Adam Johnson: Orpokodin poika

Ihmisen identiteetti on kiinni hyvin pienistä asioista. Lapsuusmuistosta. Omien juurien ymmärryksestä. Taidoista ja tavoista. Määräyksistä. Pakkotoimista.

Pakon edessä ihminen on valmis olemaan kuka ja mitä tahansa, tekemään niin kuin käsketään ja ajattelemaan niin kuin määrätään. Ja silti, suurimmankin pakkovallan alla, on pieni hippunen jotain, mitä kukaan muu kuin ihminen itse ei voi päättää ja tietää.

Jun Do on kasvanut pohjoiskorealaisessa orpokodissa, vaikkei olekaan orpo. Kuten muutkin orpokodin kasvatit, myös hänet lähetetään sotilaskoulutukseen, kun ikää on tarpeeksi. Jun Dosta tulee tunnelirotta ja kaappari, myöhemmin radioaaltojen metsästäjä kalastusalukselle – ja vielä paljon muuta.

Orpokodin poika on kirja, jonka juonta on mahdotonta tiivistää pieneen tilaan. Adam Johnson on rakentanut tarinan, joka päästää lukijan moneen eri asemaan, katsomaan tilannetta yhä uudesta näkövinkkelistä. Päähenkilö on Jun Do, mutta kuka lopulta on kuka? Kenen identiteettiä käytetään, kenet hylätään?

Kirjan sivuilla pääsee hyvin syvälle Pohjois-Koreaan. Tutuksi tulevat japanilasten ja eteläkorealaisten siviilien kaappaukset, kalastusaluksen arki, "diplomatia", vankileirien toivottomuus, kidutus, Pjongjangin kadut ja korttelit, ylhäisön elämä ja Rakkaan Johtajan oikut. Kaiken keskellä Jun Do koettaa selvitä parhaansa mukaan.

Johnsonin tyyli (ja Antti Immosen suomennos) tekevät lukukokemuksesta yhtä aikaa nautinnollisen ja ristiriitaisen. Kirja on oikeasti jopa hauska: se on pilkallinen ja aiheidensa puolesta käsittämätön, absurdi. Samaan aikaan se on karmiva, sillä vankileirit, kidutukset ja pelot kuvataan varsin tarkkaan ja lukijaa säälimättä. Yhden humoristisen hetken jälkeen ollaankin jo kidutukseen erikoistuneen tiimin kellaritiloissa seuraamassa lobotomiaa. Kirjaa lukiessa kannattaa olla hereillä – se ravistelee.

Pohjois-Koreasta lukeminen on ennenkin pannut minut miettimään. Kuten vuosi sitten lukemani "matkaopas", myös Orpokodin poika on ulkopuolisen kirjoittama. Kirja on puhtaasti fiktiota, vaikka se eittämättä ammentaa vankasta tutkimustyöstä, haastatteluista ja tiedonhankinnasta. Orpokodin poika voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2013, eikä varmastikaan syyttä. Se on voimakas, huolellisesti rakennettu tarina, joka tutustuttaa lukijansa aivan vieraaseen maailmaan.

Pohjois-Koreasta on kirjoitettu ja suomennettu varsin paljon tietokirjallisuutta. Siitä huolimatta luulen, että Orpokodin poika riittää minulle jälleen joksikin aikaa. En halua tällä hetkellä tietää enempää, tämä on tarpeeksi. Hulluuden rajoja on toisinaan kiehtovaa tonkia, mutta nyt ei ole sen aika.

Identiteetti on asia, joka kiinnostaa minua paljon. Mistä muodostuu esimerkiksi kansallinen, uskonnollinen tai poliittinen identiteetti? Kuinka paljon ihminen voi valita itse, kuinka paljon on ympäristön väistämätöntä vaikutusta?

Euroopassakin eletään levottomia aikoja. Sotia käydään, terroritekoja tehdään, ääriaatteet keräävät kannatusta, rasismi on näkyvää. On syytä pohtia, millaisista paloista me muodostumme. Mitä olemme valmiit sietämään? Missä kulkee oma rajamme?

Mistä alkaen emme ole enää niitä ihmisiä, joita luulemme olevamme?


Adam Johnson: Orpokodin poika
Suomentaja: Antti Immonen
Ulkoasu: Jussi Hirvi
Alligaattori Kustannus 2014
507 s.
The Orphan Master's Son (2012)

Arvostelukappale.

_____

Myös Kirjavalas ja Kirjavinkit ovat kirjoittaneet tästä kirjasta.

Lukukokemuksellani ruksaan pitkästä aikaa uuden kohdan Pulitzer-listaltani. Lisäksi tämä sopii Kirjan vuoden lukuhaasteen kohtaan 13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon.

Pohjois-Korea – Siperiasta itään

Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea – Siperiasta itään
Kansi: Maria Mitrunen
Johnny Kniga 2014
294 s.


Arvostelukappale.


Pohjois-Korea, maailman korruptoitunein maa. Romahduksen partaalla oleva diktatuuri, suljettu, salainen ja outo. Tuohon maahan ei varsinaisia pakettimatkoja tehdä, mutta turistinkin on mahdollista sinne tiettyjä reunaehtoja noudattaen päästä. Toimittaja ja dokumentaristi Jouni Hokkanen on kirjoittanut kiinnostavan ja viihdyttävän tietopaketin ja matkaoppaan, jonka avulla laiskempi ja mukavuudenhaluisempikin nojatuolimatkaaja pääsee kurkistamaan tuohon erikoiseen valtioon.

Pohjois-Korea on Hokkasta mukaillen "umpiuskollinen teokratia", eikä pohjoiskorealaisuus ole "sosialismia eikä kommunismia, vaan kyseessä on äärinationalistinen, rodun puhtautta vaaliva syvästi uskonnollinen diktatuuri, hengellinen pappisvaltio". Tämä on kiinnostava lähestymistapa ja tärkeä huomio. Maa elää Kimin dynastian, Suuren johtajan muiston, autoritäärisen hallinnon ja armeijan ehdottomassa puristuksessa.

Suuren Johtajan Kim Il-sungin ja hänen seuraajansa, Rakkaan Johtajan Kim Jong-ilin henkilöpalvontakultti pääsee kirjassa esiin selkeästi, kiihkotta ja silti tarkkasilmäisesti. On jotakuinkin mahdotonta ymmärtää, kuinka ihmisen palvonta voi mennä niin pitkälle kuin se Pohjois-Koreassa on mennyt jo vuosikymmeniä sitten. Johtaja- ja kansan isähahmon täydellisyys, ylivoimaisuus ja yli-inhimillisyys muodostavat keitoksen, jota demokraattisessa ja varsin tasapäisessä maassa syntynyt ja kasvanut ihminen ei käsitä. Kansalaiset kykenevät kiihottamaan itsensä hysterian partaalle, itkemään ja palvomaan kuolleita johtajiaan käytännössä käskystä. Maan nykyinen hallitsija, tiettävästi maailman nuorin valtiojohtaja on Kim Jong-un, Loistava toveri, Suuri seuraaja ja Kansan, armeijan ja puolueen kiistaton johtaja. Tästä lähtökohdasta onkin hyvä harkita jonkinmoisen järjen saamista Pohjois-Koreaan. Tai sitten ei.

Hokkanen on vieraillut Pohjois-Koreassa esimerkiksi elokuvafestivaaleilla ja kirjan mukana päästään kurkistamaan hänen yrityksiinsä ottaa selvää oudosta maasta. Pohjois-Koreaan järjestettävät matkat ovat tarkkaan kontrolloituja, eikä mukana saa olla esimerkiksi matkapuhelinta. Turisteille määrätään oppaat, jotka valvovat ja vahtivat vieraita vuorokauden ympäri, jotta nämä näkevät vain oikeat asiat. Hokkanen onnistui itse välillä karkaamaan oppaansa valvovan silmän alta, mutta toisaalta hyöty omin päin tehdyistä retkistä jäi pieneksi: Pjongjangin kaduilla ei pääse kovin pitkälle kiinnittämättä huomiota, eikä turistien käytössä oleva valuutta kelpaa tavallisen kansan kaupoissa ja ravintoloissa. Matkamuistovalikoima on rajoitettu ja valokuvata saa vain luvan kanssa.

Kirja on vetävästi toteutettu ja havainnollistavasti kuvitettu. Luvut ovat lyhyehköjä ja niiden kautta tutustutaan Pohjois-Korean historiaan, diktaattorien ja puoluejohdon holtittomaan elämään sekä maan nykytilanteeseen. Ilmassa on myös kevyttä tulevaisuuden visiointia. Miten Pohjois-Korean käy? Voiko maa pysyä olemassa vielä pitkäänkin ottaen huomioon, että sen talous on käytännössä täysin kuralla? Voiko palvontakultti ja diktatuuri toteutua, kun tiedonvälitys luikertelee vähittäin myös tavallisen kansan käsiin, vaikka puolue kuinka yrittäisi sitä voimakeinoinkin estää?

Pohjois-Korea on totta vieköön kummallinen maa. Sen olemassaoloa on vaikea uskoa ja käsittää, ja maan rajojen sisällä tehdyt hirveydet jäävät paikoin itselläni olankohautuksella kuitatuiksi: abstrakti, vieras ja käsityskyvyn ylittävä ei yksinkertaisesti mahdu tajuntaan. Myöskään Hokkanen ei kirjassaan juuri ota kantaa Pohjois-Korean vankileireihin ja mielivaltaiseen rangaistusjärjestelmään. Tämän kirjan tarkoitus onkin olla kuvaileva, ei arvottava.

Itse en missään nimessä matkustaisi Pohjois-Koreaan. En etenkään nyt diktatuurin aikana, mutta en ehkä silloinkaan, vaikka maa muuttuisi, kansa vapautuisi ja yhteiskunta normalisoituisi. Vieraat tavat, kielet, kulttuurit ja maailmankatsomukset kiinnostavat kyllä, mutta jossain kulkee vieraudenkin siedon raja. Omalla kohdallani se menee tässä.

Jouni Hokkasen Pohjois-Korea – Siperiasta itään on suositeltavaa luettavaa Pohjois-Koreasta (ja/tai diktatuureista) kiinnostuneille, vetävästä ja kepeähköstä tyylistä pitäville ja vaivattomalle nojatuolimatkalle haluaville. Alan asiantuntijoille se ei tarjonne mitään uutta, ja keskustelunavaukseksi se on kepoinen. Kiinnostava ja huolella koostettu kirja yhtä kaikki.

____

Pohjois-Koreaan ovat kirjallisesti matkustaneet myös Lumiomenan Katja ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja.

Kuittaan tällä kirjalla Maailmanvalloitukseni etenemisen Pohjois-Koreaan.