Camera Obscura

Johanna Holmström: Camera Obscura. Novelleja.
Suomentaja: Asko Sahlberg
Teos & Söderströms 2011
347 s.
Camera Obscura (2009)

Kirjastosta.


Hän osti minulle taloni ja sitten hän osti minulle sydämeni. Minä olen hänelle kiitollisuudenvelassa elämästäni. Mutta millaisesta elämästä. (Sapfon fragmentit, s. 320)

Parikymppinen opiskelija Ida tuskastuu elämään ja ennen kaikkea kuluttamaan luonnonvaroja. Ainoa kestävä ratkaisu, jonka aidosti maailmasta välittävä ihminen voi tehdä, on hänen mielestään tappaa itsensä. Ja niin Ida hyppää.

Camera Obscurassa on seitsemän pitkähköä novellia, jotka kaikki kietoutuvat tavalla tai toisella, selkeämmin tai etäisemmin Idaan. Opiskelija aloittaa koko sarjan, ja siinä kerrotaan Idan elämästä ja läheisistä, etenkin hänen isästään ja itsemurhan selvittämisestä. Tämä on ehkä perinteisin kokoelman novelleista, ja se antaa selkärankaa muille.

Suden vuodessa Idan ekoanarkistiystävät muuttavat metsämökkiin elääkseen mahdollisimman yksinkertaista elämää. Kahden pariskunnan rinnakkaiselo ei kuitenkaan ole niin idyllistä kuin he ovat ehkä odottaneet. Metsässä vaanii jokin uhkaava, jokin paha, jota ei vahvimmallakaan aatteella saa kuriin. Tämä nousi toiseksi suosikikseni.

Nukentekijän lapset on tarina, jossa vanha nainen kirjoittaa auki menneisyyttään toisessa ajassa ja paikassa, kaukaisessa kaupungissa, jossa tapahtuu lasten sarjamurha. Samalla hän joutuu katselemaan muuttuvaa nykyisyyttään sellaisistakin näkökulmista, joita ei olisi halunnut valita.

Camera Obscura -novelli vie valokuvaaja-Lauran ulkomaille, näennäisesti työmatkalle, mutta todellisuudessa pikemminkin pakoon hänen itsensä rakentamia, luhistumaisillaan olevia elämän käänteitä. Laura on yksinäinen, kylmä, jotenkin tunteettoman oloinen nainen, josta kuitenkin paljastuu mielenkiintoisia puolia novellin edetessä.

Sinivuokkokunnas kertoo siitä, mitä tapahtuu kun oikeus otetaan omiin käsiin. Keski-ikäisen pariskunnan takapihalle ollaan alkamassa rakentaa golfkenttää, eivätkä he tai muutkaan lähiseudun asukkaat ole ajatuksesta yhtään innoissaan, vaikka sen on kunnallispoliittisesta näkökulmasta tarkoitus tuoda seudulle mainetta ja mammonaa. Päähenkilön muutos tavallisen kiltistä keski-ikäisestä suorastaan vihaiseksi terroristiksi on uskottavasti kuvattu.

Sapfon fragmentit kertoo sänkyynsä sidotusta naisesta, jonka elämä ei mennyt niin kuin piti, ei edes kalliisti ostetussa Tulevaisuudessa. Tämä oli toinen suosikkini, sillä tunnelma novellissa oli ihastuttavan outo: kuin Stepfordin naiset Espoossa.

Kokoelman päättää lyhyt Laajakulma, Ida # 2, jossa vielä palataan alkuun ja tarjotaan hieman vastauksia, ehkä. Tai sitten lisää kysymyksiä.
 
Camera Obscura on runsas ja voimakas novellikokoelma, tai Lumiomenan Katjan termiä lainatakseni, mosaiikkiromaani. Siinä on kiehtovia teemoja luonnon ja ihmisen suhteesta, hierarkioista ja vallankäytöstä, pahasta sisällämme. Holmströmin kieli on kaunista, mutta jotenkin outoa korvaani, hieman raskasta. Yksityiskohtaista kuvailua on paljon, mistä Morrekin arviossaan antaa moitetta. Keskittymiseni ei aina riittänyt, ajatus harhaili.

Odotin tältä kirjalta yksinkertaisesti liikaa.

Yleensä pidän siitä, että tunnelmaa rakennetaan suhteellisen hitaasti, ja aivan ehdottomasti tunnelma saa olla synkkä. Niin oli nytkin, mutta kuten Liisa, minäkin koin sen paikoin turhankin raskaaksi ja hitaaksi. Mentiin siis himpun verran liian pitkälle sillä seurauksella, että muutamissa kohdin tuntui, etten saa sivuja kääntymään millään eteenpäin. Aavituksen tiiviimpi muoto niin kielessä kuin sisällössäkin olisi ollut enemmän mieleeni.

Ehdottoman positiivista on se, että jäin miettimään Camera Obscuran teemoja ja joitakin juonenkäänteitä pitempäänkin lukemisen jälkeen. Totesin, etten ehkä ollut koko ajan ihan parhaassa vireessä: paljon jäi kaiketi tajuamatta, kun eteneminen väsytti ja tuskastutti. (Miksi siis lukea silloin? Niinpä. Kysyn sitä usein itseltäni. Yleensä jätänkin kirjan sellaisten tuntemusten vallassa joko tauolle tai kesken, mutta nyt en pystynyt. Olkoon se kunniaksi Holmströmille: halusin kaikesta huolimatta lukea Camera Obscuran loppuun ja vieläpä suhteellisen nopeasti.) Vaikka koin, etten aivan ollut kirjallisuuden vietävänä, tunnen saaneeni varsin paljon irti ja jälleen kerran osoituksen siitä, kuinka suuri merkitys kirjan tunnelmalla voi olla, ja kuinka haastavaa sen luominen on. Ja kuinka vähästä on kiinni, mennäänkö rajan yli.   

Camera Obscuran ovat lukeneet siis myös Katja, Morre ja Liisa.

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Novellikokoelmat
Underbara finlandssvenskor vid papper: Finlandssvenska damer 

Meri – Neljä lyyristä esseetä

Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri – Neljä lyyristä esseetä
Suomentaja: Asko Sahlberg
Teos 2012
165 s.
Havet – Fyra lyriska essäer (2012)

Kirjastosta.


Saaristo. Lapsena opin tulkitsemaan nimiä kartasta. Merikartasta. Trångsund. Stengrund. Byfjärden. Bisaballen. Saaristolaisnimiä. Nimiä jotka merkitsivät, merkitsevät. Niitä ei saa muuttaa sen kummemmin kuin paikannimiä maalla. Ne ilmaisevat. "Jätä Stengrund vasemmalle, jatka Trångsundin kautta ja niin saavut isolle Byfjärdenille." Siten tiedät miltä reitti näyttää, missä sinun tulee olla varovainen. (s. 81)


Monika Fagerholm ja Martin Johnson ovat kirjoittaneet kirjan merestä. He ovat kirjoittaneet siitä lyyrisiä esseitä.

Normaalisti saattaisin ajatella, että lyyrinen essee kuulostaa joltain, jonka ei kuulu päätyä minun lukupinooni. Olen hieman laiskistunut (tai tutustunut itseeni lukijana tarkemmin?), sillä en yksinkertaisesti jaksa mitään liian vaikeaa. Vaikeuden määrittely ei toki ole helppoa, eikä sille mitään yleispätevää kaavaa, mutta jos nyt lonkalta pitää heittää, lyyrinen essee voisi sellaista aika helposti olla.

Mutta hei, eihän tämä ollut yhtään vaikeaa.

Sen sijaan Meri on aivan ihana kirja, jonka sivuilla saa vain kellua. Se sisältää neljä laajempaa kokonaisuutta: Katastrofi, Pinnan alla, Labyrintti ja Yksinäisyys. Niihin taas on sidottu pienempiä tekstinpätkiä, haastatteluja, pohdiskelua, muistoja ja tietoa.

En sinänsä ole mikään meri-ihminen, vaikka tällä hetkellä sen rannalla asunkin. Sisämaassa olen kuitenkin suurimman osan elämästäni viettänyt, ja meri on lähinnä jotakin mystistä ja suurta. Ei kuitenkaan ylettömän pelottavaa, mutta jännittävää kuitenkin. Tämä ei siis ole mikään syvälle sieluuni osuva teos aihepiirinsä puolesta, mutta mukanaan se vei yhtä kaikki.

Aiheita on Meressä paljon. On ympäristönäkökulmaa, merirosvoja, yksinäisiä saaria, saariston lapsia, yllytyshulluja purjehtijoita, uima-altaan reunalle kahlehdittuja. Meri on lähellä ja silti saavuttamaton, ja ennen kaikkea se on valloittamaton. Meren edessä on oltava nöyrä, monin tavoin ja monesta syystä.

Meri oli hyvää lukemista mökillä, saaressa (joka on järvessä). Se oli lukukokemuksena enemmän tunnelmia kuin yhtenäinen tarina. Aina en ole sopivassa mielentilassa lukemaan sirpaleista tekstiä, mutta nyt olin. Jos sinulla esiintyy hetkellistä kaukokaipuuta, halua karata laineille keinumaan, tartu Mereen.

(Luin tämän heti Alkuvoimien perään, ja jouduin toteamaan, että Jonathan Franzen tunkeutuu kysymättä kaikkialle, sillä yksi Meren pidemmistä teksteistä rakentuu hänen ympärilleen. No, mitäpä sitä sitten kiertelemään: kai meidät on Jonathanin kanssa yksinkertaisesti vain tarkoitettu toisillemme.)

Merta ovat lukeneet myös Maria, noora ja Sanna.

Underbara finlandssvenskor vid papper: Sakprosa
Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Suomalaiset maailmalla

"Chilin maku täyttää suun"

Vivi-Ann Sjögren: Meksikon-päiväkirja
Suomentaja: Raija Jänicke
Schildts 2010
296 s.
Mexikansk dagbok (1998)

Kirjastosta.


Kun suljin tämän kirjan kannet, huomasin, kuinka suussani maistui Meksiko.

Vivi-Ann Sjögren kirjoittaa Meksikon-päiväkirjassaan maasta, jossa en koskaan ole käynyt, mutta jonka pystyin lukiessani elävästi aistimaan. Kirja on takakannen mukaan kirjoitettu "kahviloissa, linja-autoasemilla, autioissa hotelleissa, virtojen varsilla, Chiapasin sademetsissä" ja hyvin matkapäiväkirjamainen se onkin. Varsinaisena juonena kulkevat Sjögrenin kaksi Meksikon-matkaa, mutta itse "tarina" muodostuu sirpaleista, näkymistä, hetkistä, tapaamisista, tunnelmista ja mauista. Sjögren kuvailee näkemäänsä ja kokemaansa elävästi ja terävästi. Paikoin tavataan paikallisia ihmisiä, kierrellään kujilla ja toreilla, paikoin kirjailija ripottelee mukaan omia muistojaan, mielipiteitään ja pätevää faktatietoa Meksikon historiasta ja alkuperäiskansojen asemasta. Kokonaisuus on eheä, joskaan itse en lukenut Meksikon-päiväkirjaa mitenkään tuntosarvet pystyssä ja silmä tarkkana, vaan sen sijaan annoin tekstin tunnelman viedä sanoja selvemmin ja ajoittain tajusin kulkeneeni useamman sivun elävässä Meksikossa, vaikken tarkasti lukemaani jälkeenpäin muistanutkaan.

Olen lukenut melkein kaikki Vivi-Ann Sjögrenin kirjat, ja rakastan hänen tyyliään kirjoittaa maailmasta ja sen eri väreistä. Hän on matkustelun grand old lady, sellainen kosmopoliitti, jota on helppo ihailla ja kunnioittaa: hän menee kohti vierasta arkailematta mutta kunnioittaen, löytää arjen toiselta puolen maailmaa, eikä koskaan ylenkatso sitä, mitä ei ymmärrä. Siinä olisi tavoitetta.

Meksikon-päiväkirjan loppuosaa ei kannata lukea nälkäisenä, sillä sinne Sjögren on koonnut hyväksi havaitsemiaan meksikolaisen keittiön reseptejä, jotka hän kirjoittaa auki tapansa mukaan hellästi kuin runot. Sjögrenin reseptit ovat taidetta itsessään – ja ne, joita olen joskus kokeillut, ovat osoittautuneet myös käytännössä erinomaisiksi. Siksi onkin sääli, että tämä kirja on kirjaston. Omassa hyllyssä tällaisesta teoksesta löytyisi aina jotain valmistettavaa.

Tämän kirjan lukeminen osui hyvään väliin. En haaveile Meksikosta mitenkään erityisesti, mutta Etelä-Amerikka laajemmin kiehtoisi kovasti matkustuskohteena. Meksikon-päiväkirjan elämäniloiset, pohdiskelevat ja tarkkanäköiset huomiot minulle vieraasta maasta ja kulttuurista toivat arvaamatonta piristystä tähän ankean sateiseen heinäkuuhun täällä pohjolassa. Voi olla, että "joudun" lähiaikoina matkustelemaan kirjallisesti enemmänkin, sen verran hyvän potkun Sjögrenin ihana kirja antoi.

Meksikon-päiväkirjalla osallistun sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (Suomalaiset maailmalla) että Underbara finlandssvenskor vid papper -haasteeseen (Sakprosa).