Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väli-Amerikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väli-Amerikka. Näytä kaikki tekstit

11. marraskuuta 2017

Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset



El Salvador on yksi maailman väkivaltaisimpia ja vaarallisimpia maita, eikä se ole läheskään kokonaan toipunut vuonna 1992 päättyneestä sisällissodasta. Sen 6,5 miljoonan hengen väestöstä noin 60 000 kuuluu rikollisjengeihin, jotka pitävät maata käytännössä hallussaan kiristämällä ja uhkaamalla yrityksiä ja yksittäisiä ihmisiä. Väkivalta on jokapäiväistä ja näkyvää, ja maasta pakenee jatkuvasti ihmisiä hakemaan turvapaikkaa ympärysvaltioista.

El Salvadorin perustuslaki ja oikeusjärjestelmä mahdollistavat tiukat tuomiot rikoksista, ja toisaalta tuomioissa on valtavasti vaihtelua ja mielivaltaisuutta. Maan aborttilainsäädäntö on maailman tiukimpia: abortti on kielletty kaikissa tilanteissa ja jopa keskenmenosta voi joutua vankilaan. Kohtukuolemat ja pienten vauvojen kuolemat tutkitaan tarkkaan ja äiti voi joutua syytteeseen ja tuomituksi harkitusta murhasta.

Vankilat pursuavat vankeja, ja elinolot niissä ovat ala-arvoiset. Pahamaineisin El Salvadorin naisvankiloista on Ilopango.

Journalisti Maija Salmi ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi kävivät läpi pitkän ja uuvuttavan väännön El Salvadorin rikosseuraamusviraston kanssa ennen kuin pääsivät tekemään kirjaansa Ilopangon muurien sisään. Salmi haastatteli ja Koutaniemi kuvasi kymmeniä eri vankeja. Vankilan lisäksi he tapasivat entisiä vankeja, ennen kaikkea entisten vankien yhdistuksen AEIPESin ja sen johtajan Guillermo Garcian kautta ja avustuksella.

Vankeja ja entisiä vankeja yhdistää moni asia, vaikka he ovat tietenkin kaikki yksilöitä ja omien elämänkohtaloidensa kokijoita. Ensinnäkin lähes kaikki ovat alemman sosiaaliluokan kasvatteja, köyhistä, epävakaista ja osa myös väkivaltaisista oloista. Moni on tullut äidiksi teini-ikäisenä, harvalla on pysyvä puoliso. Moni on joutunut tekemisiin elsalvadorilaisten jengien kanssa joko haluamattaan tai tarkoituksella, yleensä poikaystävän ja puolison kautta – osa myös omasta valinnastaan.

Lisäksi pelottavan moni tuntuu olevan vankilassa sattuman seurauksena. On ollut huono tuuri: väärä paikka väärään aikaan väärässä seurassa. Osa vangeista on vankilassa, koska heidät on tuomittu väärin tai vajain perustein. Jotkut ovat syyttömiä.

Salmen ja Koutaniemen perusteellinen, silottelematon tyyli vavahduttaa mieltä. Mustavalkoisissa kuvissa on vahva kontrasti, ja niiden pääosaan nousevat vankilan naiset massan sijaan yksilöinä. Haavoittuvina, haavoitettuina, nujerrettuina, selviytyjinä. El Salvadorissa vankeusrangaistus on yleisyydestään huolimatta häpeä, ja yhteisöllisessä kulttuurissa se vaikuttaa tuomitun koko perheeseen ja lähipiiriin. Jotkut vangeista eivät ole tavanneet lapsiaan, vanhempiaan tai puolisoaan vuosikausiin, osa ei uskalla tai halua vapauduttuaan palata enää kotiin. Toisaalta on myös niitä, joiden omaiset käyvät kaikkina vierailupäivinä tuomassa vangeille hygieniatarvikkeita, ruokaa ja muuta välttämätöntä.

Ilopangon olot ovat järkyttävät. Sellit ovat tupaten täynnä, ja suuri osa vangeista nukkuu lattialla. Ulkoilualueella ei välttämättä ole kunnollista suojaa porottavaa tropiikin aurinkoa vastaan, ja ruoka on pilaantunutta ja ala-arvoista. Hygieniasta voi huolehtia vain, jos ehtii jonon alkupäähän – kaikille ei riitä vettä peseytymiseen, eikä hygieniatarvikkeita saa muualta kuin omaisten toimituksista tai kovaan hintaan muilta ostamalla. Terveydenhuolto on olematonta.

Huumeet, väkivaltarikokset ja prostituutio ovat yleisiä teemoja, jotka pilkahtelevat Salmen haastatteluissa. Jengien kanssa kerran tekemisiin jouduttuaan on niiden vanki aina, sillä jengistä ei voi erota, ja jos joutuu vahingossa väärän jengin hallitsemalle alueelle, voi tulla ammutuksi.

Toisaalta vankila tarjoaa osalle naisista jotain, mihin heillä ei ole koskaan aiemmin ollut mahdollisuutta: siellä voi kouluttautua. Moni käy kesken jääneen peruskoulunsa loppuun, ja vankilassa on mahdollista opiskella erilaisia tutkintoja ja sertifikaatteja esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyen. Avovankilan puolelle päässeet vangit pystyvät työskentelemään ja hankkimaan siten sillan vankeusrangaistuksen ja vapautumisen jälkeen koittavan elämän välille.

Kaikkein eniten järkytyin abortista, keskenmenosta, kohtukuolemasta tai lapsen kuolemaan johtaneesta synnytyksestä tuomittujen naisten kohtalosta. El Salvadorissa ei tosiaan ole minkäänlaista joustoa aborttiin liittyvissä kysymyksissä (joskin rahalla saa tietenkin lopulta mitä tahansa), ja jokainen keskenmeno ja kuollut vauva johtaa tarkkoihin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Kotikonstein tehdyt abortit uhkaavat terveyttä, ja ottaen huomioon kuinka huonoissa oloissa suuri osa maan asukkaista elää, synnytysolosuhteet ovat haastavat, eikä lapsivuodekuolleisuus ole tietenkään lähelläkään länsimaisia standardeja. Lääkärin lausunto on painava ja voi johtaa pahimmillaan vauvansa synnytyksessä menettäneen äidin elinikäiseen vankeusrangaistukseen.

Maija Salmi ja Meeri Koutaniemi ovat tehneet suuren työn Ilopangon vankilan naisia valmistellessaan. Kirjana se on yllättävän helposti lähestyttävä ja sujuvaksi luettavaksi kirjoitettu, ja vaikka aihe kalvaa sydäntä, tämä kirja on helppo saada luettua. Se saa miettimään, mistä eriarvoisuus kumpuaa ja pohtimaan, kuinka maailmaa voi koskaan saada muutettua, jos se on jossain tällainen.

Sillä ei, tällaista ei saisi olla missään.


Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset
Like 2017
162 s.

Arvostelukappale.

_________

Aiheesta toisaalla: Maailman kuvalehti, Aamulehti, Kotiliesi,

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja. Kirjallinen maailmanvalloitus (El Salvador).

9. marraskuuta 2017

Alejo Carpentier: Valtakunta tästä maailmasta



Kuubalaisen diplomaatin Haitista kertova maagisen realismin elementtejä sisältävä romaani 1940-luvulta. Eipä mikään jokaviikkoinen herkku tässä henkilökohtaisessa kirjakaaoksessa, ja veikkaan, että harvassa muussakaan.

Alejo Carpentier (1904–1980) oli venäläis-ranskalais-kuubalainen, pitkään Haitissa ja Venezuelassa elänyt moniosaaja. Vastasuomennetun Valtakunta tästä maailmasta -romaanin kansiliepeessä häntä tituleerataan maagisen realismin varhaiseksi edeltäjäksi – en tunne skeneä niin hyvin, että osaisin siihen mitään kommentoida. Mutta kirjaa osaan, nyt kun sen uteliaana luin.

Carpentier sukeltaa Haitin orjuuden, väkivallan ja vallankumousten täyttämään historiaan vimmalla ja voimalla. Teoksen päähenkilö on orja Ti Noël, jonka kokemusten kautta tarina etenee jos nyt ei aivan suoraviivaisesti niin vähintään viitteellisesti. Ti Noël on monessa mukana, milloin isäntänsä nöyränä palvelijana, milloin libidonsa vietävänä kyökkipiian rakastajana, milloin kapinallisena maankiertäjänä, milloin vanhana miehenä ja sivustaseuraajana.

Keskeisenä aikarajana on 1700- ja 1800-lukujen vaihde, jolloin orjat ryhtyivät kapinaan isäntiään vastaan ja Haitin kapinakuninkaaksi nousi Henri Christophe (1767–1820). Henri Christophen valtakauden kautta Carpentier tarkastelee vallan ikuista problematiikkaa: kuinka säilyttää ylväs aate, kun valta houkuttaa, koukuttaa ja korruptoi? (Vastaus: eihän sitä kukaan säilytä, ikinä.)

Valtakunta tästä maailmasta on fyysistä mittaansa suurempi tarina. Pienin kääntein mutta muhkein maustein se kasvaa värikylläiseksi, joka suuntaan kurottavaksi romaaniksi, jonka lukeminen on kuin uppoaisi aivan uuteen ja vieraaseen maailmaan, uskallanko jopa sanoa: villiin uneen. Aihepiiri romaanissa on rankka, mutta kerronta säilyttää myös huumorin mukanaan. Ehkä se on melko mustaa, mutta huumoria yhtä kaikki. Ihmisen, hierarkian ja vallan kipupisteiden esiinnostamista ja niiden surkuhupaisuuden näyttämistä.

Jyrki Lappi-Seppälän suomennos on lukijalle kivuton, moniulotteista tarinaa avaava. Kirjaan on jätetty jonkin verran alkuperäistekstissä olleita muunkielisiä sitaatteja (haitinkreolia, ranskaa, latinaa), mutta niiden suomennokset löytyvät kirjan takaa. Kokonaisuutena Valtakunta tästä maailmasta on moniulotteinen, mielikuvitusta kutkuttava romaani, jonka täytyy antaa elää omaa elämäänsä. Liialla järjellä ei tämän kirjan kimppuun kannata käydä, vaan antaa sen kuljettaa omilla ehdoillaan mukanaan voodoon saloihin, kapinoihin ja siirtomaapolitiikan raakoihin seurauksiin.


Alejo Carpentier: Valtakunta tästä maailmasta
Suomentaja: Jyrki Lappi-Seppälä
Aviador 2017
161 s.
El reino de este mundo (1949)

Arvostelukappale.

_________

Toisaalla: Mummo matkalla

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä. Kirjallinen maailmanvalloitus (Haiti).

29. toukokuuta 2017

Maija Salmi: Paholaisen juna – Matkalla kohti amerikkalaista unelmaa



Siirtolaisuuden taustalla on yleensä halu saada jotain sellaista, mikä ei kotimaassa ole mahdollista. Kelle se on parempi työ, koulutus, elintaso, kelle yksinkertaisesti halu selvitä. Toimittaja Maija Salmen kirja Paholaisen juna – Matkalla kohti amerikkalaista unelmaa kertoo erään jatkuvana virtana siirtolaisia imevän reitin tarinan. Tuo reitti kulkee Etelä-Meksikosta Yhdysvaltoihin ja se kuljetaan "Paholaisen junalla". Kyse on tavarajunasta, jonka kyytiin siirtolaiset hyppäävät suoraan vauhdista, ja jolla kulkiessa on muistettava kolme sääntöä:

Älä nuku
Älä luota kehenkään
Rukoile

Salmen kirja on hengästyttävää ja ahdistavaa luettavaa. Keski-Amerikan maista lähtevät siirtolaiset, joita Salmi on haastatellut kirjaansa varten kymmeniä, lähtevät pakon edessä. Joko he ovat päätyneet rikollisiksi tai rikollisten uhreiksi, vailla työtä ja toimeentuloa tai kykenemättömiä jatkamaan elämäänsä sellaisena kuin se on ollut. Vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.

Suurimmalla osalla suuntana on Yhdysvallat, mutta läheskään kaikki eivät koskaan pääse edes rajalle asti. Osa jää Meksikoon matkan varrelle, osa käännytetään, osa kääntyy itse takaisin, osa kuolee. Matkakertomukset ovat hyytävää luettavaa. Salmi on itse ollut mukana ylittämässä laittomasti Guatemalan ja Meksikon rajaa, yöpynyt siirtolaisten turvakodeissa ja kulkenut siltojen alla ja raiteiden vierustoilla. Kirjaan nostetut tarinat ovat kauhistelemattomia mutta ankeita. Vaihtoehdottomuuden tuntu on käsinkosketeltava.

Turvakodit ovat oma maailmansa, jonka säännöt ja lainalaisuudet Salmi esittelee samalla kun kuvaa silminnäkijän kokemuksia. Turvakodit ovat joko kirkon tai erilaisten järjestöjen ylläpitämiä, eikä niiden organisoijia aina katsota hyvällä. Paholaisen junan ohituspaikkakunnilla siirtolaiset näkyvät voimakkaasti, eivätkä paikalliset ihmiset suhtaudu heihin välttämättä kovin suurella ilolla.

Oma ulottuvuutensa on siirtolaisvirran yhteys rikollisuuteen. Rikollisjärjestöt käyttävät sumeilematta hyväkseen jo valmiiksi altavastaajana olevia siirtolaisia: ryöstöjä, raiskauksia ja kidnappauksia tapahtuu jatkuvasti. Lunnaiden vaatiminen, kidutus, murhat ja uusien jäsenten pakottaminen mukaan rikolliseen toimintaan kuuluvat junareitin varren todellisuuteen massiivisella voimalla.

Paholaisen junan lukeminen avaa silmiä. Se tuo epäoikeudenmukaisuuden konkreettisesti esiin, pakottaa katsomaan asioita, joiden olemassaoloa ei ole aiemmin juuri pohtinut ja kolkuttaa omatuntoa olematta saarnaava tai moralisoiva. Maailman globaali epätasa-arvoisuus, hyvinvoinnin kasautuminen yhä pienemmälle marginaalille ja keinot, joilla rikkaat länsimaat pyrkivät ratkomaan siirtolaisuuden tuomia massiivisia ongelmia (saati ongelmia, joista siirtolaisuus saa alkunsa) mietityttävät pitkään.

Ihminen menee, minne ihmisen on mentävä ja tekee, mitä on tehtävä. Mutta millä hinnalla?


Maija Salmi: Paholaisen juna – Matkalla kohti amerikkalaista unelmaa
Ulkoasu: Ville Lähteenmäki
Atena 2015
222 s.

Kirjastosta.

_________


13. huhtikuuta 2015

Andrea Levy: Pitkä laulu



July on orjaksi Jamaikalla syntynyt nainen, joka kertoo ja kirjoittaa vanhana pitkää elämäntarinaansa. Hän joutuu jo alle 10-vuotiaana eroon äidistään, mutta toisaalta hänestä tulee silloin pelto-orjan sijaan sisäorja Englannista saapuneelle missukselle, Amity-plantaasin omistajan sisarelle Carolinelle. Ero ulko- ja sisäorjien välillä on selvä, ja Julyn kohtalo on monilta osin kiinni nimenomaan Carolinen elämän käänteistä. Omahyväinen ja hieman hölmö valkoinen nainen ei aivan tiennyt mihin ryhtyi muuttaessaan leskeksi jäätyään veljensä luokse Atlantin toiselle puolelle.

Jamaikalla elämä ei ole tasaista: poliittinen ja uskonnollinen liikehdintää aiheuttaa kapinointia, väkivaltaa ja lopulta orjuuden loppumisen. Vuosisatainen perinne on kuitenkin hidas muuttumaan, eikä entisten orjien elämä muutu taikaiskusta mihinkään.

Pitkä laulu on ristiriitainen kirja. Se on paikoin kepeä kuin kioskipokkari, mutta juuri kun lukija ottaa rennomman asennon, ollaankin hirttolavan tai palavan sokeriruokopellon laidalla. July esittää aika ajoin nokkavia huomioitaan, mutta suurin osa kirjasta on ikään kuin ulkopuolisen kertojan kertomaa. Myös Julyn poika, herrasmiehen kasvatuksen saanut Thomas on sivuäänenä.

Levyn kirja on koskettava mutta myös rasittava. Se on samaan aikaan lörpöttelevä ja tiukkapuheinen: on mahdotonta sanoa, kumpaa ja milloin. Orjuus on aiheena todella raskas, eikä tarina onneksi ole rankin mahdollinen. Osa raakuuksista kierretään ja jätetään kertomatta. Ihan jokaista ruoskaniskua en olisi halunnutkaan lukea.

July on kiehtova henkilö, ja niin on myös hänen emäntänsä Caroline. Myöhemmin mukaan astuu vielä brittiläinen Robert Goodwin, joka sortuu ajan myötä omaan idealismiinsa. Pitkä laulu on kirjana lukijaa haastava, sillä sen henkilöt eivät ole yksioikoisia. Orja ei ole vain uhri, eikä orjan omistaja pelkästään riistäjä. Jokaisella on useampi puoli – jokainen on enemmän kuin ulkonainen roolinsa.

Jamaikan kostea helle ja mutainen maa tulevat lähelle. Kuohuva saari on täynnä elämän eri puolia, ja vaikka Pitkä laulu on orjan tarina, se ei kauhistele eikä glorifioi. July ei ole kertojana kaikkein luotettavin, mutta kukapa meistä kertoisi elämästään aivan kuten se on. Tuskin kukaan.

Orjuudesta kiinnostuneille, eksoottisempaa historiaa kaipaaville, kepeyttä ja kovuutta samassa paketissa kestäville.


Andrea Levy: Pitkä laulu
Suomentaja: Kirsi Kinnunen
Ulkoasu: Elina Salonen
Into 2014
359 s.
The Long Song (2010)

Arvostelukappale.

_____

Muualla: Luettua, Kirjava kammari, Kirjavinkit, Kirja joka maasta, Vinttikamarissa

Tällä kirjalla saan pitkästä aikaa valloitettua uuden maan maailmanympärimatkallani, Jamaikan.

6. huhtikuuta 2014

Ana Menéndez: Kerran Kuubassa



Ana Menéndez: Kerran Kuubassa
Suomentaja: Hanna Tarkka
Kansi: Jussi Kaakinen
Otava 2007
207 s.
In Cuba I Was a German Shepherd (2001)

Kirjastosta.


Ana Menéndezin Kerran Kuubassa on kaunis ja kipeä novellikokoelma, jonka kantavana teemana on muutoksen sietäminen välttämättömänä osana elämää. Menéndez porautuu kuubalaissiirtolaisten mieleen, kuvaa lähtöä, jäämistä ja paluuta, muuttuvia perhe- ja valtasuhteita, selän kääntämistä menneelle ja toisaalta sylin avaamista omille juurilleen ja taustalleen.

Novellien ympäristöt vaihtelevat Kuubasta Yhdysvaltoihin, maaseudulta kaupunkiin. Ne kertovat nuorista ja vanhoista, anteeksi antaneista ja edelleen katkerista. On solmuun menneitä perhesuhteita, kulttuurirajat ylittäviä avioliittoja, perinteitä ja uudistamista. Muistot, nostalgia ja samalla unohdus nousevat keskeiseen rooliin.

Pidin erityisen paljon kokoelman avaustarinasta ja alkuperäisestä niminovellista Kuubassa olin susikoira. Se kertoo Miamiin muuttaneista kuubalaissiirtolaisista, nyt jo vanhoista miehistä, jotka kuluttavat päivänsä puistossa dominoa pelaten ja vitsejä toisilleen kertoen. Vitsailun takana on kumminkin kipeitä muistoja vanhasta kotimaasta – ja omasta nuoruudesta, joka on jo väistämättä hyvin kaukana. Novellissa pitkän iän tuoma viisaus kietoutuu katkeruuteen siitä, että elämä on jo ehtoopuolella, ruumis vanhuksen ja voimat kaikonneet. Tunnelma on melankolinen, muttei surkea tai toivoton.

Kerran Kuubassa on kiehtova kokonaisuus. Novellit ovat taitavia, kieli soljuvaa ja aihepiirit kiinnostavia. Toisaalta pieni ripaus maagista realismia osassa novelleista tuo lisäväriä – ja samalla etäännyttää. Arvoituksellisuus on paikoin hieman teennäistä, eivätkä kaikki käytetyt elementit aukea.

Kuuban ja Yhdysvaltojen hankalat suhteet näkyvät tämän kokoelman novellien kautta ennen kaikkia yksilöiden, perheiden ja sukujen tasolla, ja tuntuvat siksi ymmärrettävämmiltä. Lähteminen ei ole kaikille itsestäänselvää, saati maahan pääseminen. Nuoruuden aatteet saattavat menettää hohtonsa nopeammin kuin voi arvatakaan – ja toisaalta aina on niitä, jotka eivät koskaan hylkää edes jo uponnutta laivaa.

Siirtolaisuus Yhdysvaltoihin on teema, joka jaksaa sykäyttää, olipa kuvattu ajanjakso sitten 1800-lukua tai nykyaikaa, maahantulija mistä päin maailmaa tahansa ja lähdön syy mikä vain. Ana Menéndez on Kuubasta Yhdysvaltoihin 1960-luvulla muuttaneiden siirtolaisten tytär ja itse siis syntyperäinen Yhdysvaltojen kansalainen. Tausta näkyy ja tuntuu. Kerran Kuubassa onnistuu kuvaamaan ristiriitoja, jotka nousevat siirtolaisuuden aiheuttamasta eräänlaisesta kodittomuudesta. Elämästä, jossa koti on paljon enemmän kuin paikka, jossa asutaan nyt.

____

Etenen tällä kirjalla Maailmanvalloituksessani Kuubaan.