Jos haluat estää jotakin ihmistä tulemasta onnettomaksi, älä näytä hänelle mitalin molempia puolia murehdittavaksi, näytä vain yksi. Tai vielä parempi, älä näytä kumpaakaan. Hänen on paras unohtaa että on olemassakaan sellaista asiaa kuin sota. Jos hallitus on tehoton, rasittava ja verenhimoinen, niin on sekin itsessään parempi kuin että ihmiset murehtisivat noista asioista. Rauhaa, Montag.
Ray Bradbury Fahrenheit 451 on dystopiaklassikko, joka on – klassikon tapaan – ajankohtainen ja tuore yli 60 vuotta kirjoittamisensa jälkeen. Kirjan maailmassa palomiehet eivät sammuta tulipaloja, vaan heidän tehtävänsä on tuhota kiellettyä: kirjoja. Kaikki ilmiannetut kirjat poltetaan, sillä ihmisen ei ole hyvä lukea fiktiota, kuvitella olematonta, käyttää mielikuvitustaan. Sen sijaan kansalaisten olohuoneet on päällystetty televisioruuduin, joista tulee viihdettä aamusta iltaan. Näin saadaan huomio kiinnitettyä jonnekin muualle. Johonkin viattomaan.
Kirjan päähenkilö on palomies Guy Montag, joka eräänä yönä työvuorosta palatessaan kohtaa erikoisen nuoren tytön, Clarissen. Clarisse tuntuu katsovan maailmaa aivan eri tavoin kuin kukaan muu: kuvitellen, värittäen, kritisoiden. Montag ei voi tätä ymmärtää, mutta jokin alkaa nakertaa hänenkin ajatuksiaan.
Kuinka ollakaan valtion tunnollisesta palvelijasta tulee vähitellen sen, hallinnon ja vallan kyseenalaistaja. Kapinallinen, petturi. Se vie Montagin kauas viihteen turruttamasta vaimostaan, työntäyteisestä arjesta ja yhteiskunnan suojasta.
Fahrenheit 451 on näennäisesti nopealukuinen kirja, mutta sillä on painavaa sanottavaa. Jos annamme vähitellen turruttaa itsemme, mitä jää lopulta jäljelle? (Ei mitään.) Jos annamme vallan lipua harvojen käsiin, saammeko sitä koskaan takaisin? (Emme.) Bradburyn kuvaamassa maailmassa sivistys ja tieto ovat uhka vallan rakenteille, joilla piilotetaan ja naamioidaan tuhoa. Siksi niistä on päästävä lopullisesti eroon.
Kirja on yhtäältä varsin lohduton ja silti se antaa pienen toivonkipinän. Hyvä voi säilyä, kun sitä varjelee, mahdottomalta tuntuvissakin tilanteissa. Liikaa voidaan kuitenkin menettää, kun aseet ovat käsissä, jotka eivät niitä kykene hallitsemaan.
Niin, ja se ajankohtaisuus. Joukossa tyhmyys tiivistyy – ja mitä enemmän tietoa on saatavilla, sitä vähemmän ihmiset sitä hyödyntävät. Medialukutaito, mediakriittisyys ja hyvät argumentointitaidot ovat kultaakin kalliimpia, ja selvästi harvinaistumaan päin. Mieltä kiihottava klikkiotsikko vie huomion paneutuneelta tekstiltä, puolueettomuuden perään huudetaan sylki roiskuen, vaikka omassa taskussa on ties minkä värinen "puoluekirja" ja moneen kertaan valheeksi osoitetut urbaanilegendat kiertävät vuodesta toiseen, aina vain uusia kierroksia keräten. Toisinaan tekee mieli luovuttaa ja antaa olla: ehkä aivoton nakutreffiviihde on sittenkin parempaa kuin raivopäinen huuto asioista, joita harva lopulta ymmärtää oikeasti edes pieniltä osin. Nakutreffit eivät kuitenkaan uhkaa kanssaihmisten terveyttä, henkeä ja oikeutta olla olemassa.
Joskus tuntuu, että maailmamme päällä on sumuinen kalvo, joka ei enää päästä järjen valoa lävitseen, vaan tukehduttaa meidät vähitellen omaan pauhuumme. Ja siitä Fahrenheit 451 kertoo myös, vuosikymmenten takaakin rehdisti ja selkeästi.
Ray Bradbury: Fahrenheit 451
Suomentaja: Juhani Koskinen
Ulkoasu: ?
Tammi 1998 (1. painos Kirjayhtymä 1966)
194 s.
Fahrenheit 451 (1953)
Kirjastosta.
_____
Muiden mietteitä: Taikakirjaimet, Yöpöydän kirjat, Anna minun lukea enemmän, Nenä kirjassa, Hurja Hassu Lukija, Kuuttaren lukupäiväkirja, Ihminen välissä, Lukuneuvoja
Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa. Fahrenheit 451 on ollut kielletty Marylandissa Yhdysvalloissa.