Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuosi kuvina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuosi kuvina. Näytä kaikki tekstit

16. marraskuuta 2014

Vuosi kuvina – Marraskuu 2014

Olen laiminlyönyt Vuosi kuvina -haastetta jo kahteen kertaan – viimeisimmät kuvat ovat elokuulta – mutta otetaan nyt vahinko takaisin. Tänään marraskuinen aurinko ilahdutti viikonlopun viettäjää ja kävin tutkailemassa lähiympäristön loppusyksyistä tilaa. Auringolla on ihmeellinen voima, sillä yhtään ei ollut synkkä fiilis tai muutenkaan ankeaa.




Saukonpaadenrannassa rakennustyöt etenevät ja sitten viime näkemän rakennustyömaa on ympäröity vaneriaidalla. Pian alkaa olla valmista ja uudet työtkin varmaan aloitetaan. Rannassa oleva tontti on jo tasoitettu huolella.




Kaukana taustalla, oikealla laidalla, siintää Bunkkeri, jonka käytöstä on ollut jonkin verran Helsingissä puhetta. Suunnitelmia on, mikä lie sitten toteutuukaan... Jätkäsaari on siitä jännittävä asuinpaikka, että tämä on vasta rakenteilla oleva kaupunginosa ja moni asia on vielä auki. Ensi vuosikymmenellä kaikki on varmasti jo ihan toisenlaista, ja jatkuvasta muutostilasta on siirrytty ainakin osittain jo pysyviin ratkaisuihin. Toivottavasti saamme asua täällä vielä silloinkin.




Näin tänään rannassa seikkaillessani aidon satamahiiren! Sen verran nopea kaveri se oli, että kuvaa en saanut todisteeksi, mutta uskokaa pois, siellä se vipelsi menemään. Luonto on täällä rakennustyömaalla toistaiseksi hieman toissijaisessa asemassa, mutta esimerkiksi Hyväntoivonpuiston suunnitelmat ovat kiehtovia. Menee toki vielä pitkään, ennen kuin puisto todella on olemassa. Mutta hyvää jaksaa odottaa, luulen.




Vähitellen sora muuttuu asfaltiksi ja rakennuspalikat löytävät oman paikkansa. Hyvä niin.

31. elokuuta 2014

Vuosi kuvina – Elokuu 2014

Huomenna on syyskuu. Huikeaa ja haikeaa. Kesä on virallisesti ohi. Takki on kaivettu esiin, kaulaliinaa käytetty jo muutamana aamuna. Vaikka onhan vielä aika lämmintä.

Sadetta riittää. Elokuussa on tuntunut sataneen joka päivä. Toivottavasti syksystä ei tule yhtä sateista. Pimeää ja märkää ei kestä kukaan.

Arki puskee päälle, mutta antaa puskea. Täällä ollaan valmiina.

Elokuussa Jätkäsaari näytti esimerkiksi tältä.






23. heinäkuuta 2014

Vuosi kuvina – Heinäkuu 2014

Heinäkuu on ollut lähes trooppinen, päivät ovat kuumia, illat ovat kuumia, yöt ovat kuumia. Olen nukkunut monena yönä parvekkeella, kuunnellut sataman ääniä ja nauttinut kesästä. Kohta se on ohi, ja näitä tunteita – hikistä ja kuumaa ihoa, luonnon vihreyttä, aurinkoa – kaipaa kyllä talvella, tiedän sen.

Viime yönä hiippailimme rannassa katselemassa veneitä ja pimeää merta. Samalla nappasin muutaman maisemakuvan jo puoliväliin ennättänyttä Vuosi kuvina -haastetta varten.




Saukonpaadessa on hiljaista puoliltaöin. Vain kaksi kalastajaa tuli vastaan. Rakennustyöt alueella etenevät, ja viime aikoina on ollut päivittäin räjäytyksiä. Myös meren pohjassa tehdään räjäytystöitä.




Näkymä kohti Kaapelitehdasta ja Salmisaarta.

Jotenkin en vain kyllästy tähän alueeseen ja näihin maisemiin. Meri, kaupunki, teollisuus, rakennustyömaa – kaikki kuuluvat kokonaiskuvaan.




Crusellinsilta yöllä. Ikuinen disko.

_____


Yökuvailujen lisäksi on harrastettu esimerkiksi PoriJazzia ja lukemista. Olen nyt lukenut elämäni ensimmäisen e-kirjan, ja voin kertoa, että olen koukussa. Miten näppärää! Uusi puhelimeni on päässyt hyviin puuhiin. Ja minä tietenkin myös. Mutta siitä ja muistakin kirjoista lisää myöhemmin, nyt pyörälenkki kutsuu.

15. kesäkuuta 2014

Vuosi kuvina – Kesäkuu 2014

Vuosi jatkaa kulkuaan, minä juoksen perässä. Toukokuun osuus Vuosi kuvina -haasteessa jäi hoitamatta, joten hypätään nyt suoraan kesään. (Helmikuun kuvat ovat täällä, maaliskuun kuvat täällä ja huhtikuun kuvat täällä.)

Kesätuulet puhaltavat varsin navakasti täällä merenrannassa, mutta minusta sää on juuri siksi mitä parhain. Aurinko on pilkistellyt sateisten päivien jälkeen ja oloilu on kaikin puolin kohdillaan. Parvekkeemme on menossa ihan uuteen kuntoon puolison innokkuuden ansiosta, ehkä siitäkin joskus lisää. Nyt antaa ympäristön puhua puolestaan.




Kuten hieman arvelinkin, veneitä ei Saukonpaadessa näy. Kiinnostaisi kyllä tietää, mitä tähän on suunniteltu. Ehkä sen saisi jostakin selvillekin, jos hieman kaivelisi.




Rannassa rakennustyöt jatkuvat ja uutta taloa nousee vähitellen. Hyvähän se vain on, että uutta rakennetaan, kun paikka on kunnossa. Jännää nähdä, millainen talo tähän valmistuu aikanaan.

Rikkaruohot ainakin kasvavat kauniisti.




Laivaliikenne on Länsisatamassa vilkasta. On hauskaa seurailla tulevia ja meneviä laivoja. Tuttujen botskien lisäksi välillä paikalla piipahtaa eksoottisempiakin tuttavuuksia, isoja risteilyaluksia. Niiden saapumisen huomaa viimeistään sumutorvilla pidetyistä serenadeista. Välillä ovat soittaneet esimerkiksi Lemmenlaivan tunnaria. Vinkeää!




Pidän todella paljon lähiympäristömme moni-ilmeisyydestä. Täällä on samaan aikaan vaurautta ja rosoa, sileää pintaa ja kolhuja. Tietenkin käytännössä rakennustyömaana oleva asuinalue asettaa omat haasteensa, mutta ainakaan meidän elämäntilannettamme se ei millään tavoin rasita. On jännittävää seurata, kuinka ympäristö hitaasti muuttuu ja etsii muotoaan.




Minusta on Helsingin vuosien kuluessa tullut meri-ihminen, ja vaikka pelkään hieman vettä, enkä harrasta mitään veteen liittyviä aktiviteetteja, ilman mertakaan en enää ehkä osaisi olla.

Mieletön rikkaus saada elää lähellä merta. Siitä tulee jotenkin vapaa olo – väylä on auki, ei muuta kuin matkaan!

21. huhtikuuta 2014

Vuosi kuvina – Huhtikuu 2014

Kevät on tullut ja alkanut helliä meitä ihan kunnolla. Pääsiäinen on sujunut kotona oleskellessa, ulkoillessa, lukiessa ja ruokaa laittaessa. Ei mitään kiirettä minnekään eikä minkäänlaisia suorituspaineita – ihan mahtavaa olla vaan.

Vuosi kuvina haaste venyi huhtikuun osalta aika pitkälle, mutta tässä on nyt näkymiä pääsiäisviikonlopulta. Valoisaa, keväistä, kaikin puolin mahtavaa. (Helmikuu täällä, maaliskuu täällä.)




Saukonpaasi liplattaa vapaana, mutta veneitä ei vielä näy. Tuleekohan niitä edes juuri tänne? Villi haave on oma pikku botski, mutta se on oikeasti niin villi, ettei pitäisi edes ääneen sanoa...

Bonuksena kuvassa bloggaajan varjo sekä Tallinnan laiva.




Rakennustyömaa etenee ja kasat pienenevät (tai vaihtavat paikkaa). Lauttasaaren puolellakin on jotain saatu valmiiksi, sillä aiemmin näkynyt nostokurki on poissa. Tuli kyllä mieleen, olisiko pitänyt valita jokin sellainen kuvauskohde, jossa näkyy vaikkapa kasvillisuutta. Toisaalta tätä minun kotiseutuni näkymät ovat, ja täällä vuoteni kuluu.




Tämä alue ei taida ihan hetkessä muuttaa muotoaan. Toisaalta satama-alueessa on omanlaistaan viehätystä ja se palvelee tarkoitustaan sellaisenaankin. Mutta katsotaan, katsotaan... Tallinnan laivoja menee näiltä nurkilta lähes koko ajan, ja niiden kääntyilyä satama-altaassa on kiinnostavaa tarkkailla. Täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja hypätä joku päivä itsekin mukaan. Tämän helpommaksi ei Tallinnaan lähtö voi tulla.




Bonuskuvana lokkeja, Lauttasaaren silta ja purkutuomion saanut vesitorni.


En voi kuin todeta, että rakastan tätä aluetta ja Helsinkiä ylipäänsä. Eilen ja tänään olemme lenkkeilleet ja ulkoilleet Lauttasaaressa, ja auringon valaisemat merenrantakalliot, lintujen laulu lenkkipolulla, kauniit talot, idylliset kesämajat ja heräävä luonto sykäyttävät sydäntä suuresti.

Onni on asua täällä. Tervetuloa kylään!

8. maaliskuuta 2014

Vuosi kuvina – Maaliskuu 2014

Aloitin Vuosi kuvina -haasteen helmikuussa ja nyt on aika ottaa iso hyppy kohti kevättä maaliskuisen auringonvalon innoittamana.



Jää on ohentunut ja osin jo sulanut pois. Taivas on sinisempi kuin kuukausi sitten.




Jos oikein tarkkaan katsoo, Lauttasaaressa oleva nostokurki on ehkä hieman eri asennossa kuin viime kuussa. Asiat etenevät, jokainen omalla tavallaan ja vauhdillaan. Se vähäinenkin lumi on ainakin historiaa jo.




Rakennustyömaalta ei mitään uutta. Pinot pysyvät ja odottavat vuoroaan. 

Pöly leijailee auringonvalossa, silmät häikäistyvät, aurinkolasit pitäisikin etsiä jostain. Tuuli on navakka, mutta ilma jossain määrin lempeä.

Ihan kuin ihmiset olisivat hieman iloisemman oloisia. Askel on kevyempi. Hymyilyttää.

9. helmikuuta 2014

Vuosi kuvina – Helmikuu 2014

Minut haastettiin jo loppusyksystä osallistumaan Vuosi kuvina -haasteeseen (kiitos, Sara). Päätin odottaa haasteen aloittamista uuteen kotiin muuttamiseen saakka. Tuntui hauskalta idealta kuvata ensimmäinen vuosi uudessa kodissa – ja vieläpä koko ajan rakentuvalla ja muuttuvalla alueella. Toivottavasti tämä pieni panokseni dokumentoi omalta osaltaan Jätkäsaaren kehitystä. Se on ollut ja tulee olemaan hurjaa.




Vesi kuuluu keskeisesti tänne. Tuuli on myös navakka, kauniinakin päivänä.




Rosoista ja keskeneräistä pintaa pitkin näkee Lauttasaareen. Uusi ja vanha yhdessä – liitto tuntuu toimivan.




Kaupunki ja meri kohtaavat. Minusta tuntuu, että kuulun juuri tänne.