Maailman jatkuva väestönkasvu ei ole kellekään silmiään ja korviaan auki pitävälle yllätys. Meitä on tällä planeetalla yksinkertaisesti liikaa, tällä hetkellä jo yli seitsemän miljardia.
Ihmisten suuri määrä on katastrofaalinen asia. Viemme tilaa muilta planeetan asukeilta, saastutamme elintavoillamme ympäristömme käytännössä kaikkialla, minne olemme levittäytyneet ja tuhoamme monimuotoista biodiversiteettiä jatkuvalla tahdilla.
Yhdysvaltalaisen journalistin Alan Weismanin Maailma täynnä meitä (Atena 2014) on tavallaan jatkoa hänen aiemmalle teokselleen Maailma ilman meitä (Atena 2008). Sitä en ole lukenut, mutta mieli tekisi. Ehkä lopulta olisi lohdullisempaa kuvitella tämä kaunis planeetta ilman ihmislajia.
Aivan niin pessimistinen Weisman ei kirjassaan ole. Tutkimustyö on ollut laajaa ja vienyt miestä matkalle ympäri maailman. Kirjan sivuilla vieraillaan muun muassa Israelissa, Pakistanissa, Meksikossa, Intiassa, Nigeriassa, Kiinassa, Thaimaassa, Japanissa ja Iranissa. Perimmäisenä kysymyksenä on selvittää, millä ihmisten määrä voitaisiin saada laskuun.
Väestötieteilijöiden mukaan ihmisiä tulisi olla kahden miljardin paikkeilla, jotta tilanne olisi planeetallemme kestävä. Siihen on hurjan pitkä ja lähes toivottoman oloinen matka. Monin paikoin syntyvyys on kääntynyt laskuun tai vakiintunut suhteellisen alhaiselle tasolle, mutta vielä on liikaa alueita, joilla naiset toimivat käytännössä koko aikuisikänsä synnytyskoneina, kunnes kuolevat lapsivuoteeseen tai nääntyvät muuten.
Väestötiede ja sen nimissä tehdyt kannanotot ovat tunteita herättäviä. Kuka on tarpeeksi rohkea ehdottamaan radikaaleja ratkaisuja? Kiinan yhden lapsen politiikkaa on pidetty epäinhimillisenä ja järkyttävänä, mutta toisaalta se on toiminut. Iranissa taas syntyneiden määrä naista kohden on vähentynyt jo lähes kestävälle tasolle, vaikkei valtiovalta määrää lapsilukua. Yleinen ilmapiirin muutos on riittänyt kannustimeksi. Toisaalla vähälapsiset perheet ovat pakon sanelema asia. Esimerkiksi Italiassa työn ja perheen yhdistäminen on naisille paikoin käytännössä mahdotonta.
Maailma täynnä meitä on paksu opus ja sen lukeminen on paikoin raskasta. Weismanilla on houkutteleva journalistinen tyyli ja suomennos on hyvä, mutta koska aihepiiri on painava, sen kiertely monesta eri suunnasta alkaa jossain vaiheessa rasittaa lukijaa. Kirjan keskeisen sanoman voisi tiivistää lyhyeen: koulutus ja kortsut.
Naisten kouluttaminen johtaa pääsääntöisesti aina lapsiluvun pienenemiseen. Vertaisneuvojien kouluttaminen on ehdottoman tärkeää, kun puhutaan perhe-elämään liittyvistä asioista, jotka voivat paikoin olla suuriakin tabuja. Valkoisen miehen on ihan turhaa mennä paasaamaan maaseudun lukutaidottomille miehille saati naisille ehkäisyn tärkeydestä. Vertaisilta asiat kuulee mielummin.
"Kortsut" sisältää tässä yhteydessä kaikki ehkäisymenetelmät. Kondomeja toimivampaa on naisen hoitama ehkäisy, on se sitten hormonaalista tai vaikkapa kuparikierukka. Monin paikoin maailmaa yhteiskunta ja elämä on hyvin patriarkaalista, ja voi olla, että ainoastaan miehen selän takana toimiminen mahdollistaa ehkäisyn sitä kaipaavalle naiselle. Mieskuntoa mitataan edelleen laajalti jälkeläisten määrällä, vaikka ruoka ja vesi ei riittäisi läheskään kaikille. Uskonnolla on myös usein jotain tekemistä asian kanssa: joko ehkäisy on kokonaan kiellettyä tai ylipäänsä uskotaan Jumalan haluavan yhä uusien lapsien syntyvän. "Allah pitää huolta lapsistaan", sanoo eräs kirjaan haastateltu mies, vaikka elää keskellä nälänhätää ja kuivuutta.
Ihmisluonto on kummallinen.
Weisman tarjoilee lukijalle varsin aukottoman näkemyksen väestönkasvuun. Vain katkaisemalla sen kärki ja saamalla se laskusuuntaan voimme edes kuvitella pitkää ikää ja hyvinvointia itsellemme ja jälkeläisillemme. Maapallon resurssit ovat aivan tapissa, ja jatkuvasti kasvava maatalous yhdistettynä teollisuuteen ja kaupungistumiseen johtaa siihen, ettei meille pian enää ole tilaa eikä siedettäviä elinolosuhteita.
Maailma täynnä meitä on kylmäävää luettavaa. Se iskee faktoja pöytään ja esittelee samalla kiinnostavien tutkijoiden ajatuksia, aktiivisten kansalaisten toimintaa ja tavallisten ihmisten elämää eri puolilla maailmaa. Kirjaa lukiessa tulee tunne, että vain globaalilla järjen käteen ottamisella voimme vielä ehkä muuttaa kehityskulun toisenlaiseksi. Kuinka todennäköistä on, että niin onnistutaan tekemään – se on jo toinen tarina.
Joskus tieto lisää tuskaa. Tällä kertaa on vain todettava, että niin pitääkin. Väestönkasvu ja ihmislajin tuhovoima ovat aiheita, joita ei pidä unohtaa. Jotain on tehtävä.
Alan Weisman: Maailma täynnä meitä. Viimeinen yritys maapallon pelastamiseksi?
Suomentaja: Ulla Lempinen
Ulkoasu: Sam Chung / Kapo Ng / Ville Lähteenmäki
Atena 2014
557 s.
Countdown. Our Last, Best Hope for a Future on Earth? (2013)
Arvostelukappale.