Sadie Jones: Kotiinpaluu

Sadie Jonesin esikoisromaani ja toinen suomennettu teos Kotiinpaluu on nautinnollista ja tuskallista luettavaa samaan aikaan. Nautinnollista se on siksi, että tarina, henkilöt ja Marianna Kurton suomennos ovat kirjallisuutta erinomaisessa muodossa. Tuskallisen olon tuo tarinan väistämätön traagisuus, ihmisten yksinäisyys ja kyvyttömyys pitää toisistaan huolta ja puhua toisilleen.

19-vuotias Lewis vapautuu vuonna 1957 vankilasta kahden vuoden tuomion jälkeen ja palaa kotiinsa Lontoon lähistön pikkukylään. Hänen isänsä on jäyhä pörssimeklari ja äitipuolensa Alice pakoilee omia virheitään. Yhteisö ei ole antanut anteeksi Lewisin rikosta eikä muutenkaan hänen erikoisuuttaan. Porvarilliset piirit pyörivät kehäänsä, tekopyhyys kiillottaa itseään ja ihmiset tukahtuvat tunteisiinsa.

Kahden luetun kirjan perusteella totean, että Sadie Jones on ihana. Hänen kirjoissaan on mahtava imu, joka vie pyytämättä mukanaan, niitä ei melkein edes huomaa lukevansa, niin elävästi tarinat hyökyvät niskaan. Hän kirjoittaa vereviä henkilöhahmoja, jotka näkee ja kuulee mielessään.

Kotiinpaluu viehätti minua monella tapaa. Lewisin väistämätön alamäki, itsekontrollin vaikeudet ja lapsuuden hoitamattomat haavat vievät tarinaa impulsiivisesti eteenpäin, ja samalla Jones rakentaa kokonaisuutta harkiten, sävyistä huolehtien. Naapurintyttö Kit on erittäin onnistunut hahmo, monisyinen, tarinan edetessä kasvava, itsepäinen ja uskottava.

Todettakoon, että tulen taatusti lukemaan Jonesin muunkin tuotannon. Hänellä on hallussaan sellainen tarinankuljetus, että tämä lukija on onnesta ymmyrkäisenä. Tällaista haluan lukea lisää, mielellään pian ja paljon, kiitos!


Sadie Jones: Kotiinpaluu
Suomentaja: Marianna Kurtto
Ulkoasu: Haywood Magee
Otava 2016
355 s.
The Outcast (2008)

Kirjastosta.

______

Toisaalla: Pieni kirjasto, Sivutiellä, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Lumiomena, Täysien sivujen nautinto


Helmet-haasteen kohta 3. Kirjassa rakastutaan.

______

PS. Tämä iloinen lukija esiintyy myös Keskustakirjaston nettilehden haastattelussa yhdessä kahden bloggarikollegan kanssa. Käy vilkaisemassa!

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Ja hän oli ujo. Hän oli tuskallisen ujo; ongelma oli yllättävä, kun otti huomioon hänen soturin sydämensä. Hän oli varautunut ja kokematon, ja hän pelkäsi kuollakseen rakastumista. Rakastuminen toi hänen mieleensä kompastumisen; ikään kuin kompastuisi tiilenmurikkaan ja putoaisi rotkoon.

Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta on toinen lukupiirikirja syksyn ensimmäiseen tapaamiseen. Sitä ei saanut aivan niin näppärästi e-kirjalainaan kuin sen toisen, mutta lyhyehkön varausjonottamisen jälkeen Jones oli lopulta Kobossani. (Välihuomautus: Haluan edelleen kehua HelMetin e-kirjakokoelmaa. Olen vähitellen siirtynyt tilanteeseen, jossa kiinnostavasta uutuudesta kuultuani vilkaisen ensin, onko sitä mahdollista saada e-kirjana ja jos on, valitsen ehdottomasti sen. Varaaminen ja lainaaminen on helppoa, mutta tiedoston siirtäminen Kobolle vaatii hieman kikkailua, sillä lukulaite saattaa valittaa virheellisestä tiedostosta, vaikka on tehnyt kaiken ohjeiden mukaan. Yleensä toinen siirtokerta perään auttaa.)

Itse kirjaan. Ehkä rakkaus oli totta vie lukijan 1960–70-lukujen Lontooseen ja sen teatterimaailmaan. Pääosassa on neljä nuorta aikuista: käsikirjoittaja Luke, näyttämömestari Leigh, tuottaja Paul ja näyttelijä Nina. Heidän tiensä risteävät eri tavoin ja kohtaamisia tapahtuu, sattumalta ja suunnitellusti, ohimennen ja tarkoituksella.

Luke ponnistaa heikoista kantimista: hänen isänsä on alkoholiin menevä puolalainen siirtolainen ja ranskalainen äitinsä mielisairaalassa. Lukessa on kumminkin sisäinen vimma, joka puskee pintaan, ja hänestä tulee Lontoon teatteritaivaan uusi käsikirjoittajatähti. Luke rakastuu Ninaan, joka taas on epäonnistuneen näyttelijänuran tehneen äidin ainoa (vahinko)lapsi, epävarma ja kiintymystä janoava. Nina nai miehen, joka ei ole hänelle hyväksi, mutta joka takaa toimeentulon ja aseman. Suhdetta Lukeen se ei estä. Paul ja Leigh joutuvat jäämään tarinassa hieman sivuosaan, vaikka tärkeitä ja kiinnostavia ovatkin. Se on harmi, heitä olisin halunnut seurata enemmänkin, Luke ja Nina tulivat paikoin jo korvista ulos.

Juoni ei välttämättä kuulosta erityisen mukaansatempaavalta, mutta on sitä. Jonesin tarina liitää eteenpäin kuin siivillä, sen mukana haluaa olla ja ehkä nähdä jo hieman kauemmas. Henkilöt ovat hyvin rakennettuja, heistä yhtä aikaa annetaan paljon ja pidetään riittävästi peitossa. Ajankuva tuntuu aidolta, vaikken tokikaan ole itse sitä elänyt, jotta voisin varmaksi sanoa. Uskoin lukiessani siihen, se riittää.

Sadie Jones tarjoilee tarinansa lukijalle, kuin se olisi todellista elämää, ja silti siinä säilyy fiktion viehättävyys. Henkilöhahmot pitävät asioita omana tietonaan, tekevät typeriä valintoja ja jättävät tekemättä, saavat lukijan tuskastumaan, ihmettelemään ja ymmärtämään.

Ehkä rakkaus oli totta kuvaa yli neljänkymmenen vuoden takaista teatterimaailmaa ja taitelijoita, ihmisiä, jotka ovat valineet elää toimistoaikojen ulkopuolella ja ilman säännöllisten työsuhteiden etuja, intohimonsa ja rakkautensa vuoksi. Sen tehdessään se kertoo osaltaan myös 2010-luvun työelämästä: jatkuvasta hapuilusta, itsensä ja paikkansa etsimisestä, epävarmuudesta, jatkuvuuden olemattomuudesta – joita ihminen ei todellakaan ole valinnut itse. On helppoa löytää samaistumispintaa, kun kirjan henkilöt miettivät, milloin mahtaa olla seuraava palkkapäivä, mistä saa seuraavan työpätkän ja päättävät, että edes jonkun heistä on uhrauduttava käymään säännöllisessä (joskaan ei tyydyttävässä) työssä, jotta kaasulasku saadaan maksettua ajallaan.


Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
Suomentaja: Marianna Kurtto
Ulkoasu:?
Otava 2015
427 s.
E-kirja.
Fallout (2014)

Kirjastosta.

______

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Tuijata, Amman lukuhetki, Lumiomena, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen kamari, Reader, why did I marry him?, Hurja Hassu Lukija, Kirjakaapin kummitus, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat, Luetut, lukemattomat, Kirjapolkuni, Kirjoista ja muista kertomuksista, Sivutiellä, Ilselä, Kulttuuri kukoistaa, Täällä toisen tähden alla, Mari A:n kirjablogi, Luettua, Täysien sivujen nautinto