Stondiksia ja Väen voimaa – viime aikojen nuortenkirjoja

On varmaan käynyt jo selväksi, että viime kuukausina en ole lukenut saati blogannut enää vanhaan tuttuun tapaan. Yksinkertaisesti todeten aika-avaruus on rajoitteineen tullut vastaan, ja luku- ja kirjoitusaika vähentynyt selvästi. Tuntuu vähän kurjalta – kumpikin on kuitenkin ollut jo vuosia suosikkitouhujani. Mutta toisaalta ei kai pian 13-vuotias blogi pienistä taantumista ota liikaa osumaa, ei tästäkään. Niin olen päättänyt. Täytyyhän teini-ikää kolkuttelevan saada myös riittävästi horrosaikaa, että jaksaa kasvaa ja kehittyä ja joskus edes keskittyä johonkin.

Nuortenkirjoja en myöskään lue enää niin paljoa kuin edellisen kirjaston projektityöni aikana (mikä lienee ihan luonnollista), mutta jonkin verran toki niitäkin. Tänä syksynä on ilmestynyt sopivasti kaksi sellaista kotimaista nuortenkirjaa, jotka ovat osa sarjoja, joista olen pitänyt. Luettavaksi siis!

Elina Rouhiaisen Väki-sarja alkoi viime vuonna vahvasti Muistojenlukijalla ja jatkuu vastikään ilmestyneellä Aistienvartijalla.

Muiden ihmisten muistoja lukemaan ja muokkaamaan kykenevä helsinkiläistyttö Kiuru on pyyhkinyt ystäviensä muistot kuluneesta kesästä ja paennut Pohjois-Irlantiin. Sitä puolestaan Bollywood ei tiedä – tietenkään, muistottomana – luuhatessaan ympäri Riikaa ja sen nuhjuisia nurkkia. Hän sai tarpeekseen Westendin kotonaan vaietusta perheväkivallasta ja on karistanut Suomen pölyt jaloistaan. Kun Bollywood saa itseltään kirjeen, joka käskee lähtemään Pohjois-Irlantiin Kiurun luokse, ei auta kuin totella. Ennen pitkää myös Nelu ja Dai ilmestyvät takaisin kuvioihin ja jonkin aikaa tuntuu siltä, että kaikki on kuin edellisen kesän ihanina pitkinä päivinä.

Paitsi että he kaikki ovat hengenvaarassa, sillä Väki tietää taas ja edelleen heistä aivan liikaa ja himoaa heidän rinkinsä voimia. Yhdessä he myös huomaavat olevansa voimakkaampia kuin koskaan ennen – ja silti peloissaan kaiken sen edessä, jota eivät ymmärrä ja hallitse.

Rouhiaisen Väki-sarja on osunut ja uponnut, enkä voi olla ihastelematta sitä mielikuvituksen, ajankohtaisuuden ja samastuttavuuden kokonaisuutta, jonka tarina vähitellen ja arvaamatta muodostaa. Henkilöt ovat mahtavia: moniulotteisia, kompleksisia, ärsyttäviäkin. Ja juuri siksi niin aitoja, kuin oikeita ihmisiä, joiden ohi on joskus kulkenut.

Bollywood on ajatuksineen ja asenteineen juuri sellainen nuortenkirjan henkilö, jollaisista olisin halunnut nuorempana lukea. Hän on omaehtoinen, itsenäinen, ei kumartele ketään, mutta on silti herkkä ja haavoittuvainen kuorensa alla. Ja ennen kaikkea: Bollywood ei suostu sopimaan mihinkään valmiisiin muotteihin. Ei sukupuolensa, seksuaalisuutensa tai muunkaan identiteettinsä suhteen. Bollywood, you rock!

Nyt sitten pitäisi vielä malttaa odottaa päätösosaa. Odotuksesta ei tule kovin helppoa, sillä Aistienvartija loppuu todella mojovaan koukkuun.


Elina Rouhiainen: Aistienvartija (Väki 2)
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2018
411 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Luetaanko tämä?, Mustetta paperilla, Kirsin kirjanurkka, Siniset helmet

Haasteet: Jatkumo

Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin hulvaton nuortenkirja Zoo! Viraalit nerot kolahti minuun viime syksynä hurtin huumorinsa ja kepeän koulumaailman kuvauksensa puolesta. Jatko-osan lukeminen oli siis selvää pässinlihaa.

Zoo! Sydänkohtauksia jatkaakin tarinaa suoraan siitä, mihin se ensimmäisessä osassa jää. Atlas on valittu koulun johtokunnan oppilasjäseneksi ja hän huomaa pian olevansa järjestämässä kouluruokalaan toiveiden teemaviikkoa, sotkeutuneensa monenlaisiin naisasioihin ja olevansa noin yleisesti jonkinlainen turhien toiveiden ja kaikenlaisten palautteiden kaikukammio.

Kaikesta arkisesta ja vähemmän arkisesta hän kirjoittaa parhaalle kaverilleen Elliottille, joka on perheineen siis muuttanut ulkomaille. Sähköpostit täyttyvät hupaisista reportaaseista, kuvista ja vitseistä. Atlakselta ei puutu itseironian tajua, joskin stondis juuri väärään aikaan, huonosti ajoitetut sanat ja aivotoiminnan nollaavat tytöt saavat jopa supliikkimiehen ajoittain nieleskelemään palaa kurkussaan. Atlaksen ja Sarah-Lin suhde alkaa yllättäen syventyä, mutta kun samalla koulun herkkupala Tessiekin osoittaa kiinnostusta, beigenvärisestä seiskaluokkalaisesta Feliciasta puhumattakaan, on Atlaksella monenlaista mietittävää – ja paras kaveri olisi läsnäolevana tarpeen.

Korkea-ahon ja Forsströmin koulu-universumi on oikeasti aika mainio. Mitään aivan ylettömän vakavaa siellä ei tapahdu, mikä tuntuukin aika virkistävältä. Fiktiossa on helppoa uskoa siihen, että jossain kouluelämä on vielä sangen viatonta ja niin sanotuilla pahiksillakin on lopulta sydän kultaa (tai vähintään empatiaa herättäviä salaisuuksia).

Kuvat rytmittävät kerrontaa ja lukeminen sujuu vauhdikkaasti. Jossain määrin Atlas on ehkä sen verran nokkela ja kikkaileva, että ihan heikoin lukija saattaa pudota kyydistä, mutta ilman muuta tätä sarjaa kannattaa kokeilla luettavaksi, jos tarpeena on löytää jotakin helposti lähestyttävää, jonka todennäköisesti saa myös luettua loppuun.


Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: ZOO! Sydänkohtauksia
Suomentaja: Laura Beck
Kuvitus: Pentti Otsamo
Otava 2018
224 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Kirjavinkit

Haasteet: Jatkumo

Kaj Korkea-aho & Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot

Atlas aloittaa 8. luokan ilman parasta kaveriaan Elliotia, joka on muuttanut perheensä kanssa ulkomaille. Atlasin ja Elliotin nettisaitti Zoo on pieni mutta eloisa, ja kuvien tekeminen ja niillä viestiminen onkin heille luonteva tapa kommunikoida. Ikävä kyllä koulun muskelimies Justus on keksinyt ohittamattoman tavan tehdä vaikutus aivan kaikkiin: hän on kuvannut ja julkaissut videon, jossa istuu ilman housuja kuuman vohveliraudan päälle. Tänä syksynä kukaan ei mistään muusta tunnu puhuvankaan.

Atlas voisi jopa sietää valtavaksi nettihitiksi muodostuneen vohvelointi-ilmiön, mutta kun Justus asettuu ehdolle myös koulun johtokunnan oppilasjäsenen vaaliin, ei tilanteeseen voi olla sekaantumatta. Atlas huomaa siis tekevänsä omaa vaalikampanjaa luokalle uutena tulleen, Belgiassa asuneen Sarah-Lin kanssa.

Tarina etenee Atlasin Elliotille lähettämien sähköpostien ja niiden liitetiedostona olevien kuvien kautta. Luvut ovat lyhyehköjä ja kuvitus sopii oivallisesti tarinaan. Atlas on sanavalmis ja hauska, mutta pelkkää hörötystä tarina ei ole, vaan käsittelee hyvin esimerkiksi netti-ilmiöiden syntyä ja koulumaailman hierarkiaa. Eikä sovi unohtaa ihastumisia ja mitä näitä kaikkia nyt on.

Zoo! Viraalit nerot on hauska ja särmikäs tarina, ja ymmärtääkseni se on aloitusosa uudelle sarjalle. Jotain tällaista kaivataan aina: helpostilähestyttävää ja nikottelematta etenevää tarinaa, jonka seurassa viihtyy matalalla kynnyksellä. Olen vinkannut kirjaa jo seiskaluokkalaisille, ja olisikin kiinnostavaa kuulla, mitä siitä on pidetty.

Pidän erityisen paljon siitä, että Korkea-aho ja Forsström kuvaavat hyvin tavallisten koululaisten elämää. Nuorilla on tietenkin omat huolensa ja haasteensa, mutta nyt revitellään luvan kanssa huumorilla ja kepeämmällä otteella – vaikka kyllä pinnan alta paljastuu lopulta vakavampiakin teemoja.

En voi kuin suositella lukemaan itse. Neropatin päiväkirjat ja Nörtit ovat saaneet varteenotettavan kilpailijan.


Kaj Korkea-aho & Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot
Kuvitus: Pentti Otsamo
Suomennos: Laura Beck
Otava 2017
207 s.
Zoo! Virala genier (2017)

Kirjastosta.