Karo Hämäläinen & Salla Simukka: Luokkakuva

Karo Hämäläisen ja Salla Simukan yhdessä kirjoittama novellikokoelma Luokkakuva tarjoaa 16 näkökulmaa nuoruuteen ja maailmaan. Kertojat, miljööt, lähestymistavat ja äänet vaihtelevat, mutta yksi teema yhdistää: nuoren elämän moninaisuus ja se, ettei pinnalta voi nähdä, mitä alla on.

Kokoelman avaus- ja niminovelli Luokkakuva sijoittuu koulukuvaukseen. Luokkakuvaa ottaessa ei varmaan voisi aavistaa – vaikka kaiketi se on ilmiselvää – kuinka moneen suuntaan riveihinsä asettuvien nuorten ajatukset lentelevät ja kuinka eri tavoin tilanteen voi nähdä. Yksi keskittyy poseeraamaan ammattimallin tavoin, toinen kaipaa takaisin matematiikan tunnille hyödyn ääreen. Jollain on himoja edessä seisovaa luokkakaveria kohtaan, joku ei voi hyväksyä kaupallisen toimijan ujuttautumista koulutoimintaan.

Tämä novelli ansaitsee ilman muuta Novellihaaste2:n peukutuksen oivaltavasta näkökulman käytöstä: yhden hetken monet tulkinnat nivoutuvat sujuvasti yhteen ja osoittavat selkein vedoin, kuinka yksi näkökulma ei koskaan ole kaikki.

Kuokkavieras vie mukanaan vieraiden ihmisten hautajaisiin, joissa Kaisla haluaa käydä muistikirjansa kanssa kirjaamassa ylös tunnetiloja, hetkiä ja ajatuksia tulevaa varten. Aina ei vain voi pysytellä tuntemattomana saattovieraana.

Lippu piste fi, Vuosipäivä ja Terveisiä Ateenasta! luottavat dialogin voimaan. Lippu piste fi on hauska sattumusten tuottama keskustelu, jossa yritetään ostaa lippuja Madonnan keikalle, mutta päädytäänkin teknisen vian vuoksi sopimaan treffit tuntemattomien soittajien kesken. Vuosipäivässä väärinymmärrysten määrä on vakio, kun tarkoituksena on varata pöytä ravintolasta vuosipäivän viettämistä varten, mutta sen enempää varaaja kuin ravintolan työntekijä eivät puhu samasta asiasta. Terveisiä Ateenasta! alkaa kepeänä lomakuulumisten vaihtona, mutta eskaloituu vauhdikkaasti leveilyyn ja paremmaksi panemiseen – joskin totuus kuuluu vielä perästä.

Täyskäsi kertoo paloharjoituksia taajaan järjestävästä ja niiden aikana oppilaiden repuista hiluja näpistelevästä opettajasta, joka toki omilla tunneillaan puhuu painavaa asiaa etiikan ja moraalin puolesta. Hahmoon patoutuva ristiriita on ehkä sangen ilmeinen, mutta novelli on viihdyttävää luettavaa.

Luokkakuvan novelleissa käsitellään painavia teemoja: oikein tekemistä, omien valintojen perustelua, yksinäisyyttä, identiteettiä, perhesuhteita ja seurustelua. Sävy on kautta linjan keveähkö, huumoria unohtamatta. Pidän Hämäläisen ja Simukan novelleja helpostilähestyttävinä ja nopealukuisina, mutta silti sellaisina, että niistä riittää puhuttavaa ja pohdittavaa jälkikäteen.


Karo Hämäläinen & Salla Simukka: Luokkakuva
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen
Tammi 2009
183 s.

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Jokken kirjanurkka

Haasteet: Novellihaaste2

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu (ja #lukuhaaste)

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2014
192 s.

Kirjastosta.


Lumikki Andersson haluaisi keskittyä olennaiseen: lukioon, uuteen poikaystävään Sampsaan, koulun teatteriesityksen harjoitteluun, rauhalliseen elämään. Hän on nuoreksi naiseksi ehtinyt kokea jo paljon, esimerkiksi tamperelaisen huumemaailman kiemuroita ja uskonlahkon vaaran Prahassa. Lumikkia vaivaa ääneen puhumaton perhesalaisuus. Mitä vanhemmat eivät hänelle suostu kertomaan? Lisäksi vanha suola, Liekki, janottaa kovasti.

Joulu lähestyy, ja yhtäkkiä Lumikin arki suistuu raiteiltaan. Kesken kaiken hän alkaa saada kummallisia viestejä tuntemattomalta ihmiseltä, joka tuntuu tietävän hänestä aivan liikaa – ja joka saa Lumikin ahdistumaan entisestään. Kuka häntä vainoaa varjon lailla? Miksi?

Salla Simukan Lumikki-trilogia saadaan tämän kirjan myötä kunniakkaasti päätökseensä. Paljon on tuo tyttö kokenut lyhyessä ajassa, se on todettava. Jännitystä on piisannut sekä Tampereella että Prahassa, talvipakkasissa ja kesähelteillä. Heikkohermoisempi saattaisi moisesta jo notkahtaa, mutta ei Lumikki. Hän on kokenut nuorena sen verran riittävästi pahaa koulukiusattuna, ettei paljosta hätkähdä.

Musta kuin eebenbuu on runollisempi kuin edelliset osat. Siinä on mukana paljon runo- ja lyriikkalainauksia ja sadunomaisia piirteitä sidotaan osaksi tarinaa runsaasti. Itse jopa hieman tylsistyin tehokeinoon. Laulunsanat hypin loppuvaiheessa ronskisti yli. Ne vetoavat varmaankin paremmin kirjan varsinaiseen kohderyhmään, minä en saanut niistä ammennettua mitään lisää (en, vaikka mukana oli paljon suosikkiyhtyeeni Florence + The Machinen lauluja).

Tarina on vetävä ja Lumikki jälleen parhaimmillaan. Jännitystä on sopivasti, ja tarinan henkilöt ovat mainion epäluotettavia ja arvoituksellisia. Kuka on Lumikin vainoaja? Se voi olla kuka tahansa, mistä sen tietäisi. Jokaisella on syynsä.

Pidin Lumikki-trilogiasta, mutta mihinkään orgastiseen tilaan se ei minua saa. Mainiota kotimaista nuortenkirjallisuutta, sujuvaa ja huolellista, päähenkilö hienosti rakennettu, tarinankäänteet mietitty ja teemat hyviä. Kokonaisuus on vetävä ja raikas, eikä ole ihme, että se on myyty jo moneen maahan. Mutta jossain määrin hieman tympäännyin lukiessani. Ehkä olen lukenut aikuisena liian vähän nuortenkirjallisuutta, enkä siksi osaa oikein suhtautua genreen. Vaivaannuin paikoin lukiessani yltiödramaattisuudesta ja välillä teki mieli tokaista Lumikille, että joistain asioista olisi jo aika päästä yli. Mutta, no, vasta uudelleenopettelen genreä. Ehkä joskus vielä ymmärrän nämä valinnat.

Sujuvaa viihdykettä Simukan trilogia kyllä tarjoaa. Joten jos on vielä kokeilematta, anna palaa!


Muualla luettua: Anna minun lukea enemmän, Lukutoukan kulttuuriblogi, Amman lukuhetki, Notko, se lukeva peikko, Nenä kirjassa, Ullan luetut kirjat, Mustetta paperilla, Tarinoiden taikaa, Kujerruksia, Kirjakirppu, Todella vaiheessa, Narseskan kirjanurkkaus.

_____

Maanantaina 8.9. alkoi Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste-kampanja, jonka tarkoituksena on kerätä varoja 20 000 aapiseen Sierra Leonen, Liberian ja Ugandan pakolaisille. Haasteen pointti on seuraava:

1. Lue kirja, lehti, novelli tai jokin muu teksti.
2. Lahjoita syyskuussa lukemiesi tekstien mukaisesti 1 euro per teksti #lukuhaasteeseen joko tekstarilla 1E LUKUHAASTE numeroon 16588 tai isompana könttäsummana Suomen Pakolaisavun tilille FI71 8000 1300 2236 67 viitteellä 62405 08625.
3. Halutessasi levitä lukemisen ilosanomaa sosiaalisessa mediassa kirjakuvilla ja merkinnällä #lukuhaaste.

Itse otan haasteeseen osaa lahjoittamalla euron jokaista syyskuussa lukemaani kirjaa kohden. Vaikka kampanja alkoikin virallisesti 8.9., otan mukaan myös syyskuun alun kirjat. Nyt on siis kasassa jo neljä kirjaa ja neljä euroa.

Haastan blogini lukijat mukaan kampanjaan! Lukutaidolla on niin suuri merkitys ihmisen ja yhteiskunnan kannalta, ettei sitä voi ohittaa. Tehdään yhdessä hyvää lukemalla!

Salla Simukka: Valkea kuin lumi (ja e-kirjaylistystä!)

Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2013
237 s.

E-kirja kirjastosta.


Lumikki Andersson on lähtenyt viettämään kesälomaa Prahaan. Kevään tapahtumat aiheuttaisivat vähemmälläkin tarpeen hermolomalle. Prahan yllä on helleaalto ja Lumikki nauttii yksityisyydestä ja rauhasta. Täällä kukaan ei tunne häntä, eikä hänen tarvitse sekaantua mihinkään. Kunnes sitten Lumikkia hieman vanhempi nuori nainen Zelenka lyöttäytyy juttusille, ja avaa keskustelun kevyesti. Luulen, että olen siskosi.

Lumikki on pitkään aavistellut, että hänen perheessään on vaiettu jostakin suuresta salaisuudesta. Niinpä siskopuoli Prahassa ei lopulta edes yllätä häntä, pikemminkin suututtaa, etteivät vanhemmat ole kertoneet kaikkea. Lumikki päättää tutustua Zelenkaan, mutta ongelmaksi muodostuu se, että Zelenka kuuluu erikoiseen Valkoiseen perheeseen, eräänlaiseen uskonlahkoon, joka elää eristettyä ja askeettista elämää. Lumikin herkät hälytyskellot alkavat soida.

Prahalainen toimittaja Jiři Hašek tekee omalla tahollaan suurta paljastusjuttua. Hän on saanut hyvän vihjeen Valkoisen perheen toiminnasta ja jopa onnistunut houkuttelemaan yhden sen jäsenen haastatteluun. Joku muukin on jutun jäljillä, sillä väkivallalta ei vältytä. Kun Lumikin ja Jiřin tiet kohtaavat, kuvio alkaa vähitellen selkeytyä. Vaara sen sijaan vain tuntuu pahenevan. Kaikki joutuvat vielä nieleksimään tiukoissa paikoissa, eikä juttu ole kokonaisuutena lainkaan siisti. Jälleen Lumikki on mukana muiden ihmisten asioissa huomattavasti syvemmällä kuin koskaan haluaisi.

Pidin Salla Simukan Lumikki-trilogian aloitusosasta Punainen kuin veri varsin paljon, mutta tapani mukaan sarjan lukeminen jäi muiden kirjojen jalkoihin. Nyt innostuin toisen osan lukemisesta monestakin syystä. Yksi niistä oli se, että olen hankkinut uuden puhelimen, palannut takaisin älypuhelinaikaan vuoden mittaisen kapulakauden jälkeen ja päässyt siten myös e-kirjojen äärelle.

Olen suhtautunut e-kirjoihin kiinnostuneena mutta varauksella. Periaatteessa olen pitänyt mielen avoinna ja harkinnut syvästi jonkin lukulaitteen hankkimista, mutta koska olen tällaisissa asioissa toivottoman hidas ja aikaansaamaton, minkään valtakunnan laitetta ei parin vuoden harkinnan jälkeen ole omistukseeni ilmaantunut. Ennen kesäkuuta, jolloin päätin hankkia älypuhelimen. Ja siihenhän saa erinäisiä lukuohjelmia.

Olen ladannut nyt sekä Elisa Kirja -sovelluksen että Bluefire Readerin. Elisa koukutti minut tehokkaalla mainostuksellaan ja olenkin jo yhden kirjan lukenut sen kautta. Toinen on kovasti menossa. Täytyy kehua sovellusta: se on toiminut täysin ongelmitta ja on erittäin helppokäyttöinen. (Jotenkin minusta myös tuntuu, että luen sen kautta paperikirjaa nopeammin. Vai onkohan se vain uutuuden huumaa?)

Bluefire Readeria taas tarvitsee HelMetin e-kirjoja lainatessa ja lukiessa. Ohjelma sinänsä on toiminut ihan hyvin, paitsi että jouduin hieman kikkailemaan jo ladatessani muutaman kirjan Project Gutenbergista. Olettaisin, että ohjelman pitäisi periaatteessa avata tiedostot suoraan sivuilta, mutta itse en ainakaan siinä onnistunut, vaan jouduin kierrättämään tiedostot Dropboxin kautta. Ei sillä sen kummempaa väliä toki ole, lopputulos on sama, mutta kieltämättä hieman jo ärsyynnyin turhien yritysten äärellä...

HelMetin kanssa ei meinannut myöskään aluksi sujua ollenkaan, kun yritin lainata tätä Simukan kirjaa. Bluefire Reader huusi vain erroria ja hermot meinasivat mennä. Inhoan hidastelevaa teknologiaa ja ongelmia, joita en osaa suoriltaan ratkaista! Edes kotonani asuva it-tuki ei saanut ongelman syytä selville. Olin jo luovuttaa ja päättää, että HelMet pitäköön tunkkinsa (=e-kirjansa). Uusi yritys seuraavana iltana kuitenkin auttoi: kaikki sujui kuin rasvattu. Liekö vika sitten serverillä tai jossain, en tiedä. Nyt lainaus on kuitenkin sujunut. Hyvä niin.

Pointtini lyhyesti: olen näköjään koukussa e-kirjoihin. Niin näppäriä! Tarjolla on maksullista, ilmaista ja lainattavaa! Lukeminen sujuu mukavasti, ainakin minulle Samsungin näytöltä lukeminen sopii oikein hyvin. Jatkossa ei tarvinne kuljettaa mukana valtavaa varakirjavarastoa, kun lähtee reissuun. Kännykkä ja laturi riittävät pitkälle. Huikeaa! Luddiitti on selviytynyt ennakkoluulojensa yli!

Mutta sitten takaisin Lumikkiin. Etenkin tällainen jo lähtökohtaisesti nopealukuinen nuortenkirjallisuus suorastaan sujahti silmien ohi e-kirjana sitä lukiessani. Seikkailu Prahassa on helteinen ja nopeakäänteinen, mutta samalla keskitytään myös hieman hidastamaan ja avaamaan Lumikin menneisyyttä trilogian aloitusosaa huolellisemmin. Etenkin Lumikin sydämen särkenyt suhde saa selvennystä ja samalla tyttö miettii omaa menneisyyttään ja perheensä salaisuuksia.

Kävin Prahassa viime kesänä ja kirjassa esiintyneet paikat tuntuivat mukavan tutuilta ja silti eksoottisilta. Toisaalta miljöö aiheutti hieman uskottavuusongelmia. Niin tarkkasilmäinen kuin Lumikki onkin, pidin hieman epäuskottavana sitä, kuinka sujuvasti hän liikkui itselleen vieraassa kaupungissa – etenkin joutuessaan pakenemaan. Samoin hänen havainnointikykynsä on ylettömän hyvä. Vaikea ehkä ihan uskoa siihen... Mutta menköön.

Jännitystä rakennetaan tehokkaasti ja sivut kääntyvät tässä kirjassa kuin itsestään. Kaikenlaiset kummat lahkot kiinnostavat minua kovasti ja ihmisten herkkäuskoisuus surettaa. Ehkä olisinkin toivonut Valkoisen perheen saavan vielä hieman lisää luidensa ympärille. Nyt se jäi lopulta hieman heppoiseksi, tarinan välineeksi, joka ei saanut itseisarvoa sellaisenaan.

Lumikista sen sijaan pidän entistä enemmän. Napakka ja omaehtoinen mimmi, joka ei tosiaankaan jää tuleen makaamaan, vaan selvittää itsensä kiperistäkin paikoista kekseliäisyydellä eteenpäin. Odotankin innolla, että ehdin lukea trilogian päätösosan. Valitettavasti sitä ei ole saatavilla e-kirjana HelMetissä, joten täytyy hakea lainaan ihan se perinteinen fyysinen kappale.

Keväällä Imagessa oli iso juttu Salla Simukasta ja nousussa olevasta kotimaisesta nuortenkirjallisuudesta. Lumikki-trilogia on myyty jo moneen kymmeneen maahan ja voin sanoa olevani vilpittömästi todella ylpeä siitä, että suomalaista nuortenkirjallisuutta viedään maailmalle rytisten. Etenkin, kun se on näin viihdyttävää ja fiksua. Mahtavaa!

Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kansi: Laura Lyytinen
Tammi 2013
265 s.

Kirja saatu toiselta bloggaajalta.


Lumikki Andersson on Tampereella ilmaistutaitolukiota käyvä, itsenäistä ja eristäytyvää muttei yksinäistä elämää viettävä, täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva nuori nainen. Hän vetäytyy mieluusti syrjään, tarkkailee etäämmältä, eikä missään nimessä halua sekaantua muiden asioihin. Eräs helmikuinen kouluaamu sotkee Lumikin pasmat tehokkaasti, sillä hän sattuu vahingossa vilkaisemaan lukionsa pimiöön, jonne on aseteltu kuivumaan vino pino viidensadan euron seteleitä. Ilmassa tuntuu myös vanhan veren löyhkä.

Lumikki sekoittaa itsensä vastentahtoisesti mukaan kuvioon, johon kuuluu niin lukion pintaliitäjäporukkaa, itämafiaa, huumekauppaa kuin korruptiota. Talvinen Tampere hohkaa ympärillä vuosikymmenen paukkupakkasia, ja vähitellen tarinan solmut alkavat aueta samalla kun tilanteet kiristyvät. Lumikin henkilökohtainen menneisyys pulpahtelee taustalla kohti pintaa, vaikka tyttö yrittää parhaansa mukaan pitää sen piilossa. Menneet ovat menneitä pysyvästi – ovathan?

Salla Simukan Punainen kuin veri avaa Lumikista kertovan nuorten jännitystrilogian ja tekee sen erittäin houkuttelevalla ja vetävällä tavalla. Ahmin kirjaa niin innolla, että meinasin useamman kerran mennä ohi oikeasta pysäkistä. Tässä kirjassa ovat kaikki minua jännitys- ja/tai nuortenkirjallisuudessa miellyttävät palikat kohdillaan: on kiinnostava, riittävän kompleksinen muttei ärsyttävällä tavalla teennäinen päähenkilö, sopivan likainen rikosvyyhti, menoa ja meininkiä, koukuttavia juonenkäänteitä. Erityismaininnan saa elävä Tampere-kuvaus, entisenä tamperelaisena on nostettava hattua autenttiselle miljöölle!

Tarina ei laahaa, vaan tapahtumat seuraavat toisiaan kiivaassa tahdissa. Kirjailija ei jää selittelemään päähenkilön luuhailuja, vaan keskittyy olennaiseen: toimintaan. Pidin myös siitä, että Lumikin sotkeminen mukaan tapahtumiin tehdään hyvin luontevasti, ilman turhaa kikkailua ja pakottamista. Ei jäädä perustelemaan, selittelemään ja kompuroimaan, ja annetaan myös päähenkilön luonteelle tilaa. Ok, Lumikki ei halua sekaantua muiden asioihin, mutta joutuupa nyt sekaantumaan kuitenkin, selvä ja se siitä. Inhoan yleensä vehtaamista ja asioiden suurentelua, ja tässäkin olisi ollut sille vaaran paikka, mutta Simukka heittää päähenkilönsä soppaan tehokkaasti ja selittelemättä.

Taustalla kulkeva Lumikin menneisyys pohditutti minua. Oletan sen olevan olennainen asia jatko-osia ja trilogian kokonaisuutta ajatellen, sillä pelkästään tälle kirjalle se ei tuonut ylettömän suuria tai syviä lisätasoja lukuun ottamatta ehkä sitä, että Lumikin rautainen mielenlujuus ja kiperien paikkojen selvittäminen saivat perusteita. Samoin sydänsurujen ja ihmissuhteiden oletan saavan jatkossa lisää lihaa luiden ympärille, sillä nyt ne vain häilyvät taustalla.

Punainen kuin veri on taitava kokonaisuus. Siinä on paljon sellaisia elementtejä, jotka tuovat mukaan aitoutta ja autenttisuutta ilman, että ne tuntuvat missään määrin väkisin keksityiltä. Kirjan kuvaama nuoriso on aidon oloista, ajatukset pulpahtelevat esiin kuten niiden voi olettaa pulpahtavan, reaktiot ja toimintatavat ovat ymmärrettäviä. Asiat, joihin itse tartuin ja joita hieman kummeksuin, selitettiin varsin nopeasti ja järkevästi, eikä ylettömän häiritseviä epäuskottavuuksia ollut havaittavissa, vaikka lähellä käytiin.


Spoilerivaroitus!

Ongelmallisin seikka, johon kiinnitin huomiota – mikäli typerää ja ajattelematonta juhliin kuokkimaan menemistä ei lasketa mukaan – oli Väisäsen perheen elämäntyyli. Kohottelin sille kulmiani saman tien, kun se tuotiin esiin, sillä missään nimessä huumepoliisin ja pienyrittäjän perheellä ei olisi varaa asua Pyynikillä alueella, jolla he kirjassa asuvat. Jäin nikottelemaan tälle seikalle pitkäksi aikaa, mutta onneksi se selitetään varsin pian auki. Pieni epäusko jäi silti kytemään, lähinnä siksi, että ihmettelen muun perheen huijaamisen helppoutta, mutta päätin antaa sen muuten vetävän tarinan vuoksi lopulta anteeksi.

Spoileri ohi.


Olen erittäin tyytyväinen lukukokemukseeni. Yleensä en pärjää nikottelematta nuortenkirjojen parissa, mutta nyt oli todella helppoa vain heittäytyä tarinan mukaan ja antaa palaa. Ehkä tämä kertoo yhtäältä siitä, että oma makuni on laajennettavissa, kun vain annan sille mahdollisuuden ja toisaalta siitä, että kyseessä on lahjakas ja taitava kirjoittaja. Simukan tarinankerronnassa on kaikki palat kohdallaan, ja jäänkin todella innostuneena odottamaan trilogian jatko-osia, joita onneksi ei tarvitse kytätä kauaa, sillä ne ilmestyvät syksyllä 2013 ja keväällä 2014.

Heh, tämän siitä saa, kun on koko loman sairaana: on aikaa lukea ja toisaalta kirjoittaa blogiin lukemastaan. Ei kuitenkaan hätää. Tällainen kahden kirjatekstin päivävauhti ei missään nimessä tule jatkumaan arkeen palaamisen jälkeen. (Joskin monta luettua kirjaa odottaa parhaillaan pohdiskelua, ei vähäisimpänä Irvingin uutuus.)

___

Punainen kuin veri on ollut blogeissa suosittu, ja muita arvioita löytyy helposti hakukoneiden kautta.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.