Philip Teir: Donner-ryhmä ja muita novelleja

Nythän on sillä tavalla, että olen aikalailla myyty Philip Teirin proosan edessä. Aloitin aikanaan Talvisodalla ja tulin totaalisen yllätetyksi. Sitten testasin Tällä tavalla maailmaa loppuu ja nyt tutustuin novelleihin Donner-ryhmä ja muita novelleja -kokoelman myötä. Teirin tyyli on samanaikaisesti kepeä, humoristinen ja tarkkakatseinen. Oiva!

Donner-ryhmä ja muita novelleja sisältää kaksitoista novellia, joita yhdistää tietynlainen muutoksen, kriisin tai virheen kaiku. Novellien henkilöt ovat pääosin nuoria aikuisia tai varhaiskeski-ikäisiä, suomenruotsalaisia, pääkaupunkiseutulaisia. Ja silti Teir kaivaa heistä esiin erilaisia puolia, kasvoja ja reaktioita – eri ihmisiä.

Kokoelman avaus- ja niminovelli kertoo toimittajan työstään luopuvasta ja opiskelemaan palaavasta kolmekymppisestä miehestä, joka tutustuu yliopistolla erikoiseen kaveriin, jolla on jonkinsorttinen pakkomielle Jörn Donnerista. Minäkertoja ajautuu (saamattomuuttaan? miellyttämisenhaluaan?) Donner-fanin mukana sangen erikoisiin tilanteisiin, ja vaikka tämän pakkomielteisyys paljastuu vähitellen niin kertojalle kuin lukijallekin, Teir onnistuu rakentamaan novellin jännitteen hienoksi.

Novellihaaste2 sisältää mahdollisuuden peukuttamiseen, ja teen sen nyt Philip Teirin kokoelman osalta novellille Mehän sovittiin, että Espooseen ei muuteta. Peukuttaisin jo novellin nimeä, jos se olisi peukutusvaihtoehdoissa, mutta koska se ei ole, tyydyn peukuttamaan tämän novellin sävyä.

Novellin keskiössä on Helsingin kantakaupungissa asuva mies, joka on varma, että joku naapureista kolhii hänen autoaan taloyhtiön ahtaalla parkkialueella. Niinpä on syytä tarkkailla ikkunasta pihan tilannetta. Vähitellen lukijalle paljastuu, että miehellä on ehkä muitakin syitä keskittää tarmonsa auton saamiin kolhuihin kuin vain rakkaus nelipyöräistä kohtaan. Novellin tunnelma ja kerronnan sävy ovat karheanironisia, ja kaikesta huolimatta empatiaa herättäviä. Mainio!

Hieman ressukoita hahmoja esiintyy novelleissa Sovitusnuket ja Bliniviikot. Ensimmäisessä kohdataan kollegan varaan uransa rakentanut, mutta itsestään ja omista taidoistaan hyvin epävarma ompelimoyrittäjä, jonka itsetunto- ja identiteettiongelmat alkavat räiskyä, kun kollega on muuttamassa ulkomaille. Bliniviikoissa taas perheenisä höseltää ympäriinsä niin vatsataudin, krapulan kuin tavaroiden hukkaamisen pyörteissä.

Kokoelman päättää hillitön Pelot, jossa luetellaan 99 erilaista pelättävää asiaa. Löysin itseni.

Philip Teir kirjoittaa (ja Taina Rönkkö suomentaa) tavalla, joka miellyttää, ilahduttaa ja saa suun vinoon hymyyn. Mitään huumorikirjallisuutta tämä ei ole, mutta se ei myöskään ota itseään liian vakavasti. Ihmiset vain ovat toisinaan vaillinaisia, hölmöjä, hyväuskoisia ja päätyvät tilanteisiin, joihin eivät välttämättä olisi arvanneet joutuvansa. Ja se on ihan okei. Useimmiten.


Philip Teir: Donner-ryhmä ja muita novelleja

Suomentaja: Taina Rönkkö

Ulkoasu: Jarkko Hyppönen

Otava 2011

224 s., e-kirja

Akta dig för att färdas alltför fort (2011)

Kirjastosta.

_______

Toisaalla: Kirjainten virrassa, Sivu sivulta, Valopolku 

Haasteet: 85. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Novellihaaste 2

Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

Maailma voi loppua niin monella tapaa, ja niin moneksi voi loput ymmärtää. Philip Teirin uusi romaani Tällä tavalla maailma loppuu porautuu Pohjanmaan rannikolla vietetyn kesän pinnan alle kipeästi ja ilkikurisesti. Julian ja Erikin perhe suuntaa kesäksi Helsingistä Maitolahteen, Julian lapsuudenkesien maisemiin. Julian pitäisi kirjoittaa toista romaania, Erikillä on paljon lomaa jemmassa. Itse asiassa sitä on hamaan tulevaisuuteen asti, sillä juuri ennen lähtöä päättyneet YT-neuvottelut ovat tuoneet hänelle kenkää. Perheelle sitä on vaikeaa sanoa, aina voi odottaa huomiseen.

Lapset, teini-ikään tullut Alice ja pari vuotta nuorempi Anton joutuvat keksimään monenlaista puuhaa viihdyttääkseen itseään vieraassa maastossa. Naapuritilalla majaansa pitää maailmanloppua odottava ympäristöliike, jonka johdossa on Julian lapsuudenystävä Marika miehensä Chrisin kanssa. Myös Erikin maailmanmatkaajaveli Anders palaa epäonnistuneelta Vietnaminmatkaltaan Suomeen ja liittyy seuraan.

Tällä tavalla maailma loppuu on takakannen mukaan hauskanhaikea, johon määritelmään on helppo yhtyä. Kirja on kepeä muttei heppoinen, helpostiluettava ja kuitenkin huolella kirjoitettu. Viehätyin erityisen paljon Teirin tavasta kuvata hahmonsa. He ovat monipuolisia, aiheuttavat kitkaa toisilleen ja jäävät sopivalla tavalla arvoituksiksi. Näkökulman vaihtaminen, uusien tapahtumien ja puolien paljastaminen ja hillitty salaaminen onnistuvat kautta linjan.

Tapahtumat kesän kuluessa eivät ole ylen dramaattisia, ja silti niihin tuntuu kiteytyvän paljon olennaista. Avioliiton saranat narisevat monella tapaa, lapsuus muuttuu nuoruudeksi, nuoruus aikuisuudeksi. Omista muistoista on rimpuiltava irti, annettava niiden maailman päättyä omaa rataansa. Myös unelmilla on joskus tapana kohdata loppunsa, niin nytkin. Samalla luonto ja ympäristö Maitolahden ympärillä elää ja muuttuu, kuten tekee myös talo, jossa Julian ja Erikin perhe kesää viettää.

Toisaalta lopussa voi olla uuden alku, kun vanhat jäänteet ja painolastit kipataan pois. Ehkä maailma ei vielä lopukaan, ehkä jotain uutta tulee tilalle.


Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu
Suomentaja: Jaana Nikula
Ulkoasu: Sanna Mander
Otava 2017
287 s.
Så här upphör världen (2017)

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Kirja hyllyssä, Hurja Hassu Lukija

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, 56. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa

Philip Teir: Talvisota

Philip Teir: Talvisota. Avioliittoromaani
Suomentaja: Jaana Nikula
Ulkoasu: ?
Otava 2013
347 s.
Vinterkriget. En äktenskaproman (2013)

Kirjamessuostos.



Lukuharrastus on monessa mielessä mahtavaa, mutta yksi erityisen päräyttävä asia on, kun kohtaa täydellisiä yllätyksiä. Pahaa-aavistamaton lukija a) hankkii b) alkaa lukea kirjaa, josta ei paljoa tiedä, ja sekin vähä on jotain ennakkoluuloista. Sitten siinä lukiessaan huomaa, että hemmetti, luenpa nokkelaa opusta, miksei kukaan kertonut tästä aiemmin?

Vaikka onhan tästä toki kerrottu, Helsingin Sanomia myöten. Blogeissa sitä on pidetty runsaana ja elämänmakuisena, näppäränä ja helpohkona, fiksuna ihmissuhdeviihteenä sekä miellyttävänä, hienostuneena ja etäisenä. On myös todettu tyynesti, että "tätähän se on".

Max Paul on 60 vuotta täyttävä sosiologian professori, entinen maalaispoika kaupungissa. Hänen vaimonsa Katriina painaa pitkää päivää Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin hallintotehtävissä. Tyttäret Helen ja Eva ovat löytäneet ainakin jotain elämäntynkää: Helen ydinperheisenä äidinkielenopettajana Espoossa ja Eva ikuista nuoruutta elävänä taideopiskelijana Lontoossa.

Kun kiinnostava nuori toimittaja haluaa tehdä Maxista syntymäpäivähaastattelun Helsingin Sanomiin, moni tapahtumakulku lähtee liikkeelle. Ja niin, seuraa erinäisiä säröjä, kolhuja ja sen semmoista.

Kaikki kerrotaan raikkaasti, sujuvasti ja taidolla. Vau.

Philip Teir on "siviiliammatiltaan" toimittaja. Toivon, että hän viitsii ottaa jatkossakin siitä vapaata ja kirjoittaa lisää proosaa. Tätä tällaista lukee niin mielellään.

En nyt sanoisi, että kyse on mistään maailmankirjallisuutta mullistavasta teoksesta, mutta Teirin tyylissä (ja suomennoksessa) on jotain niin pakotonta, että se ilahduttaa. Ei mitään kikkailua, annetaan mennä vaan.

Paulin perheen elämä on aika kaukana omastani, ja ei sitten kuitenkaan ole. En ole töölöläisen kivitalon kasvatti, enkä vietä viikonloppuiltoja pariskuntaillallisilla, en pyöritä lapsiperheen arkea, enkä pakene odotuksia ulkomaille (vaikka mieli tekisikin). Silti kaikissa perheenjäsenissä on jotain, mitä syvästi ymmärrän.

Vaikka Talvisota kertoo kriiseistä ja risteyksistä, se ei lannista. Se viihdyttää lukijaansa, saa unohtamaan arjen (vaikka fiktiivistä sellaista kuvaakin) ja muistuttaa, että hyvä kirjallisuus voi olla myös näennäisen kepeää ja antaa silti kokemuksena paljon.

_____

Osallistun kirjalla Talven lukuhaasteeseen.