Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa

Professori Kirsi Vainio-Korhonen on lukemieni teosten perusteella erinomaisen hyvä historiantutkimuksen yleistajuistaja. Lemmen ilot ja sydämen salat – Suomalaisen rakkauden historiaa (WSOY 2015) on ihastuttavan ilahduttava kirja, kuten myös Ujostelemattomat – Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (WSOY 2012). Nyt Vainio-Korhonen on tutustunut turkulaisten tarkastusnaisten elämään ja maailmaan 1800-luvun alun Turussa.

Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (SKS 2018) kertoo naisista, jotka elättivät itsensä ja mahdolliset lapsensa osin tai kokonaan seksityötä tekemällä. 1800-luvun alkupuolella avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet olivat sekä syntiä että rikollista toimintaa (etenkin jos seurauksena oli raskaaksi tuleminen), parittaminen ja bordellien pitäminen oli laitonta, mutta seksin myyminen sinänsä ei ollut erikseen kriminalisoitua ennen kuin vasta vuonna 1889.

Turun poliisikamarilla pidettiin vuosina 1838–1848 veneeristen tautien tarkastuskirjaa "kaupungin kevytmielisistä ja irstaista naisista". Sukupuolitaudit, etenkin kuppa, levisivät kaupunkilaisten ja venäläisen sotaväen joukossa, ja tähän uhkaan pyrittiin puuttumaan tekemällä säännöllisiä lääkärintarkastuksia niille naisille, joiden tiedettiin kuuluvan "moraalittomaksi tunnettuun naisväkeen".

Tähän "naisväkeen" päästään kirjan sivuilla tutustumaan tarkemmin sikäli kuin heitä on historiantutkimuksen keinoin voinut jäljittää. Vainio-Korhonen selvittää, millaisia ihmisiä he olivat, mitä tekivät ja miten elivät. Kyse on pitkälti tavallisista rahvaannaisista, omien yhteisöjensä jäsenistä, äideistä, kumppaneista, tyttäristä, kummeista, ystävistä. Harvalle heistä seksityö oli pääelinkeino, vaan pikemminkin kyse oli sivutoimesta. Toimeentulo oli hankittava sieltä mistä sen sai, ja monelle köyhälistön naiselle se tarkoitti useita erilaisia tulonlähteitä ja oman aikansa pätkätöitä. Yhteiskunta ei hyväksynyt toimetonta irtolaisuutta, vaan jokaisella oli oltava palveluspaikka ellei halunnut päätyä lähetetyksi kehruuhuoneeseen eli käytännössä vankilaan. Kirjan sivuilta paljastuukin melkoisia tarinoita naisista, jotka ovat onnistuneet hankkimaan itselleen kehruuhuonetuomion pelossa jos jonkinlaisia työpaikkoja ja isäntiä, ylipäänsä peitetarinoita ja keinoja selviytyä.

Osa tarkastusnaisista oli selvästi oman aikansa syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä ihmisiä. Heillä ei ollut hankittuna edes välttämättömiä kansalaiskelpoisuuden mittareita eli ripillä käyntiä ja ehtoollista eli sitä kautta täysivaltaisuutta omaan elämäänsä. Muistakin kirkollisista toimituksista saatettiin luistaa: osa lapsen synnyttäneistä tarkastusnaisista ei esimerkiksi suostunut ottamaan vastaan papin tekemää kirkotusta, joka kuului ehdottomana osana synnyttäneiden naisten elämään 1800-luvun lopulle asti. Tätä Vainio-Korhonen pitää osoituksena äärimmäisestä syrjäytymisestä tai omasta halusta elää järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella.

Samalla suuri osa Turun tarkastusnaisista oli ihan tavallisia oman aikansa naisia. Köyhiä toki, mutta niin oli suurin osa suomalaisista yhtä kaikki. Osalla oli sisua niin paljon, että he eivät alistuneet tarkastuksiin ja kontrollointiin noin vain. Niin ikään moni päätyi seksityötä tehtyään naimisiin, äideiksi ja muihin töihin – tarkastusnaisen "leima" ei siis ollut ikuinen tai ainakaan se ei mitenkään yksioikoisesti tuhonnut kenenkään elämää, sikäli kuin muuten pysyi terveenä ja työkykyisenä. Muutenkn maksulliseen seksiin ja sukupuolimoraaliin alettiin suhtautua penseämmin ja tiukemmin vasta 1800-luvun loppupuolella, jolloin prostituutio-sanakin vasta tuli Suomeen.

Vainio-Korhosen aiemmista kirjoista tuttuun tapaan Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa on kerronnaltaan selkeä, läpikotaisin inhimillinen teos. Kuvitus ja viitteet ovat kohdillaan ja kirja on esineenä kaunis ja ylväs. Näkökulma Suomen historiaan on utelias ja uutta avaava: syrjään jääneet nousevat esiin omana itsenään, omista lähtökohdistaan ja omilla ehdoillaan. Kirja on erinomaista luettavaa kelle tahansa Suomen ja Turun historiasta kiinnostuneelle ja kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää yhteiskunnan nurjempiakin ilmiöitä ja niiden monitahoisuutta.


Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa
Ulkoasu: Maria Mitrunen
SKS 2018
283 s.

Arvostelukappale.  

Lemmen ilot ja sydämen salat – Suomalaisen rakkauden historiaa

Voi kuinka nautinkaan hyvien populaarien historiakirjojen lukemisesta! Ja vielä kotimaista tavaraa, ai että!

Professori Kirsi Vainio-Korhonen ja tutkija Anu Lahtinen ovat kirjoittaneet katsauksen suomalaisen rakkauden historiaan. Kirja kattaa ajanjakson keskiajalta 1900-luvulle, eli pitkän siivun maamme historiaa. Ote on varma, hyvin ammattimainen – ja erittäin helposti lähestyttävä. Luvut ovat varsin lyhyitä, jolloin lukija voi nauttia pätkän aina kun mieli tekee tai halutessaan paahtaa koko paketin kerralla.

Kirja ravistelee mukavasti aihepiiriinsä liittyviä luuloja ja oletuksia. Rakkauteen, parisuhteeseen ja häihin liittyy paljon tunnepitoisia perinteitä ja teemoja, joista voi saada aikaan tiukkoja väittelyitä. Yksi itseäni kovasti kiinnostava aihepiiri on sukunimen valinta avioituessa. Jotkut pitävät miehen nimen ottamista koko perheelle "perinteisenä" tapana. Avioliittolaki, joka pakotti naisen ottamaan avioituessaan miehensä nimen (tai yhdistelmänimen) oli kuitenkin lopulta aika lyhytikäinen, vain vajaat 60 vuotta vuodesta 1930 vuoteen 1986. Noin muuten vuoden 1930 avioliittolaki oli varsin moderni: aviopuolisot olivat keskenään tasa-arvoiset, eikä mies enää toiminut vaimonsa edusmiehenä esimerkiksi omaisuuden suhteen.

Lainsäädäntö kertoo kiinnostavia asioita yhteiskunnasta vuosisatojen ajalta, ja ihmiset ovat aina osanneet ja halunneet kiertää sitä. Suomessa kihlaus katsottiin yleisesti yhtä pitäväksi sopimukseksi kuin avioliittokin, joten sukupuolielämän saattoi varsin hyvin aloittaa ennen papin aamenta (joka ei sekään ole mikään "ikiaikainen" avioliiton solmija). Toki salavuoteus ja huorintekeminen olivat rikoksia, joista myös rangaistiin, mutta ei voida väittää, että "entisajan ihmiset" olisivat olleet sen siveellisempiä kuin me nykyihmisetkään. Tällaiset vertailut ovat hieman hupsuja, mutta kiinnostavat tietenkin aina – on hauskaa verrata omaa kokemusmaailmaa menneeseen, vaikka sen tavoittaakin vain tutkimuksen ja tulkinnan kautta.

Avioliitto on ollut aina sopimus, ja sitähän se on edelleen. On kuitenkin turha ajatella, että rakkausavioliitto olisi vain nykyajan ilmiö ja toisaalta eikö edelleen harkita tarkkaan, kenen kanssa avioliitto solmitaan? Kyllä ihmiset ovat menneet ennenkin naimisiin rakkaudesta ja myös tehneet sen selväksi ympäristölleen. Lemmen ilot ja sydämen salat esittelee hauskasti esimerkiksi parien välistä kirjeenvaihtoa, joka paikoin tihkuu siirappia. Aikana, jolloin tärkein yhteydenpitokeino on ollut kirjoittaa kirjeitä, niihin on myös pantu suuri tunne ja paino. Se välittyy yhä, vuosikymmenten ja -satojen jälkeen.

Seksuaalisuus ei sekään ole totisesti mitään modernia hömpötystä. Ihmiset ovat tietenkin nauttineet seksistä kautta aikojen ja tuoneet sen myös ilmi, intiimimmin tai julkisemmin. Kirjassa on mukana muutamia eroottisia piirustuksia 1700-luvulta, eivätkä ne häviä 2000-luvun kuvakielelle millään mittarilla. Ennen 1800-lukua naisen kiihottumista pidettiin hedelmöittymisen kannalta ehdottoman tärkeänä. Valitettavasti munasolun löytyminen ja lääketieteellisen ymmärryksen kasvaminen teki tälle käsitykselle hallaa ja 1800-luvulla asenneilmasto muuttui, eikä naisen halua enää pidetty suotavana. Tärkeintä oli hoitaa pakollinen aviollinen velvollisuus ja saattaa jälkeläisiä maailmaan. Tämän käsityksen kumoutuminen veikin turhan kauan, ja kaiketi vasta 1900-luvun loppupuoliskolla naisen halu palasi takaisin seksuaalisuuteen liittyvään käsitteistöön.

Lemmen ilot ja sydämen salat on tietokirja, josta saa ammennettua jutunjuurta yhteyteen jos toiseenkin. Sitä voi lukea joko selaillen tai hartaammin keskittyen, joskaan kovin syvälle se ei aiheisiinsa pääse lyhyehkön mittansa ja populaarin esitystapansa vuoksi. Ehkä voikin ajatella, että se on eräänlainen käsikirja, josta lukija voi saada vinkkejä tarkempaan tutustumiseen. Kirjan lopussa on lähde- ja kirjallisuusluettelo, jota kannattaa hyödyntää, jos kiinnostus tiettyihin teemoihin herää.


Kirsi Vainio-Korhonen & Anu Lahtinen: Lemmen ilot ja sydämen salat – Suomalaisen rakkauden historiaa
Ulkoasu: Anna Makkonen
WSOY 2015
265 s.

Oma ostos.

_____

Toisaalla: Marissa Mehr Turun Sanomissa, Todella vaiheessa -blogi

Kirjan vuoden lukuhaasteesta nappaan kohdan 9. Tietokirja.