Liisa Helve-Sibaja on maahanmuuttaja, jollaisesta millään uudella kotimaalla ei pitäisi olla pahaa sanottavaa: korkeakoulutettu, työhaluinen, keskiluokkainen. Neljätoista vuotta vierailla mailla, siis Sveitsin taivaan alla, ovat väistämättä vaikuttaneet häneen. Ruokakulttuuri, perhe-elämä, naapurusto ja oma kotikylä ovat tuttuja, oma identiteetti on jo suomalais-sveitsiläinen, vaikka passi pysyykin härmäläisenä.
Silti välillä tuntuu siltä, että vain kelluu fonduepadan pinnalla ja katselee kaikkea ulkopuolelta.
Onko se ihmekään? Vaikka suomalaiset ovat suhteellisen siistejä, Sveitsissä siisteys nousee useampaan potenssiin. Jopa kierrätyslehdet on solmittava tietyllä lailla, jotta naapurit eivät valita. Kuri ja järjestys – ne pitävät ihmisen tiellä, etenkin Sveitsissä.
Helve-Sibaja on toimittaja, ja hän on vahvasta kotiäitikulttuurista huolimatta pyrkinyt työskentelemään edes jonkin verran, vaikka onkin äiti ja vaimo. Suurimman osan arjesta täyttävät sveitsiläisen mallikkaaseen tyyliin erilaiset kotiäidin tehtävät: pyykkipäivä, toripäivä, imuripäivä, retkipäivä... Kotona on oltava ruoka valmiina koululaisen lounasaikaan, mikä rajoittaa päiväohjelmaa olennaisesti. Ja tietenkin on muistettava kaikki se sosiaalisten piirien pyörittely ja asioiden hoitaminen. Hausfraun työ ei lopu koskaan!
Hausfrau – kotona Sveitsissä on mainio makupala. Sen rakenteena on näennäisesti yksi viikko kotiäidin elämästä, mutta toki sisällössä mennään kauemmas ja laajempiin aiheisiin kuin kunkin viikonpäivän kodinhoidolliseen teemaan. Helve-Sibaja kertoo elämästä Sveitsissä samaan aikaan houkuttelevasti ja kriittisesti. Elämä ei ole aina herkkua edes pyhän pankkisalaisuuden luvatussa maassa, kuten se ei ole missään muuallakaan.
Kaikenlaiseen maahanmuuttoöyhötykseen suhteutettuna Hausfrau on mukavaa luettavaa. Sillä mamuhan Helve-Sibaja perheineen on, eikä missään määrin koeta sitä peittää tai pyydellä anteeksi. Toisaalta heillä on asema, jossa on neuvotteluvaraa: maahan on tultu miehen töiden vuoksi, kansalaisuuden saa, kun itse lähtee prosessia pyörittämään, eikä varsinaista pelkoa alkuperäisväestön vihasta ole. Näennäisestä helppoudesta huolimatta vieraassa maassa on tehtävä kompromisseja ja kestettävä epäselvyyksiä, joihin kotimaassa ei törmäisi. Niistäkin Helve-Sibaja kirjoittaa.
Kuten todettua, kirja on hyvä välipala. Ei se mitenkään erityisen mieleenpainuva ole, ja paikoin olisin kaivannut terävämpää otetta (esimerkiksi imuroinnin hankaluuden kuvailu ei ehkä ole varsinaisesti kiinnostuskiikarieni polttopisteessä), mutta ilokseenhan tällaista hyvin kirjoitettua päiväkirja- tai blogityylistä tekstiä lueskeli.
Hausfrau valaa uskoa siihen, että ulkomailla on mahdollista pärjätä, mikään ei ole kiveen hakattua (paitsi ehkä sveitsiläinen markkina- ja ulkoilupäivä) ja elämä kyllä kantaa, kun antaa sen tehdä niin. Kyse on tietenkin globaalissa mittakaavassa äärimmäisen etuoikeutettujen ihmisten muuttoliikkeestä ja identiteettikriiseistä, mutta en lähtisi niitäkään vähättelemään. Jokainen elää omaa elämäänsä omassa viitekehyksessään, joka on yhtä arvokas kuin muutkin – ja totta juuri minulle.
Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau – kotona Sveitsissä
Ulkoasu: Elina Warsta
Atena 2015
194 s.
Kustantajalta.
_____
Toisaalla: Mari A:n kirjablogi, Kirjavinkit
Kirjankansibingon kalkkiviivoilla onnistun kannen fonduepadan avulla ruksaamaan ruudun Ruoka, ja saan samalla aikaiseksi neljännen ja viidennen bingon!
Haasteaika päättyy tänään. Tuloksenani on siis viisi bingoa kesän aikana luetuista kirjankansista. Ei huono!