Peter Høeg: Susanin vaikutus

Peter Høeg on jotenkin kumma kirjailija. Selvästi arvostettu, kiistämättä menestynyt, melkoinen tarinaniskijä. Nyt kahden luetun kirjan jälkeen (Lumen tajun luin viime syksynä) en menisi vielä vannomaan, että olen minkään sorttinen fani. Kieltämättä uteliaisuuttani ei vielä ole aivan tyydytetty, joten vähintään luen vielä Norsunhoitajien lapset, jonka olen jossain vaiheessa ostanut edullisena e-kirjana. Ja miksen lisääkin, ken tietää.

Susanin vaikutus on vauhdikas, kiehtova ja häiritsevä romaani. Sen päähenkilö Susan Svendsen on huippufyysikko, naimisissa säveltäjä Labanin kanssa ja teini-ikäisten kaksosten, Thitin ja Haraldin, äiti. Svendsenin perhe elää jonkinasteista tanskalaista unelmaa tyylikkäässä talossaan hyvällä Kööpenhaminan alueella. Perheen jäsenet ovat kuitenkin melkoisia persoonia sekä luonteeltaan että erilaisilta taipumuksiltaan. Susanilla esimerkiksi on kyky saada ihmiset uskoutumaan itselleen ilman sen suurempia voimainponnistuksia.

Susan ja Harald ovat joutuneet perheen Intian-matkalla vaikeuksiin, mutta apu tulee yllättävältä taholta. Heidät luvataan kuljettaa diplomaattisessa suojassa takaisin kotiin, jos Susan vain suostuu auttamaan erikoisessa tehtävässä. Hänen tulee selvittää, missä ovat huippusalaisen, jo lakkautetun Tulevaisuuskomission jäljellä olevat paperit. Komissio perustettiin 1970-luvulla ja se koostui Tanskan terävimmistä aivoista. Mitä pidemmälle selvitystyö pääsee, sitä varmemmaksi käy, että komissiolla oli todellakin monenlaiset avaimet käsissään. Sen jäsenet tuntuivat tietävän kaiken.

Kirjassa on melkoisen raakaa väkivaltaa, ja Susanin näkökulman kautta tarkasteltuna se saa oudon, kelmumaisen suojan ylleen. Veri lentää ja luita katkotaan, mutta Susan ei tunnu olevan oikein moksiskaan. Hän on aika persoonallinen tapaus, hyvin analyyttinen ja objektiivinen, ikään kuin maailma olisi hänelle aivan pelkkää fysiikkaa ja sen lainalaisuuksia. Ehkä se onkin.

Høeg kirjoittaa vimmalla. Tarina etenee paikoin poukkoillen, paikoin hidastellen, mutta koko ajan se tuntuu tempoilevan eri suuntiin. Lukija saa olla tarkkana uusien käänteiden ja esiin nousevien henkilöiden kanssa – verkosto on melkoinen, eikä siitä paljasteta kuin pieni pala kerrallaan. Yhteiskunta, jonka Høeg on tarinaansa rakentanut, on hyytävä ja kuitenkin tuttu. Ehkä näin tehdään jo jossain, ja miksei tehtäisi: valta, raha ja itsekkyys vievät niitä hallussaan pitävät porttien ja aitojen taakse, turvakameroiden suojaan, omaan maailmaansa. Muilla ei ole väliä.

Poliittinen valtapeli tuntuu välillä puhkikalutulta aiheelta. Toisaalta se ei vanhene koskaan, koska se on totta koko ajan. Høegin valtapeli on vielä raaempi, sillä sitä peilataan tanskalaista hyvinvointivaltiota ja sen illuusiota vasten.

Susanin vaikutus on kirja, joka viihdyttää ja samalla ärsyttää. Se on ristiriitainen lukukokemus, mutta saa silti kääntämään aina vain uuden sivun esiin. Ja vielä yhden.


Peter Høeg: Susanin vaikutus

Suomentaja: Katriina Huttunen

Ulkoasu: Jussi Karjalainen

Tammi 2015

426 s.

Effekten af Susan (2014)

Kirjastosta.

_____

Toisaalla: Oksan hyllyltä, Kirjoista ja muista kertomuksista, Lumiomena, Kirjakaapin kummitus, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan Luetut kirjat, Leena Lumi, Nannan kirjakimara, Kujerruksia

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa Tanska saa kolmannen suorituksen.

Kirjankansibingosta ruutu Fiktiivinen hahmo.

       

Peter Høeg: Lumen taju

Peter Høeg: Lumen taju

Suomentaja: Pirkko Talvio-Jaatinen

Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti

Tammi 2011 (1. painos 1993)

540 s.

Frøken Smillas fornemmelse for sne (1992)

Kirjakauppaostos.

Smilla Jespersen on erakkoluonteinen, omassa rauhassaan viihtyvä nainen. Hän on kotoisin Grönlannista, metsästäjä-äitinsä lumen ja jään keskellä kasvattama, mutta tämän varhaisen kuoleman jälkeen tanskalaisisänsä Tanskaan tuoma. Smillalla on lumen taju. Hän ymmärtää luontoa ja lunta, ehkä paremmin kuin toisia ihmisiä. Ura matemaatikkona ja tutkijana on tyssännyt. Smilla asuu Kööpenhaminassa vuokratalossa, naapureinaan muita elämän tavalla tai toisella kolhimia.

Eräänä päivänä Smillan naapurissa alkoholistiäitinsä kanssa asuva pikkupoika Esajas putoaa talon katolta ja kuolee. Poliisi pitää tapausta valitettavana onnettomuutena, mutta Smilla tietää asioiden olevan toisin. Koska virkavalta ei tutki tapahtunutta tarkemmin, Smilla ryhtyy itse toimeen. Ja huomaa sotkeutuneensa johonkin huomattavan paljon monimutkaisempaan kuvioon, joka vie hänet lopulta merille ja kohti hyistä Grönlantia, äitinsä maata.

Peter Høeg on ollut minulle tähän asti tuntematon suuruus. Nimen olen kuullut, mutta tuotantoon en ole tutustunut. Lumen tajun nappasin pokkarina jostain kirja-alesta kesällä, ja nyt syyskuussa aika oli sille sopiva. Lukukokemuksesta muodotui mielenkiintoinen. Ja vähän raskas.

Kirjan alkuosa kiehtoi minua kovasti. Smilla on mieletön hahmo, ristiriitainen ja outo, sosiaalisia normeja rikkova ja sulkeutuneisuudessaan kutittelevaa uteliaisuutta herättävä. Høeg on kirjoittanut hänet eläväksi, oikeaksi ihmiseksi, joka on kuitenkin niin erikoinen, että on vaikeaa päättää, kuinka suhtautua häneen. 

Kerronta soljuu. Høeg kertoo ja jättää kertomatta, juuri sopivassa suhteessa. Smilla tipauttelee uusia tietoja ja paljastaa itsestään asioita hitaasti, huomaamatta. Tämä hyvä tunnelma kuitenkin särkyy jossain vaiheessa. Ehkä silloin, kun lavalle marssitetaan joukko sivuhenkilöitä, joiden perässä ei enää meinaa pysyä eikä heitä erota toisistaan. Lukijana olo on hölmö. Onko älyssäni jotain vikaa, vai miksi en ymmärrä näitä kuvioita?

Kirjan toinen osa, Meri, sijoittuu rahtilaivalle. Ympäristö on jännittävä, mutta uuvuin pian Høegin tapaan kuvailla jokainen yksityiskohta ja laivan osa pitkästi ja tarkasti. Aivan niin kiinnostunut en laivasta ollut. Sinänsä tapahtumissa, jotka laivamatkan aikana alkavat tiivistyä, on hurjasti jännitystä, mutta jaarittelu vei niiltä minun luennassani terän. Myös Smilla tuntuu etääntyvän, hän liukuu käsistä.

Viimeinen jännitysnäytelmä koetaan Grönlannissa. Kirjan loppu pelastaa paljon, minunkin lukukokemukseni. Siinä tiivistyvät juonenkäänteet, mielikuvitus ja luonnon jylhyys. Harmi, että suuri siivu kirjasta jää ennen sitä kuitenkin kauas minulle mieluisasta luettavasta. Paikoin laivamatkan eteenpäin lukeminen oli suorastaan tuskaisen hidasta ja nihkeää.

Lumen taju kertoo monista asioista. Yhtäältä se on kuvaus yksilön kohtaamista kolhuista: lapsuuden turvallisuuden murenemisesta, omien juurien hämmentävyydestä, uuteen sopeutumisesta ja sen mahdottomuudesta. Toisaalta siitä on luettavissa kritiikkiä siirtomaa-ajattelua sekä luonnonvarojen hyväksikäyttöä, ahnehtimista ja tuhlausta kohtaan. Mihin kaikkeen ihmisen pohjaton ahneus voi johtaa? Miksi tiede ja kehitys eivät aina lyö kättä moraalin ja etiikan, yhteisen hyvän ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kanssa?

Kokonaisuus jää positiivisen kokemuksen puolelle ennen kaikkea Smillan hahmon ja Høegin kiehtovan kerronnan vuoksi. Mutta liikaa on myös tyhjäkäyntiä, jaarittelua ja tuskaisen yksityiskohtaista kuvailua. Kiinnostuneena tartun kuitenkin jatkossakin Høegin teoksiin. Sen verran ihmeellisellä tavalla hän osaa kirjallisen maailmansa rakentaa.

_____

Lumen tajusta on kirjoitettu varsin monessa blogissa: Sallan lukupäiväkirja, Sonjan lukuhetket, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirjoihin kadonnut, Illuusioita, Kirjaurakka, Aamuvirkku yksisarvinen.

Kirja on yhdeksäs syyskuussa lukemani kirja ja samalla siis yhdeksäs euro minulta #lukuhaasteeseen. Valloitan sillä myös Maailmanvalloituksessani Grönlannin.