Siri Pettersen: Kupla

Kineä ottaa päähän lähes kaikki. Koulussa nälvitään, uintitunnit ovat tuskaa, vanhemmat rasittavia ja oma pää jotenkin tahmean tuntuinen. Eräänä harvinaisen typeränä päivänä, jolloin käytännössä kaikki menee pieleen, Kine löytää hautausmaalta pienen lasipallon, jonka sisällä on oudon näköinen riepunukke. Pallo kulkeutuu Kinen mukana kotiin, ja yllättäen se alkaa kasvaa. Pian se on niin suuri, että Kine mahtuu sen sisälle – ja pinta joustaakin niin, että kuplan ja ulkomaailman välillä voi kulkea. Kukaan muu ei kylläkään pääse kuplaan sisälle. Kine huomaa, että pystyy toivomaan kuplaan mitä tahansa, tai ainakin melkein. Mitään elävää sinne ei voi tuoda, ei edes rakasta kissaa Tipsiä, joka onkin ainoa, jota Kine alkuun kaipaa.

Kuplan pinta sitkostuu, ja kulkeminen sisään ja ulos vaikeutuu. Kinen on päätettävä, jäädäkö kuplaan suojaan kaikelta, oman itsensä herraksi vai luovuttava parhaasta pakopaikasta ikinä. Miten sellaisesta aarteesta voisi päästää irti – maailma ulkopuolella on joka tapauksessa ärsyttävä ja monin tavoin pielessä?

Siri Pettersenin uusi (varhais)nuortenkirja Kupla on kiinnostava tarina kasvamisesta, tunne-elämän vaikeuksista ja omaan itseen tutustumisesta. Kine on päähenkilönä oivallinen: murrosiän kynnyksellä, juuri siinä iässä, jolloin omaksi itseksi kasvaminen alkaa joskus niin kovin kivuliaasti. Kinen elämässä se tapahtuu hyvin konkreettisesti, kun hän pääsee tai joutuu tekemään valintoja: olenko valmis päätöksiin ja kantamaan vastuun niistä?

Kupla on paikka, johon Kine voi paeta tilanteita, joissa hän ei osaa tai halua toimia. Kine kokee olevansa arjen orja: hänen on tehtävä kuten vanhemmat ja opettajat määräävät, kestettävä luokkakavereiden kiusaamista ja pakollisia velvollisuuksia. Eihän se mukavalta tunnu, ja pakeneminen tuntuu melkeinpä ainoalta toimivalta ratkaisulta. Kupla tuo Kinelle myös yllättävää valtaa, sillä hän pystyy liikkumaan sen kanssa haluamissaan paikoissa ja saa sinne mitä tahansa keksiikin toivoa. Vallan mukana tulee vastuu, väkisin.

Pettersenin kerronta on toimivaa ja sujuvaa. Tarina etenee vauhdikkaasti ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Kine on kipunoiva ja kärkäs päähenkilö, mutta huomaamatta häneen ehtii kiintyä, vaikka välillä tekee mieli käskeä häntä lopettamaan kiukuttelun. Eihän se tosin helppoa ole, kyllä minä sen tiedän. Kun kiukuttaa, niin kiukuttaa.

Maagisen realismin elementit sopivat tarinaan hyvin ja avaavat vähitellen kuplan ja sen sisällä olevan riepunuken merkitystä. Vaikka Kuplan tunnelma on synkähkö, se ei ole pelottava tai ahdistava. Kirja saa miettimään, miten tärkeää on opetella toimimaan itsensä ja muiden kanssa vaikeissa tilanteissa ja hankkia itselleen taitoja, joilla pärjää myös silloin, kun on epävarma. Tunne- ja ihmissuhdetaidot eivät ole turhia, ja sen Kinekin tulee huomaamaan.

Kupla on hyvää luettavaa (esi)murrosikäisille ja ilman muuta myös heidän vanhemmilleen. Maailma, elämä ja kaikki sen sellainen tuntuu hieman paremmin käsiteltävältä, kun niiden kanssa on joutunut tosissaan painimaan.


Siri Pettersen: Kupla
Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist
Jalava 2018
287 s.
Bobla (2017)

Arvostelukappale.

________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja


Haasteet: Helmet-haasteen kohta 40. Kirjassa on lemmikkieläin, Tundran lumoissa -haaste (tapahtumat sijoittuvat talviseen Norjaan).

Johanna Holmström: Itämaa

Leila ja Samira ovat nuoria suomalaisia muslimityttöjä. Heidän äitinsä on muslimiksi kääntynyt suomenruotsalainen, isä bussikuskina työskentelevä maahanmuuttaja. Äiti on kiihkossaan ehdoton, isä maallistuneempi. Tytöt koettavat selvitä parhaan kykynsä mukaan, vaikka eivät ajoittain tunne kuuluvansa yhtään minnekään.

Leila on yläkoulussa ja häntä kiusataan. Tyttö on kuitenkin kovapintainen ja oppii selviytymään päivästä toiseen. Rankempaa tuntuu olevan kotona, kun äiti löytää yhä uusia asioita, jotka ovat haram. Huivia tuputetaan, ja vaikka isä ei ota uskontoa niin vakavasti, perheen maine on kuitenkin ehdottoman tärkeä. Samira on jo lentänyt omille siivilleen, mutta hänelle on käynyt huonosti: hän on koomassa kaupungin sairaalassa.

Itämaa rikkoo kerronnassaan kronologiaa, ja kuvaa Leilan ja Samiran elämää käänteineen. Nuoret naiset kohtaavat ennakkoluuloja, vihaa ja pelkoja, mutta myös ihan tavallisia nuoren elämään kuuluvia asioita: kaveruutta, harrastuksia, kokeiluja. He ovat tasapainottelijoita kahden tulen välissä, eikä se ole helppo tehtävä. Helsingin kadut kutsuvat, vaikka oma tausta painaa niskassa: näkeekö joku väärä tuttu? Missä menevät vapauden rajat?

Kirja kuvaa yläkoulun lähinnä helvetin esikartanoksi. En epäile, etteikö koulussa käyminen voisi olla yhtä tuskaista, kuin se Leilalle on, mutta toivon Itämaan olevan äärimmäisyyksiin viety. Ketään koulun aikuista ei tunnu kiinnostavan, miten oppilaat koulussa ovat. Ihmistä voi lähes kiduttaa ilman, että kukaan puuttuu siihen.

Holmström menee henkilöihinsä syvälle, mutta minulle lukijana jäi kuitenkin tarkkailijan rooli. Samira pysyy arvoituksena loppuun saakka, ja aivan tarinan viimeiset käänteet minun oli vaikea hänen osaltaan niellä. Leila suojelee itseään, eikä päästä ketään lähelle, ei lukijaakaan.

Itämaa on kauttaaltaan melankolinen kirja. Se on ristiriitaisuuksien, törmäysten ja rajojen tarina, ja se kuvaa elämää, joka ei valtaväestön edustajalle ole tuttua kuin välillisesti, jos silloinkaan. Silti tarinaan on helppo uskoa, sen voi mielessään sijoittaa mihin tahansa lähiöön. Tätäkin elämä on.


Johanna Holmström: Itämaa
Suomentaja: Tuula Kojo
Ulkoasu: Safa Hovinen
Otava 2013
250 s.
E-kirja.
Asfaltsänglar (2013)

Kirjastosta.

_____

Muiden mietteitä: Kirjasfääri, Anna minun lukea enemmän, La petite lectrice, Mari A:n kirjablogi, Rakkaudesta kirjoihin, Nenä kirjassa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Notko, se lukeva peikko, Kirjasähkökäyrä, Kirjavalas

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi.     

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin

Ensinnäkin ilouutinen: perheeseeni on tullut uusi jäsen.

Ei, ei lapsia eikä uusia lemmikkejä, vaan ihastuttava vempain, Kobo Aura. Kannatti täyttää 30 vuotta ja käydä sitä ennen pikaviestipalvelun välityksellä "keskustelua hypoteettisesta lukulaitteesta" veljen vaimokkeen kanssa. Sellainenhan sieltä synttäripaketista sitten paljastuikin. Olen nyt ihaillut masiinaa muutaman viikon, ja omistan sille vielä ihan oman postauksenkin, mutta tiiviisti ilmaistuna: helkutin hyvin toimiva vehje, jota on helppo käyttää ja miellyttävää lukea.

Ensimmäisenä kirjana Koboltani luin Terhi Rannelan Taivaan tuuliin, joka oli jälleen kerran Elisa Kirjan tarjouksessa. Kyllä oli aivan eri meininki kuin kännykältä lukiessa, se on todettava. Olen pitänyt kännykkälukemista tähän saakka ihan siedettävänä, mutta on hyvin todennäköistä, että se puuha on tullut tiensä päähän. Niin paljon parempi tuo lukulaite on.

Mutta itse kirjaan.

Taivaan tuuliin on tarina Aurasta, joka jää nuorena äidittömäksi. Isä suree omaa suruaan ja unohtaa huolehtia tyttärestään kunnolla. Onneksi on sentään isovanhemmat, mutta eivät hekään ihmeisiin pysty. Aurasta kasvaa syrjäänvetäytyvä, yksinäinen ja varsin ihmisvihamielinen tyttö.

Auraa kiusataan rankasti alakoulussa, ja yläasteelle siirtyessään hän on jo täynnä patoutunutta vihaa. Ainoa kaveriksi laskettavakin lähtee muualle. Yksinäistä on. Toisaalta Aura on huippuälykäs ja vaatii paljon sekä itseltään että muilta. Kuolleen tutkijaäitinsä jalanjäljissä hän kiinnostuu terroristi Ulrike Meinhofista pakkomielteisesti: hän opiskelee terrorismiaiheesta kaiken, minkä irti saa ja jatkaa opintoja yliopistossa. Kun hän kohtaa teatteri-illassa hengenheimolaisensa Henrin, on symbioottinen rakkaussuhde valmis syntymään. Aura on valmis tekemään mitä vain Henrin vuoksi ja tämän pyytäessä. Vaikka tekemään itsemurhaiskun entiseen kouluunsa.

Terhi Rannela on superhyvä kirjailija, en voi muuta sanoa. Oikein harmittaa, että hän on liian nuori, jotta olisin itse saanut nauttia tuotannostaan sopivan ikäisenä. Tietenkään kirjallisuudella ei ole ikärajoja, mutta kyllä olisin varmasti digannut Rannelan kirjoista yläasteikäisenä. No, tyydyn diggailemaan niistä nyt aikuisena.

Taivaan tuuliin on vakava, surullinen ja ahdistavakin. Aura on erikoinen tyttö, johon on käytännössä mahdotonta tutustua. Hänen kiinnostuksenkohteensa ovat kapea-alaisia ja sama koskee ihmisiä, joiden kanssa hän suostuu olemaan tekemisissä: suhteet ovat väistämättä intensiivisiä ja voimia vieviä. Esimerkiksi historianopettajansa Aura saa työuupumuksen partaalle liimautuvaisuudellaan.

Ihan oma lukunsa on Henri, joka on täysin empatiakyvytön sosiopaatti. Hän hyväksikäyttää muita ja manipuloi ympärillään olevat ihmiset mitä oudoimpiin tekoihin. Aura on kokonaan Henrin vietävissä, ja lukija nieleskelee. Henriin on äärimmäisyyksistä huolimatta helppo uskoa. Hänenlaisiaan on. Valitettavasti.

Kirjaa lukiessa miettii, miksi Aura on sellainen kuin on. Onko hän sitä luonnostaan – taipuvainen äärimmäisyyksiin ja kapea-alaisiin kiinnostuksenkohteisiin – vai vaikuttaako äidin menetys niin ratkaisevasti tytön kasvuun ja kehitykseen, ettei sitä voisi muuksi muuttaa? Auran suurin tragedia on turvallisen aikuisen puute kasvuiässä. Äiti kuolee, isästä ei ole mihinkään, isovanhemmat eivät tyrkytä, opettaja käytännössä kiusaa Auraa, eikä ketään muuta ole.

Olisiko Auralla ollut mahdollisuus johonkin muuhun? Sitä jää pohtimaan, eikä vastauksesta voi olla varma. Aura katoaa käsistä kuin ei niissä koskaan olisi ollutkaan.


Terhi Rannela: Taivaan tuuliin
Ulkoasu: Emmi Kyytsönen
Otava 2012 (1. painos 2007)
282 s.
E-kirja.

Oma ostos.

_____

Muiden mietteitä: Rakkaudesta kirjoihin, Vinttikamarissa, Saran kirjat, Kirjoitan ja luen, siis olen, Notko, se lukeva peikko.   

Aleksi Delikouras: Nörtti – New game

Aleksi Delikouras: Nörtti – New game
Ulkoasu: ?
Otava 2012
206 s.

Kirjastosta.


DragonSlayer666 on klaanipelien kuningas, Hege91:n arkkivihollinen ja yläkoululainen teini. Pelit vievät, ja sosiaalinen kanssakäyminen tuottaa toisinaan haasteita. Lisäksi muutamat ääliöt ovat ottaneet Dragon hampaisiinsa ja harjoittavat suhteellisen ikävää kiusaamista häntä kohtaan. Toisaalta onneksi on myös ihana punatukkainen Fetasalaatti, tyttö, josta Drago diggaa jopa enemmän kuin Lara Croftista.

Nörtti – New game on Dragon päiväkirja yhdeltä syksyltä. Merkintöjä on niin pelimaratonien välistä, koulupäiviltä kuin kotibileistä. Arjessa Dragon elämässä ovat myös mutsi ja mutsin miesystävä Jorgos. Koulussa on pääosin tylsää, mutta toisaalta Dragolla on taito hankkiutua erikoisiin tilanteisiin ja väärinymmärryksiin. Välillä taitoa löytyy mitä uskomattomimpiin asioihin.

Hauska tuttavuus tämä Nörtti. Sarjaan kuuluu myös kaksi muuta kirjaa sekä sarja YouTubessa julkaistuja videoita, joista ensimmäinen on tämä. Kirjassakin Dragon elämää käy välillä kuvaamassa innokas tyyppi.

Olen miettinyt paljon, millainen kirjallisuus voisi iskeä poikiin. Nörtti taitaa ainakin edustaa sitä laatua. Se kertoo kaverista, jolla on omat haasteensa elämässä, mutta kuitenkaan tilanne ei ole umpisurkea tai tyyppi täysin säälittävä. Kirjassa on roisia huumoria ja karua kieltä, mutta juuri ne tekevät siitä aidon ja konstailemattoman.

Itse karsastin kouluampumisjutulla ratsastamista, mutta siinä myönnän olevani takakireä tantta. Kun on töissä koulussa, ei näe mitään hauskaa oman ja muiden saman työpaikan jakavien (siis sekä aikuisten että lasten) turvallisuuden vaarantamisessa. Väärinkäsityksestä kirjassakin on kyse, mutta silti pidin käännettä mauttomana.

Noin muuten Nörtti on oikein sujuvaa, mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa. Se uponnee kohderyhmäänsä sujuvasti, ja koska tarinakokonaisuuteen kuuluu myös liikkuvaa kuvaa, ei suuhun jää pelkkää paperin makua. Ei jää kyllä muutenkaan, kirja on hyvä.

Jos mietityttää, mitä kirjaa voisi suositella yläkouluikäiselle nuorelle miehelle, Nörtti on vallan hyvä vaihtoehto. Ja sopii se meillekin, jotka emme niin perusta peleistä tai Pepsistä. Nutturaa kannattaa vaan suosiolla löysentää, ennen kuin hyppää DragonSlayer666:n kelkkaan.

_____

Muualla muun muassa: Morren maailma, Kirjojen keskellä, Kujerruksia, Kirjaston Kummitus, Sonjan lukuhetket.

Laajennan kirjalla Pojat, lukemaan! -haasteen kirjalistaani.