Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

Glasgowlaisten sisarusten Marnien ja Nellyn elämä heittää melkoisen voltin jouluaattona. Heidän isänsä Gene on kuollut sänkyynsä ja äiti Izzy hirttäytynyt ulkovarastoon. Varsinaisen surun sijaan tytöt heräävät toimintaan. Vanhemmat on haudattava, ettei kukaan ulkopuolinen vain sotkeudu heidän elämäänsä. Huurteiseen maahan tehdään monttu ja haudan päälle istutetaan laventelia. Ongelma ratkaistu.

Marnie ja Nelly tulevat tosin huomaamaan, että vanhempien – huonojenkin – poissaolo vaikeuttaa alaikäisten lasten elämää huomattavasti. Vaikka Gene ja Izzy olivat umpisurkeita vanhempia, he sentään olivat jonkinlainen suoja yhteiskunnan koneistoa vastaan. Toisaalta he olivat myös pikkurikollisia, huumeaddikteja ja rahattomia luusereita, minkä lapset toki jo tiesivät, mutta jonka kanssa he joutuvat nyt tekemisiin enemmän kuin haluaisivatkaan, sillä vanhemmilta jäi velkoja ja täyttämättömiä lupauksia.

Samalla kun Marnie ja Nelly tempoilevat eteenpäin, naapurin ikääntynyt homomies Lennie tekee tiliä elämästään kuolleelle puolisolleen (joka puolestaan on haudattu aivan asiaankuuluvalla tavalla). Lennie on tuomittu alaikäisen seksuaalisesta ahdistelusta ja saa tuta, ettei mitään anneta anteeksi. Tyynesti hän siivoaa ja maalaa piiloon yhä uudelleen ilmaantuvat solvaukset ja uhkaukset. Lennie kiinnittää kuitenkin huomionsa naapuriperheen tapahtumiin ja ihmettelee, mihin Marnien ja Nellyn vanhemmat ovat joutuneet. Hän ottaa tytöt suojelukseensa.

Lisa O'Donnellin Mehiläisten kuolema on sirpinterävän mustan huumorin värittämä kertomus sisaruudesta ja solidaarisuudesta. Se yllättää tarkkanäköisyydellään ja karuudellaan, ilahduttaa moni-ilmeisellä kerronnallaan ja koskettaa aihepiirillään. Kolmen minäkertojan kautta näkökulma laajenee ja koetut hetket ristivalotetaan tehokkaasti.

Marnie on 15-vuotiaana pakotettu olemaan jo liian kokenut. Hän on kuin raivokas tiikeri suojellessaan jäljellä olevaa perhettään eli itseään ja pikkusiskoaan. Marnie on älykäs ja lahjakas, mutta taitojen ja tunteiden kanavoinnissa on vielä harjoiteltavaa. Kukaan ei ole koskaan kannustanut häntä – ei ole ehkä edes halunnut nähdä piikkien alle. Nelly on muutamaa vuotta nuorempi ja elää toisenlaista todellisuutta, joka on hyvin organisoitu ja tarkkaan määritelty. Nellylla on sangen yksioikoinen näkemys maailmasta, vahva tarve ennustettavuuteen ja järjestelmällisyyteen. Kaaoksessa vuosikaudet ollut perhe-elämä ja nyt vanhempien kuoleman laukaisema kriisi eivät Nellyn olemista ainakaan helpota.

Mehiläisten kuolema on tarina, jonka kierrokset kovenevat vähitellen mutta väistämättä. O'Donnell heittää yhä uusia täkyjä mukaan ja vaikka mahdollisuudet olisivat suuret keittää koko soppa pohjaan, tarina kantaa loppuun asti. Se saa ajattelemaan yhteiskunnan ja yhteisön rakenteita ja oletuksia, huokaamaan syvään viranomaistoiminnan sokeuden edessä ja arvostamaan huolenpitoa, sitä pientäkin, jota joskus hyvin epätavanomaiset tahot voivat tarjota.


Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
Suomentaja: Seppo Raudaskoski
Moreeni 2013
304 s.
The Death of Bees (2012)

Omasta hyllystä.

________

Toisaalla: Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä, Usva, Kirjakaapin avain, Ihminen välissä, Kartanon kruunaamaton lukija

Haasteet: Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 51. Kirjassa on iäkäs päähenkilö.

Alice Munro: Sanansaattaja

Alice Munro: Sanansaattaja
Suomentaja: Kristiina Rikman
Kansi: Laura Lyytinen
Tammi 2008
383 s.
The View from Castle Rock (2006)

Kirjakauppaostos.


Alice Munron Sanansaattaja on toisiinsa kietoutuvien tarinoiden kokoelma, joka jakautuu kahteen temaattiseen linjaan. Ensimmäinen osa kertoo Munron isän suvusta, skotlantilaisista Laidlaweista, jotka lähtevät 1800-luvun alussa Skotlannista Uudelle mantereelle monien kaltaistensa tavoin. Osion viisi kertomusta kattavat parinsadan vuoden ajanjakson ja kertovat siirtolaisperheen juurista, lähtökohdista, identiteetistä ja integraatiosta uuteen.

Toisessa osassa Munro ottaa minäkertojan roolin ja tiivistää historian kulkua oman elämänsä eri vaiheiden kuvailuun. Mukana on monia elementtejä alkuosasta, viitteitä kauemmas historiaan, kumarruksia esi-isille. Tärkeimmäksi tuntuu muodostuvan Munron oma isä, jonka nuoruutta ja taustoja kartoitetaan pariinkin kertaan. Viimeistä kertaa isä on mukana kertomuksessa, jossa hän jo selvästi vanhentuneena joutuu sairaalahoitoon.

Sanansaattaja edustaa kiinnostavaa kirjallisuudenlajia. Se on yhdistelmä faktaa, sukututkimusta, elämäkertaa ja kuvitelmaa. Laidlawn suku on ollut vuosisatoja taipuvainen kirjaamaan ylös elämän tapahtumia, ovat ne sitten omaisuusluetteloita, kirjeitä tai päiväkirjamerkintöjä. Näistä fragmenteista Munro on koostanut esiin yhteyden oman nykyhetkensä ja elämänsä sekä menneen välillä. Tarinankerronta, kirjallinen ilmaisu ja elämän tapahtumien merkityksellistäminen tarinoiden keinoin on selvästi "sukuvika", jolle Munro osittain etsii vahvistusta.

Teoksen kantava teema on ihmisen minuuden yhteys laajempaan kontekstiin. Kuinka suurilta osin olemme oman elämämme herroja, kuinka paljon on kiinni kasvuympäristöstä, geeniperimästä ja tapahtumien ketjuista, joita emme osaa sanallistaa tai aina edes nähdä.

Itse miellyin enemmän toiseen osaan ja sen omaelämäkerralliseen kerrontaan. Munro taitaa eleettömän kerronnan, tyyli on näennäisen tasainen, mutta sitäkin suuremmilla merkityksillä ladattu. Pienet tapahtumat muodostuvat yllättäviksi käänteiksi, jotka saattavat muuttaa tapahtumien tai tulkinnan suunnan. Ensimmäisessä osassa ihastelin taitoa, jolla Munro häivyttää toden ja kuvitelman rajat ilman, että lukijalle tulee huijattu olo. Hän antaa tarinan kasvaa ja viedä mukanaan, ja sopivassa välissä muistuttaa kertojan äänellä, mikä todella tiedetään ja mitä ei.

Ensimmäisessä osassa miellyin eniten tarinaan Näköala Castle Rockilta, joka on myös kirjan alkuperäinen niminovelli. Siinä Munron esi-isät päättävät lähteä Skotlannista kohti Yhdysvaltoja. Tarina kuvaa siirtolaisuuden tematiikkaa herkästi ja tarkasti: pitkää laivamatkaa, uskalluksen ja pelon välistä haipuvaa eroa, perheen sisäistä dynamiikkaa, suljetun tilan tunnelmaa. Samaan aikaan usko tulevaan on voimakas – ja pelko vielä suurempi.

Toisen osan ja koko kirjan päättävä Miksi sinä sen haluat tietää? on tunnelmaltaan ja jälkipoltoiltaan voimakkain lukukokemus. Siinä minäkertoja kuusikymppisenä naisena löytää rinnastaan kyhmyn. Tarkempien tutkimusten odottelun lomassa hän alkaa miehensä kanssa etsiä hautakumpua, jonka on joskus vuosia aiemmin nähnyt auton ikkunasta. Muistomerkin etsintä on vaikeaa, ja siihen kietoutuu sellainen määrä taiten kuvattua pelkoa, hätää ja alistumista, samalla seesteistä ymmärrystä ja hyväksyntää, että lukijan kurkkua väistämättä alkaa kuristaa. Yksityisestä tulee yleistä, ja oman kokemuksen kautta ihminen palaa menneeseen ja juurilleen ja vieläkin kauemmas, aina maankuoren liikkeisiin saakka.

On vaikea tarkkaan sanoa, mikä Munrossa minuun eniten kolahtaa. Yhtäältä se on kieli (Kristiina Rikmanin upea suomennos!), joka on samaan aikaan lakoninen, toteava ja merkityksiä täynnä. Toisaalta se on tarinankerronta: mukaansatempaava, vähitellen kasvava, elämältä maistuva, koskettava. Munro ei lässytä tai liehittele, hän kertoo niin kuin asiat ovat, lukijaa – tai itseään – pehmittelemättä.

Sanansaattaja ei ole novellikokoelma perinteisintä mallia. Se yhdistää historialliset sirpaleet, kirjalliset lähteet, kuvitelman ja toiveet. Se on kirjoittajansa tilinpäätös ja kunnianosoitus perheelleen ja sukujuurilleen. Ja se on vahvaa kerrontaa, upea kokonaisuus, tarinasikermä, jonka on täytynyt saada tulla kerrotuksi.

___

Samaan aikaan kanssani Sanansaattajasta kirjoittaa noora. Luimme kirjaa yhtä aikaa tahoillamme, ihastelimme ja pohdiskelimme sitä yhdessä.

Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla

Robert Louis Stevenson: Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla
Suomentaja: Heikki Salojärvi
Kansi: Walter Crane/Taivo Org
Basam Books 2012
158 s.
Travels with a Donkey in the Cévennes (1879)

Kirjastosta.


Skotti Robert Louis Stevenson lähtee karkuun arkielämän haasteita ja matkustaa Ranskaan tehdäkseen tervehenkisen vaelluksen ulkoilmassa Sevennien alueella. Hän pakkaa mukaansa vaellusvarusteet, piipun ja makuupussin ja lopulta myös Modestine-nimisen aasintamman sekä matkaseuralaiseksi että avuksi.

Matkan tarkoituksena lienee selvitellä päätä ja löytää rauha oman itsensä kanssa. Tähtikirkkaiden, avoimen taivaan alla vietetyiden öiden ja luonnon ihmeiden ihastelun lisäksi Stevenson tutustuu paikallisiin ihmisiin, majoitus- ja ravitsemusliikkeisiin, uskonkiistoihin ja vaellustaitoihin. Modestine-aasi osoittautuu jukuripäiseksi kumppaniksi, jota Stevensonin on opeteltava maanittelemaan, ohjastamaan ja kouluttamaan – kuten ketä tahansa naishenkilöä, hän ajoittain pohtii. Matka osoittautuu ravitsevaksi sekä sielulle että ruumiille.

Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla osui silmään kirjastossa ja houkutti lainaamaan itsensä. Lueskelin kirjaa rauhallisehkoon tahtiin ja samaan aikaan sekä ihastuin että hieman tuskastuin. Kyse on kirjailijan matkakertomuksesta ja omakohtaisesta tilityksestä, ja vaikka 1800-luvun lopun Ranska ja wanhanaikainen vaeltaminen kiinnostivat, kirja ei ollut mitenkään erityisen vetävää luettavaa.

Luulen, että teos olisi vaatinut parempaa keskittymistä ja ehkä tiiviimpää lukemista. Nyt se jäi minulle vähän ulkokohtaiseksi, enkä tavoittanut kaikkia niitä sävyjä, joita siinä epäilemättä on. Kirja kertoo paljon omasta ajastaan ja tietenkin myös kirjoittajastaan, joka vaikuttaa sujuvan ja pilke silmäkulmassa kirjoitetun tekstin perusteella kiinnostavalta henkilöltä.

Vaeltaminen ei ole sinänsä kuulunut koskaan harrastuksiini, mutta vanhana partiolaisena olen toki kuljeskellut varsin paljon luonnossa. Kiinnostusta vaeltamiseen kyllä on, mutta aloittaminen vaatisi tietenkin oman panostuksensa. Yksi parhaita luontokokemuksiani on vaellus Norjassa kesällä 2000, ja se välkkyi mielessäni kirjaa lukiessani. Luonnon helmassa ihminen ei voi olla kuin tyyni, olen taipuvainen ajattelemaan.

Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla kätkee tarinaansa muutakin kuin vaelluksen. Nähdäkseni esimerkiksi Stevensonin ja Modestinen suhde kuvaa jollain tapaa sukupuolten välistä suhdetta. Samoin kirja tarjoaa yhden näkökulman uskontoon, protestanttien ja katolisten kärhämiin. Mikään saarnateos tämä ei ole, pikemminkin kyse on hyvin kepeästä ja hyvällä mielellä luettavasta tarinasta, joka antaa sekä ajateltavaa että herättää kaipuun päästä asfalttiviidakosta jylhän luonnon äärelle.

___

Luettua elämää -blogin Elina on omien sanojensa mukaan jopa hieman hurahtanut Stevensoniin. Saatanpa itsekin lukea herran tuotantoa lisää.

Osallistun tällä 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

Afrikan tähti: Naisten etsivätoimisto nro 1

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 – Mma Ramotswe tutkii
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Otava 2003 (Pokkaripainos 2011)
302 s.
The No 1 Ladies' Detective Agency (1998)

Omasta hyllystä.


Mma Precious Ramotswe ei ole elämässään parhaita kortteja käteensä kerännyt, mutta sitäkin sisukkaampi nainen hän on. Kun hän perii isänsä karjan, on aika tehä jälleen uusi aluevaltaus: Mma Ramotswe perustaa Botswanan ensimmäisen naisten yksityisetsiväpalvelun.

Peloista ja epäilyksistä huolimatta toimisto alkaa pian saada asiakkaita, joilla on mitä erikoisempia tapauksia selvitettäväksi. On kadonneita ja karanneita aviomiehiä, uskottomuusepäilyjä, varastettuja autoja, kaksoisolentoja ja vakuutuspetoksia. Kuin huomaamatta Mma Ramotswe ui yhä vaikutusvalataisempiin piireihin ratkomaan yhä kimurantimpia tapauksia.

Tällä naisella on aina aikaa rooibos-kannulliseen, kuunteluun ja keskusteluun. Sihteerinsä Mma Makutsin, valkoisen pakettiautonsa, nokkeluutensa ja hyvän ihmistuntemuksensa avustuksella Mma Ramotswesta tulee suosittu ja luotettu auttaja ja neuvonantaja. Samalla hän muistelee omaa elämäänsä, kohtaamiaan ihmisiä ja tielleen osuneita pieniä ja suuria haasteita.

Nyt kävi sillä lailla, että minä menetin tämän kirjan myötä sydämeni Mma Ramotswelle aivan täysin! Mikä mainio hahmo, mikä hieno tarinankuljetus, miten kiinnostavia ja koskettavia käänteitä. Hetkeksikään ei tullut epäuskoa tai tylsyyttä, vaan kirja antoi juuri sitä, mitä halusin: mieluisan ja viihdyttävän lukuhetken, sopivan annoksen surua ja iloa.

Naisten etsivätoimisto nro 1 on aivan mainio kirja. Se ei paasaa, se ei revittele, se ei huokaile. Sen sijaan se marssittaa esiin kiehtovia henkilöitä ja välähdyksiä Afrikasta, sekoittaa mennyttä ja pysyvää sekä nykyaikaa ja muutosta, hymyilyttää ja vähän kauhistuttaakin. Rinnakkain kulkevat yhtäältä pelko botswanalaisen ja yleensä afrikkalaisen kulttuurin amerikkalaistumisesta ja länsimaalaistumisesta ja samalla ahdistus vuosisataisten, modernille Afrikalle vieraiden ja vastenmielisten tapojen, kuten noituuden, painolastista. Peloista huolimatta tunnelma on valoisa ja luottavainen: vaikka pahoja asioita tapahtuu myös hyville ihmisille, aina on tulossa seuraava päivä ja uusi kannullinen rooibosia. Aina on joku, johon luottaa. Se on jotenkin uskomattoman hellyyttävä ja mieltä lämmittävä ajatus, johon itsekin pitäisi uskoa useammin.

En yhtään tiedä, miksi en ole aiemmin lukenut näitä kirjoja, vaikka suosituksia on tullut taholta kuin taholta. Ehkä olen ajatellut, että niissä on lähtökohtaisesti jotain sellaista, mistä en yksinkertaisesti välitä: näennäisiä jännityskuvioita, ärsyttävän täydellinen päähenkilö, lepsua lempeyttä, mitä ikinä. Mutta eipä näkynyt mitään näistä, vaan hauska ja mehevä kokonaisuus, joka antaa ripauksen vähän kaikkea.

Jos kuulut laillani niihin järjettömiin ihmisiin, jotka eivät ole Mma Ramotswen seuraa vielä kokeilleet, korjaa virhe välittömästi. Hopi hopi!

___

Haasteet: Afrikan tähti ja Maailmavalloitus (Botswana). Ansaitsen tällä muuten ensimmäisen topaasini Afrikan tähti -jahdissa!