja miten pelastaa peliin juuttuneet pelaajat ilman vakavia seurauksia?

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Beta avaa Sensored Reality -sarjan vauhdikkaasti ja tyylikkäästi. Huimaavat pelikohtaukset yhdistyvät tulevaisuuden Helsingin kanssa hienoksi kokonaisuudeksi, jonka osat toimivat hyvin yhdessä. Kuvattu maailma on kiehtova, osaltaan erilainen ja osaltaan samanlainen kuin meidän maailmamme.

Pelit ovat tarinassa nousseet suurimmaksi teollisuudenalaksi ja kaikki pelaavat niitä. On helppoa uskoa, että kehityssuunta on juuri kuvatunlainen. Mitä tehokkaammaksi ja monipuolisemmaksi pelimaailma ja sen teknologia kehittyvät, sen suuremman osan virtuaalitodellisuus ihmisten elämässä saa. Teknologia on onnistunut helpottamaan monia arjen asioita, mutta samalla se aiheuttaa kuilun ihmisten välille sen mukaan, millaisiin laitteisiin on varaa.

Toisaalta kirjan "oikeassa" todellisuudessakin on edelleen paljon pureskeltavaa, etenkin Bugilla oman perheensä ja muidenkin asioiden kanssa. Isän hukkumiskuolema Bugin silmien alla vaivaa ja surettaa ja mietityttää häntä ymmärrettävästi edelleen. Äidin kanssa elämä sujuu kyllä, mutta jotain kertomatta jätettyä heidänkin välillään on.

Beta on hieno yhdistelmä scifiä ja nuortenkirjaa, johon kannattaa tutustua, oli pelimaailma sitten tuttu tai ei. Jatkoa on luvassa, ja ehkä sitten päästään käsiksi vielä laajemmin myös maailman tilaan ja syihin, jotka ovat kirjan nykyisyyden tilanteen aiheuttaneet.


Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta – Sensored Reality 1
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2018
328 s.

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Sivujen välissä, Carry on reading, Neverendingly, Teatterinna, Expelliarmus, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä

Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Kirja, jota et muuten lukisi), Helmet-lukuhaasteen kohta 44. Kirja liittyy johonkin peliin.

Kesäisiä kotimaisia nuortenkirjakipinöitä

Innostuinpa tässä (nykyisen) kirjavinkkarinurani loppumetreillä vielä ahmaisemaan muutaman tuoreehkon kotimaisen nuortenkirjan ja vieläpä sellaisia, joissa ei ole niin mitään maagisia elementtejä. Tavallista nuorten elämää siis, ajatella!

Nelli Hietalan Miia Martikaisen kärsimysviikko on takakannen mukaan "kesänraikas feelgood-romaani täynnä huumoria ja herkkyyttä" ja todettava on, että olen samaa mieltä. Miia on joutunut äitiensä kanssa kesämökille työleirille, ja joutuu pitämään paastoa somesta ja kaverisuhteista. Huono sää ja kesken loppuva bensa ajaa mökkirantaan melkoisen muskeliveneen miehistöineen, joka koostuu isästä Pentistä ja pojasta Tanelista.

Miia ja Taneli lähtevät seuraavana päivänä hakemaan bensaa kaupungin satamasta, mutta matkaan tulee mutkia, kun bensarahat hukkuvat. Nuorten pitää selvittää, mistä voisivat saada lisää tuohta ostoksia varten ja he joutuvatkin venyttämään kekseliäisyyttään äärimmilleen. Kuuma kesä kutkuttelee myös monella muulla tapaa...

Tartuin kirjaan hieman ennakkoluuloisena, sillä sen kansi ei houkutellut yhtään. Kaipasin kuitenkin jotain kevyttä ja mukavaa, ja sitä todella sain. Tätä tarinaa leimaa rempseän rento ote, oivallisen sujuva kieli ja kerronta sekä ihastuttavan tomera päähenkilö Miia Martikainen. Miialla on monta rautaa tulessa, ei vähimpänä kiinnostus päästä selvittämään, millaista kaikkien kouhottama seksi oikein on.

Hietalalle pisteet tavasta käsitellä aiheita, joissa voisi helposti lipsahtaa selittelyn, saarnaamisen tai osoittelun puolelle. Nyt mitään sellaista ei käy, vaan tarina rullaa painollaan ja lukija pohtii omat pohdintansa. Nykyaikainen, helpostilähestyttävä ja samastuttava nuortenkirja, joka on samaan aikaan helppolukuinen muttei lapsellinen. Jatkoakin tarinalle on jo ilmestynyt, lukulistalla on!

Maria Aution Lohikäärmekesä sijoittuu niin ikään nimensä mukaisesti kesäaikaan, mutta on tunnelmaltaan hyvin toisenlainen. Parhaat ystävät Sinna ja Tuisku ovat päättäneet ysiluokan ja peruskoulun, ja jännitys jatko-opintopaikoista tiivistyy. Tuisku pääseekin pikkukaupungin lukioon kirkkaasti, mutta Sinna jää desimaalin päähän. Tuiskun äiti on kuollut syöpään puolta vuotta aiemmin ja isä on edelleen pahasti hukassa. Tuiskunkin surutyö on vielä kesken, mutta koska äiti kannusti häntä aina opiskelemaan, suunta on selvä. Tuiskun vanhemmat ovat kuuluneet jonkin aikaa kaupungissa toimivaan lahkoon, Aurinkopiiriin, mutta eronneet siitä ja tähän liittyvät tapahtumat alkavat kiinnostaa Tuiskua.

Samaan aikaan Sinna etsii eksyneenä selvyyttä elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Hän päätyy iltakävelyllään vahingossa Aurinkopiirin tiluksille ja kutsutaan mukaan toimintaan. Hukassa olevaa ja itsensä uusperheessä yksinäiseksi tuntevaa tyttöä on helppoa houkutella mukaan välittömän ja lämpimän tuntuiseen yhteisöön, vaikka Sinnan mielessä käy myös epäilyksen aaltoja.

Lohikäärmekesä kertoo osuvasti, joskin hivenen liian yksinkertaisesti nuoruuden taitekohdan epävarmuuden tuntemuksista ja ihmisen halusta tulla kohdatuksi ja arvostetuksi. Tarinaa kerrotaan vuorotellen Tuiskun ja Sinnan näkökulmista, ja se etenee kohelluksitta. Aurinkopiirin hämäräperäisyys on lukijalle selvää alusta alkaen, mutta lahkon tarkoitusperät ja toimintamallit avautuvat vasta vähitellen.

Selkeää luettavaa, josta saa varmasti keskustelun ja pohdinnan aiheita etenkin yläkoulun loppuvaiheisiin.


Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko
Ulkoasu: Kati Rapia
Karisto 2016
161 s.

Kirjastosta.


Maria Autio: Lohikäärmekesä
Ulkoasu: Mari Villanen
Karisto 2018
214 s.

Kirjastosta.

__________

Toisaalla Miia Martikaisesta: Kirjakaapin kummitus, Kirjakaapin avain, Lukutoukan kulttuuriblogi

Toisaalla Lohikäärmekesästä: Kirsin kirjanurkka, Evarian kirjahylly, Lastenkirjahylly 

Haasteet: Molemmat kirjat pääsevät osaksi YA-lukuhaastetta, josta kuittaan Hietalan kirjalla kohdan Lyhyt kirja ja Aution kirjalla kohdan Kirja ei kuulu sarjaan sekä Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaastetta, josta Hietalan kirja ruksaa kohdan 1. Kirja, joka saa sinut hyvälle tuulelle ja Aution kirja kohdan 49. Kirja, jossa paha saa palkkansa.

John Green: Kilpikonnan kuorella

Seuraa tunnustus.

En ole koskaan lukenut John Greenin kirjoja. En, vaikka tietenkin olen tuntenut niiden maineen, lukenut juttuja niistä, saanut lukuvinkkejä niihin liittyen. Viime vuonna ilmestyi Greenin uusin kirja, jota ehdittiinkin jo ilmeisesti odottaa, ja heti vuoden loppupuolella suomennos, Kilpikonnan kuorella (suom. Helene Bützow). Lainasin sen silloin, lueskelin parikymmentä sivua, en innostunut, palautin takaisin ja annoin olla. Jokin tässä keväässä ja kirjatyöni viimeisissä metreissä sai punnitsemaan uudelleen. Pakkohan tämä on lopultakin testata, mikä nuortenkirjavinkkari ei muka tunne John Greeniä?

Uusi yritys Kilpikonnan kuorella kanssa oli menestyksekkäämpi. Niiden samojen parinkymmenen alkusivun jälkeen tempauduin mukaan tarinan pyörteeseen niin, että ahmaisin kirjan lähes kertarykäisyllä.

Aza Holmes on fiksu lukiolaistyttö, jolla on elämässään paljon hyvää. Huolehtiva äiti, tavoite opiskelupaikasta hyvässä yliopistossa, railakas paras ystävä Daisy Ramirez, muitakin hyviä kavereita. Paljon häneltä myös puuttuu: useampia vuosia aiemmin kuollut isä ja kokonainen mielenterveys. Azalla on pakko-oireita, jotka kohdistuvat ennen kaikkea bakteereihin ja hygieniaan. Aza kammoaa oman kehonsa mikrobeja ja ulkoapäin tulevia uhkia, hän pelkää niitä kuollakseen.

Kun mediassa rummutetaan paikallisen miljonäärin katoamista ja luvataan tuntuva palkkio ratkaisevasta vihjeestä, Daisy houkuttelee Azan kumppanikseen selvittämään tilannetta. Aza on nimittäin tuntenut kadonneen miljonäärin pojan Davisin vuosia aiemmin, kun he ovat olleet samalla vanhempansa menettäneille lapsille tarkoitetulla suruleirillä.

Tytöt pääsevätkin tutustumaan Davisiin ja Pickettien hulppeaan kartanoon, ja Aza ja Davis tutustuvat uudelleen. He huomaavat olevansa monella tapaa samanlaisia ja tulevansa mainiosti toimeen. Samalla Davisin kadonnut isä kuitenkin hiertää tilannetta – Azan pahanevista pakko-oireista ja ahdistuneisuudesta puhumattakaan.

Lukiessani Kilpikonnan kuorella -teosta tunsin oloni hyväksi ja turvalliseksi, siitäkin huolimatta, että kirjan sisältämä ahdistuneisuus kasvaa ja kiertyy yhä tiukemmaksi sykkyräksi mitä pidemmälle tarina etenee. Green kirjoittaa temmoltaan koukuttavaa ja teemoiltaan tärkeää kirjallisuutta, sellaista, jota teini-ikäinen minä olisi lukenut sydän varauksetta pamppaillen. Nyt kokeneempana lukijana (ja kyynistyneenä aikuisena?) huomioni kiinnittyy väistämättä myös toisenlaisiin asioihin: viisasteleviin teineihin, hivenen epäuskottaviin henkilöihin (etenkin Davis on kaikkea muuta kuin tyypillinen teinipoika, ei sillä etteivätkö tyypilliset tai ihan millaiset tahansa teinipojat saisi olla juuri sellaisia kuin ovat, mutta ihan loppuun asti en häneen kirjallisena henkilönä uskonut), jenkkielämän ratkaiseviin tekijöihin, joita suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti pohtii kulmat koholla.

Azan mielenterveys on kaikessa horjuvuudessaan kirjan kannatteleva voima ja teema, johon olisi voinut rauhassa keskittyä enemmänkin. Toisaalta pakko-oireiden kuvaus tuntuu lukijasta ahdistavalta, etenkin mitä syvemmälle Aza kierteeseensä painuu. Ehkä on siis hyvä, että tarinassa on muutakin, vähintään tuomassa hengitysilmaa.

Green on sujuva, yleisönsä ottava kirjailija ja kirjan suomennos hyvä. Mielenterveysaiheet ovat sydäntäni lähellä, etenkin kun puhutaan nuorista, joten nyökkäilen tyytyväisenä sille, että teema on noussut viime vuosina nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuudessa yhä vahvemmin esiin. Vertaistuen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, ja sitä Kilpikonnan kuorella voi monelle tuoda. Ja hyvää luettavaa se on joka tapauksessa kelle tahansa.

Seuraa toinen tunnustus.

Aion lukea muutkin John Greenin kirjat.


John Green: Kilpikonnan kuorella
Suomentaja: Helene Bützow
WSOY 2017
264 s.
Turtles All the Way Down (2017)

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjasähkökäyrä, Bibbidi Bobbidi Book, Mustetta paperilla, Kirjan vuoksi, Sivujen havinaa, Kirjastokissa kirjablogi, Cats, books & me, Carry on reading, Kirjojen keskellä, Ei vain mustaa valkoisella        

Haasteet: YA-lukuhaaste (Kirja käsittelee mielenterveyttä), Yhdysvallat-lukuhaaste (Listan ulkopuolelta), Helmet-haasteen kohta 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella

Bianca Turetskyn Muotimatkaaja Titanicin kannella on kepoista aikamatkailufantasiaa nuorille. Itse asiassa kirja on kirjastossa luokiteltu jopa nuorten aikuisten osastolle, mitä pidän kyllä vähintäänkin epäilyttävänä. Nappasin kirjan luettavakseni, sillä tavoittelin innolla YA-lukuhaastebingon haastavaa ruutua Kirja tapahtuu ennen vuotta 1918, ja vaikka on todettava, että YA-kirjallisuutta tämä ei kyllä ole, aion silti ruksata ruudun suoritetuksi. Melkoinen kovis, vai mitä? Varsinainen sääntöjen venyttäjä!

Kirjan päähenkilö on 12-vuotias (jep, ensimmäinen virhe nuorten aikuisten kirjallisuuden osalta) Louise Lambert, joka rakastaa vintagevaatteita, vaikka hänen paras ystävänsä Brooke tai äitikään eivät ihastusta ymmärrä. Kun Louisen on löydettävä tanssiaismekko ensimmäisiin tanssiaisiinsa (joihin hän ei oikeastaan haluaisi edes mennä ainakaan kenenkään pojan kanssa, koska pojat ovat noin lähtökohtaisesti ällöjä), kuin sattuman kaupalla hän saa kutsun erikoiselta vaikuttavaan vintageliikkeeseen myyjäisiin. Mekkovalikoima onkin huikea, ja kun Louise sovittaa hänelle kuin nakutetusti sopivaa vintageaarretta, hän yhtäkkiä pyörtyy – ja herää laivalta sata vuotta aiemmin.

Hitaampikin lukija tietää jo kirjan nimen perusteella, että laiva on Titanic, mutta Louiselle se selviää vasta hyvän aikaa myöhemmin. Kirjan jännite löpsähtää siis jo lähtökohtaisesti. Lähinnä alkaa kiinnostaa, miten Louiselle kuuluisalla laivalla mahdollisesti käy. Hän ei nimittäin olekaan oma itsensä, vaan 17-vuotias menestyvä näyttelijätär neiti Alice Baxter, joka on matkalla Yhdysvaltoihin uran perässä setänsä holhoamana ja ystävällisen palvelijattarensa Annan avustamana.

Laivamatka sujuu Louisen opetellessa uutta rooliaan ja ihmetellessä sadan vuoden takaista elämää ja ylellistä laivaa, kunnes hänelle paljastuu, mistä laivasta on kyse ja kuivat (!) historiantunnit heräävätkin yllättäen eloon. Miten Louise selviytyy pois tuhoon tuomitulta Titanicilta ja voiko hän muuttaa historian kulkua sitä ennen?

Lukuelämys jäi tosiaan karvaan makuiseksi, kun tajusin sangen nopeasti, etten olekaan lukemassa nuorten aikuisten vaan pikemminkin varhaisnuorten kirjaa. Nuoremmalle yleisölle kirja voikin toimia hauskana katsauksena muotiin, historiaan ja Titaniciin, mutta hyvin viattomaksi, ennalta-arvattavaksi ja mitäänsanomattomaksi tarina jää. Sandra Suyn kaunis kuvitus tuo kuitenkin hienon lisän kirjaan, ja 1910-luvun miljöö ja muoti heräävätkin sen ansiosta sivuilla eloon. Tuotemerkkejä ja brändejä luetellaan hieman liikaa makuuni, mutta varmasti ne voivat toisentyyppistä lukijaa kiinnostaakin.

Muotimatkaaja Titanicin kannella avaa sarjan, joka on Yhdysvalloissa jatkunut jo kahden osan verran. Niissä aikamatka vie muotimatkaajan mukanaan Marie Antoinetten hoviin ja Kleopatran saleihin. Suomennettu niitä ei kuitenkaan ole, mistä en henkilökohtaisesti ole erityisen pahoillani, vaikka jos joku saa tästä kirjasta itselleen lukemisen iloa, ei minulla pitäisi olla mitään sitä vastaan – eikä toki olekaan. Ehkä kuitenkin vinkkaan kirjastolle, että tämän kirjan paikka ei kyllä ole nuorten aikuisten osastolla.


Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
Suomennos: Aila Herronen
Ulkoasu: Alison Impey
Kuvitus: Sandra Suy
WSOY 2011
268 s.
The Time-traveling Fashionista (2011)

Kirjastosta.

_______

Toisaalla: Kirjakaapin avain, Saran kirjat, Lurun luvut

Haasteet: Jatkumo, (pitkin hampain) YA-lukuhaaste (Kirja tapahtuu ennen vuotta 1918), Yhdysvallat-lukuhaaste (Kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan), Kirjoja ulapalta

Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Huipulla

Katharine McGeen nuorille aikuisille suunnattu Tuhat kerrosta -sarja pääsi yllättämään minut takavasemmalta, kun maaliskuussa "vähän vain vilkaisin" sen ensimmäistä osaa Pudotus. Koukutuin kirjaan tehokkaasti ja nautin yllättävän paljon hienostonuorten kieroilusta 2100-luvun New Yorkissa. Olikin ilo tajuta, että toisen osan suomennos ilmestyy tänä keväänä.

Tässä tekstissä tulee väistämättä juonipaljastuksia ensimmäisen osan tapahtumista, joten jos niitä pelkää, kannattaa ehdottomasti lukea ensimmäinen kirja ensin.

Kuten sarjan avaus, myös Huipulla alkaa kuolemantapauksesta. Nimettömäksi jäävä tyttö hukkuu, ja lukija jää miettimään, kuka kuollut on. Palataan kaksi kuukautta ajassa taaksenpäin, jolloin Tornissa on koettu tragedia, kun melkoiseen pyöritykseen elämässään joutunut Eris on pudonnut hämärissä olosuhteissa Tornin huipulta kuolemaan. Vain katolla olleet nuoret tietävät, mitä on tapahtunut: Erisin luokkakaveri, omista syistään huomattavan tulistunut Leda on tyrkännyt tämän raivoissaan alas.

Leda puolestaan tietää dramaattisen tapahtuman todistajista asioita, joita nämä eivät kuollakseenkaan halua julkisuuteen. Hakkeri Watt on ohjemoinut laittoman kvanttitietokoneen, Tornin alakerroksista kotoisin oleva Rylin on sekaantunut huume- ja lääkekauppaan, kattohuoneistossa elävät adoptiosisaruksesta Avery ja Atlas ovat rakastuneet – toisiinsa. On syitä pitää suunsa supussa.

Tornissa elämä on kuitenkin jatkunut Erisin kuoleman jälkeen. Rylin on saanut stipendin Berkeleyhin, jossa muut hienostonuoret ovat käyneet koulua jo pidempään. Hän päätyy suositulle holografiakurssille, jota vetää maailmankuulu nuori ohjaaja, joka huomaa oppilaansa lahjakkuuden. Myös Leda on samalla kurssilla ja tytöt huomaavat päätyvänsä tekemisiin keskenään enemmän kuin kumpikaan haluaisi. Samalla Eris törmäilee edelleen entiseen ihastukseensa Cordiin, jolta varasti aiemmin lääkkeitä maksaakseen entisen poikaystävänsä huumevelkoja.

Avery ja Atlas ovat jatkaneet salasuhdettaan, mutta kipuilevat sen kanssa ja pelkäävät jäävänsä kiinni vanhemmilleen tai kelle tahansa. Heidän isänsä onkin suunnitellut Atlasille haastavaa työtehtävää juuri valmistuneissa Dubain kaksoistorneissa. Watt puolestaan stressaa yliopistoon pääsyä ja Nadia-kvanttinsa paljastumista. Hän pyrkii kaikin tavoin lepyttelemään Ledaa, jottei tämä paljastaisi mitään.

Samaan aikaan Torniin on saapunut salaperäinen parivaljakko, äiti Elise ja tytär Calliope, joiden menneisyydestä ei tiedetä mitään – syystäkin. He ovat erikoistuneet korkeatasoisiin ja rahakkaisiin huijauksiin ja muuttamaan aina tarpeen vaatiessa uuteen ympäristöön ja uuteen alkuun. Calliope iskee silmänsä Atlasiin, eikä Avery ole asiasta lainkaan ilahtunut...

Todettava on, että olin edelleen Katharine McGeen vietävänä. En ole aiemmin huomannut itsessäni suurta kiinnostusta vastaavanlaisiin kieroilutarinoihin, mutta Tuhat kerrosta -sarjan kanssa olen ollut aivan pähkinöinä. Tarina on viihdyttänyt, ilahduttanut, koukuttanut ja ärsyttänyt. Sanomattakin on selvää, että odotan kolmatta osaa innolla. Toisaalta on myönnettävä, että jossain Huipulla-kirjan loppupuolella aloin jo hivenen kyllästyä sen henkilöihin, ehkä Wattia ja Ryliniä lukuunottamatta, joten ehkä hyväkin, että väliä seuraavaan kertaan tulee.

McGeen luoma maailma on siinä mielessä kiehtova tulevaisuudenkuvaus, että se ei ensisijaisesti ole synkkä. Teknologia on kehittynyt ja parantanut ihmisten elämää monella tapaa: henkilökohtainen yhteydenpito, arkielämän fasiliteetit, ravinto ja matkustaminen ovat esimerkiksi huikealla tasolla. Toki varakkuuserot ovat suuria ja rahalla saa enemmän ja parempaa kuin ilman sitä, mutta noin lähtökohtaisesti maailma ei ole pilalla ja tuhon kynnyksellä.

Suosittelen ehdottomasti Tuhat kerrosta -sarjaa viihteen, kieroilun, ihmissuhdesotkujen ja juonittelun ystäville. TV-sarjakin on ilmeisesti tekeillä.


Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Huipulla
Suomentaja: Riie Heikkilä
Otava 2018
443 s.
The Dazzling Heights (2017)

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Jatko-osa sarjaan), Yhdysvallat-lukuhaaste (New Yorkiin sijoittuva kirja)

Pidättelemätön hehkutus Kevätuhrit-sarjalle

Nyt on kuulkaa niin, etten malta olla kirjoittamatta tällaista täysin pidättelemätöntä hehkutusta kirjasarjasta, johon tutustuin viime syksynä. K. K. Alongin Kevätuhrit-trilogia on nimittäin aivan erinomaista nuorille ja nuorille aikuisille suunnattua kirjallisuutta, joka kolahtaa todistetusti myös aikuisiin. Olen hehkuttanut Kevätuhreja kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella ja saanutkin sekä kollegoja että nuoria lukemaan sitä.

Tässä tekstissä kirjoitan koko trilogiasta, joten jos se on sinulta vielä lukematta, suosittelen tarttumaan lukemiseen pika pikaa. Tekstini nimittäin spoilaa kahden ensimmäisen osan tapahtumia.

Kaikki alkaa trilogian ensimmäisessä osassa Kevätuhreissa Helsingin metrosta, jossa 15-vuotias Jade herää tajuttomuudesta. Muut metrovaunun matkustajat ovat kuolleet, ja Jaden onnistuu hankkiutua ulos vaunusta ja takaisin maan pinnalle. Siellä havainto on yhtä lohduton: ruumiita kaikkialla. Mitä on tapahtunut?

Käy selväksi, että jokin mystinen kuolemanaalto on tappanut suurimman osan ihmisistä. Vain muutamia teini-ikäisiä on jäänyt henkiin. Kuuden nuoren porukka, johon kuuluu Jade, Susette, Tomi, Oliver, Sara ja Ali, liittoutuu keskenään ja pyrkii kohti turvallisempia vesiä pois Helsingistä, jossa selvästi päästään seonneet hieman vanhemmat nuoret ovat suuri uhka. Porukka päätyy Oliverin mummolaan Toivolaan, joka sijaitsee syrjäisellä alueella.

Toinen osa Ansassa sijoittuu kokonaan Toivolan maisemiin. Nuoret koettavat parhaansa mukaan pysytellä hengissä ja yhdessä. Ruokaa on kuitenkin haalittava kasaan kauppojen varastoista ja poistuttava turvasatamasta. Yhdellä ruoanhakureissuista joukon jatkoksi saadaan Jesse, joka on löytänyt nössön kuorensa alta melkoisen selviytyjän. Uhkaa tuottaa Oliverin veli Rafi, joka ilmestyy paikalle Janessa-nimisen tytön kanssa. Rafi on aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti Oliveria kohtaan, mutta tuntuu asettuneen. Jotain outoa hänessä kuitenkin on, minkä kaikki huomaavat.

Henkiinjäämistaistelu on todellakin käynnissä, ja jokaisen on löydettävä itsestään enemmän voimaa kuin kukaan on ikinä arvannut mahdolliseksi. Ansassa päättyy huimaavaan koukkuun, kun taivaalle ilmestyy helikopteri.

Päätösosa Pakenijat alkaa jälleen Jaden silmin kerrottuna. Hän havahtuu hereille junassa, joka kuljettaa häntä ja joukkoa vieraita nuoria jonnekin. Minne, sitä ei saa selville, sillä vaunun ikkunat on peitetty. Jade päätyy jonkinlaiseen vankilan ja tutkimuslaitoksen yhdistelmään, jossa sotilailta vaikuttavat aikuiset pitävät järjestystä. Myös Ali on kaapattu samaan paikkaan. Molemmille tehdään testejä ja kokeita, jotta saataisiin selville, miksi he ovat selviytyneet kuolemanaallosta.

Suomessa muut päättävät, ettei Toivolaan voi enää jäädä. Talo on palanut Rafin sytyttämässä tulipalossa, jossa Oliver on menehtynyt, ja muutenkin paikka on menettänyt turvallisuutensa. On lähdettävä taas kerran tien päälle etsimään ruokaa ja suojaa. Luvassa on reilut 300 sivua intensiivisiä tapahtumia ja toimintaa, joka koukuttaa, jännittää ja viihdyttää. En voi kuin suositella!

Mikä K. K. Alongin trilogiassa sitten niin viehättää? Oman kiinnostukseni herätti heti ensimmäisen osan jysäyttävä alkuasetelma. Oli pakko alkaa ahmia kirjaa, jotta saisi selville, mitä tapahtuu ja miksi. Luvut ovat lyhyitä ja vauhdikkaita, näkökulmat vaihtelevat tiuhaan ja koukkuja heitellään juuri sopivasti.

Henkilöt ovat kiinnostavia ja keskenään kutkuttavan erilaisia. Poikkeusolot paljastavat ihmisistä uusia puolia ja kaikki sarjan nuoret joutuvat äärirajoilleen, kun kamppaillaan elämästä ja kuolemasta. Ystävyys, kiintymys ja epäluulo vuorottelevat, ja lojaalisuutta testataan moneen otteeseen.

Teksti on vetävää, selkeää ja mielikuvitusta kutkuttavaa. Tarinaa on helppo seurata, mutta se ei silti ole puhkiselitettyä, pikemminkin päinvastoin. Alongi antaa vihjeitä vähitellen, eikä kaikkea selitetä ollenkaan. Lukija voi kuitenkin huoletta keskittyä nauttimaan tarinasta, sillä se on suorasukainen ja monelta osin samastuttava.

Kevätuhrit saa miettimään, kuinka itse selviytyisi totaalisissa poikkeusolosuhteissa, jotka vaativat äärimmäistä jaksamista, sopeutumista ja rohkeutta. Kirjasarja on mainiota nuorten aikuisten kirjallisuuta – kokeile itse, jos et vielä usko!


K. K. Alongi: Pakenijat
Otava 2018
334 s.

Kirjastosta.

_________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Rakkaudesta kirjoihin, Laura Levä / Lukufiilis

Haasteet: YA-lukuhaaste (Julkaistu vuonna 2018), Jatkumo-haaste

Tyttöjen tarinoita vuodesta 1918

Suomen sisällissota on tällä hetkellä ajankohtainen aihe, onhan sodasta nyt kulunut tasan vuosisata. Kaikki haavat eivät vieläkään ole parantuneet, vaikka sodassa taistelleet ja lähes kaikki sen kokeneet ovat jo kuolleet ja pahimmista jakolinjoista selvitty suuressa mittakaavassa eteenpäin. Edelleen sisällissota kuitenkin näkyy ja vaikuttaa Suomessa: tuntuvatpa jotkut jopa haikailevan jonkin vastaavan konfliktin perään. Sairasta.

Historiantutkimus on viimeistään viime vuosina päässyt yhä laajemmalla otannalla kiinni vuoden 1918 moni-ilmeisiin tulkintoihin. Suomen sisällissodasta on olemassa lähdeaineistoa, joka mahdollistaa tutkimuksen tekemisen yhä uusilla tavoilla ja painotuksilla.

Myös taiteessa sisällissota on teema, josta löytyy ammennettavaa. Itselleni sattui nyt aivan peräkanaa luettavaksi kaksi nimenomaan naisten näkökulmaa hyödyntävää teosta: Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu Yksi kevät ja Reetta Laitisen toimittama sarjakuvakokoelma Sisaret 1918.

Lähteenmäki on jo aikaa sitten vakuuttanut minut tarinankertojan taidoistaan. Yksi kevät jatkaa samalla, taitavalla linjalla. Se kertoo viiden tytön tarinan keväältä 1918. Tytöt päätyvät erilaisista taustoista mukaan punakaartin toimintaan. Linda on kiihkeä ja vallanhaluinen, hänen siskonsa Katri lähes puhumaton. Aada toivoisi oikeastaan vain omaa perhettä ja kaipaa edellisenä talvena lapsivuoteeseen kuollutta äitiään. Jenny janoaa seikkailuja, ei niinkään vallankumousta. Bea on terävä, pitkälle tähyävä nuori, joka toivoo saavansa aikaan paremman maailman.

Tyttöporukka hoitaa haavoittuneita punaisia vallatussa huvilassa parhaan kykynsä mukaan, mutta raa'at näyt alkavat vähitellen olla liikaa kenkätehtaan kasvateille. Kun tilanne vain pahenee, on haavansidonnasta siirryttävä tositoimiin Tampereelle. Pyssy tuntuu kädessä raskaammalta kuin olisi uskonut – kuka todella on valmis ampumaan?

Sotatapahtumien edetessä väistämättömään suuntaan neuvokkuus ja sitkeys ovat korvaamatonta valuuttaa.

Lähteenmäen romaani on koskettava, samaistuttava ja otteessaan pitävä. Sen jännite kantaa vaivattomasti, miljöö rakentuu pienin elein. Tarinan tytöt ovat keskenään sopivasti erilaisia, kullakin on virheensä ja valuvikansa, ja vaikka sangen lyhyessä mitassa (170 sivua) ei ehdi rakentaa valtaisaa saagaa, Lähteenmäen tarina ei tunnu jäävän vajavaiseksi tai puolitiehen. Muutamaa juonenkäännettä kritisoisin hieman helpoksi ratkaisuksi, mutta ne eivät vie positiivisesta lukukokemuksesta kuin pienen siivun.

Yksi kevät antaa mahdollisuuden nähdä Suomen sisällissodan tapahtumiin arvokkaasta ja merkityksellisestä näkökulmasta. Miten nuoret, köyhät tytöt, ne, joilla ei juuri ollut sananvaltaa oman elämänsä rakenteisiin, tuon raa'an kevään kokivat. Sotakuvauksena romaani ei kuitenkaan ole liian raaka, vaan sitä voi rohkeasti suositella yläkouluikäisille luettavaksi. Ja tietenkin kaikille aikuisille siinä sivussa.

Tiitu Takalo: Ida

Reetta Laitisen toimittama Sisaret 1918 on yhdentoista suomalaisen sarjakuvataiteilijan kokoelmateos, jonka sarjakuvat perustuvat Kansan Arkistossa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa oleviin sodan kokeneiden naisten haastatteluihin ja muistitietotallenteisiin. Naisten kokemuksia on sekä punaisten että valkoisten puolelta, mutta painotus on punaisissa naisissa.

Kukin luku on nimetty sen naisen mukaan, jonka muistojen perusteella se on kirjoitettu ja piirretty. Alussa on lyhyt faktaosio, joka kertoo sodasta jotakin olennaista tietoa, esimerkiksi naiskaartien muodostumisesta, aseistuksesta, taisteluista ja vankileireistä.

Emmi Nieminen: Mandi

Oma suosikkini tarinoista on Emmi Niemisen Mandi, joka kertoo Hennalan vankileiriltä selvinneestä Mandista. Häntä syytettiin osallisuudesta ryöstöön ja tuomittiin vankeuteen. Niemisen herkkä piirrosjälki ja harkitut väriyksityiskohdat muuten mustavalkoisessa tarinassa korostavat Mandin karuja kokemuksia ja tuovat tarinaan koskettavan tunnelman.

Warda Ahmed: Ida

Sodan kokivat tietenkin myös lapset, jotka näkivät paljon sellaista, mikä ei keskenkasvuisille silmille kuuluisi. Lapsen muistot sodasta – kuten mistä tahansa aiheesta – ovat erilaisia kuin aikuisen, mutta yhtä kaikki arvokkaita ja tärkeitä. Lapsi muistaa ehkä yksityiskohtia, joihin aikuinen ei kiinnittäisi mitään huomiota ja toisaalta lapsi tekee tulkintansa tilanteista erilaisin perustein kuin aikuinen.

Elina Ovaskainen: Maija

Muistaminen ja reflektointi näkyvät sarjakuvissa toimintana varsinaisten muistojen ohella. Osassa tarinoista menneisyyttä ja sotakokemuksia avataan myöhemmästä näkökulmasta ja muiston kerronnan nykyhetken vaikutus tulkintoihin annetaan näkyä arvokkaasti. Muistitiedon keruussa, käytössä ja tulkinnassa minua kiehtoo muistamisen monivivahteisuus ja -kerroksisuus: miksi muistot kerrotaan tietyllä tavalla, miksi muistetaan jotkut asiat ja toisia ei, miten tehdään ne valinnat, joiden perusteella kerrotaan tai ei kerrota.

Sisaret 1918 on upea sarjakuvateos, joka hyödyntää luovalla tavalla olemassaolevaa arkistotietoa ja historiankirjoitusta. Se tekee kunniaa niille, joiden tarinoita käytetään, mutta antaa myös sarjakuvantekijöille mahdollisuuden kerronnallisiin tulkintoihin ja valintoihin. Se tuo sodan lähelle, konkreettisesti omin käsin ja silmin koettavaksi, mutta tekee sen tyylikkäästi ja kunnioituksella.

Mari Ahokoivu: Helena

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
Ulkoasu: Laura Lyytinen
WSOY 2018
170 s.

Kirjastosta.


Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918
Ulkoasu: Tiitu Takalo
Sarjakuvien tekijät: Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo
Arktinen Banaani 2018
112 s.

Kirjastosta.

________

Yksi kevät toisaalla: Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kirjapöllön huhuiluja, Luetaanko tämä?, Kirsin kirjanurkka, Unelmien aika, Kirjahilla

Sisaret 1918 toisaalla: Lukuisa, Bibbidi Bobbidi Book

Haasteet: Yksi kevät pääsee osaksi YA-lukuhaastetta (kirjassa on kaunis kansi), Sisaret 1918 puolestaan Sarjakuvahaasteseen, Prinsessoja ja astronautteja -haasteeseen ja Naisen tie -haasteeseen.

Kumpikin kirjoista sopii luonnollisesti 1918-haasteeseen.

Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Pudotus

Millaista on elämä 1000-kerroksisessa pilvenpiirtäjässä, jonka sisällä on (lähes) kaikkea, mitä ihminen voi kaivata ja tarvita? Millaista on elämä, kun geenimanipuloinnin avulla on mahdollista tehdä täydellisiä lapsia, kun viestintäteknologia on käytettävissä silmän räpäyksellä, kun lääkkeetkin personoidaan kullekin sopiviksi?

Yhtä juonittelua ja ihmissuhdekoukeroa se on, se elämä, ainakin mikäli on uskominen Katharine McGeen trilogian avausosaa Tuhat kerrosta – Pudotus. Ja miksipä sitä ei voisi uskoa! Kirjassa eletään 2100-luvulla ja New York on rakentunut Tornin sisälle, entisen Central Parkin päälle. Mitä ylempänä Tornissa elää, sen parempiosainen on. Sen tietää Avery, jonka perhe asuu Tornin kattohuoneistossa, kaiken huipulla. Avery ei kuitenkaan ole onnellinen, sillä hän on sydänjuuriaan myöten rakastunut – adoptioveljeensä Atlasiin.

Averyn parhalla ystävällä Ledalla on niin ikään intohimoisia tunteita Atlasia kohtaan sekä synkkä salaisuus: hän on ollut kesän huumevieroituksessa, eikä aio koskaan paljastaa sitä kellekään. Kun Ledan tunteet Atlasia kohtaan myllertävät yhä syvemmiksi, hän päätyy palkkaamaan huippuhakkeri Wattin avukseen selvittääkseen, missä Atlas liikkuu ja kenen kanssa. Wattin hakkerointitaidot ovat toki vailla vertaa, mutta hänellä on myös melkoinen apuväline: itse ohjelmoitu laiton kvanttitietokone Nadia, jonka Watt on asennuttanut omaan päähänsä.

Averyn ja Ledan ystävä Eris saa omalla tahollaan kylmää kyytiä, sillä hänen perheensä perustukset romahtavat, kun selviää, ettei Erisin isä olekaan hänen biologinen isänsä. Erisin ja hänen äitinsä elämänlaatu romahtaa, kun he joutuvat muuttamaan yläkerroksista Tornin pohjaosiin. Siellä on tosin tarjolla kaikkea sellaista, mitä Eris ei aiemmin ole yltäkylläisen elämänsä takaa nähnyt.

Rylin on syntyjään pohjakerroksen tyttöjä. Hän on jättänyt koulunsa kesken ja mennyt töihin huolehtiakseen pikkusiskostaan Chrissasta tyttöjen äidin kuoltua. Rylin täyttää arkensa työllä ja penninvenytyksellä ja viikonloppunsa huumebileillä. Kun hän saa työtarjouksen yläkerrosten pojalta, niin ikään vanhempansa menettäneeltä Cordilta, elämä saa uuden suunnan – elleivät vanhat velat ehdi upottaa Ryliniä ennen sitä.

Tarina alkaa, kun nimeltä mainitsematon tyttö putoaa Tornin katolta kuolemaan. Viimeisissä käänteissä selviää, kuka tyttö oli ja miksi hän putosi. Siinä välissä kuvataan parin kuukauden takaa alkavia tapahtumakulkuja, jotka johtavat tragediaan.

Tuhat kerrosta – Pudotus on ollut ilmeisesti jossain vaiheessa myynnissä halpana e-kirjana, sillä juuri olleen loman (josta varmaankin vielä lisää myöhemmin!) paluulennolla löysin sen Koboni uumenista. Kirja tarjosi erittäin viihdyttäviä lukuhetkiä jopa siinä määrin koukuttavasti, etten meinannut malttaa nukkua seuraavanakaan yönä.

Teinien ihmissuhdesoppa ei ole aivan ensimmäinen kiinnostuksenkohteeni fiktiossa (etenkin edellisessä työssäni sain selvitellä niitä tosielämässä aivan riittämiin), mutta McGee on kirjoittanut rakenteeltaan toimivan ja intensiteetiltään koko ajan kiristyvän tarinan, jonka jatkoa jäin nyt nälkäisenä odottamaan. Henkilöt ovat hyvin kehiteltyjä – pikkuisen stereotyyppisiä mutta silti uskottavia – ja heidän erilaisten elämänpiiriensä ja kokemustensa kautta kuva Tornin hierarkiasta ja yhteiskunnasta pääsee avautumaan monelta kantilta.

Samoin McGeen visioima tulevaisuus on ilahduttavan valoisa. Teknologia on kehittynyt uusiin sfääreihin, mutta sen vastapainona köyhemmilläkin ihmisillä on varaa hyödyntää sitä elämässään. Toisaalta tuloerot ovat suuret ja elintaso vaihtelee valtavasti. Sosiaalisen nousun mahdollisuus on olemassa, mutta sen eteen joutuu näkemään valtavasti vaivaa – tai rikoksia. Sattumalla on toki myös oma osuutensa. Viestintä on nopeaa ja ihminen tarkoin seurattavissa, jolloin ne, jotka koettavat piiloutua, erottuvat selkeinä poikkeuksina.

Kirjassa on tuhtiutta ja mittaa, mutta toisaalta se on niin vetävästi kirjoitettu, ettei ylimääräistä oikein osaa määritellä. Loppua kohden kierrokset kovenevat ja jännitteet lisääntyvät, mikä lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Melkoisia salaisuuksia on nimittäin kullakin kannettavanaan, ja joku aikoo selvittää, mitä todella tapahtui ja miksi...


Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Pudotus
Suomentaja: Annika Eräpuro
Otava 2016
446 s., e-kirja

Omasta hyllystä.

_________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Yöpöydän kirjat, Minun mielessä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Hurja Hassu Lukija, Tylypahkan kirjasto, Todella vaiheessa, Kolmas kirja taskussa     


Haasteet: YA-lukuhaasteeseen ruksaan bingoruudukosta kohdan Sinua kiinnostava aika/paikka. Yhdysvallat-lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan New Yorkiin sijoittuva kirja. Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 33. Kirja, jossa kerrotaan rakkaustarina tulee myös kuitatuksi. Lisäksi pääsen avaamaan Jatkumo-haasteen.

Anne Salovaara: Afroditen askelin

Anne Salovaaran novellikokoelma Afroditen askelin on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille, mutta aikuislukijakin saa siitä paljon irti – vähintään näköalan nuorten maailmaan, joka on karu ja satuttava. Novellien taustalla on Kreikan mytologiaa, mutta niin hienovaraisesti ja luovasti, ettei se läiskähdä kasvoihin.

Kokoelmassa on kymmenen novellia, joista jokainen ammentaa elementtejä jostakin antiikin Kreikan tarinasta. Avausnovelli Kun joka päivä sataa kuvaa Janin ja Mikon liftimatkaa Euroopan halki kohti Stonehengea. Tunnelma on surumielinen, poispäin tempoileva mutta juuri siksi kiehtova.

Yhteydenpitoa kertoo puolestaan isättömänä kasvaneesta tytöstä, joka kohtaa yllättäen netissä miehen, joka ikäerosta huolimatta tuntuu juuri oikealta eikä miltään muulta. Kiihko, toisen ihmisen sopivuus itselle ja jonkin lopullisesti menetetyn kaipaaminen tiivistyvät vahvatunnelmaiseksi novelliksi.

Punaista ja valkoista on naapuritarina. Samin Lumipallo-kissa voi huonosti ja hän epäilee naapurin haluavan myrkyttää sen. Syytökset kasvavat Samin mielessä kokoaan suuremmiksi, kuvitelmat ja varmuus niiden paikkansapitävyydestä sekoittuvat todellisuuteen, jossa on omat yllätyksensä odottamassa.

Arvet alkaa koulupsykologin vastaanotolta ja päätyy korkean talon katolle. Nuoren päähenkilön kokemat itsetuhon tuntemukset tulevat lukijaa liki. Teksti on tiivistä ja intensiivistä. Samoin novellissa 99 kertaa ja enemmän tunnelma on tiukka, ja tarina rakkaudesta, jota ei vain malta odottaa, on traaginen.

Fyysinen tapahtumaympäristö on Kreikassa vain kokoelman päättävässä novellissa Afroditen askelin. Meeri on lomamatkalla Kreikassa siskonsa kanssa, ja kun he vierailevat temppelin raunoilla, jokin salaperäinen voima alkaa vetää Meeriä vastustamattomasti puoleensa, eikä paluuta enää ole.

Salovaaran novellit ovat tiiviitä, ja niiden keskiössä on ihmiselämän arvaamattomuus. Tragedia rakentuu toisinaan hyvin pienistä osista, eikä kohtalokkaaseen luisuun tarvita kuin aivan pieni sysäys. Kreikan mytologian hyödyntäminen nykyaikaisissa nuorten ja nuorten aikuisten kokemuksissa on kekseliäs ja toimiva idea, josta ei tule päälleliimattua makua. Pikemminkin korostuu tarinoiden ajattomuus, ihmisyyden iättömyys.


Anne Salovaara: Afroditen askelin
Nordbooks 2017
133 s., e-kirja

Arvostelukappale.

_________

Toisaalla: Kirja vieköön!, Amman lukuhetki, Kirjahullun päiväkirja

Haasteet: YA-lukuhaaste (suomalainen kirjailija), Novellihaaste2

Sarah Crossan: Yksi

Grace ja Tippi ovat siamilaiset kaksoset. He ovat saaneet koko ikänsä kokea itseensä kohdistuvaa kauhua, hämmennystä ja uteliaisuutta. Vaikka sisaruus on vahva – onhan heillä yhteinen alavartalo – he haluavat olla ja tulla kohdelluiksi yksilöinä. Suurimman osan ajasta se vain on liikaa pyydetty.

Kun perheen varat loppuvat, tyttöjen on vaihdettava turvallinen kotikoulu kaupungin lukioon. Pikkusisko Lohikäärme lohduttaa heitä: voihan se olla hauskaakin. Gracea ja Tippiä se kuitenkin epäilyttää, lisää epävarmuutta elämään ei ole asia, jota he haluavat.

Lukio paljastuu kuitenkin monenlaisten mahdollisuuksien paikaksi. Vaikka Grace ja Tippi herättävät edelleen ihmetystä ja pelkoa, he saavat myös ystäviä. Maailma tuntuu aukeavan vähitellen, kotioven ulkopuolella on niin paljon nähtävää ja koettavaa.

Vaikka eiväthän he voi kaikkea saada, eivät lähellekään.


Olemme kyllästyneet siihen että meitä kyyditään
kouluun ja takaisin joka päivä
ja niin ajamme kotiin junalla
Jonin kanssa
emmekä ole kuulevinamme ympärillä surisevia sanoja,
pikku herhiläispiikkejä.

"Julkkiksillakaan ei varmaan ole näin rankkaa", Jon
sanoo,
"En osaa edes kuvitella millaista tämä on
teille."

"Tuollaista", Tippi sanoo
ja osoittaa
naista käytävän toisella puolella ja puhelinta
joka on suunnattu meihin kuin tarkka-ampujan kivääri. (s. 124)


Aikuistuminen on vaikeaa kelle tahansa, mutta entä sille, joka on fyysisestikin yhtä toisen kanssa? Grace ja Tippi ovat monenlaisten lääketieteellisten toimenpiteiden kohteita ja he käyvät myös terapiassa. Kun on yhden vuoro puhua, toisella on kuulosuojaimet korvillaan. Muukin perhe on muutoksen pyörteessä: pikkusiskon balettiharrastus vie yhä enemmän aikaa ja rahaa, mutta vanhempien työtilanne on kehno ja parisuhdekin rakoilee.

Lopulta myös selviää, että Gracen ja Tippin terveys ei ole vankimmalla mahdollisella pohjalla, ja heidän on vakavasti harkittava erottamisleikkausta, jossa on valtavat riskit.

Sarah Crossanin Yksi on koskettava, monitahoinen ja ajatuksiaherättävä nuorten aikuisten kirja. Sen aihe ei kovin usein tule vastaan (Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, on ainoa, joka tulee hakematta mieleen), ja muodoltaankin se on kokeileva: teksti on ladottu runomuotoon. Sitä ei kuitenkaan kannata hämmentyä tai pelästyä, sillä lukeminen etenee vauhdikkaasti tavanomaisesta poikkeavasta muodosta huolimatta.

Grace on hellyyttävä ja uskottava kertoja. Herkkä, omassa kasvussaan kovasti kesken, omaa identiteettiään etsivä nuori nainen, jolle kaksossisko on rakkainta maailmassa – mutta joka ymmärrettävästi silti kaipaa jotain omaa, vain itselle kuuluvaa. Ensimmäinen ihastus tuntuu vahvalta ja samalla mahdottomalta.

Puitteiltaan harvinaislaatuista elämää elävät siskokset ovat tottuneet erikoisuuteen, mutta ovat samaan aikaan monella tavalla kuin ketkä tahansa teinitytöt. Ristiriita laajan lääketieteellis-psykologisen tietämyksen ja aikuistumista edeltävän kaaoksen välillä on väistämätön, ja siitä tarinan jännite kumpuaakin.

Yksi on hienoa, maailmaa avartavaa luettavaa. Sen seurassa joutuu punnitsemaan myös omia käsityksiään ja aihepiirin herättämiä ristiriitaisia tunteita.

Ja silloin kirjallisuus toimii.


Sarah Crossan: Yksi
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Ulkoasu: Aino Ahtiainen
S & S 2018
440 s.
One (2015)

Arvostelukappale.

________

Toisaalla: Sivutiellä, Luetaanko tämä?, Evarian kirjahylly

Haasteet: Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 48. Kirja, joka kertoo sisaruksista, YA-haastebingon ruutu Kirjassa naiskertoja, Yhdysvallat-lukuhaasteeseen tämä sopii kohtaan Ei-amerikkalaisen kirjailijan teos (Sarah Crossan on irlantilainen, mutta kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin).

Tyttövoimaa ja muutakin pärjäämistä

Luin kaksi nuorten aikuisten kirjaa rytäkällä saadakseni mainion YA-lukuhaasteen kerralla kunnolla alkuun. Molemmat kirjat oli ollut tarkoitus lukea jo pidempään, joten oli jo aikakin niin sanotusti. Molemmissa kirjoissa nuoret näyttävät, millaisiin suorituksiin he ovat valmiita silloin, kun tilanne on äärimmäinen.

Holly Bournen What's a Girl Gotta Do? on kolmas osa hänen railakkaan feministisessä Normaali?-sarjassaan. Se on alunperin ilmestynyt vuonna 2016, ja tullut aivan vastikään suomeksi nimellä Mitä tytön täytyy tehdä?

Evien ja Amberin näkökulmien jälkeen on kertojavuorossa Lottie. Älykäs, anteeksipyytelemätön ja päämäärätietoinen nuori nainen, jonka suuntana on seuraavaksi Cambridge. Sitä ennen pitää kuitenkin käydä lukio loppuun ja murskata patriarkaatti, noin lähtöoletuksena.

Eräänä aamuna Lottie joutuu kahden aikuisen miehen ahdistelemaksi matkalla kouluun, ja jokin loksahtaa hänen päässään uuteen asentoon. Miten paljon vääryyttä, seksismiä ja tuhoisia asenteita nuoreet (ja muunkin ikäiset) joutuvat arjessaan kohtaamaan? Lottie päättää aloittaa tyttöjen perustaman FemSoc-yhteisön tuella kampanjan, jossa osoitetaan kaikki kohdatut seksismin muodot, suuntautuivat ne mihin sukupuoleen tahansa. Kampanjastaan Lottie aikoo pitää vlogia, jonka kuvaajaksi ja editoijaksi hän saa rekrytoitua dokumenttielokuvausta opiskelemaan haluavan Willin.

Vaikka Lottie saa kampanjalleen koulun johdon tuen, kaikkia opiskelijoita hän ei saa puolelleen. Sen sijaan etenkin Lottien edelliskesänä jättämä futari Teddy aiheuttaa joukkoineen melkoisen määrän painetta kampanjaa kohtaan. Ja kun se alkaa saada näkyvyyttä laajemminkin, voinee vain arvata, millaisia seurauksia Lottie ystävineen joutuu kantamaan.

Holly Bourne on lunastanut paikkansa sydämessäni ja jatkan edelleen mantraani: voi kunpa tällaisia nuortenkirjoja olisi ollut tarjolla teini-minulle. Mahtavaa, että ajankohtaiset, oikean maailman ilmiöt pääsevät nuortenkirjan sivuille luontevana osana tarinaa. Mahtavaa, että asenne uskalletaan pitää railakkaana, jämptinä ja anteeksipyytelemättömänä. Varmasti Bourne suorasukaisuudessaan ärsyttää joitakin, mutta juuri siitä hänen kirjoittamisessaan lie kysekin: osoitetaan, mikä on pielessä asenteissa ja käytännöissä ja tarjotaan niihin fiktiivisin keinoin oikeita ratkaisuja.

Evie, Amber ja Lottie ovat olleet minulle ihanaa seuraa. Heidän tarinastaan on julkaistu vielä neljäskin osa, ...and a Happy New Year?, jossa tytöt kohtaavat pidemmän tauon jälkeen uudelleen. Sanomattakin selvää, että se on lukulistallani.


Holly Bourne: What's a Girl Gotta Do?
Usborne 2016
419 s.

Kirjastosta.

Haasteet: YA-lukuhaasteen bingosta ruutu Englanninkielinen kirja.

K. K. Alongin Kevätuhrit osui ja upposi minuun viime syksynä. Trilogian toinen osa Ansassa tuli ahmaistua melkein yhtä vauhdikkaasti. Kolmas osa ilmestyy tänä keväänä, ja odotan sitä silmät kiiluen.

Koska kyse on todella tiivistunnelmaisesta sarjasta, yritän olla tekemättä suuria juonipaljastuksia. Siksikin teksti jäänee lyhyeksi.

Jade, Susette, Sara, Tomi, Oliver ja Ali ovat asettautuneet Oliverin mummolaan, joka sijaisee maaseudulla sopivasti syrjässä asutuskeskuksista. Ikuisesti siellä ei kuitenkaan voi piileskellä, vaan varastoja on lähdettävä täydentämään. Jade ja Sara valjastavat Rommi-hevosen kärryjen eteen ja lähtevät kohti lähintä taajamaa. Muut jäävät opettelemaan välttämättömiä selviytymistaitoja talolle.

Pitkään tilanne ei kuitenkaan pysy vakaana, sillä talolle saapuu vieras tai pikemminkin omistaja: Oliverin veli Rafi, joka on kuolemanaallon iskiessä selvinnyt, mutta käyttäytynyt väkivaltaisesti. Kaikki vaikuttaa nyt kuitenkin olevan jälleen tolallaan, vaikka jotain uhkaavaa Rafissa on. Mukanaan hänellä on hiljainen tyttö Janessa, joka tuntuu lähes palvelevan Rafia. Samaan aikaan kauppareissu saa nihkeitä käänteitä, sillä kuten on jo opittu: kehenkään ei voi pohjimmiltaan luottaa, sillä uudessa tilanteessa on kyse elämästä ja kuolemasta.

Kevätuhrien aloittama henkiinjäämistaistelu siis jatkuu. Tarinaa kerrotaan eteenpäin vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta, luvut ovat lyhyehköjä ja koko ajan tapahtuu paljon. Ansassa on jännittävä, ajoittain ahdistavakin lukukokemus. Mutta viihdyttävä se on, todellakin! Erilaisten persoonien törmäyskurssit, erittäin vaikeassa tilanteessa selviytyminen ja ennakoimattomat käänteet takaavat sivujen kääntymisen kuin itsestään. Lopussa on melkoinen koukku, joten kolmannessa osassa päästään oletettavasti aivan uusiin kuvioihin.

Tylsyyttä vieroksuville, toimintaa toivoville, väkivaltaa karsastamattomille.

K. K. Alongi: Ansassa
Otava 2017
297 s.

Kirjastosta.

Haasteet: YA-lukuhaasteen bingosta ruutu Kirjassa useampi kertoja, Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 56. Kirja, jonka kannessa on rakennus.