Peter Pan, Wendy ja Seitsemännen taiteen tarinat

Latasin joskus taannoin Project Gutenbergista muutaman klassikon, J. M. Barrien Peter Panin siinä ohella. Vaikka tarina on tuttu monesta elokuva- ja näytelmäversiosta, alkuperäistekstiä en ole tullut koskaan lukeneeksi. Hilkulla lukeminen oli nytkin, mutta puristin homman kasaan tänään päättyvää Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaastetta varten.

Oli nimittäin kuivakka opus tämä. Jahkailua, kahnailua, vääntöä, kääntöä, rasittavia perherooleja ja jotenkin kankeasti etenevä juoni. Se tosin lienee monelle tuttu: on Peter Pan, poika, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Hän saapuu ystävänsä Helinä-keijun kanssa vieraisille Darlingien perheeseen, jossa Nana-lastenhoitajakoira pitää huolta hulttiovanhempien lapsista Wendysta, Johnista ja Michaelista. Peter houkuttelee lapset mukanaan Mikä-Mikä-Maahan, jossa elelee niin intiaaneja, keijukaisia, kadonneita poikia kuin hurjia merirosvojakin Kapteeni Koukun johdolla.

Seikkailuahan siitä seuraa, joskin Wendyn tehtävä on toimia pikkuäitinä Peterille ja kumppaneille. Hurja taistelu merirosvojen kanssa päättyy traagisesti ja lopuksi palataan kotiin.

En tosiaankaan osaa sanoa, miksi tämä kirja tökki niin paljon, eihän se ole edes kovin pitkä! Jotenkin varmaan ärsyynnyin sen moraalisesta otteesta, joka arvostelee nokkavasti Darlingin perheen vanhempia (jotka ehkä eivät ole täydellisiä, mutta kuka muka on?) ja toisaalta koin vastenmielisenä tavan, jolla Wendysta leivottiin leikkiäiti Kadonneille pojille. Lisää actionia, vähemmän perhearvojen kaipuuta!

Mutta no, annettakoon aika paljon anteeksi yli 100 vuotta vanhalle teokselle – luonnollisesti se on oman aikansa tuote ja kuvaus, satu- ja fantasiaelementeillä varustettuna. Ja toimii varmasti yhä uusiin lapsiin lapsuuden arvoa vahvistavana kirjaklassikkona. Tai leffoina.


J. M. Barrie: Peter Pan and Wendy
Hodder & Stoughton 1911

E-kirja Project Gutenbergista


Helmet-haasteesta kohta 9. Sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja.

_____________

Tänään päättyy Oksan hyllyltä -blogissa viime syksynä avattu Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste, jonka pointtina on siis ollut lukea laajalti elokuva-aiheisia kirjoja. Omat lukemiseni (kahdesta eri kategoriasta) ovat seuraavat:

Kirjat, joista on tehty elokuva TAI elokuvan pohjalta kirjoitettu kirja

Beowulf. Suom. Osmo Pekonen & Clive Tolley. WSOY 1999.
Jules Verne: Around the World in Eighty Days (1873)
Marjane Satrapi: Persepolis. Iranilainen lapsuuteni (2000 & 2001 / 2004)
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870)
J. M. Barrie: Peter Pan (1911)

Fiktiiviset kirjat, joissa kuvataan elokuvaa, kerrotaan elokuvanäyttelijöistä tai -ohjaajista yms. elokuvaan liittyvästä toiminnasta

Joyce Carol Oates: Blondi (2000/2001)


Yhteensä siis 6 kirjaa. Myönnettäköön, etten ole nähnyt listan kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia Peter Pan -versioita lukuunottamatta. Persepolis kyllä kiinnostaisi, jossain vaiheessa toivottavasti etsin aikaa sen katsomiseen.

Ehdottomasti paras lukukokemuksista oli Joyce Carol Oatesin Blondi, mykistävä romaani kerta kaikkiaan. Myös jo mainittu Persepolis kolahti, ja olenkin saanut sen toisen osan työkaveriltani lainaan (jo keväällä, kröhöm).

Kiitos MarikaOksalle hauskasta lukuhaasteesta!

Jules Verne: Around the World in Eighty Days

Klassikoiden äärellä, pitkästä aikaa. Jules Vernen maailmankuulu Maailman ympäri 80 päivässä löytyi luettavakseni näppärästi Project Gutenbergista englanninkielisenä käännöksenä Around the World in Eighty Days. Melkein nolottaa, kun kirja on ollut tähän saakka lukematta, vaikka ra-kas-tin lapsena siihen perustuvaa animaatiosarjaa.

Salaperäinen ja sikarikas brittiherrasmies Phileas Fogg päätyy Reformi-klubillaan lyömään vetoa siitä, ehtisikö kiertää maapallon kahdeksassakymmenessä päivässä. Foggin palvelukseen samana päivänä astunut ranskalainen Passepartout ei arvaakaan, minkälaiseen soppaan joutuu uuden isäntänsä kanssa. Matka suuntaa itään, Lontoosta Suezin kautta Bombayhin, Kalkuttaan, Hong Kongiin, Yokohamaan, San Franciscoon, New Yorkiin ja takaisin Lontooseen.

Matkan varrella on pääosin kiire, mutta aina ehtii vaikka tötsyille oopiumluolaan, norsuajelulle, pelastamaan leskineitoa roviolta, taistelemaan intiaanien kanssa ja tutustumaan mormonien elämään. Phileas Foggin ja Passepartoutin lisäksi matkaseurueeseen liittyy Intiassa siis viehättävä neitokainen Aouda. Ikävämpänä kivenä kengässä roikkuu komisario Fix, jonka suurena tavoitteena on saada Fogg pidätettyä vakavasta pankkiryöstöstä epäiltynä.

Matkaa tehdään pääosin mielettömällä kiireellä. Kulkupeleinä ovat höyrylaivat, junat ja elefantti. Kokonaisuus höystetään pikkutarkoilla teknisillä yksityiskohdilla, yhä uudelleen toistuvilla läheltä piti -tilanteilla sekä länsimaisen ja etenkin brittiläisen kulttuurin ylivertaisuudella. Jäin tosin miettimään, onko jälkimmäisessä kyse jopa jonkinmoisesta kettuilusta, olihan Verne itse kuitenkin ranskalainen... (En ole muistaakseni lukenut hänen muuta tuotantoaan, joten en osaa sanoa, onko tämä jotenkin vallitseva piirre.)

Myönnettäköön, etten ollut suuresti vaikuttunut tästä lukuelämyksestä. Jotenkin ehkä luulin, että seikkailu olisi jollain tapaa, no, seikkailullisempi, eikä kaikesta aina selviytyisi yhä uusilla ja yhä paksummilla puntanipuilla ja toisaalta sattumalta ja ohimennen. Toki tiedostan, että kirja on genrensä edelläkävijä, mutta siitä huolimatta luin sitä vähän pettyneenä ja tylsistyneenäkin.

Passepartout on mainio henkilö, joskin hänen ja Foggin palvelija–isäntä-asetelmassa on jotain aika häiritsevää. Isännän etu aina edellä, tietenkin! Naispäähenkilö Aouda on aika mitäänsanomaton, muistelisin hänen (tai siis prinsessa Romyn) olevan animaatiosarjassa vähän säpäkämpi... Toisaalta muistini voi hyvin olla valikoiva, sarjan edellisestä katselukerrasta on varmaan parisenkymmentä vuotta.

Oli hauskaa tutustua klassikkokirjaan, vaikka se ei lukukokemuksena ollutkaan minulle mikään maailmaa mullistava.


Jules Verne: Around the World in Eighty Days
The Project Gutenberg eBook (2008)

Ensimmäisen brittiversion julkaissut Sampson Low, Marston, Low & Searle London 1873

Alkuperäisteos: Le tour du monde en quatre-vingts jours (1873)

_______

Toisaalla: Orfeuksen kääntöpiiri, Todella vaiheessa, Kirjaneidon tornihuone, Nannan kirjakimara, Anna minun lukea enemmän

Helmet-haasteen kohta 2. Matkakertomus.

Osa Seitsemännen taiteen tarinat -haastetta. 

L. M. Montgomery: Anne of Green Gables

Varoituksen sana lienee paikallaan. Jos Vihervaaran Anna on sinulle pyhä, voi olla, ettet pidä tekstistäni.

"Well, I guess I'll light the lamp and get to work," said Marilla. "I see plainly that you don't want to hear what Miss Stacy had to say. You're more interested in the sound of your own tongue than in anything else."

En ollut ennen tätä koskaan tutustunut Annaan (tai tästedes Anneen, luin teoksen alkuperäiskielellä). Toki olen "aina" tiennyt, että L. M. Montgomerylla sen niminen sankaritar tuotannossaan on useamman kirjan ajan, mutta siinä kaikki.

Joskus kevään kuluessa innostuin selailemaan Project Gutenbergin sivustoa, ja törmäsin Anne of Green Gablesiin. Latasin tiedoston: olisi jo aika tietää, mistä oikein on kyse. Heinä- ja elokuun iltoina kirjaa sitten lopulta (hitaasti) lueskelin.

Nyt tiedän.

Anne Shirley on orpotyttö, jonka sisarukset Marilla ja Matthew Cuthbert adoptoivat. He olivat toivoneet riuskaa nuorukaista, joka auttaisi Matthew'ta talon töissä, mutta väärinkäsitysten vuoksi juna tuokin Annen: punapäisen, puheliaan, haaveiluun taipuvaisen tyttölapsen. Eihän häntä lopulta voi vastustaa, ja niin sisarukset saavat uuden perheenjäsenen.

Anne suhtautuu maailmaan suurella uteliaisuudella. Hän rakastuu uuteen kotiinsa perin juurin, sillä siihen saakka hänen elämänsä on ollut kovin katkonaista ja turvatontakin. Avonleasta Anne saa itselleen kodin ja Cuthberteista perheen, jota hänellä ei ole koskaan ollut. Sisarukset taas pyrkivät omalta osaltaan kasvattamaan Annesta kunnollista nuorta naista, joskin vetovastuu on Marillalla Matthew'n jättäytyessä sivustalle – josta tarpeen mukaan lyhytsanaisesti puuttuu suurimpiin ylilyönteihin tai rimanalituksiin.

Anne tekee kotitöitä, tutustuu kyläläisiin, käy koulua ja kasvaa vähitellen lapsesta nuoreksi neidoksi, jonka terävää älyä ja peräänantamattomuutta ei voi ohittaa. Niinpä Anne saa stipendin lukioon ja sen myötä myös collegeen. Vaan hempeillä nuoruusvuosilla on myös haasteensa, eikä aivan kaikki lopulta tulekaan hopeatarjottimella.

Periaatteessa pidän tyttökirjaklassikoita aivan kelvollisina romaaneina. Louisa M. Alcottin Pikku naisia jatko-osineen kolisi kovaa silloin 9-vuotiaana, eivätkä ne ole menettäneet hohdettaan myöhemminkään, vaikka aikuissilmä onkin hieman kriittisempi kuin innokas lapsenmieli. Ongelmaksi Anne of Green Gablesin kohdalla muodostuikin juuri se, että minulla oli ensikosketusta ajatellen noin 20 vuotta liikaa ikää.

Romaanina kirja on hieman tylsä, sillä varsinaista juonta siinä ei oikein ole. Annen elämä Avonleassa etenee sykäyksittäin, pääosin erilaisten sattumusten, kommellusten ja arkisten askareiden kautta. Kirjan reiluun 200 sivuun mahtuvat Annen nuoruusvuodet 11–16, ja se on aika paljon. Isoja loikkauksia tehdään aika ajoin, ja aika juoksee hurjaa vauhtia.

Montgomery on kehittely sankarittarelleen taipumuksen joutua kaikenlaisiin vaikeuksiin (toki varsin hellämielisiin ja viattomiin). Anne on utelias, toimelias ja impulsiivinen: hän ei juuri mieti, mitä sanoo, ennen kuin on sen jo sanonut. Kirjassa on sivukaupalla Annen häkellyttäviä monologeja, joissa käydään läpi luonnon ihmeellisyyksiä, universumin upeutta ja kaikenlaista mitä sen väliin voikaan mahtua.

Yksinkertaisesti tuskastuin. Anne on mielestäni kautta linjan rasittava, kälättävä kakara, joka ei osaa ollenkaan säädellä käytöstään, eikä näe siinä mitään muutoksen tarvetta. Sinänsä hän ei tietenkään ole ilkeä, vaan tarkoittaa aina hyvää ja on vain yksinkertaisesti innoissaan, mutta hän on kuin hyrräväkkärä, joka menee, vaikka joskus olisi syytä olla paikallaan. Annen romanttinen luonteenlaatu on näin kyynisen (?) aikuisen silmin lähinnä paatoksellinen, vaikka toki sille on syynsä ja onhan kyse kuitenkin ensin lapsesta ja sitten nuoresta – elämän kuuluukin olla traagista.

Annessa on toki elämäniloa ja energiaa, josta voi olla hyvä ottaa mallia. Mutta voi hyvänen aika, jos joutuisin joskus hänen kanssaan samaan huoneeseen... luultavasti poistuisin sieltä ääntä nopeammin. Ihmisen täytyy osata joskus olla myös hiljaa, eikä aina purskauttaa suustaan joka ikistä ajatustaan ja joka ikistä ajatusta seuraavaa uutta mielleyhtymäänsä. Anne puhuisi yhteen putkeen luultavasti maailmanloppuun saakka. Ja jatkaisi vielä senkin jälkeen.

Sadan vuoden takaiseksi tyttökirjaksi Anne of Green Gables on siinä mielessä raikas, ettei se ole moraaliselta painotukseltaan mitenkään ylettömän painostava. Marilla ja Matthew ovat toki konservatiivisia ja uskonnollisia ihmisiä (vaikka Matthew'sta en mene kyllä vannomaan mitään, hän on ihastuttavan tyyni ja sopivan arvoituksellinen), mutta he esimerkiksi tukevat ja kannustavat Annen opiskelua ilman vastaväitteitä.

Kun lopulta sain kirjan loppuun yli kuukauden lukemisen jälkeen, olin varma, etten enää pitkällä tikullakaan koskisi mihinkään Anneen viittaavaakaan. Mutta ehkä hajurako on auttanut, sillä enää en koe mahdottomana seuraavienkin osien lataamista Project Gutenbergista. Myönnettävä se sentään on, että hieman kiinnostaisi tietää, miten Annelle aikuisempana oikein käy...


L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
The Project Gutenberg eBook (2008)
238 s.
Alkuperäisteoksen julkaissut L. C. Page Company 1908
Suomentanut Hilja Vesala nimellä Annan nuoruusvuodet (WSOY, 1920)

______

Anne on monelle rakas kirjasankaritar. Muissa blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Kirjojen kamari, Jokken kirjanurkka, Cilla In Wonderland, Lukuisa, Lukisinkohan, Kirjaurakka, Ainakin 52 kirjaa, Mustetta paperilla, Lukematon maailma, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin emäntä Anna on kirjoittanut kaimastaan lisäksi ainakin näin ja näin.

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi.