Kirsi-Maria Hytönen & Keijo Rantanen (toim.): Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla
Atena 2013
249 s.
Arvostelukappale.
Kultainen 1950-luku. Armi Kuusela, Helsingin olympialaiset, Coca-Cola, Kekkonen, heinäseipäät ja maitolaiturit, ikuisesti jatkuvat lapsuuden kesät, lavatanssit ja jamekset. 1950-luku on kenties yksi voimakkaimmin nostalgialla kuorrutettu vuosikymmen Suomen historiassa. Se on aikaa, jolloin kaikki oli paremmin, jolloin äidit laittoivat ruokaa ja isät toivat leivän pöytään, lapset elivät koulussa hyvässä kurissa ja tekivät ahkerasti töitä. Vai voisiko se sittenkin olla jotain muuta, hieman laajemmin tarkasteltuna?
Tähän kysymykseen on porautunut laaja joukko kotimaisia historian, kansatieteen ja folkloristiikan tutkijoita. Lopputuloksena on Kirsi-Maria Hytösen ja Keijo Rantasen toimittama moniääninen kokonaisuus, jossa tilaa saavat jälleenrakennus, sodan jälkimainingit, kaupungistuminen, maaseudun murros, kodin, perheen, työn ja yhteiskunnan muutos, poliittiset suhteet ennen kaikkea idän suuntaan sekä populaarikulttuuri, muoti ja ajan ilmiöt.
Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla tutustuttaa lukijan monikasvoiseen vuosikymmeneen, niin sanottuun pitkään 1950-lukuun, joka yltää sotien jälkeisestä ajasta 1960-luvun alkuun. Kirjan luvut tuovat esiin sekä tuttuja ilmiöitä että harvemmin puheena olevia asioita. Keskeisenä teemana on muutos ja murros sekä toisaalta nostalgian problematisointi. Onko kaikki tosiaan ollut 1950-luvulla kuin Suomi-filmistä? Mikä saa ihmiset muistamaan tuon ajan niin poikkeuksellisena verrattuna muihin ajanjaksoihin?
Kirjassa käydään läpi muun muassa suurten ikäluokkien lapsuutta ja nuoruutta ja sen aiheuttamaa "nostalgiaryöppyä" sekä koteihin liittyvää teknistä kehitystä ja toisaalta niiden uudenlaista asemaa muuttuvassa psykologisessa ajattelussa. Kodin ja kasvuympäristön piti olla käytännöllinen, riittävän tilava, siisti ja turvallinen. Käytännössä ahtaus oli etenkin saumoistaan pullistelevissa kaupungeissa väistämättä vallitseva olotila. Toinen iso teema, joka kulkee kirjan läpi, on työ. 1950-luvun elämä oli pääsääntöisesti hyvin työteliästä etenkin maaseudulla, mutta myös kaupungeissa kotityöt veivät runsaasti aikaa, sillä vesijohtoverkot, jääkaapit ja muut mukavuudet vasta tekivät tuloaan. Naiset siirtyivät työelämään yhä vahvemmin, vaikka sodanjälkeinen eetos pyrkikiin vahvistamaan kotirouva-ajattelua ja perinteisiä rooleja perheessä. Nuoret lähtivät maaseudulta suurista perheistä työn perässä kaupunkiin, sillä maaseudun auvoa ei ollut pientiloilla mahdollista jakaa kaikille.
Teos on taidolla kirjoitettu ja huolella koostettu, ja se on hyvin yleistajuinen ja helppolukuinen. Tekstejä ei ole alaviitoitettu, mutta mukana on asiaankuuluvasti lähde- ja kirjallisuusluettelo. Ratkaisu on hyvä, sillä se alentanee suuren yleisön kynnystä tarttua tällaiseen kirjaan. Kirjoittajat ovat käyttäneet laajalti arkistoaineistoa, kirjallisuutta ja muistitietoa, jolloin kokonaisuus on hallittu ja uskottava.
Erityismaininnan ansaitsee runsas kuvitus. Aikalaiskuvat ovat peräisin useasta eri arkistosta ja kokoelmasta, ja ne elävöittävät kerrontaa ja kirjaa selvästi. Mainoskuvat, yksityishenkilöiden potretit ja maisemat kertovat paikoin tekstiä enemmän kuvaamastaan ajasta.
Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla tarjoaa kiinnostavan ja moniäänisen katsauksen pitkään 1950-lukuun ja ilmiöihin, jotka vaikuttavat osaltaan suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen. Se kutsuu lukemaan ja tutustumaan, muistelemaan ja pohtimaan unohtamatta historiantutkimukselle välttämätöntä laajakatseisuutta ja kriittisyyttä.
___
Edit. Olen joutunut sulkemaan tämän postauksen kommentointimahdollisuuden massiivisen roskapostihyökkäyksen vuoksi.