YA-kirjallisuus on ollut minulle monella tapaa tärkeää viime vuosina. Se on herättänyt ajatuksia, viihdyttänyt ja ilahduttanut. Olen monesti erinomaista uutta YA-kirjallisuutta lukiessani harmitellut, ettei aivan vastaavaa vielä ollut silloin, kun olin itse sitä ihan varsinaista kohderyhmää. Onneksi kaikenlaista kirjallisuutta voi lukea ihan minkä ikäisenä tahansa, ja niinpä minäkin olen löytänyt paljon lukemisen iloa nuorten aikuisten kirjallisuudesta sellaisina aikoina, kun mikään muu ei nappaa tai ylipäänsä fiilis sellaista vaatii.
Viime viikkojen aikana olen lukenut muutaman hyväksi havaitsemani YA-sarjan päätösosan, tässä bloggauksessa esittelen kaksi niistä.
(Todettakoon vielä, että myös bloggausinto on ollut jo vuoden verran hukassa, syistä joita en itsekään ymmärrä. Palaan tähän ehkä vielä myöhemmin, mutta YA-kirjallisuudelle haluan osoittaa kiitokseni myös tässä: YA-kirjallisuudesta tuntuu mukavalta kirjoittaa edes jotain, vaikka muuten kirjoittaminen tökkii.)
Helena Wariksen dystooppinen Kone-sarja on kietonut minut maailmaansa ensimmäisestä osastaan Linnunsitojasta alkaen. Jatko-osa Vedenkerääjä laajensi kokonaisuutta. Nyt päästään trilogian loppuun asti Jäänvartijan mukana.
Maailma, jossa trilogiassa eletään, on uhkaava ja jollain tapaa synkkä. Ihmiset elävät supertietokoneiden hallinnoimissa kuiluissa, joissa asuinolosuhteet ovat tasaiset joskin kullekin ennalta määrätyt. Kuilujen ulkopuolella elävät vain harvat kapinalliset tai hylätyt. Ilmastonmuutos on vaikuttanut maapalloon merkittävästi, ja vain koneiden hallinnan myötä voi edes jollain tasolla luottaa siihen, ettei ympäristö käänny ihmistä vastaan.
Kapinallisten joukko on kuitenkin ollut jo pitkään huolissaan koneiden vallasta ja moni epäilee, että jotain suurempaa peitellään aktiivisesti. Kun majakkasaarella sinnikkäästi elänyt ja toiminut vastarintajoukko on kukistettu, sen jäsenet ovat hajaantuneet eri puolille tunnettua maailmaa. Joukkoon kuulunut Thom on koettanut sopeutua jälleen Maharin Kuiluun, mutta vaikeaa se on. Menneisyys kummittelee ja epäilys kalvaa edelleen. Kun eräs radioviesti paljastaa, että Kuilujen ulkopuolinen tilanne on epävakaampi kuin on pelätty, konevastaiset ryhtyvät vielä yhteen uskaliaaseen kapinayritykseen.
Wariksen sarja pitää ilman muuta lukea järjestyksessä, mutta kun niin tekee, tämä viimeinen osa täydentää kokonaisuuden hienosti. Sarjan osat ovat ihastuttavan tiiviitä ja välttävät kaiken ylimääräisen härväyksen, sillä tilaa sellaiselle ei ole. Tunnelma rakentuu ihmisten toiminnan ja miljöön ymmärtämisen kautta, joihin Waris tarjoilee vähitellen avautuvia vihjeitä. Sarjan myötä pääsee erinomaisesti ilmastonmuutoksen, tulevaisuuden uhkien ja toiminnan etiikan kysymysten äärelle.
Sini Helmisen Väkiveriset-sarja on puolestaan nykyaikaan sijoittuvaa spekulatiivista fiktiota. Aiemmat osat Kaarnan kätkössä, Kiven sisässä ja Veden vallassa ovat tutustuttaneet lukijan suomalaisiin nuoriin, Mariin, Pekkoon ja Pinjaan, jotka eivät tunne toisiaan, mutta joilla on olennaisia yhdistäviä tekijöitä: he kaikki ovat omaksikin kauhukseen vain puoliksi ihmisiä, puoliksi he ovat suomalaisen muinaisuskon ja mytologian hahmoja. Tutuksi ovat tulleet niin metsän väki, peikot kuin vedenjumala Ahdin kansa.
Maan povessa on sarjan päätösosa. Sen päähenkilö on Otra, maahispoika, jolla ei ole mitään syytä ymmärtää tai hyväksyä ihmisiä. Ihmiset ovat tuhonneet maahisten asuinsijoja jo liian pitkään, ja nyt saa riittää. Otra kaappaa sinipiika Tuulian, joka puolestaan on yhdistänyt aiemmissa osissa esiintyneitä nuoria toimimalla näiden suojelijana ja silmienavaajana. Nyt kun Tuulia katoaa, luonnonvoimien on yhdistyttävä ja lopetettava keskinäinen mittelönsä. Helppoa se ei ole, mutta nuoret ovat valmiita lähes mihin vain Tuulian löytämiseksi. Ja pakkokin on, sillä maahisten suunnitelmat paljastuvat ihmisten kannalta hyvin vaarallisiksi.
Helmisen sarja yhdistää onnistuneesti nuorten arkimaailmaa ja suomalaista mytologiaa. Fantasiaelementit solahtavat tarinan osaksi nikottelematta, hyvin luontevasti. Sarjan henkilöhahmot ilahduttavat monipuolisuudellaan ja aitoudellaan: he kipuilevat nuorten elämään liittyvissä asioissa, oman identiteettinsä muodostumisen kanssa ja Tuulian lempeänkirpeän tuuppimisen jälkeen myös yliluonnollisten ominaisuuksiensa ja kykyjensä kanssa.
Juonenkuljetus on vauhdikasta, mutta toiminta ei paisu överiksi. Langat pysyvät kasassa ja eri käänteet yhdistyvät toisiinsa oivallisesti. Helmisen teksti on selkeää ja ymmärrettävää, eikä sarjaan tarttumisen pitäisi olla liian korkean kynnyksen takana. Suosittelen suosittelemaan ja tietysti kokeilemaan itse.
Helena Waris: Jäänvartija
Otava 2019
139 s.
Kirjastosta.
Sini Helminen: Maan povessa (Väkiveriset 4)
Myllylahti 2019
248 s.
Kirjastosta.
Haasteet: Helmet-haasteesta nappaan kohdat 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja ja 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sini Helminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sini Helminen. Näytä kaikki tekstit
14. syyskuuta 2019
31. toukokuuta 2018
Sini Helmisen Väkiveriset-sarja tuo kansanperinteestä ammentavan fantasian nykypäivään
Kansantaruista ja myyteistä tuttuja olentoja keskellä tavallisten ihmisten elämää? Piilossa ja silti saatavilla, melkein näkyvillä ainakin niille, jotka katsovat tarpeeksi tarkasti? Sini Helmisen nuorten fantasiasarja Väkiveriset on freesiä ja ilahduttavaa luettavaa, joka tarjoaa yllätyksiä ja pohdinnan paikkoja.
Sarjasta on tulossa neliosainen, ja kolme ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet vuosina 2017–2018. Osat ovat itsenäisiä teoksia, mutta tiettyjä yhtymäkohtia niillä on. Miten lie neljännen osan kanssa, kokoaako se kaiken lopulta yhteen? Jää nähtäväksi.
Avausosa Kaarnan kätkössä alkaa kaikin puolin pieleen menevällä ylioppilaskeväällä. Pinja on aina ollut erinomainen oppilas, ja mielessä siintävät lääkisopinnot. Kaikki romahtaa, kun Pinja saa käsiinsä kuvan, jossa hänen poikaystävänsä suutelee toista tyttöä, Pinjan ystävää vieläpä. Kirjoitukset menevät penkin alle ja mieli mustenee. Pinjan topakka opettajaäiti ei kuitenkaan jää sivustakatsojaksi, vaan hankkii tyttärelleen kesätyöpaikan kaupungin puisto-osastolta. Siellä Pinja kohtaa punatukkaisen Virven, jonka kanssa huomaa olevansa monella tapaa hyvin samanlainen. Jokin vetovoima kuitenkin selvästi on olemassa. Pinjan äiti ei ilahdu tyttärensä heräävästä seksuaalisuudesta, vaan lähettää tämän maalle mummolaan toipumaan "vaiheestaan".
Pinjalla on äidin tempauksen aiheuttaman ärsytyksen lisäksi muutakin pohdittavaa, hänellä on nimittäin selässään suuret arvet, jotka ovat vanhempien mukaan peräisin pienenä lapsena sairastetusta ihosairaudesta. Käy kuitenkin ilmi, että Virvellä on samanlainen selkä, ja kyse on jostain ihan muusta: Pinja on nimittäin metsänneitojen sukua, metsän kuninkaan Tapion hovin jälkeläinen. Ja mihin seikkailuun se viekään, kun ensin omaan todellisuuteen ilmestyy äkkiväärä sinipiika Tuulia, jota kukaan muu ei näe, ja kun metsän kätköistä löytyy myös hiisiä...
Kaarnan kätkössä on vauhdikas, helpostilähestyttävä nuortenromaani, joka tarjoaa lukijalle näkymän yhtäältä lukioikäisen todellisuuteen, toisaalta suomalaisen kansanperinteen inspiroimaan fantasiamaailmaan. Helminen hyödyntää rohkeasti kansanperinnettä ja sen kaanonia ja tekee myös uusia tulkintoja siitä. Käänne realismista fantasiaan on vauhdikas ja yllättäväkin, ja vaikka osasin sitä odottaa, jouduin kieltämättä hieman nikottelemaan, joskin tunnelman vaihtumiseen tottui kyllä nopeasti.
Kiven sisässä on sarjan toinen osa, ja sen pääosassa on Pekko, jonka mummo on vastikään kuollut. Pekon perhe muuttaa mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon, ja muutos vaatii sopeutumista kaikilta. Pekko on enemmän tai vähemmän koukussa Minecraftiin, mutta pelaamisen lisäksi on kuitenkin mentävä myös uuteen kouluun, jossa erikoisen oloinen Tuulia-niminen tyttö on ensimmäisenä vastassa. Yläkerrassa asuu kiinnostava tyttö Gwin, joka puhuu suomea murtaen ja pukeutuu peittävään huiviin ja pitkään hameeseen. Vähitellen Pekolle paljastuu, että mummon kuolema ei ole lainkaan niin yksinkertainen vanhuksen poismeno, kuin hänelle on annettu ymmärtää – ja vaara vaanii koko perhettä.
Kiven sisässä on tunnelmaltaan jännittävämpi kuin Kaarnan kätkössä, ja siinä käänteet lähtevät avausosaa nopeammin käyntiin. Pekon kokemat tilanteet ovat toisella tapaa uhkaavia kuin Pinjan, ja ympäristö on myös olennaisesti erilainen. Siinä missä Pinja joutuu kiipeliin metsässä, Pekko päätyy sananmukaisesti kiven sisään, kaupungin maaperän ja kallioiden alle.
Kolmas osa Veden vallassa on puolestaan järvien pinnan alle sukeltava tarina. Päähenkilö Mari on kahdeksasluokkalainen tyttö, joka elää kahdestaan isänsä kanssa. Isä uskoo vahvasti kalevalaisten olentojen olemassaoloon, äiti puolestaan on kadonnut jo vuosia aiemmin. Pahat kielet sanovat hänen jättäneen perheensä, Marin käsitys on puolestaan, että äiti hukkui uintiretkellä ja siksi isä ei anna Marinkaan uida luonnonvesissä. Marin tilanne on ikävä: lapsuuden paras ystävä Jessika on alkanut hännystelijöineen kiusata häntä, ja arkielämä koulussa on tuskaa. Asiaa ei auta, että eräänä päivänä kylvyssä ollessaan Mari löytää jalastaan selvän suomun.
Mari onkin veden väen sukua, ja houkutus päästä pinnan alle kasvaa yhä suuremmaksi, vaikka kummallinen naapurintyttö Tuulia siitä vakaasti varoittelee. Järvessä on vastassa aivan oma maailmansa: Ahdin hallitsema yhteisö, joka kärsii reviirin ja populaation pienenemisestä ja geenivarannon supistumisesta. Maria todella tarvittaisiin hurmaavan Kymin puolisoksi ja suvun rikastuttajaksi, mutta millä hinnalla...
Veden vallassa oli minulle kaikkein mieluisin sarjan kirjoista. Marin haastava elämäntilanne herätti sympatiani ja Helmisen kerronta pääsee tarinassa kaikkein parhaiten esiin. Toisistaan suuresti poikkeavat miljööt lomittuvat onnistuneesti, ja etenkin järven pinnan alla koetut vaiheet nostattavat sykkeen korkealle.
Väkiveriset on mainiota kotimaista fantasiaa nuorille. Helmisen tekstiä on helppoa lähestyä, eivätkä kirjat ole ylettömän paksuja tai tarinat venytettyjä. Tiivis ilmaisu, mehevät miljööt ja kiinnostavat päähenkilöt yhdistyvät mielikuvitukselliseen kansanperinteeseen, joka on tuotu kitkattomasti osaksi nykypäivää. Ehdottomasti suositeltavaa tutustuttavaa, antaa mennä vaan!
Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset 1)
Ulkoasu: Karin Niemi
Myllylahti 2017
220 s.
Kirjastosta.
Toisaalla: Luetaanko tämä?, Lukutoukan kulttuuriblogi, Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä, Todella vaiheessa, Kirjapöllön huhuiluja
Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Fantasia), Prinsessoja ja astronautteja -haaste (Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja), Helmet-haasteen kohta 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
Sini Helminen: Kiven sisässä (Väkiveriset 2)
Ulkoasu: Karin Niemi
Myllylahti 2017
231 s.
Kirjastosta.
Toisaalla: Yöpöydän kirjat, Kirjojen keskellä,
Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Urbaani fantasia), Prinsessoja ja astronautteja -haaste (Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja)
Sini Helminen: Veden vallassa (Väkiveriset 3)
Ulkoasu: Karin Niemi
Myllylahti 2018
239 s.
Kirjastosta.
Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Kirjojen keskellä
Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Kirja, jonka voit lukea päivässä), Prinsessoja ja astronautteja -haaste (Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja), Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste (23. Kirjassa liikutaan vesillä)
Tunnisteet:
2000-luku,
Fantasia,
Helmet-haaste,
Ihmissuhteet,
Jatkumo,
Kansanperinne,
Kirjastohaaste,
Kirjastosta,
Luonto,
Myllylahti,
Nuortenkirja,
Nuoruus,
P&A-haaste,
Sini Helminen,
YA-lukuhaaste
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)