Dubravka Ugrešić: Kiputilahallitus

Dubravka Ugrešićin Kiputilahallitus kertoo maanpakolaisuuden, sodan ja kansallisen identiteetin murtumisen aiheuttamasta surusta ja kauhusta, sen voimasta murskata ihminen alleen. Romaani sijoittuu pitkälti Amsterdamiin, jonne joukko Jugoslavian hajoamissotia paenneita nuorehkoja ihmisiä on asettunut etsimään uutta ja parempaa elämää.

Tanja Lucić on kroatialainen kirjallisuudenopettaja, joka on kotoisin Zagrebista, mutta joutunut muuttamaan sieltä pois, ensin Saksaan ja sitten Hollantiin. Mies lähti Saksasta kohti itää, Tanjan suunta oli tasainen ja harmaa maa, jossa on silti pirullisen turvallista olla, vaikka ihmiset ovatkin sulkeutuneita ja hitaastilämpeäviä. Tanja saa sijaisuuden yliopistolta, hän opettaa joukolle sotapakolaisia serbokroaatin kieltä ja kirjallisuutta.

Kieli ja sen vaikutus identiteettiin on romaanissa valtavan olennaisessa roolissa. Tanja pohtii opettamansa kielen ilmenemistä ja käyttöä paljon. Kieli jakautuu serbian, kroatian, bosnian ja montenegron kieliin – kuka puhuu ja ymmärtää mitäkin, se on toinen tarina.

Kieli- ja kulttuuriopintojen sijaan Tanjan vetämästä kurssista muodostuu balkanilaisnuorille jonkinlainen terapiaistuntoryhmä. Kotimaiden kaaos, sodan uhka, oma status pakolaisena ja maahanmuuttajana, vieraalla maalla asuminen, erilaiseen kulttuuriin sopeutuminen, kaikki vie aikansa ja vaatii veronsa. Toisilta ne kerätään suurempina kuin toisilta, minkä ryhmä joutuu raadollisesti lukuvuoden aikana huomaamaan.

Kun Tanja vierailee äitinsä luona Zagrebissa pitkän ajan jälkeen, hän saa huomata, ettei ole kotonaan enää sielläkään. Mitä maanpakolaisuus ihmiselle tekee? Antaako se yhtään rauhaa?

Kiputilahallitus on haastava ja raastava kirja. Se saa uppoamaan sijattomuuden ja vierauden tuntemuksiin, herättää levottomuutta, tuntuu oudoltakin. Ymmärrys maansa menettäneitä kohtaan kasvaa vähitellen, vaikkei siihen täysin voi samastua turvallisissa oloissa ja vakaassa maassa asuvana. Päällimmäiseksi tunteeksi kirjan kansien sulkeuduttua jää kuitenkin usko sinnikkyyteen. Ihminen pärjää, muiden kanssa tai tarvittaessa yksin, selviytyy ja jatkaa matkaansa, vaikka huonolta näyttäisi.

Balkanin kriisin vaikutukset näkyvät edelleen Euroopassa ihmisten mielissä ja politiikassa, vaikka sodasta on jo parikymmentä vuotta. Niinkin raastava ja monitahoinen konflikti kuin Jugoslavian hajoamissodat olivat, on ihme, että rauhan tilaan on ylipäätään koskaan päästy. Ihmisten mieliin sota on tietenkin jättänyt lähtemättömän jäljen, jonka korjaamiseen on varattava edelleen aikaa ja vaivaa.

Dubravka Ugrešić: Kiputilahallitus

Suomentaja: Kari Klemelä

Like 2007

328 s. 

Ministarstvo boli (2004)

Kirjastosta.

_________

Toisaalla: Katja Matikainen / Kiiltomato, Mari A:n kirjablogi, Jäljen ääni  

Haasteet: Frau, Signora & Bibi (kirjan alkukieli on kroatia), Muuttoliikkeessä (pakolaisuus)

Slavenka Drakulić: Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään – Sotarikolliset tuomiolla

Slavenka Drakulić: Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään – Sotarikolliset tuomiolla
Suomentaja: Petri Stenman
Ulkoasu: ?
Like 2005
176 s.
They Would Never Hurt a Fly, War Criminals on Trial in the Hague (2004)

Oma ostos divarista.


Kroatialaissyntyinen ja sittemmin Ruotsiin muuttanut kirjailija ja toimittaja Slavenka Drakulić otti suuren haasteen vastaan osallistuessaan tarkkailijana Haagin Kansainvälisen rikostuomioistuimen oikeudenkäyntiin Bosnian sodan aikaisista rikoksista syytettyjä vastaan. Kirja Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään – Sotarikolliset tuomiolla on kirjoitettu vuonna 2004 ja kuvastaa kirjoitusajankohtansa tilannetta tarkasti ja viiltävästi.

Drakulić on kirjoittanut Balkanin kriisistä sekä fiktiota että tietokirjallisuutta. Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään on reportaasi ja raportti, jonka sivuilla lukija pääsee – tai joutuu – osaksi Bosnian sotaa, joka käytiin vuosina 1992–1995. Sodassa kuoli yli 100 000 ihmistä ja sen aikana tehtiin valtavasti törkeitä sotarikoksia, ihmisoikeusrikkomuksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään on jaettu lukuihin, jotka käsittelevät vuorollaan syytteeseen nostettuja henkilöitä. Samalla, kun Drakulić kuvaa oikeudenkäynnin kulkua, syytettyjen reaktioita ja tuomioita, hän taustoittaa niin henkilöitä itseään kuin sotatapahtumia. Lukija ei pääse helpolla etenkään Srebrenican joukkomurhan kohdalla, muttei kyllä muutenkaan. Drakulićin tyyli on kiinnostava: se on samaan aikaan etäännyttävä, analyyttinen ja tunteisiin vetoava. Toisaalta aihepiirikin on sellainen, ettei se jättäne kylmäksi.

Kirjaa varten on tehty paljon taustatyötä ja -tutkimusta, mutta samalla Drakulić pohtii Bosnian sotaa syineen ja seurauksineen myös oman henkilö- ja sukuhistoriansa kautta. Hän miettii, miten oli mahdollista, että tällainen sota syttyi alueelle, jossa oli vuosisatoja eletty rinta rinnan eri kielten, kulttuurien ja uskontojen kanssa. Miksi päädyttiin kiihkonationalistiseen ja äärimmilleen vietyyn vihaan, kuinka etniset puhdistukset saattoivat tapahtua? Ja ennen kaikkea: kuinka aivan tavalliset ihmiset muuttuivat sotarikollisiksi, raiskaajiksi, sadisteiksi ja teloittajiksi?

Tematiikka on kiinnostava ja samalla raskas. Sotiin ei koskaan ole aivan yksinkertaista syytä, ja modernin sodankäynnin raakuus tuntuu olevan aivan omaa luokkaansa. Vaikka Bosnian sota on päättynyt jo parikymmentä vuotta sitten ja Balkan monin tavoin rauhoittunut, teemat, joita Drakulić käsittelee, eivät valitettavasti vanhene. Keskeisten henkilöiden osalta moni asia on kuitenkin kymmenessä vuodessa muuttunut. Esimerkiksi keskeisenä syytettynä ollut Serbian entinen presidentti Slobodan Milošević on kuollut ja kirjan kirjoittamisen aikaan edelleen pakoillut kenraalieversti Ratko Mladić saatu kiinni ja Haagiin vastaamaan teoistaan. Selvää kuitenkin on, että Bosnian sodan jälkipyykki on edelleen likaista ja sitä tullaan pesemään vielä pitkään.

_____

Tämän ovat lukeneet myös Mia/Kirjojen lumo ja Hreathemus/Nulla dies sine legendo.

Valloitan tällä kirjalla Maailmanvalloituksessani Kroatian sekä lisään kirjapottiani Ihminen sodassa -lukuhaasteessa (Moderni sota ja sodankäynti).