Sami Hilvo: Viinakortti
Ulkoasu: ?
Tammi 2010
208 s.
Kirjastosta.
Mikaelin isoäiti on kuollut ja suku kokoontuu hautajaisiin isovanhempien taloon. Perhesuhteet eivät ole aiemminkaan olleet solmuttomat, eikä tilanne ainakaan parane. Mikael jää mummolan suojaan yöpymään ja asettamaan omaa elämäänsä oikeisiin uomiinsa. Hän löytää isoisänsä Urhon, kunnan nimismiehen, aikoja sitten kuolleen, jäämistöstä vanhan viinakortin, kirjeitä ja päiväkirjan. Isoisän elämä oli pohjimmiltaan aivan muuta kuin olisi voinut ajatella.
Tarinan toinen aikataso kertoo Urhosta. Nuoruuden kesästä, hetkistä ennen toista maailmansotaa. Kun sota sitten syttyy, on miesten tehtävä, mitä määrätään. Hyytävä talvisota ja jatkosota pian sen jälkeen, saastaiset olot rintamalla, huumeiden voimalla hiihdetyt kilometrit etulinjassa. Ne kaikki tulevat lukijalle tutuiksi.
Sodan lisäksi kirja tuo esiin kipeästi, kuinka vaikeaa on elämä, jos rakastaa ympäristönsä silmissä väärin. Urhon ja hänen elämänsä rakkauden Toivon suhde ei totisesti ole helppo, ei ennen sotaa, sen aikana tai sen jälkeen. Sota haavoittaa, ja niin tekee myös kielletty rakkaus.
Saman aiheen kanssa kipuilee pojanpoika Mikael, vaikka aika on eri, näennäisesti parempi. Onnea tuntuu joka tapauksessa olevan vaikeaa löytää, siitä pitää huolen ennakkoluuloinen maailma ympärillä ja toisaalta ihmisen taipuvaisuus melankoliaan.
Sota tulee kirjassa lähelle. Se haisee, kuuluu, näkyy, tuntuu. Sodassa säännöt ovat toiset, ihminen rimpuilee kiinni todellisuudessa kaikin käytössä olevin keinoin. Eloonjäämisvietti on hurja, se puskee läpi pelon ja väsymyksen. Oman inhimillisyytensä voi hukata, jos ei pidä siitä tarkasti kiinni.
Kirjassa on paljon seksuaalisuutta ja seksiä. Liikaakin? Pohdin lukiessani, miten aidosti seksi mahtuu samalle näyttämölle sotatapahtumien kanssa: onko sodassa aikaa himolle? Yhtäältä tuntuu, että lähes pakonomaiseksi muuttuva halu ei aivan sovi yhteen eloonjäämistaistelun kanssa, mutta toisaalta eikö se ole yksi perustavanlaatuisimmista vieteistä, joita meillä ihmisillä on?
Viinakortin maailma on samaan aikaan karu, karski ja hauras. Siinä rakennetaan suojakuorta vimmalla, ja silti kaiken yllä on kiinni jäämisen ja paljastumisen riski. Mikä on sallittua ja mikä kiellettyä? Kuka sen päättää ja määrittelee? Missä kulkee ihmisen sietokyvyn, uskalluksen ja rohkeuden raja?
Kirjavinkistä kiitos Arjalle.
______
Viinakortin ovat lukeneet myös Sara, Laura, Zephyr, Minna, Miia, Hanna ja Jori.
Ihminen sodassa -haaste kerryttää edelleen kirjapottiaan (vielä on kaksi viikkoa aikaa, ennen kuin haaste päättyy!).