Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sari Pöyliö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sari Pöyliö. Näytä kaikki tekstit

27. joulukuuta 2015

Järjestäjä & Pölynimurikauppias



Vuosi vierii vähitellen kohti loppuaan, ja useampi lukukokemus odottaa vielä purkuaan. Yhteisteksti ei siis liene huono vaihtoehto, etenkään kirjoista, joissa on monella tapaa yhtymäkohtia toisiinsa.

Antti Holman Järjestäjä ja Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä ovat molemmat vuoden 2014 kirjasatoa ja kirjoittajiensa esikoisia. Kumpikin kirjailijoista on myös jo ehtinyt julkaista toisen kirjan: Holma Kauheimmat runot ja Pöyliö Ihmisen veren. Kirjoja yhdistää humoristinen ote, sujakat lauseet, äärimmilleen viedyt henkilöt ja paikoin kovin kummalliset juonenkäänteet.

Mutta tietenkin ne ovat itsenäisiä, täysin toisistaan riippumattomia kirjoja.

Järjestäjä kertoo Tarmosta, joka ihastuu Suomalaisen Teatterin vierailevaan tähteen Danieliin. Tarmo jättää turvallisen mutta tylsän työnsä kirjastossa ja onnistuu hankkiutumaan järjestäjän tehtäviin teatteriin. Teatterin maailma on estoiselle ja mieheytensä kanssa painivalle Tarmolle kiehtova ja kauhea ympäristö, mutta vähitellen hän saa langat käsiinsä ja osoittautuu pestinsä mukaiseksi. Oli ohjaajan tarpeena sitten lava täynnä sanomalehtiä ja aito romanikerjäläinen, kaikki luonnistuu. Suhde Danieliin sen sijaan ei etene aivan niin kuin Tarmo tahtoisi, vaikka paljon hän sen eteen tekeekin. Kuten tekee vähän liikaa kaikkea muutakin... Vähä vähältä lukijalle paljastuvat Tarmon ajatukset, tavat ja tottumukset samalla, kun Danielin unipäiväkirja kertoo omaa tarinaansa nuoren näyttelijän karikkoisesta tiestä.

Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä on hulvaton novellikokoelma, jossa Pöyliön persoonallinen ja napakka tyyli pääsee oikeuksiinsa. Novelleissa kuvataan äitien ja tyttärien suhteita eri näkökulmista, eri ajoissa ja paikoissa. On eläviä äitejä, kuolleita äitejä, karanneita äitejä, palanneita äitejä. Äitejä, jotka ovat kuin teinejä ja teinejä, jotka ovat kuin äitejä. Monen lapsen äitejä, äidittömiä lapsia. Oma suosikkini on novelli Side, jossa kolmen sukupolven naiset lähtevät mökille, ja ainoa, jolla on edes hippunen järkeä päässään on Miina-tyttö, joka on juuri menettänyt koiransa ja huomannut samalla kuukautistensa alkaneen. Tapahtumat luonnollisesti eskaloituvat melkoiseksi sopaksi, enkä voinut olla hörähtelemättä.

Tuore kotimainen proosa ilahduttaa minua aina vain. Etenkin tällainen lajityyppi, jossa huumori ja arjen absurdius yhdistyvät syvempiin vesiin. Järjestäjä on paikoin lähes hysteerinen lukukokemus, mutta samalla siinä on synkkiä puolia, joita avataan pikkuhiljaa ja varoittamatta. Lukija huolestuu Tarmon mielenterveydestä eikä voi olla pohtimatta, kuinka paljon voi mennä pieleen ennen kuin kaikki menee lopullisesti pieleen.

Pölynimurikauppias pysyttelee hieman keveämmissä tuulissa, mikä on toki luonnollista kun kyse on novelleista: tekstimitta ei anna mahdollisuutta aivan samanlaiseen hulluuden pyörteeseen kuin romaani, eikä siihen mitään tarvetta olekaan. Pöyliö saa tarinoihinsa mukaan myös piikkejä ilman, että niiden veikeä poljento hidastuisi tai tahmautuisi. Alleviivaamista ei tarvita, pienet säröt riittävät.

Järjestäjä ja Pölynimurikauppias kertovat pohjimmiltaan samanlaisista asioista: ihmissuhteista ja yksilön kamppailusta niiden viidakossa oman itsensä kanssa, päänsä pyörälleen pukaten. Järjestäjässä pakkomielteisyys saa keskeisen tehtävän teemana, Pölynimurikauppiaassa olennaista on ihmisten välillä oleva yhteys – tai sen puute. Rooleja on kumpikin teos täynnä, ja hetkiä, kun ne väistämättä ropisevat yltä.


Antti Holma: Järjestäjä
Ulkoasu: Elina Warsta
Otava 2014
383 s., e-kirja

Oma ostos.


Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
Ulkoasu: Elina Warsta
Atena 2014
166 s.

Kirjastosta.

_____

Muutamia muiden mietteitä Järjestäjästä: Opus eka, Kujerruksia, Kannesta kanteen, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Amman lukuhetki

ja Pölynimurikauppiaasta: Kirsin kirjanurkka, Kirjasfääri, Kirjanurkkaus, Kirjakaapin kummitus, Rakkaus on koira helvetistä 

21. marraskuuta 2015

Sari Pöyliö: Ihmisen veri



Sari Pöyliön Ihmisen veri kuulosti kutkuttavalta tapaukselta: 83-vuotias lääkäri Kulo Taival saa eräänä aamuna lukea lehdestä oman kuolinilmoituksensa. Ikävä vain, että hän on kovasti vielä elossa. Yläkerran naapurinsa Ansan kanssa tai pikemminkin johdolla hän alkaa selvittää, mistä on kyse. Kulo on kunniakkaan lääkärinuransa lisäksi ollut elokuvaohjaaja 1950-luvulla, mutta hänen ainoa elokuvansa Ihmisen veri katosi totaalisen mystisesti ennen ensi-iltaa.

Matkan varrella kohdataan monenlaisia Suomi-filmien diivoja ja päällepäsmäreitä. Samalla niin Ansan kuin Kulon menneisyys (ja miksei nykyisyyskin) alkaa hahmottua hieman terävämmällä piirrolla.

Pöyliön tekstiä lukee ilokseen: se on ilmavaa, hauskaa ja nokkelaa. Virkkeen alku voi johtaa lopun aivan toisaalle, mutta realiteetit pysyvät kyllä kohdillaan. Henkilöhahmot kuljettavat tarinaa kukin omaan suuntaansa, ja vaikka heissä on karikatyyrimaisia piirteitä, se ei haittaa vaan pikemminkin korostaa tarinan veijariluonnetta.

Ihmisen veri on yhtä aikaa arvoitus, perheromaani ja humoristinen kommentaari historiallista elokuvamaailmaa kohtaan. Kulo Taival on mainio päähenkilö, joskaan häntä heikommaksi ei jää ateettinen yläkerran Ansa, joka lopulta tietenkin on paljon muutakin kuin sivuhenkilönaapuri. Kulon omaa menneisyyttä avataan lapsuudesta alkaen, ja hänelle on 83-vuotisen elämänsä aikana ehtinyt kertyä kovin monenlaisia kokemuksia. Perhe-elämä ei Kulolla ole mennyt ehkä ihan putkeen, ja vaikka se on osittain kovin traaginen, Pöyliö osaa asiansa ja kirjoittaa siitä hersyvästi.

Ei Ihmisen veri ehkä mikään unohtumaton lukukokemus ole, mutta se tarjoaa maukasta kotimaista proosaa, jossa virkistävästi kaupunkilainen nuori aikuinen ei märehdi ihmissuhteitaan ja valkokaulustöitään. Sen sijaan se kohdistaa lukijan katseen elämän erikoisiin piirteisiin, sivujuonteisiin, vääriin leikkauksiin ja kadonneisiin kohtauksiin. Ja tekee sen pilke silmäkulmassa.


Sari Pöyliö: Ihmisen veri
Ulkoasu: Elina Warsta
Atena 2015
205 s.

Arvostelukappale.

_____

Toisaalla: Kirjasähkökäyrä, Pasi Ahtiainen / Etelä-Suomen Sanomat

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 47. Hauska kirja.