Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Suomentaja: Helinä Kangas
Bazar 2005
349 s.
The Secret Life of Bees (2002)
Omasta hyllystä.
On vuosi 1964 Etelä-Carolinassa. 14-vuotias Lily elää kahdestaan väkivaltaisen ja umpimielisen isänsä T. Rayn kanssa persikkatilalla ja haaveilee toisenlaisesta elämästä aina kun uskaltaa. Lilyn äiti on kuollut tapaturmaisesti tytön ollessa nelivuotias, ja Lily kärsii kovasti äidittömyydestään ja isänsä tunteettomuudesta. Kun perheen kotiapulainen Rosaleen joutuu vaikeuksiin uunituoreiden kansalaisoikeuksiensa ja pikkukaupungin punaniskojen ristiriidassa, Lily ja Rosaleen lähtevät pakomatkalle etsimään niin totuutta Lilyn äidistä kuin vastauksia muihinkin elämän suuriin kysymyksiin. He päätyvät kolmen sisaruksen, Augustin, Junen ja Mayn pyörittämälle Mustan Madonnan hunajatilalle, jossa monet solmut alkavat vähitellen aueta.
Mehiläisten salaisuudet tarttui mukaani muutamalla eurolla jostakin kirja-alesta, nimi oli tuttu ja muistin lukeneeni siitä joskus jossain. (Parhaat perusteeni uusien kirjojen hankkimiselle ovat usein juuri tätä luokkaa.) Kaipasin jotain mukavaa luettavaa, joten tulin tarttuneeksi tähän.
En voi sanoa olevani erityisen ihastuksissani tästä kirjasta. Huolimatta siitä, että se sijoittuu yhteen ehdottomaan suosikkimaisemaani, Yhdysvaltojen syvään etelään, se ei onnistunut nostattamaan minua piiruakaan maan pinnan yläpuolelle.
Kyseessä on ennen kaikkea Lilyn kasvutarina, teinitytön matka omiin juuriinsa ja omaan sieluunsa. Harmi vain, että Lily on suhteellisen ärsyttävä pikkupimu, mustavalkoisesti ajatteleva, naiivi ja monin tavoin äärimmäisen ehdoton. Niin, tokihan on oltava jotain, mistä kehittyä eteenpäin, mutta erityisen onnistuneesti se ei kirjan kuluessa tapahdu.
Lilyn tunteet kuollutta äitiään kohtaan vaihtelevat tolkuttomasta ikävästä ja lähestulkoon palvonnasta aina repivään suuttumukseen ja jopa vihaan varsin jyrkästi, ja ne ovat hyvin ehdottomia, etenkin kun hän alkaa saada lisää tietoja äidistään, ja tästä tulee unikuvan sijaan todellinen ihminen. Sellaistahan se teini-iässä taitaa olla, mutta minua ärsytti silti. Ehkä se, että olen itse painiskellut masennuksen ja väsymyksen kanssa, on aiheuttanut sen, etten millään jaksaisi edes yrittää ymmärtää niitä, jotka näkevät masennuksen jonkinlaisena tahallisena tekona ja henkilökohtaisena loukkauksena muita kohtaan. Lilylla on vielä paljon opittavaa. Olisin toivonut kirjailijan kasvattavan päähenkilöään enemmän tässäkin suhteessa, kun kerran kasvutarinasta on kyse.
Olin jotenkin myös luullut, että niihin mehiläisiin liittyisi jotain erityisen mystistä, mutta eipä nyt sitten liitykään. Ne muodostavat kyllä mielenkiintoisen ympäristön, jossa Lily voi pohtia elämän suuria kysymyksiä, mutta puolitiehen tämäkin teema jää. Mustan Madonnan tilan naiset ovat mielenkiintoisia hahmoja, joskin hieman yksiulotteisia: May superherkkä keijukainen, June ennakkoluuloinen ja kovapintainen, August viisas, lempeä, kärsivällinen ja äidillinen. Heidän pyörittämänsä Neitsyt Mariaa ja jonkinmoista mystiikkauskontoa yhdistelevä "lahko" olisi voinut olla todella oivallinen osa tarinaa, mutta mielestäni se jää kuitenkin aika latteaksi.
Mehiläisten salaisuudet oli minulle aivan yhdentekevä lukukokemus. Kevyet uskonnollissävytteiset self-help-fibat siitä irtoaa, ja yhdessä ärsyttävän päähenkilön ja monin tavoin vajaiksi jääneiden (alunperin mielenkiintoisten!) teemojen kanssa tämä cocktail ei vain yksinkertaisesti toimi meikäläiseen.
Huomattavasti positiivisemmissa tunnelmissa tämän on kokenut Katri, Sonja taas tunsi olonsa ärsyttävän neutraaliksi kirjan luettuaan.
So American: Southern Fiction ja Etelä-Carolina.
Lisäksi saan tämän myötä ruksittua yhden kohdan TBR-listaltani.
(PS. Jos joku kokee haluavansa tämän kirjan itselleen, ei muuta kuin ilmoitusta siitä! Muussa tapauksessa tämä päätyy kirjaston vaihtohyllyyn.)