Tahaton lueskelija -blogissa avattiin joulukuussa kiinnostava Leningrad–Ost-Berlin-haaste, johon oli tietenkin lähdettävä mukaan. Ideana on siis lukea neuvostoajan kirjallisuutta, ehkä jopa löytää helmiä joukosta. Asiasana "Neuvostoliitto" tuottaa melkoisen määrän sekalaisia tuloksia kirjaston hakutietokannasta, ja muutaman kirjan innostuinkin heti varaamaan itselleni luettavaksi (melkoisella satunnaisotannalla).
Joen tuolla puolen on Suomi–Neuvostoliitto-seuran julkaisema pieni kirjanen vuodelta 1946. Se on tekstikokoelma, jossa on mukana yksi runo ja viisi novellia. Runo on nimeltään Maailma kuulkoon minun ääneni ja se on varsin paatoksellinen ja sotaisa. Kirjoittaja on armenialainen runoilija Ovanes Shiraz (tai muodossa Hovhannes Shiraz). Novellien kirjoittajat ovat virolainen Johannes Semper (Joen tuolla puolen), ukrainalainen Leonid Pervomaiskij (Uskollista verta), valkovenäläinen Mihas Lyinkov (Suudelma) ja azerbaidžanilainen Rasul Rza (Luutnantti Bairaman päiväkirjasta). Neuvostokansojen kirjallinen kerma, veikkaan.
Novelleja yhdistää toisen maailmansodan kärsimys, sodan julmuus ja fasismin uhka. Saksalaiset ovat yksiselitteinen vihollinen, joka tulee, tappaa ja tuhoaa, ja jota vastaan on taisteltava oman ja kansan kunnian vuoksi. Kovin omaäänisiä kertomukset eivät ole, mutta en tiedä, johtuuko se ensisijaisesti alkuperäistekstistä vai suomennoksesta.
Oikeastaan vain novelleista ensimmäinen eli Johannes Semperin Joen tuolla puolen on sellainen, että se jää lukemisen jälkeen mieleen. Se alkaa Jan Kidrakin kavutessa Tallinnan Toompealle palauttamaan kirjastosta lainaamiaan kirjoja, ja vaikka miehityksen uhka on alusta alkaen ilmassa, se konkretisoituu tarinan edetessä, mutta tekee sen ovelasti hivuttaen. Toinen kiinnostava novelli on Rasul Rzan Luutnantti Bairaman päiväkirjasta, jossa on useampi tekstitaso pelkän suoraviivaisen kerronnan sijaan.
En voi sanoa nauttineeni lukukokemuksesta erityisesti. Lähinnä novellit olivat pakkopullaa, jonka päätin pureskella niine hyvineni kun nyt kerran aloitin. Kirja on koottu juuri toisen maailmansodan jälkeen korostamaan ennen kaikkea Neuvostoliiton voittoa ja asemaa, ja vaikka sotakuvaukset ovatkin jossain määrin koskettavia niiden kuvaaman uhkan tunnun vuoksi, ne ovat myös melko yksioikoisia ja näkökulmaltaan rajoittuneita. Fasistiset voimat yrittävät vyöryä päälle kuin hyökyaalto, mutta sisukkaat neuvostojoukot, niin siviilit kuin sotilaat, panevat vastaan viimeiseen mieheen ja naiseen ja hirttosilmukkaan. Ja tietäähän sen, miten siinä käy, kun fasisti lähtee suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan. Lopulta tulee turpaan.
Joen tuolla puolen. Neuvostoliiton kirjallistaiteellisesta julkaisusta Kansojen ystävyys
Suomentajat: Eugen Lubimow & Arvo A. Pylkkänen
Ulkoasu: ?
Suomi–Neuvostoliitto-seura 1946
94 s.
______
En löytänyt muita bloggauksia kirjasta. Jännä juttu.
Avaan nyt siis Leningrad–Ost-Berlin-haasteen omalta osaltani. Lisäksi ruksaan Maailmanvalloituksesta Azerbaidžanin Rasul Rzan novellilla.