Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Albaaninuorukainen on paennut koko ikänsä. Ensin itseään ja itsensä tuntemista, sitten ympäriltään hajoavaa yhteiskuntaa ja kotimaata, lopuksi jälleen itseään ja kaikkea, minkä on aiheuttanut, särkenytkin. Hänen tuntuu mahdottomalta määritellä itseään kovin tarkasti: hänen vaelluksensa on kulkenut Albaniasta Italiaan, Saksaan, Espanjaan, New Yorkiin ja lopulta hyytävään Suomeen. Voiko hän missään antaa periksi, rauhoittua, olla turvassa? Kohdata menneet?

Hän kertoo tarinaansa menneestä ja nykyisyydestä. Siihen kietoutuu voimakkaasti lapsuus ja nuoruus – tietenkin – jonka Agim- ja Bujar-nimiset pojat jakoivat keskenään. Yhdessä he kokivat rujon elämän Tiranassa aikana, jolloin mitään ylimääräistä ei ollut, ja vain Albanian kaksipäinen kotka toi hieman valoa maailman ylle. Jos sekään.

Pajtim Statovcin romaani Tiranan sydän on villi, rujo, karu ja koskettava. Se on hienoa, eheää tarinankerrontaa, suuri ja hiottu romaani, jossa ei ole ylimääräistä. Se hengittää, elää, kietoo lukijan mukaansa pyörteeseen, josta ei pääse pois ennen viimeistä sivua. Ja silloin olo on kaikkensa antanut, paljon saanut.

Luin Statovcin esikoisen Kissani Jugoslavian vasta tänä kesänä, ja vaikka (vai koska?) se ei päästänyt minua helpolla, ei edes kovin lähelle, halusin ehdottomasti tarttua myös tähän Statovcin toiseen, muutamaa vuotta uudempaan romaaniin. Ei siis ollut vaikeaa poimia sitä mukaansa kirjastosta henkilökunnan suosituspöydästä.

Tiranan sydän puhutteli minua suuresti. Sen päähenkilön kamppailu elämänsä painon kanssa on sydäntäsärkevää, ja sen kuvaama maailma on samaan aikaan vieras ja silti samastuttava. Minulla ei ole ollut elämässäni merkittäviä epäselvyyksiä sukupuolen tai seksuaalisuuden kanssa, mutta se ei vähennä kykyäni empatiaan niitä kohtaan, joille kaikki ei ole selvää tai jotka joutuvat kärsimään sen vuoksi, mitä ovat.

Huomionarvoista on myös romaanin kyky kertoa mielenterveydestä ja sen voimasta – ja heikkoudesta. Mihin ihminen on valmis, paljonko hän jaksaa kantaa, miten pitkälle yltää. Ja entä kun ei enää jaksa, kun väsyy taisteluun. Tai ihan vaan elämään. Miten sitten käy? Jos on peräisin maailmasta, jossa mies ei ole heikko, jossa sukupuolia on kaksi, jossa avioliitot sovitaan sukujen kesken? Tai vaikkei olisikaan?

Statovcin käsissä tarina kiertyy, taipuu ja kasvaa. Hän on sen mestari, ei epäilystäkään.



Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Otava 2016
271 s.

Kirjastosta.


Toisaalla: Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him?, Pieni kirjasto, Kirjasähkökäyrä, Tekstiluola, Kannesta kanteen, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kaisa Reetta T.    

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 20. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Bekim on kosovolaisen maahanmuuttajaperheen poika, jonka aikuistuminen tuntuu kipeältä. Hän etsii itseään ja olemistaan yliopiston luennoilta, chateista ja rajuista irtosuhteista. Lopulta Bekim päättää ostaa itselleen boakäärmeen, vaikkei edes pidä käärmeistä. Vapaana asunnossa liikkuva matelija saa kuitenkin jollain ihmeellisellä tavalla Bekimin päähän ryhtiä. Toinen merkittävä kohtaaminen tapahtuu yökerhossa, kun Bekim tutustuu omapäiseen, tylyyn mutta todella kiehtovaan kissaan. Ennen kuin huomaakaan, Bekim huomaa elävänsä sekä kissan että käärmeen kanssa. Kaikkea muuta kuin hän joskus kuvitteli.

Bekimin äiti Emine on puolestaan tehnyt elämässään aina niin kuin kunnon kosovalaiselta albaanitytöltä odotetaan. Hän ei tavoitellut suuria, ei pyrkinyt eteenpäin eikä oikeastaan minnekään. Hän meni naimisiin ensimmäisen isänsä sopivaksi katsoman kosijan, komean Bajramin kanssa ja ajatteli tekevänsä siinä juuri niin kuin kuuluu. Mistä Emine olisi voinut tietää, että kotimaa ympärillä sortuu samaa tahtia kuin haaveet onnellisesta avioliitosta? Eminen ja Bajramin perhe muuttaa pois sodan jaloista kaukaiseen ja kylmään Suomeen, jossa maahanmuuttajien elämä ei ole herkkua. Vaikeinta sopeutuminen tuntuu olevan Bajramille, jonka ei ole aiemmin tarvinnut sopeutua mihinkään, sillä muut ovat tehneet hänen käskyjensä mukaan.

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia voitti ilmestymisvuonnaan 2014 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja on kerännyt kuluneiden neljän vuoden aikana paljon lukijoita ja kehuvia kritiikkejä ja arvioita. Kirjan käännösoikeudet on myyty useisiin maihin ja käännöksiä on jo ilmestynyt kahdeksalla kielellä. Tarina on tulossa tänä syksynä Kansallisteatterin näyttämölle Johanna Freundlichin ohjauksena.

Suuri suomalainen menestystarina? Ehdottomasti. Taitava esikoisromaani? Kyllä.

Kissani Jugoslavia on villi, persoonallinen ja jäntevä romaani. Sen kertojaäänet ovat vahvoja: vuorotellen 2010-luvun nuori mies, joka etsii itseään itseään satuttaen, vuorotellen Titon Jugoslaviassa varttunut, perinteiden sitoma nuori nainen, josta kasvaa vuosien myötä itsensäkin vahvuudellaan yllättävä, sopeutumiskykyinen nainen.

Miljöön rakentamisessa Statovci on taitava. Helsinki kovana ja kylmänä, Kosovon maaseutu sellaisena kuin sitä aina on eletty. Perinteiden paino on tarinassa vahva, tukahduttavakin, ja sitä vastaan pyristely tuntuu lähtökohtaisesti mahdottomalta, mutta sinnikkyydellä selviytyy. Ulkopuolisuuden tunne välittyy vahvana etenkin Bekimistä, mutta myös Eminestä. Miten elää, jos ei ole missään kotonaan, jos ei missään tunne itseään tervetulleeksi ja rakastetuksi?

Romaanilla on suuret vahvuutensa, joita ei voi kiistää. Jokin piti minua silti etäällä Kissani Jugoslavian maailmasta, ei aivan antanut upota mukaansa. Kirja on kova ja karu, pohjavireeltään synkkä. Sen pinnan alla liikkuu paljon muutakin kuin kuristajakäärmeitä ja narsistisia kissoja, mutta ikään kuin se liike ei olisi ollut minua varten. Statovcin kirjoittaman tarinan ei toki tarvitsekaan olla minun, kaikkea muuta. Sillä on ehdoton oikeutensa olla sellainen kuin se on, ääni jollekin, jota en koskaan voi täysin ymmärtää.


Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Ulkoasu: ?
Otava 2014
286 s.

Omasta hyllystä.


Toisaalla muun muassa: Lukuisa, Luettua elämää, Kannesta kanteen, Reader, why did I marry him?, Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä, Tuntematon lukija, Mitä luimme kerran

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle