Sarjakuvahaasteen viimeiset luetut ja haastekooste

Maanmainio Sarjakuvahaaste päättyy marraskuun myötä. Vielä kaksi sarjista ehdin jo muutenkin oivalliseen listaani liittää.

Timo Mäkelä on aina varma valinta – voin myöntää faniuteneeni salakavalasti ja huomaamatta. Neiti Brander on Mäkelän tuorein albumi, ilmestynyt tänä vuonna. Se kertoo valokuvaaja Signe Branderista ja etenkin hänen Helsinki-kuviensa sarjasta, jonka Brander toteutti vuosina 1907–1913. Nuo kuvat ovat olleet itselleni ainakin jo pitkään ikonisia: niissä näkyy rakkaan Helsingin muutos, kasvu ja sielu, jos nyt näin voi kaupungista sanoa, ja miksipä ei voisi.

Tyyli on Mäkelän tapaan runsas, moniulotteinen ja silmiä hivelevä. Katse jää lähes joka ruudussa tutkailemaan yksityiskohtia ja kynänjälkeä, värejä, valoja ja varjoja. Mäkelän käsissä kaupunkikuva todella herää eloon, ja hänen henkilöhahmonsa ovat niin ikään eläviä, inhimillisiä.

Ainoa vika Neiti Branderissa on sen lyhyys. Olisin mielelläni lukenut kokonaisen sarjakuvaromaanin hänestä ja hänen elämästään. Mäkelä keskittyy lähinnä vuosiin Helsingin kuvaajana, vaikka Brander noin muuten on myös todella kiehtova henkilö, kolhuineen kaikkineen. Tätä albumia lukiessa tuntuu, että saa vain pienen häivähdyksen hänestä.

Raina Telgemeierin Hymy sopii luettavaksi, jos teiniksi kasvaminen, oikomishoidot tai nostalgiatrippailu 1990-luvun alkuun kiinnostavat. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja keskittyy ennen kaikkea Rainan hammaspulmiin, mutta niiden kautta päästään osuvasti tarkastelemaan kaikenlaista muutakin keskeistä. Hammasraudat ja kymmenet kerrat hammaslääkärin penkissä suuta aukomassa ovat minullekin tuttuja juttuja. Niskassa alkoi heti tuntua tuttu paine ja suuhun nousi vähän sappea, kun muistelin niitä kaikenlaisia vempeleitä, joita vuorotellen jouduin pitämään. Toki siitä kärsimyksestä lopulta seurasi jotain hyvää – jos nyt ei täydellistä jenkkihymyä niin edes vähän suoremmat hampaat ja paremmin kohdilleen osuva purenta.

Hymy on ehkä heiman turhan lapsekas omaan makuuni, mutta nuoremmille lukijoille se tarjoaa hyvää luettavaa ja katseltavaa. Yhdysvaltalainen koulumaailma jaksaa aina ilahduttaa ja ärsyttää stereotypioillaan ja nokkimisjärjestyksellään. Kaiken sen Rainakin kohtaa, osan aika ikävästikin. Ensimmäiset, toiset ja kolmannetkin ihastukset käydään läpi, ja lopuksi tärkeintä on tietysti kasvaa omaksi itsekseen.

Ja vaikka kuinka pinnalliselta kuulostankin, comic sans -fontti ei vain kuulu käytettäväksi mihinkään. Ikinä.

Timo Mäkelä: Neiti Brander

Arktinen Banaani 2018

48 s.

Kirjastosta.

Haasteet: Sarjakuvahaaste, Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 6. Elämäkerta.

Raina Telgemeier: Hymy

Suomentaja: Suvi Clarke

Twinsy 2015

218 s.

Smile (2010)

Kirjastosta.

Haasteet: Sarjakuvahaaste, Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 3. Kirjaston blogissa vinkattu kirja.

Hurjan Hassun Lukijan Sarjakuvahaaste siis päättyy huomenna. Luin haasteaikana yhteensä 36 sarjakuva-albumia tai -romaania ja pääsin siis korkeimmalle Asterix-tasolle.

Suurimmiksi suosikeikseni nousivat JP Ahosen Villimpi Pohjola -sarja, Alison Bechdelin Hautuukoti. Tragikoominen perheeni, Reetta Laitisen toimittama Sisaret 1918, Timo Mäkelän sarjakuvateokset, Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunne ja Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin mahtava avaruusooppera Saga.

Sarjiksien lukemisen kasvattaminen tietoisesti oli erittäin hyvä päätös ja aion jatkaa tällä samalla linjalla edelleenkin. Sarjakuvaosaamiseni on kasvanut vähitellen, ja alan vähitellen löytää päälinjoja, joiden perusteella osaan määritellä, millaisista sarjakuvista pidän eniten ja mitkä eivät niin puhuttele.

Kuten sanottua, sarjismatkani jatkuu edelleen, hyvillä mielin. Kiitos haasteesta Hurjalle Hassulle Lukijalle!

Tässä vielä lista ja linkit lukemiini sarjakuviin:

Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya – Elämää Yop Cityssä (Arktinen Banaani 2010)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Pelinavaus (WSOY 2017)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe (Arktinen Banaani 2011)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Lapsus (Arktinen Banaani 2014)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Valomerkki (WSOY 2015)
Jan Andersson & Katja Kettu: Peräkammarin poika (Otava 2015)
Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni (Like 2009)
Alison Bechdel: Äideistä parhain (Like 2012)
Chester Brown: En koskaan pitänyt sinusta (Huuda Huuda 2012)
Guy Delisle: Merkintöjä Burmasta (WSOY 2008)
Harri Filppa: Kuolema meidät erotti (POKUTO 2017)
Risto Isomäki, Petri Tolppanen & Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa (uudistettu painos, Into 2017)
Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018)
Lorina Mapa: Duran Duran, Imelda Marcos, and Me (Conundrum Press 2017)
Timo Mäkelä: Emil ja Sofi. Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909 (Arktinen Banaani 2005)
Timo Mäkelä: Rooma (Arktinen Banaani 2004)
Timo Mäkelä: Kuolematon mestariteos (Arktinen Banaani 2007)
Timo Mäkelä: Neiti Brander (Arktinen Banaani 2018)
Sunday Ngakama & Sanna Hukkanen: Karkuteillä (Artbox Irja 2012)
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010)
Kati Närhi: Mustasuon mysteeri (WSOY 2012)
Kati Närhi: Seitsemäs vieras (WSOY 2015)
Hannele Richert (toim.): Mitä sä täällä teet? Tarinoita maahantulosta (Voima Kustannus 2016)
Johanna Rojola (toim.): Suffragettien city (Schildts 2011)
Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi. Lapsuus Lähi-idässä (1978–1984) (WSOY 2015)
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne (Sammakko 2017)
Tardi & Jean-Pierre Verney: Kirottu sota! 1914–1919 (Jalava 2014)
Raina Telgemeier: Hymy (Twinsy 2015)
Lewis Trondheim & Stéphane Oiry: Maggy Garrisson I: Hymyile vähän, Maggy (Sininen Jänis 2017)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Ensimmäinen kirja (Like 2014)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Toinen kirja (Like 2015)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Kolmas kirja (Like 2015)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Neljäs kirja (Like 2016)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Viides kirja (Like 2016)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Kuudes kirja (Like 2017)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Seitsemäs kirja (Like 2018)

Timo Mäkelän Rooma ja Kuolematon mestariteos

Timo Mäkelästä on kovaa vauhtia tulossa uusi suosikkini. Emil ja Sofi ihastutti minua tammikuussa, ja nyt luin kaksi muuta Mäkelän teosta, sarjakuvanovelleista koostuvan Rooman ja Honoré de Balzacin novelliin perustuvan Kuolemattoman mestariteoksen.

Rooma koostuu seitsemästä pidemmästä tarinasta ja neljäntoista yksisivuisen "biisin" kokoelmasta Bogey Bluesista. Aihepiirit vaihtelevat ulkomaanmatkoista salaperäisiin muukalaisiin, pienistä hetkistä ja ohimenevistä tapaamisista.

Tarinat ovat koskettavia, tarkkasilmäisiä ja pohdintatilaa jättäviä. Pienin elein Mäkelä rakentaa suuria kokonaisuuksia, joissa ihmiselämän eri puolet nousevat esiin yllättävistäkin näkökulmista.

Eniten pidin nimitarinasta Rooma, salaperäisestä leskestä kertovasta Mustapukuisesta naisesta sekä kirjan päättävästä Venetsiasta. Mäkelän värienkäyttö on monipuolista ja rohkeaa, kuvakulmat vaihtelevia ja ruutujen käytössä ei tyydytä tavanomaisimpiin ratkaisuihin.

Kuolematon mestariteos on puolestaan yksi kokonaisuus. Nuori taiteilija Pirjoriina Pousi tapaa eräällä vierailullaan vanhan maalarimestarin Frenhoferin, jolla on (ikuisen) työn alla kuolematon mestariteos. Pousin uteliaisuus herää, sillä hän haluaa itse lyödä läpi taidekentällä. Hän päätyy tekemään Frenhoferin kanssa vaihtokaupat, jotka koituvat kohtalokkaaksi.

Taideviittaukset, dramaattiset värit, kokeilevat kuvakulmat ja leikkaukset ilahduttivat ja pitivät mielenkiinnon yllä. Tarinassa pohditaan syvästi taiteen olemusta ja merkitystä: miten syntyy "kuolematon" taide, onko sellaista? Mikä tekee taiteesta taidetta?

Silti kyse ei ole mistään ylettömän korkealentoisesta tarinasta, vaan siitä saa kiinni, vaikkei taidetta tuntisi tai olisi taidealan ihminen. Tarinassa on tarttumapintaa muillakin tavoilla.

Lämmin suositukseni siis Mäkelän sarjakuville. Niissä on tutkittavaa, ihmeteltävää ja nautiskeltavaa. Upea piirrostyyli ja terävät tarinat muodostavat kokonaisuuden, jota voi vain tyytyväisenä ihailla.


Timo Mäkelä: Rooma
Arktinen Banaani 2004
80 s.

Kirjastosta.


Timo Mäkelä: Kuolematon mestariteos
Arktinen Banaani 2007
56 s.

Kirjastosta.

_________

Haasteet: Sarjakuvahaaste, Taiteilijaromaani-haaste (kuvataiteilijat)

Timo Mäkelä: Emil ja Sofi – Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909

Timo Mäkelän Emil ja Sofi – Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909 on ihastuttava historiallinen kaupunkikuvaus, sukellus yli vuosisadan takaiseen taidemaailmaan, rakkaustarina ja jännityskertomus. Kaikki tämä reilussa sadassa sivussa ja osittain ilman tekstiä – vahvaa sarjakuvakerrontaa parhaimmillaan.

Prologissa tuntematon nainen on helsinkiläisessä taidekaupassa ihastelemassa 1900-luvun alun maalausta, ja taidekauppias alkaa kertoa asiakkaalle Juho Risukosken maalaaman taulun tarinaa, jolloin Mäkelä kuljettaa lukijan yli sadan vuoden takaiseen Helsinkiin.

Sofia Jossaliani työskentelee vastentahtoisesti viinaanmenevän taidemaalari Risukosken mallina ja hänen veljensä Alexander hoitelee omia bisneksiään kaupungin kerman kanssa, johon kuuluu esimerkiksi taidekokoelmaansa jatkuvasti täydentävä pohatta Victor Sjöstrand. Emil Forström joutuu puolestaan hyvästelemään rakastettunsa Signe Appelgrenin, joka on lähdössä Pietariin taideoppiin ja katkaisee sen vuoksi suhteen Emilin kanssa.

Kun Sofi kohtaa eräänä aamuna Kauppatorilla suuren järkytyksen ja pyörtyy, paikalla sattumalta ollut Emil tarjoutuu herrasmiehenä hänen avukseen ja saattaa neidon Risukosken ateljeehen.  

Yksi asia johtaa toiseen ja ihminen kaipaa toisen luo – Sofi järkytyksensä jälkimainingeissa, Emil juuri Signestään luopuneena.

Mutta seuraavana aamuna todellisuuden kylmä koura koskettaa ja asiat saavat uusia kierroksia.

Ihastuin Mäkelän tyyliin heti tarinan alussa ja tuntemukseni vain vahvistui, mitä pidemmälle se eteni. Ensinnäkin hänen piirrosjälkensä on upean dramaattista ja ilmeikästä: kaupunkikuva on monipuolinen ja elävä, henkilöhahmoissa säröä, perspektiivit ja yksityiskohdat mallikkaita.

Varmasti yksi suurimpia syitä, miksi Emilistä ja Sofista niin suuresti pidin, on sen vaikuttava Helsinki-elementti. Mäkelä on käyttänyt mallinaan useita Signe Branderin legendaarisia Helsinki-valokuvia, joten ajankuva on ehtaa tavaraa ja hivelee silmää. Helsinki on rakas kotikaupunkini, ja vaikka nautin luonnollisesti erityisen paljon sen nykypäivästä, kaupungin historia kiehtoo minua paljon, enkä luultavasti kyllästy sen tutkailuun koskaan.

Tarinan hengessä voisi kulkea vaikka kävelykierroksen, sillä siinä kuvatut paikat ovat tietenkin edelleen olemassa, vaikka katujen nimet ovatkin osin vaihtuneet ja uusia rakennuksia ilmestynyt sadassa vuodessa monille kulmille.

Kirjan lopussa on mittava tekstiosio, jossa Mäkelä avaa mallina käyttämiään kuvia ja kertoo paikoista lisätietoa.

Emil ja Sofi – Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909 on monipuolinen ja vaikuttava sarjakuvaromaani. Siinä on tilaa niin intohimolle, petokselle kuin rikoksellekin, ja se on eheä kokonaisuus, joka tuntuu sopivan vuosisadan alun henkeen oivallisesti.

Taidemaailman karumpi puoli – mallien heikko asema, taiteilijan umpikuja, taidekeräilyn lieveilmiöt – nousee tarinan keskiöön. Vaikka arvotaide tuntuu olevan oikealla paikallaan juuri taidemuseoiden ja kansallisgallerioiden seinillä, tarinat taideteosten takana voivat olla täynnä surua, menetyksiä, virheitä ja ahneuden aiheuttamaa kärsimystä.

Monia aukeamia ja yksittäisiä ruutuja voisi jäädä ihastelemaan pitkäksi aikaa, niin elävästi Mäkelä on tarinan piirtänyt. Pinnat, varjot, valot ja rajaukset ovat toimivia, niiden kontrasti on vahva ja tyylikeinot taitavia.

Suosittelen tätä hienoa sarjakuvaromaania aikamatkaksi 1900-luvun alkuun, kurkistukseksi taiteeseen sekä hieman erilaiseksi kaupunkilomaksi historialliseen Helsinkiin.

Timo Mäkelä: Emil ja Sofi. Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909

Arktinen Banaani 2005

111 s.

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: Kirjan pauloissa, Satun luetut, Anun ihmeelliset matkat, Tahaton lueskelija

Haasteet: Kirjastohaasteen kohta 15. Kotimaakuntaasi sijoittuva kirja, Sarjakuvahaaste, Taiteilijaromaanihaaste.