Katri Rauanjoki: Kesämerkit

 

Aurinko oli painumassa alaspäin, mutta edelleen oli kuuma. Hillanraakile imi itseensä lämpöä, kypsytti ensimmäisen siemenensä valmiiksi. Ei enää montaa päivää. Punertuvan hillan vieressä solisi puro hiljalleen, sen rannalla tuuli hellästi silitti lapinorvokkeja ja pörrötti vastaisella kohoavaa akantakkua. (s. 66)

Katri Rauanjoen Kesämerkit on hieno episodiromaani kolttasaamelaisten elämästä 2020-luvulla. Millaista on olla vähemmistön vähemmistöä, katoavan äidinkielen haltija tai sen uudelleen elvyttäjä, omaa perintöään kaipaava ja vaaliva, silti valtakulttuurinkin kanssa sinut, kaupunkiin tai maailmalle kotiutunut?

Myönnän, että tunnen saamelaisuutta vain keskinkertaisesti, kolttasaamelaisuutta tarkemmin tuskin senkään vertaa. Oli huikeaa sukeltaa maailmaan, joka tuntui aidolta ja elävältä, monin tavoin tutulta ja silti paljon uutta avaavalta. Rauanjoki ei kirjoita opastaakseen tai saarnatakseen tai esitelmöidäkseen, ei. Hän kirjoittaa kertoakseen tarinaa.

Kesämerkkien henkilöhahmot voisivat hyvin tulla kylänraitilla vastaan - tai hillasuolla. Romaani on episodien kokonaisuus, näkökulma ja päähenkilö vaihtuvat joka luvussa. Ajattelen sen peilaavan kolttasaamelaisuuden moninaisuutta, kuinka mitään kulttuuria ja olemusta ei voi tiivistää tai henkilöidä yhteen vaihtoehtoon. Romaanissa kohdataan nuoria, vanhoja, muualle lähteneitä, sieltä palanneita, turisteja viihdyttäviä, netissä asiaansa ajavia, keskinäisiin kiistoihin päätyviä, rikkinäisiä ja rikottuja, vahvoja ja itsetietoisia ihmisiä. Siis koko elämän kirjo ruokakaupan kassasta maailmanmaineeseen päätyneeseen valokuvataiteilijaan. Henkilöiden elämät risteävät toistensa kanssa, yksi vilahtaa siellä ja toinen täällä, yhteisö kasvaa lukijan mielessä ja tuo kerroksia kerrontaan.

Lapin upea luonto on täynnä sielukasta elämää, uskallan väittää luonnon olevan yksi kirjan henkilöistä. Lappi, joskin Kesämerkkien Lappia läntisempi ja eteläisempi, on minulle tuttua aluetta, äitini kotiseutua. Etenkin Lapin kesän olen kokenut monet, monet kerrat ja siinä on vahvaa tunnetta ja tuttuutta, jota koin myös Kesämerkkien kanssa, vaikka Rauanjoen teos sijoittuukin erilaiseen Lappiin. Jokin silti yhdistää, muukin kuin sääskien ininä.

Romaanin sivuilla käsitellään isoja teemoja, sen henkilöt ovat kokeneet paljon ja lisää monen heistä harteille lastataan. Menetys, häpeä, pettymys, oman identiteetin haastavuus - on niin monia tapoja saada kolhuja itseensä. Vaikka kirjassa ei ole yhtä selkeää päähenkilöä, jonka kasvua tai muutosta lukija pääsisi seuraamaan, tuntuu, että silti kirjan lukemisen jälkeen on nähnyt jonkin käännöksen, mutkan ja ennen kaikkea merkittävän matkan. 

Jotain suurta vimmaa ja tunnetta tästä kirjasta luin. Tietynlaista surua ja haikeutta, toisaalta sinnikkyyttä ja uskoa siihen, että katoamassa oleva kieli tai kulttuuri on kokemastaan uhasta huolimatta elinvoimainen ja eteenpäin sykkivä, viimeiseen henkäykseen saakka. 

Annoin Kesämerkkien viedä, kuulin sääsket ja luonnon huminan, suon elämän äänet, maistoin tuoreen hillan (voi kun maistaisin!), katsoin yötöntä yötä, tunturin varjoa ja jokiveden pintaa. Nautin.

Katri Rauanjoki: Kesämerkit
S&S 2022
256 s.

Kirjastosta.

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön. 

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoen Jonain keväänä herään on romaani vuodesta, jonka masennus syö mukanaan. Päähenkilö on luokanopettaja Kerttu, joka sairastuu masennukseen, joutuu jäämään sairauslomalle ja panee tahtomattaankin perheensä, puolisonsa Lassen ja lapsensa Inarin ja Eelin, koville.

Romaanissa vuorottelevat Kertun ja Lassen näkökulma, saapa ääntä Inarikin. Äidin masennus vaikuttaa painavan täkin lailla koko perheeseen, painaa kaikkia alaspäin, vaikka isä tekee paljon arjen eteen. Syksy ja talvi ovat piinallisen pitkiä, päivät toistuvat, pahenevat, joskus paranevatkin.

Jonain keväänä herään paljastaa masennuksesta sen monet rumat puolet, mutta samalla se on toiveikas olematta ällöpositiivinen tai väkinäistä energiaa tuputtava. Rauanjoki kirjoittaa tyynesti ja samalla vaikuttavasti, ja tarina kietoo mukaansa, saa ymmärtämään, kummastelemaan, suuttumaan. Kirjan Kerttu saa apua terapiasta, joka kuvataan ristiriitaisia tunteita herättävänä mutta lopulta hyödyllisenä.

Kirjassa masennuksen konkretisoituminen saa viimeisen sysäyksensä Kertun esimiehen asiattomasta käytöksestä, mutta rakennuspalikat sitä varten ovat olleet olemassa jo pitkään. Kerttu on ollut pitkälti tunnollinen tyttö ja tunnollinen nainen, tunnollinen opettaja ja tunnollinen äiti. Löytyy syitä lapsuudestakin: sisaruskateutta, vanhempien välisiä ja muuhun perheeseen heijastuneita asioita. Näitä seikkoja romaani avaa vähitellen, ja niitä tarkastellaan huolella. Ydin on selvä: masennusta voi olla vaikeaa määrittää, sen syitä ei ole aina aivan yksinkertaista selvittää, ja usein kyse on niin monen osan kokonaisuudesta, että syyttävä sormi kannattaa laskea ennen kuin sitä on nostanutkaan.

Siinä missä Kerttu kirjoittaa unikkokantiseen vihkoonsa suunnitelmia itsemurhastaan, maailma hänen ympärillään kulkee radallaan. Rauanjoki onnistuu masentuneen mielenmaiseman kuvaamisessa hyvin: kuinka ristiriitaista on tiedostaa, että arki jatkaa eteenpäin, vaikka itse jäisi peiton alle päivästä toiseen.

Tällaista aihetta käsittelevän kirjan yhteydessä tuntuu luontevalta verrata sitä omiin kokemuksiin. Opiskeluaikana sairastin lievän masennuksen, johon onnekseni sain hyvää ja asiantuntevaa apua YTHS:ltä. Syitä sen kummemmin tässä ruotimatta on todettava, että monien asioiden summan tuottama kakofonia, ristiriitainen olo, maailman sävyjen muuttuminen harmaiksi ja vääristyneiksi sekä oman käytöksen osittainen kontrolloimattomuus ovat asioita, joihin pystyin tämän romaanin sivuilla samastumaan erinomaisesti.

Jonain keväänä herään on romaani, joka antaa mietittävää ja koettavaa. Lisäksi se on taitavaa proosaa, joka jättää kikkailun ja krumeluurin väliin ja keskittyy kirkkaisiin, selkeisiin lauseisiin, joiden muodostama kokonaisuus on tyylikäs ja ammattimainen.


Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
Ulkoasu: Anna Makkonen
Atena 2016
270 s.

Arvostelukappale.

_______

Toisaalla: Kirjakaapin kummitus, Illuusioita, Rakkaudesta kirjoihin, Ullan Luetut kirjat, Krista/Suomi lukee