| Kuvan "kukat" eivät liity tapaukseen. |
Ajelehtiminen.
Jos pitäisi yrittää kuvata tätä kirjaa yhdellä sanalla, se olisi ajelehtiminen.
Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle on romaani, jonka päähenkilö Miska on monella tapaa hukkateillä oleva nuori mies. Koti on, katto pään päällä, kämppiskin, lapsuudenystävä Ville, vanhemmat jossain taustalla, opinnot ja sen sellaista. Mutta kovasti Miska vain ajelehtii, tilanteesta, ajasta ja paikasta toiseen.
Kaikki alkaa siitä, kun Miskan äiti pyytää Miskaa viemään kukkia hoitokotiin joutuneelle sukulaiselle Birgitalle. Miska ei muista Birgittaa, mutta lupaa toimia tämän kerran kukkakuriirina. Hoitokodissa hän kohtaa jalkansa amputaatiossa menettäneen, äksyn alkoholistin, jolle tulee jotenkin vahingossa antaneeksi marisätkän. Mutta se on vasta alkua, voi pojat...
Kukkia Birgitalle oli minulle ristiriitainen lukukokemus. Nautin Tiuraniemen nokkelasta kielestä, lörpöttelevästä tyylistä ja asioiden kuin huomaamatta saamista absurdeista mittasuhteista. Samalla hieman tuskastelin kirjan pituuden kanssa: se eteni mielestäni paikoin niin hitaasti, että kylmä hiki jo nousi ja mietin, tokkopa saan kirjaa koskaan loppuun asti.
No, sainhan minä. Tarina on onnistunut kokonaisuus, jossa on sekä kepeän humoristisia, traagisen koomisia ja synkkiäkin sävyjä. Päähenkilö ja minäkertoja Miska on erikoislaatuinen tapaus onnettomine sosiaalisine taitoineen. Samalla hän on herkkä ja jotenkin suloinen, vaikkei muistakaan pitää huolta itsestään ja päätyy huomattavan usein tuijottelemaan yhä uuden oluttuopin pohjaa.
Ehkä se onkin yksi romaanin suurimpia vahvuuksia. Se osoittaa, kuinka päälle päin on turha tuomita ketään ja kuinka jokaisella on pintansa alla sellaista, mitä muut eivät huomaa tai osaa edes odottaa. Samalla tarina piikittelee ennakkoluuloille ja hyvää tarkoittavalle holhoukselle. Hoitokoti Aurinkoisessa ei katsota hyvällä lauantaimakkaraa eikä konjakkihömpsyä, ja kaikki holhous ja kontrollointi tehdään tietenkin hyvinvoinnin nimissä – vaan mikä on lopulta hyvinvoinnin määrä ja mitta, sitä sietää pohtia.
Kukkia Birgitalle on monitasoinen ja monikasvoinen romaani. Se on yhtä aikaa hauska ja surullinen, lavea ja napakka. Tarina on veikeä ja kuitenkin aika kriittinen, mistään lässytyksestä ei totisesti ole kyse, vaikka Tiuraniemen kerronta onkin melkoisen polveilevaa. Kirja on sopivasti yllättävä, tuore ja ilkikurinen, vaikka ehkä olisin sitä jonkin verran tiivistänyt (en tosin osaa yhtään sanoa, miltä osin). Kutkuttavaa menoa yhtä kaikki, se todettakoon!
Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle
Ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto
Minerva 2013
256 s.
Omasta hyllystä.
______
Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Kirjasfääri, Kirjapolkuni, Kirjan pauloissa, Leena Lumi, Kujerruksia, Maria Carole, Pihin naisen elämää, Kulttuuri kukoistaa