Eläimet yhteiskunnassa on ansiokas, kriittinen ja monipuolinen teksti- ja artikkelikokoelma, jolle on (valitettavasti) aiheensa puolesta tilausta koko ajan monestakin eri syystä. Se on kirja, joka ei pyytele anteeksi valitsemaansa puolta, mutta samalla se on kirja, joka ei ylly pamfletiksi tai saarnaksi. Ymmärrettävästi laaja kirjoittajajoukko – kaksikymmentä eri alan ihmistä – aiheuttaa sen, että tekstit poikkeavat tyyliltään ja lähtökohdiltaan toisistaan huomattavasti. Nähdäkseni se on etu, sillä aihepiirikin on laaja.
On mahdotonta tiivistää tätä kirjaa blogitekstiksi, enkä halua edes yrittää sitä. Eläimet yhteiskunnassa toteaa ykskantaan, ettemme näe eläinten arvoa riittävän korkeana kohdellaksemme niitä poikkeuksetta hyvin ja oikein tai edes johdonmukaisesti. Tätä tuskin voi kukaan yrittää kieltää. Kirjassa kysytään muun muassa, miksi sama eläin (vaikkapa kettu tai minkki) saa eläintarhassa reilusti tilaa temmeltää, mutta turkistarhalla sille riittää vain pieni häkki. Ja miten voimme perustella molemmat ratkaisut "lajityypillisinä ympäristöinä"? (Oma vastaukseni: emme mitenkään. Turkistarhaus on käsittämätön ja täydellisen turha elinkeino, joka tulisi kieltää.) (En ole myöskään eläintarhojen ystävä.)
Eläimiä lähestytään kirjassa monelta kantilta. Kirjoittajat pohtivat niitä mediassa, taiteessa, uskonnossa, aktivismissa, tieteessä, filosofiassa – ylipäänsä yhteiskunnassa sen eri lohkoilla. Erityisen ansiokkaana pidän Noora Kotilaisen artikkelia "Puhdasta, suomalaista, nationalistista lihaa", joka kaivautuu syvälle lihateollisuuden markkinoinnin kaksinaamaisuuteen ja tekopyhyyteen.
Tällaista kirjaa blogissa käsitellessään on kai "pakollista" avata hieman omaa suhtautumistaan eläimiin. Lopetin punaisen lihan syömisen 12-vuotiaana, enkä ole siihen sen jälkeen koskenut kuin yhden käden sormilla laskettavina kertoina maistaessani esim. rosvopaistina mökillä tehtyä lammasta. Moneen vuoteen en syönyt broileriakaan, mutta nykyisin syön sitä silloin tällöin. Kalaa olen syönyt aina paljon, lähisuvussani on intohimoinen kalastaja, joka on tuonut lähiruokakalaa pöytään. Maitotuotteita käytän myös, ja juusto on pahin ja paras viholliseni ja suurien intohimojeni kohde. Sen sijaan maitoa sellaisenaan en juo.
En ole eläintuotteiden suhteen todellakaan mikään "puhdas pulmunen", enkä sellaiseksi pyrikään. Nähdäkseni luonnon kiertokulussa toisten olentojen syömiselle on oikeutuksensa (riistolle, hyväksikäytölle, kidutukselle ja huonolle kohtelulle ei ole). Teen ja toimin, niin kuin parhaaksi näen, ja myönnän myös olevani mukavuudenhaluinen (ja ristiriitainen, kyllä, sitäkin). En ole kuitenkaan koskaan ymmärtänyt lähes raivoisaa intohimoa, jolla jotkut sekasyöjät ovat suhtautuneet tekemiini valintoihin – joita en edes juuri tuo esiin! Huomattavasti enemmän olen kokenut lihansyöjien painostusta ja propagandaa kuin vegaanien koskaan. Se hämmentää, etenkin siksi, että yleisempi tapa on pitää vegaaneja jonkinlaisina oman asiansa paasaajina. Omat kokemukseni väittävät muuta.
Lisäksi minulla on lemmikkinä 10-vuotias kissarouva (yllä kuvassa). Miksi ajattelen, että kissani on jotenkin arvokkaampi kuin se broileri, jonka saatan syödä tai se ahven, jonka lautaselleni paistan? En tosiaan tiedä vastausta. Eläimet yhteiskunnassa pohtii tätäkin – ja saa lukijansa miettimään. (Sivuhuomautus: Minuun ovat aina vaikuttaneet jotenkin erityisen paljon ne anekdootit Karjalan evakoista, joissa pieni lapsi on joutunut jättämään vaikkapa sitten sen kissan taakseen ja muistaa sen eron kipeyden edelleen vanhuksena. Eläinsuhteilla on tärkeä paikkansa maailmassamme.)
Eläimet yhteiskunnassa oli hyvä lukukokemus, vaikka saikin minut potemaan huonoa omatuntoa. Tai oikeammin: se oli hyvä lukukokemus juuri siksi. Tekstit ovat hyvin rakennettuja ja rajattuja, ja pidän teoksen moniäänisyydestä ja poikkitieteellisyydestä (ja -taiteellisuudesta). Ainoastaan sitä harmittelen, että luulen tämän kirjan kuluvan lähinnä sellaisten ihmisten käsissä, joille se ei ehkä ole ensisijaisen keskeistä luettavaa. Yritäpä saada vannoutunut lihansyöjä lukemaan mitään tällaista, veikkaanpa vaikeaksi.
Vaikka tietenkin ihmisen suhde eläimiin ja eläinten suhde yhteiskuntaan on paljon muutakin kuin ravintoketjullisia tekijöitä. Niihinkin Eläimet yhteiskunnassa antaa näkökulmaa ja pohdittavaa. Suosittelen tutustumaan itse.
Elisa Aaltola & Sami Keto (toim.): Eläimet yhteiskunnassa
Kansi: Ninni Kairisalo
Kuvitukset: Stina Riikonen
Into Kustannus 2015
363 s.
Arvostelukappale.
_____
Muualla: Leena Lumi, Tiede-lehti
Kirjan omat sivut
Kirjankansibingosta ruutu Eläin (ja samalla toinen valmis bingo).