Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stressi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stressi. Näytä kaikki tekstit
4. heinäkuuta 2016
Heli Nurmi: Työuupumuksen itsehoito – Kuinka kierrän karikot
Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota luonnehtii uupumusasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto. (s. 17)
Psykologi ja psykoterapeutti Heli Nurmi on kirjoittanut opaskirjan Työuupumuksen itsehoito – Kuinka kierrän karikot (Duodecim 2016). Kirja on tarkoitettu työuupumusta kokeneille ja siitä toipuville sekä ennaltaehkäisyyn.
Kiinnostuin kirjan aiheesta, sillä olen kohdannut työssäni jonkin verran uupumusta kokeneita ja kokevia nuoria. Heidän kohdallaan ei toki puhuta varsinaisesta työuupumuksesta, mutta opiskelua ja koulunkäyntiä koskeva uupumus on nähdäkseni teema, josta nuorten kanssa tekemisissä olevien ammattilaisten on hyvä olla tietoisia.
Nurmen kirja on selkeärakenteinen ja matalalla kynnyksellä lähestyttävä. Kirjoittajan oma ohje esipuheessa on, että kirjaa kannattaa lukea rauhallisella tahdilla, yksi luku kerrallaan, pohtien ja omaan elämään peilaten. Ohje sopii varmasti hyvin sekä niille lukijoille, joille kirja nimenomaisesti on itsehoitoväline että muille aiheesta kiinnostuneille. Ei pidä hosua!
Kirjan aluksi määritellään, mistä työuupumuksen osalta puhutaan, miten se voi oireilla ja millaista hoitoa siihen on tarjolla. Sen jälkeen käydään läpi ulkoisia ja sisäisiä kuormitustekijöitä, joilla on vaikutusta työuupumuksen syntyyn.
Nurmen ote on ratkaisu- ja muutoskeskeinen. Työuupumusta kokevan on hyvä pysähtyä miettimään ja havainnoimaan hyväksyvällä otteella omaa tilannettaan. Oman jaksamisen arviointi, aktiivinen ongelmanratkaisu ja vallitseviin, uupumusta aiheuttaviin työoloihin vaikuttaminen ovat avainasemassa, kun työuupumusta pyrkii hoitamaan.
Joustavuus on luonteenpiirteenä ja toimintamallina lähtökohtaisesti positiivinen, mutta omat rajat on kyettävä vetämään, jotta työolot paranevat. Nurmi käy askel askeleelta läpi mielekkään elämän määrittelyä, priorisoinnin ja ajankäytön harjoittelua sekä murehtimisen ja huoliajatusten käsittelyä. Varsin muodikas tietoinen läsnäolo saa oman osansa ohjeistuksessa. Sen avulla voi tarkastella omien tunteiden ja stressin hallintaa.
Työuupumuksen itsehoito on rakenteeltaan, sisällöltään ja lähestymistavaltaan matalan kynnyksen opas. Siihen on helppoa tarttua, ja sen selkeä kieli ja huolellinen rakenne toimivat varmasti itsehoitotarkoitukseen hyvin. Luvut alkavat niiden sisällön esittelyllä, etenevät aiheen mukaisesti sisältäen erilaisia omatoimisia harjoituksia ja ajattelutehtäviä ja päättyvät tiivistelmään ja omien tunteiden ja ajatusten reflektointiin.
Kirjaa kannattaa lukea rauhallisesti ja avoimin mielin. Ahmiminen ei anna sille oikeutta, vaan ehkä pikemminkin haittaa, sillä mikään varsinainen tietokirja tässä ei ole kyseessä. Niinpä opastava ja itsereflektioon ohjaava teksti saattaa alkaa kyllästyttää, jos kirjaa lukee liian vauhdikkaasti eteenpäin.
Kirjan tarjoamia pohdintatehtäviä käytän varmasti joskus työssäni, toki "asiakaskuntani" iän ja elämäntilanteen huomioiden. Eri teemojen ja kysymysten kautta voi pohtia esimerkiksi uupumuksen syitä, mahdollisuuksia vaikuttaa niihin, huoliajatusten muodostumista ja voittamista, omia rajoja, murehtimista ja muutoksen tekemistä. Tärkeitä aiheita, joita kannattaa miettiä mielellään jo ennen kuin uupumus ottaa vallan.
Heli Nurmi: Työuupumuksen itsehoito – Kuinka kierrän karikot
Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti
Duodecim 2016
295 s.
Arvostelukappale.
______
Kirjasta ja sen aiheesta toisaalla:
Käytkö ylikierroksilla? Näin taltutat työuupumuksen
Burnout voi varoittaa tulostaan näinkin – Torju työuupumus ajoissa
Uhrautuja ei pärjää enää työelämässä
Tunnisteet:
2000-luku,
Arvostelukappale,
Duodecim,
Heli Nurmi,
Kotimaista,
Stressi,
Tietokirjat,
Työ
8. toukokuuta 2013
Tee itsestäsi mestariajattelija
Lauri Järvilehto: Tee itsestäsi mestariajattelija
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Tammi 2012
224 s.
Kirjastosta.
Filosofi Lauri Järvilehdon kirjoittama Tee itsestäsi mestariajattelija ei tarjoa taikasauvaa, jonka avulla lukijan aivot naksahtavat jotenkin erikoisella tavalla kohdilleen ja Mensan jäsenhakemuskaavakkeen täyttö olisi nimmaria vaille valmis. Sen sijaan se mahdollistaa mainion ja virkistävän lukukokemuksen, katsauksen aivotoimintaan ja ajattelututkimukseen, muutamia käyttäytymistieteellisiä anekdootteja sekä arkisia vinkkejä siihen, kuinka omaa ajatteluaan voi kehittää haluamaansa suuntaan.
Bongasin kirjan Maukan helmikuisesta blogitekstistä ja varasin sen kirjastosta saman tien. Ihan hyvä, että kirjaa sai jonkin aikaa odottaa, sillä tarkemmin ajatellen juuri nyt oli sopiva hetki tarttua tällaiseen teokseen. Olen ollut väsynyt ja stressaantunut viime aikoina, ja Järvilehdon jutusteleva ja syyllistämätön teksti tuli hotkaistua melkein yhteen putkeen – pieni hymynkare kasvoilla.
Tee itsestäsi mestariajattelija on tiivis muttei tunnu täyteen ahdetulta. Sen keskeiset pääluvut käsittelevät ajatuksia ja niiden teoriaa, ihmismieltä, ympäristön vaikutusta ajatteluun, hyvinvointia ja harjoittelua. Mukana on käytännön harjoituksia, joita tekemällä saattaa hyvinkin kehittää itseään ajattelijana, luovien ideoiden tuottajana, visionäärinä ja jopa hyväntekijänä. Toki osa niistä on hyvin simppeleitä ja jopa vähän kuluneen tuntuisia, mutta toisaalta: miksi pitäisi aina olla niin nihkeä, miksei antaisi vaan mennä ja pyrkisi aktiivisesti eroon masentavista mietemadoista ja ajatus-anakondista, vaikka sitten yksinkertaisten harjoitusten avulla. Minä ainakin aion yrittää, sen verran isoksi nämä omat matoni ovat jo päässeet kasvamaan.
Kirja ei ole vaikea, vaikka se esitteleekin haastavaa aivo- ja mielentutkimusta. Tieteelliseen tekstiin tottumattoman lukijan ei siis kannata säikähtää, tämä kirja aukeaa kyllä ihan kaikille. Itse olin helpottunut saatuani selville, että stressaantuneena oleminen ei sinänsä ole lainkaan ihme, sillä työmuistissamme on tilaa vain korkeintaan seitsemälle eri väylälle. Pitkään jatkuvat stressitekijät voivat viedä niistä useamman yhtä aikaa ja pitää niitä varattuna pidempään, jolloin ei ole ihme, että ajatukset puuroutuvat: päässä ei yksinkertaisesti ole tilaa muulle.
Itseapu-fiiliksiä kirja ei juurikaan herättänyt, mitä pidän hyvänä asiana. Toisethan toki pitävät sellaisesta kirjallisuudesta ja se heille suotakoon, mutta itse en kuulu siihen väkeen (tai ainakaan mitään en myönnä!). Nähdäkseni Tee itsestäsi mestariajattelija on vakavastiotettava vaan ei ryppyotsainen piristysruiske, jonka tarkoituksena on muistuttaa lukijaa siitä, että vaikutamme itse suuresti siihen, kuinka maailman näemme ja koemme, ja voimme jatkuvasti harjoittaa itseämme johonkin valitsemaamme suuntaan. Ajattelussakin mestariksi tullaan vain ja ainoastaan harjoittelemalla.
___
Osallistun kirjalla Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteeseen, kategoriaan Psykologia. Samalla kohoan kunnioitetulle hehkulamppu-tasolle!
Tunnisteet:
2000-luku,
Ajattelu,
Kansankynttiläin kokoontumisajot,
Kirjastosta,
Kotimaista,
Lauri Järvilehto,
Psykologia,
Stressi,
Tammi,
Tietokirjat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)