Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari
Suomentaja: Annika Eräpuro
Otava 2004
396 s.
Easter Island (2003)
Kirjastosta.
On kaksi aikaa. Vuonna 1913 brittiläinen kotiopettajatar Elsa päätyy järkisyistä avioliittoon itseään tuplaten vanhemman antropologin Edwardin kanssa. Elsan isä on juuri kuollut, ja hänen on pidettävä huolta autistisesta sisarestaan Alicesta. Edward haluaa lähteä tutkimusmatkalle maailman toiselle laidalle, Pääsiäissaarelle, selvittääkseen moai-patsaiden arvoituksen. Elsa ja Alice pakkaavat tavaransa ja lähtevät pienen retkikunnan vahvistuksiksi. Pitkän matkan jälkeen he saapuvat syrjäiselle saarelle keskelle Tyyntä valtamerta, ja tutkimustyö alkuperäiskansan parissa voi alkaa. Elsa keskittyy salaperäisten ronga-ronga-kirjoitustaulujen tulkintatyöhön ja koettaa tasapainotella haastavan sisarensa ja uuden vaimoroolinsa välissä. Seurue on autuaan tietämätön Euroopan tapahtumista, maailmansodan syttymisestä ja saarta lähestyvästä yksinäisestä saksalaisesta sotalaivueesta, jonka käynnillä on suuria seurauksia.
1970-luvun Pääsiäissaarelle saapuu kasvitieteilijä Greer, joka on vastikään jäänyt leskeksi kuuluisan miehensä tohtori Farradayn menehdyttyä sydänkohtaukseen. Greerin ja hänen kuolleen miehensä yhteinen intohimo on ollut selvittää, mikä oli maailman ensimmäinen kukka. Pääsiäissaari tarjoaa Greerin siitepölytutkimukselle ihanteelliset olosuhteet eristäytyneisyytensä vuoksi: se on ympäristönä tutkijalle paratiisi, ja lisäksi Greer pääse pakoon suruaan. Saarella on pieni tutkijoiden yhteisö, johon Greer liittyy, mutta edes pedantti tohtorisnainen ei voi hallita elämänsä kaikkia muuttujia, ei edes – tai etenkään – menneisyyttään.
Lukuvinkin tähän kirjaan sain Elma Ilonan tekstistä, josta innostuin varsin paljon. Hieman seikkailuhenkeä eksoottisessa ympäristössä, historian havinaa, arvoituksia... Kuulostaa oivalliselta kesälukemiselta. Sitä tämä toki olikin.
Vähän jäin kuitenkin kylmäksi. Tarina kulkee kyllä sujuvasti kolmesta näkökulmasta tarkasteltuna: on 1910-luku sekä Elsan että saksalaisen sotalaivaston – tai itse asiassa siitä kertovan kirjan – näkökulmasta ja on 1970-luku. Henkilöt ovat suhteellisen kiinnostavia, eikä esimerkiksi dialogissa tai kielessä muutoin ole moitteen sijaa. Ympäristönä Pääsiäissaari arvoituksineen on todella mielenkiintoinen, ja erityisen innostunut olin 1970-luvun tiedemaailman kuvauksista. Ei ollut naisella silloin helppoa, ei.
Jäin ehkä taas jumiin sivuseikkoihin, mutta jo alkuvaiheessa, kun Alicen autismia kuvataan, olin aistivinani turhan anakronistisia yksityiskohtia. Jotenkin en usko, että 1900-luvun alkuvuosina psykiatrit olisivat sujuvasti puhuneet aivokuoren neuroneista (korjatkaa toki jos olen itse väärässä!) tai muutoinkaan kovin, no, modernisti, sillä esimerkiksi juuri autismi oli pitkään erittäin väärinymmärretty oireyhtymä, jonka tuomio on Pääsiäissaaren kuvaamana aikana ollut aika yksiselitteisesti vajaamielisyys ja passitus mielisairaalaan. (Plussaa siitä, että autismi-sanaa ei kirjassa käytetä, ainakaan en huomannut, sillä sekin on kehitetty vasta kirjan tapahtuma-ajan jälkeen.) Noin muuten Alice on kiehtova ja keskeinen, varsin aidon oloinen henkilö tarinassa, joskaan hänestä ei mielestäni oteta aivan kaikkea mahdollista irti.
(Ja olenko ihan nillittäjä, jos valitan siitäkin, että Greerin ja hänen tutkijakollegansa keskustelussa puhutaan Intian miljardista ihmisestä, vaikka kyseinen väestömäärä saavutettiin siellä virallisesti vasta vuosituhannen vaihteessa? Taidan olla. Mutta minua ärsyttää, jos ei olla huolellisia!)
Pääsiäissaari on ennen kaikkea kahden naisen kehitystarina kuudenkymmenen vuoden välein. Elsa on todella moderni ja itsenäinen nainen, joka ei anna yhden järkiavioliiton paljon hidastaa, kun on mahdollisuus ottaa asioista selvää omin päin. Hänen miehensäkään ei puutu vaimonsa tekemisiin, vaan pikemminkin kannustaa niihin – oman mielihyvänsä, mukavuutensa ja ajan oloihin sopivien oletusten kustannuksella. Greer on itse asiassa vähän ongelmallisempi tapaus, vaikka saakin nauttia 1970-luvun eduista, sillä hän jää tähtitutkijamiehensä jalkoihin kaikessa, eikä edes itse myönnä sitä. Onneksi kehitystä ja valaistumista tapahtuu. Tarinan lopussa langat solmitaan nätisti yhteen ja tulevaisuus on valoisa.
Pitkästyttävä tämä kirja ei kuitenkaan ole, vaan kuten jo mainitsin, tarina rullaa hyvin eteenpäin. Hieman höttöinen olo minulle kuitenkin jäi, huolimatta siitä, että Pääsiäissaari tarjoilee oivan kattauksen siitepölytutkimusta, monin tavoin maailman laidalla sijaitsevan saaren arvoituksiin liittyvää spekulaatiota ja armottoman (luonnon)tiedemaailman kuvausta.
So American: Modern Women Writers
Maailmanvalloitus: Pääsiäissaari
(PS. Kirjaa lukiessa minulla soi melkein katkotta päässä Ultra Bran Kahdeksanvuotiaana. Pitemmän päälle melko raivostuttavaa, vaikka hyvä biisi onkin.)