Samuel Davidkin: Rautakupoli

Samuel Davidkinin vetävän trillerisarjan kolmas osa Rautakupoli vie helsinkiläispoliisit Leo Askon ja Daniel Janovskyn yhä syvemmälle kansainvälisen asekaupan, vakoilun ja salaisuuksien sekaan. Samalla, kun puoli maailmaa tuntuu olevan Hernesaaren epämääräisissä oloissa kadonneen aseen perässä ja joku tai jotkut haluavat hiljentää siitä liikaa tietävän Leo Askon, Daniel Janovsky on puolestaan entistäkin uppoutuneempi vuosisataisen juutalaiseen kulttuuriin liittyvän arvoituksen, Kruunun, salaisuuksiin.

Aiemmat osat Esikoisten lunastus ja Sodomasta pohjoiseen ovat keittäneet Askon ja Janovskyn jo monessa liemessä Kuolluttamerta myöten. Mutta jos he luulivat voivansa jo hengähtää, väärässä olivat. Yhä selvemmäksi käy, että edellisessä osassa eskaloituneen, kansainvälisellä asteikolla vahvasti varoitusvaloja vilkuttavan asekauppavyyhdin lonkerot yltävät syvälle myös kotimaan kamaralla.

Luvassa on vauhdikkaita ja vaarallisia käänteitä niin Helsingin kaduilla, lontoolaisissa pubeissa ja museoissa (!) kuin Lapin erämaassa. Moderni tiedusteluteknologia solahtaa osaksi tapahtumien kulkua vaivattomasti, ja kulissien takaiset valtavat kuviot voi nykyisessä epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa jopa uskoa mahdollisiksi – joskin pelolla. Myös historian hämäristä paljastuu yhä mielikuvituksellisimpia salaisuuksia, joiden ratkaiseminen voi muuttaa monia tulkintoja ja uskomuksia pysyvästi.

Lukijana nautin useista, nopeasti vaihtuvista näkökulmista. Asko ja Janovsky saavat selkeämmin omia piirteitä ja ominaisuuksia verrattuna aiempiin osiin, joissa minun on paikoin ollut hankalaa erottaa heidät toisistaan. Askon sinnikkyyttä ja sisua voi vain ihailla: tätä miestä ei tunnu pysäyttävän venäläisten drone, ammattimaisesti tähdätty luoti, ihmisen purema eikä edes Pohjois-Korea. Silti hän on inhimillinen, haavoittuva ja typeryyksiinkin sortuva. Suorastaan hieno hahmo, josta uskallan sanoa pitäväni lopulta enemmän kuin rauhallisemmasta Janovskysta, joka puolestaan on niin syvällä juutalaisen perinteen kiemuroissa, ettei tunnu sieltä aina kuivin jaloin selviävän – vaikka melkoinen koodinratkoja ja Rembrandtin ja Tooran tulkitsija onkin.

Davidkinin kerronta on saanut syvempiä sävyjä. Teksti pohtii, kiertelee ja kyseenalaistaa – paikoin huomattavasti enemmän kuin toimintakeskeiseltä trilleriltä voisi odottaa. Kuin huomaamatta tulee lukeneeksi ajatuksia menetyksestä ja elämään jääneistä aukoista, oman kulttuurin arvosta ja painosta, valintojen punnitsemisesta. Ja samalla saa olla tyytyväisenä vauhdikkaan juonen pyöritettävänä hengästyttävissä käänteissä ihmismielen perukoilta hyytäviin hengenvaaroihin.


Samuel Davidkin: Rautakupoli
Johnny Kniga 2019
365 s.

Arvostelukappale.


Haasteet: Helmet-haasteen kohta 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä.

Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen

Viime vuoden keväällä luin Samuel Davidkinin mukaansatempaavan ja herkullisen dekkarin Esikoisten lunastus. Toivoin silloin tarinalle nopeaa jatkoa, ja ilokseni sitä oli saatavilla heti tänä kesänä. Helsingin juutalaisvaikutteiset mysteerit siis monimutkaistuvat entisestään, ja minua saa viedä niiden mukana.

Rikostorjuntayksikön tutkijat Leo Asko ja Daniel Janovsky pääsevät jälleen vaivaamaan harmaita aivosolujaan, sillä keskellä Helsingin kauppatoria tapahtuu kylmäverinen yhdysvaltalaisdiplomaatin salamurha. Tapaus lähtee aukeamaan hieman turhankin helposti, mistä KRP ja Supo ovat myhäilevän tyytyväisiä, mutta Asko ja Janovsky epäilevällä kannalla. Pomoja vain tuntuu olevan mahdotonta saada uskomaan päivänselviä todisteita.

Janovskylla on omat arvoituksensa ratkottavanaan, sillä hän on perinyt Helsingin juutalaisen seurakunnan rabbin runsaan kirjaston. Vihjeitä jostain huomattavan paljon suuremmasta tipahtelee hänen syliinsä kuin pölypalleroita kaapin päältä, ja tie vie niitä ratkomaan aina Israeliin ja Berliiniin asti.

Samaan aikaan kun kuvioon sotkeutuu kansainvälistä asekauppaa, diplomatian kiemuroita ja poliisin hierarkian aiheuttamaa kahnausta, sekä Janovskylla että Askolla on henkilökohtaista mietittävää. Janovskyn vaimo on pitkällä raskaana, ja silti vanha suola tuntuu janottavan. Asko puolestaan etenee naisystävänsä kanssa kohti parisuhteen seuraavaa vaihetta, ja samalla hänen vuosikausia aiemmin kadonneen isänsä kohtalo mietityttää yhä enemmän.

Sodomasta pohjoiseen on runsas, tapahtumarikas ja omaääninen dekkari, jossa Helsingin monikasvoisuus, kulttuurihistoria ja juutalainen elämäntapa pääsevät esiin. Juonenkäänteitä on reilu kourallinen, mutta siitä huolimatta Davidkin kykenee pitämään langat käsissään ja kasaamaan lihaa toiminnan ympärille. Etenkin omasta umpimaallistuneesta näkökulmastani tarkasteltuna elävä juutalainen kulttuuri nykyajan Helsingissä kiehtoo.

Davidkinin kerronta on saanut lisää rentoutta, vaivattomuutta. Vaikka Sodomasta pohjoiseen toimii myös eräänlaisena oppaana juutalaiseen kulttuuriin, se ei vaivu luennoimaan tai päälleliimaamaan. Rikosjuoni, henkilökohtaisen elämän käänteet ja monipuolinen kuvailu löytävät balanssin keskenään.

Juonenkäänteissä on toki melkoista mielikuvituksellisuutta suurlähettilään Shakespeare-sitaattien, Rembrandtin klassikkomaalauksen kätkemän arvoituksen, Lähi-idän politiikan ja Kuolleenmeren tarjoaman uhkan myötä, mutta niin hyvässä ja viihdyttävässä tarinassa sopii ollakin. Kritisoin ainoastaan päähenkilöiden olemusta, sillä he sekoittuivat lukiessa mielessäni tiuhaan toisiinsa, vaikka ovatkin selkeästi eri miehiä omine tavoitteineen ja toimintatapoineen. Jokin heidät vain sotkee toisiinsa.

Kuten viime vuonna, nytkin saan jäädä odottelemaan innolla seuraavaa osaa. Kaikkia arvoituksia ei totisesti ole vielä selvitetty.


Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen
Johnny Kniga 2017
363 s.

Kirjastosta.

_______

Toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjakaapin kummitus, Mummo matkalla, Elämä on ihanaa

Haasteet: 94. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Helmet-haasteen kohta 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus

Tässä on mainio dekkari Helsinki-faneille!

Samuel Davidkin – syntyperäinen helsinkiläinen, kuinkas muuten – avaa dekkarillaan Esikoisten lunastus sekä oman kirjailijanuransa että mitä ilmeisimmin uuden kotimaisen rikoskirjasarjan. Olen tästä iloinen.

Kirjan päähenkilöitä on kaksi. Poliisin rikostorjuntayksikössä työskentelevällä Leo Askolla on omalaatuinen tapansa tutkia rikoksia, eikä tätä aina katsota hyvällä. Asko pelkääkin aktiivisesti työpaikkansa menettämisen puolesta. Kun hän saa tutkittavakseen erään erikoisia piirteitä saavan tapauksen, neuvot ovat paikallaan. Niinpä Asko ottaa yhteyttää entiseen kollegaansa Daniel Janovskyyn, joka on siirretty mielenosoituksellisesti toisiin tehtäviin hänen kieltäydyttyään työskentelemästä sapattina. Janovskylla on arvokasta tietoa ortodoksijuutalaisista, joiden voi perustellusti päätellä liittyvän tapaukseen.

Paljastuu, että Helsingillä on merkittävä rooli eräässä juutalaisten perimätiedossa kulkevassa tarinassa, josta myös rikolliset ovat pelottavan kiinnostuneita.

Esikoisten lunastus on mukaansatempaava ja herkullinen dekkari. Sen päähenkilöillä on luonnollisesti omat murheensa ja salaisuutensa, mutta tarina itsessään kantaa jo pitkälle ilman niitäkin. Suomenjuutalaisten perinne ja historia herättelevät mukaansa, miljöö kirjassa on elävä ja aito ja käänteitä ja koukkuja on riittävästi, jotta lukeminen tuntuu nautinnolliselta.

Asko ja Janovsky ovat ehkä himpun verran turhan silopintaisia nuorukaisia, mutta toisaalta pidän sitä mukavana vaihteluna juoppoihin ja depressiivisiin poliisihahmoihin verrattuna. Asko on todellinen siveyden sipuli ja gentlemanni deittailemaansa asianajajaa kohtaan, jopa siinä määrin, että luulen hänen tipahtaneen vähän vahingossa 2010-luvulle jostain yli puolen vuosisadan takaa. Janovskyn juutalaisuus tuo tarinaan oman twistinsä, ja sen siivellä aihepiiristä saadaan kerrottua lukijalle luontevasti ilman vaivaannuttavia luennointiosuuksia.

Ehdottomasti vaikuttavinta on hieno kaupunkikuvaus. Helsinki todella herää eloon Davidkinin käsittelyssä, kadut ja kulmat kulkevat lukijan silmien edessä ja tapahtumapaikat näkee elävänä mielessään. Toisaalta en tiedä, häiritseekö tyyli niitä lukijoita, joiden arkipäivään ei kuulu Helsingin kantakaupungissa kulkeminen. Jääköön se heidän päätettäväkseen.

Toivon Davidkinin kirjoittavan kirjalle pian jatkoa. Seikkailu on vasta alussa!


Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus
Ulkoasu: Martti Ruokonen
Johnny Kniga 2016
301 s.

Kirja saatu kustantajalta Bloggariklubilla.

_________

Toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Mummo matkalla

Helmet-haasteen kohta 7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja