Kuinka luonto ja nainen valloitetaan

Marko Nenonen: Kuinka luonto ja nainen valloitetaan. Esseitä elämän erehdyksistä.
Kansi: Ville Rauvola
Atena 2011
265 s.

Kirjastosta.


Tämä esseekokoelma on yrittänyt tulla luetuksi jo useamman kerran. Tai ainakin se on roikkunut uusittavissa kirjastolainoissani todella kauan. Kirjan on kirjoittanut entinen opettajani yliopistolta, mikä oli keskeisin syy siihen tarttumiselle alunperin.

Kokoelmassa on 12 esseetä, joiden aihepiirit liikkuvat tieteenhistoriasta taloustieteeseen ja humanisteihin bisnesmaailmassa, Ruokolahden leijonasta Concorde-lentokoneisiin, viinin historiasta romaneihin. Yhteisenä nimittäjänä voi pitää terävää näkökulmaa ja pilkettä silmäkulmassa sekä ymmärrystä siitä, kuinka vähällä me usein loppujen lopuksi brassailemme. Nenonen peräänkuuluttaa kriittisyyttä ja omilla aivoilla ajattelemista tilanteessa kuin tilanteessa. Massan mukana on harvemmin tarpeen mennä, sillä useimmiten sivupolut tarjoavat aarteita – ja toisaalta hieno ulkokuori voi pettää.

Historia näkyy kirjassa vahvasti, vaikkeivät kaikki esseet ole erityisen historiatieteellisiä, vaan kurottavat pitkälti myös nykyaikaan ja yhteiskuntaan ympärillämme. Nenonen on onnistunut esittämään teoksessaan kiinnostavia näkökulmia ja yksityiskohtia, jotka kutkuttavat lukijan uteliaisuutta. Oma suosikkini esseistä on Viinin kuohuva historia Ranskassa, joka kertoo kiinnostavasti viineistä, viininteon historiasta ja viinikulttuuriin kuuluvasta hienostelusta. Toisaalta essee aiheutti myös lähes vastustamattoman himon viileään ja kirpsakkaan Rieslingiin...

Tällaisia kirjoja lukee puhtaasti lukemisen ja sivistymisen ilosta. Vaikka kirjoittaja ei halua kaataa lukijan niskaan tietoähkyä, tätä kirjaa lukiessa oppi kuin huomaamatta uutta ja vähintään tuli tarkasteltua monia seikkoja uudella tavalla. Opiskeluaikoina tuntui välillä, että kaikki ne syy-seuraus-suhteet, suuret kehityslinjat ja ilmiökokonaisuudet, jotka olisi pitänyt osata hallita, ylittivät käsityskyvyn korkealta ja kovaa. Samalla unohtui katsoa lähelle, pienempiin osiin. Onneksi sitä kuitenkin lopulta oppi, ettei kaikkea voi koskaan tietää ja hallita – ja myös hyväksyi sen. Ja löysi kauneuden ja kiehtovuuden myös lähempää.

Kuinka luonto ja nainen valloitetaan on suositeltavaa lukemista kelle tahansa esseemäistä tyyliä ja kuin varkain uusien asioiden oppimista arvostavalle, historian pienistä ilmiöistä kiinnostuneelle lukijalle. Nenosen tekstiä on ilo lukea, sillä se on lennokasta ja koukuttavaa, eikä pientä vinoa hymyä unohdeta missään vaiheessa.

___

Haasteet: Kansankynttiläin kokoontumisajot (Historia).

Sivistyksen turha painolasti

Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti
Kansi: Camilla Pentti
Teos 2011
341 s.

Kirjastosta.


Resignaatio


Resignaatio on meille humanisteille tyypillistä. Tyydymme kohtaloomme, ikään kuin jo Naistenklinikalla vauvat jaettaisiin humanisteihin ja muihin ihmisiin, jotka eroavat toisistaan siten, että humanistit eivät hallitse elämää ja syyttävät siitä akateemista tutkintoaan toisin kuin esimerkiksi juristit, jotka ottavat asioista selvää ja sotkevat ne vasta sitten. (s. 326)


Mitä tapahtuu, kun keski-ikäinen akateeminen nainen aloittaa matkan sivistykseen ja samalla omaan elämäänsä? 

Minna Lindgren päättää lukea kokonaan Väinö Hämeen-Anttilan yksinään 1920-luvun lopulla kirjoittaman ja Kariston kustantaman Uuden tietosanakirjan (kaksi osaa, A–Hiawatha ja Hibbing–Öölanti). Se on vaikeasti löydettävä harvinaisuus, jonka lukemisesta tulee Lindgrenille lopulta suoranainen yhden naisen taistelu. Luovuttaa ei voi, eikä haluakaan siihen ole, vaikka tiiliskiven kokoiset hakuteokset eivät pienene, eikä niiden tarjoama hajanainen tieto tunnu aivan tavoittavan lukijaansa.

Syvän joskin hivenen harhailevan sivistyksen hankkimisen ohessa Minna Lindgren pohtii omaa asemaansa (työ)elämän markkinoilla, suvun ketjussa ja helsinkiläisen sivistysperheen vesana. Hämeen-Anttilan koostamien sanakirjasanojen kautta lukija pääsee kurkistamaan sekä toisen lukijan mielenliikkeisiin että hersyviin ja ronskisti liioiteltuihin käänteisiin, joita sanakirjan lukeminen alusta loppuun saattaa ihmisen arkielämään tuoda.

Aivan mainio kirja, tämä Sivistyksen turha painolasti! Muistan sen herättäneen kiinnostukseni ilmestymisensä aikoihin, mutta lukeminen unohtui muun jalkoihin kuin huomaamatta. Tähän väliin kirja solahti erinomaisesti, lueskelin sitä pääasiassa työmatkoilla ja jonkin verran muutenkin. 

Ja kikattelin, hörähtelin ja nyökyttelin minkä kerkisin. Lindgren on aivan mainio kirjoittaja, ja hänen huumorinsa osuu yksiin omani kanssa jetsulleen. Kirjan sivuilla päästään seuraamaan hänen fiktiolla kuorrutettua, itseironista kamppailuaan Konttoriksi nimetyn työpaikkansa (Yleisradio) käytävillä ja organisaatiouudistuksissa, hämmennystä, kun 20-vuotisen konttoriuran kunniaksi myönnetty loma muuttuukin pian palkattomaksi virkavapaaksi ja sen jälkeen konsulttien suorittamaksi ulossaneeraukseksi sekä itsetutkiskelua keski-iän syvissä vesissä. 

Toinen sanakirjan lukemisen synnyttämä erinomainen tarinalinja kertoo Lindgrenin perheestä ja suvusta, elämästä ruotsinkielisen porvarisperheen kielipuolena kuopuksena Puujalka-Mummon ja muiden persoonallisten sukulaisten ympäröimänä maailmassa, jossa syntymässä määrättyjen sivistyssukujen asema muuttuu. On hersyvän hauskaa lukea, millaista hämmennystä maailman muuttuminen pyytämättä ja yllättäen voi Munkkiniemen perintöhuonekaluilla sisustetuissa koko kerroksen kokoisissa perintöasunnoissa aiheuttaa. Minusta Lindgren kuvaa sukunsa paikoin sietämätöntä snobismia yhtä aikaa lämpimän ymmärtävästi ja piikikkään ironisesti. Upposi ainakin tähän rahvaan edustajaan kuin hopeaveitsi voihin.

Sivistyksen turha painolasti on lukemisen arvoinen kirja. Se on hauska ja lempeällä tavalla kantaaottava – ja pirullisen tarkka! – ajankuva ja samalla itseään ja muita kriittisesti tarkasteleva kokonaisuus. Miten paljon sivistystä ihminen tosiaan tarvitsee? Ja kuka sen sivistyksen määrittelee? Millainen on nykyihminen, kaikkine puolineen, millainen hänen paikkansa yhteiskunnassa ja historian ketjussa?

Parasta on, ettei kirja tuputa vastauksia, vaikka sivistyssanastoa kasvattaakin. Se on yksinkertaisesti vain oma itsensä: yhden naisen seikkailukertomus matkasta määrittelemättömän ja jatkuvasti itsensä kumoavan sivistyksen maailmaan.

___

Norkku kehuu veijarimaista sanankäyttöä,  Booksy piti tätä fantastisen hauskana ja ajatteluttavana aakkosmatkana, Arjasta vähempikin olisi riittänyt, mutta hauskaa oli kuitenkin.