Satu Taskinen: Katedraali

Luin wieniläistyneen Satu Taskisen esikoisromaanin Täydellinen paisti viime kesänä. Huikean mainio kirja! Oli aivan selvää, että mitä tahansa Taskisen kirjoittamaa vastaani vielä tulisi, sen lukisin. Niin kirjoitin silloin ja sitä tarkoitin.

Katedraali on kolmea vuotta paistia myöhemmin ilmestynyt romaani, jossa elellään niinikään Wienissä varsin erikoislaatuisissa ympyröissä. Päähenkilö on Tea, joka ei mielellään poistuisi asunnostaan, jonne on koonnut hamstrannut valtavan määrän tavaraa. Nyt on kuitenkin lähdettävä ulos, sillä Tean pikkusisko, vaikeaa pitkäaikaissairautta potenut Kerstin on kuollut ja vietetään hänen hautajaisiaan.

Tean noutaa hänen ainoa poikansa Mark. Hautajaisiin osallistuu luonnollisesti muu jäljellä oleva perhe: vanhin sisko Bea, ainoa veli Leo, perheen äiti Ilse, Tean entinen mies Simon ja joukko muuta suruväkeä. Suhteet kiristyvät ja tunnelma nirskuu liitoksissaan.

Kaikki tapahtuu yhden päivän aikana, ja kerronta on yksin Tean.

Vastuu on lukijalla.

Taskisen kirjoitustyyli on vimmainen, hengästyttävä, mieleenpainuva. Se on hyvin omaääninen olematta tippaakaan rasittava tai teennäinen. Voisin kuvitella, että teksti ja tarina on vain tullut valmiina ulos Taskisen mielikuvituksesta – vaikka tietenkin tiedän sitä kirjoitetun ja hiotun huolella – niin autenttista, aitoa ja valmista se on.

Tean pään sisällä ei ole mukavaa, siihen kannattaa varautua. Hän on ongelmallinen, yksioikoinen ja silti kovin monitahoinen ja koskettava henkilöhahmo. Väistämättä hänen seuransa alkaa ahdistaa, mutta herättää se sympatiaakin, halua auttaa tai kuunnella, hieman ravistella. Tai vähän enemmänkin.

Kirjan teemat ovat suuria: menetys, suru, sairaus, kuolema, äitiys, sisaruus, tutiseva mieli, itse pilattu elämä. Tarina ei missään vaiheessa hautaudu taakkansa alle, vaan kierroksia kasvatetaan entisestään silloinkin, kun luulisi tulleen sen hetken, kun jäädään märehtimään. Ehei. Tämä kirja kantaa itsensä ja kunnialla kantaakin. Vie lukijankin siinä sivussa mukanaan.

Satu Taskisen romaaneista tuntuu tyhjänpäiväiseltä kirjoittaa, vaikka analysoitavaa niissä riittää, sillä ne on yksinkertaisesti koettava itse. Minä hukkasin monta vuotta ennen kuin tajusin lukea Täydellisen paistin ja Katedraalin, älä sinä sorru samaan, jos vielä voit itsesi suosta pelastaa.

Lue Taskista. Uskot taas kirjallisuuteen ja maailmaan ja sen kummallista kummallisempiin ihmisiin.


Satu Taskinen: Katedraali
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Teos 2014
335 s.

Kirjastosta.

_______

Toisaalla: P. S. Rakastan kirjoja, Annelin kirjoissa

Satu Taskinen: Täydellinen paisti

Tarulla on tehtävä: hän aikoo saada aikaiseksi täydellisen perinteikkään sianpaistin puolisonsa perheen saapuessa pariskunnan luokse pyhäinpäivän aterialle. Suomalainen miniä ei välttämättä ole tullut otetuksi vastaan Itävallassa aivan nikottelematta, joten Tarulla on tarve osoittaa, että on paikkansa ansainnut. Ja hän on valmis valtaviin ponnistuksiin siinä onnistuakseen.

Täydellinen paisti on yhdenpäivänromaani, joka kulkee Tarun tajunnanvirtana aamusta iltaan. Alkuun lukija olettaa olevansa tekemisissä vain hieman tavallista hermostuneemman ja pikkutarkemman naisihmisen kanssa, joka vain nyt on vähän paineessa miehen sukulaisten vuoksi, mutta mitä pidemmälle päivä kuluu, sen selvemmäksi käy, kuinka epäluotettava kertoja Taru onkaan.

Asiat ja tarinan mutkat paljastuvat vähitellen, ja osa keskeisistäkin rakennuspalikoista mainitaan kuin ohimennen. Lukiessa on syytä soluttautua kirjan rytmin vietäväksi, antaa sen kuljettaa mukanaan, jolloin tarina avautuu kuin huomaamatta.

Taru on kiinnostava ja rasittava kirjan henkilö. Hän kouhottaa suuna päänä, mutta hyvin pian pinta alkaa rakoilla ja säröinen nainen tulee esiin. Hyvin hataralla pohjalla Tarun koossa pysyminen on, mutta aika ajoin voi sentään lukittautua yläkertaan tupakalle tai kellariin syömään säilykkeitä.

Tarun mies, jota hän kutsuu simppelisti Itävaltalaiseksi, on myös melkoinen tapaus, joskin hänen kuvauksensa on toki vain Tarun paljastusten varassa. Tarua selvästi vanhempi, yhtäältä herrasmies, toisaalta hieman lapsellinen kaupungistunut maalainen, kiinnostunut musiikista ja sen toistovälineistä, ei ota perhepäivällisiä niin vakavasti, ehkä jo hieman väsynyt Tarun väkkäröintiin, vaikka tukena pysyykin. Kuvaus päivästä voisi Itävaltalaisen silmin olla jotain ihan muuta kuin Täydellinen paisti antaa ymmärtää...

Taskinen voitti minut puolelleen paistillaan. Luin kirjaa lähes hengästyneenä, aina valmiina uusiin käänteisiin ja silti niistä yllättyen. Kertojaratkaisu on mahtava, Taru jää totisesti mieleen. Hieman salaperäisempi on naapuri Frau Berger, jolta Taru on vuosien aikana saanut paljon vastauksia aina vain absurdimmaksi käyviin kysymyksiinsä. Myös paistin kanssa rouva auttaa. Tavallaan.

Täydellinen paisti on erinomainen kirja, joka kertoo paljon muustakin kuin suoraan riveillään antaa olettaa. Se on ilahduttava, kiehtova, mukaansatempaava ja ahdistavakin. Taskinen sai minusta kertaheitolla itselleen fanin, ja luen ehdottomasti kaiken, mitä hän on kirjoittanut ja tulee vielä kirjoittamaan.


Satu Taskinen: Täydellinen paisti
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Teos 2011
307 s.

Kirjastosta.

______

Toisaalla: Kirjasfääri, Kirsin kirjanurkka, Järjellä ja tunteella, Kirjava kammari, Ilselä, Kaiken voi lukea!, Kujerruksia, Café pour les idiots, Kulttuuri kukoistaa, Booking it some more, Leena Lumi, Kirjamuistikirja