Näytetään tekstit, joissa on tunniste Julie Orringer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Julie Orringer. Näytä kaikki tekstit

7. toukokuuta 2015

Julie Orringer: Näkymätön silta



Olo on pöhnäinen. Kuin kurkkuuni olisi kaadettu litra siirappia, minkä jälkeen minut olisi pakotettu karuselliin ja kielletty sen jälkeen oksentamasta.

Julie Orringerin Näkymätön silta on historiallinen romaani, rakkausromaani ja sotaromaani. Se kertoo unkarinjuutalaisesta perheestä ja etenkin sen keskimmäisestä pojasta, Andraksesta. Andras lähtee Unkarista Pariisiin vuonna 1938 opiskelemaan arkkitehdiksi. Vaatimattomista oloista ponnistava nuorukainen on saanut stipendin, mutta menee myös töihin teatterin tarpeistoavustajaksi. Uusia ystäviä ja vihollisiakin löytyy, ja yleinen ilmapiiri alkaa kiristyä juutalaisten osalta.

Ja Pariisi – siellä odottaa tietenkin myös Rakkaus ja Intohimo. Baletinopettaja Klara, kohtalokas vanhempi (=kolmekymppinen) nainen, saa Andraksen pauloihinsa, ja rakkaussuhde syttyy Pariisin taivaan alle. Ah! Klaralla on traaginen menneisyys Budapestissä, ja historian kiemurat alkavat vähitellen avautua.

Kirjan ensimmäinen puolisko kuluu pääosin Pariisissa pääosin juutalaisten henkilöiden elämää seuraten. Toinen osio kirjasta sijoittuu Budapestiin ja muualle Unkariin, sillä poliittisen liikehdinnän vuoksi Andraksen ja Klaran on poistuttava Ranskasta. Luvassa on toinen maailmansota, työleirikomennuksia, nälkää, pelkoa, kuolemaa ja suuria tunteita.

Näkymätön silta julkaistiin muutama vuosi sitten, ja siitä on aika ajoin näkynyt tekstejä blogeissa. Kirjasta on pidetty paljon, ja se on tuonut monelle lukijalle erinomaisia lukuhetkiä.

Minulle ei.

Jo ensimmäisen parinsadan sivun aikana pohdin useaan otteeseen, miksi luen tällaista kirjaa ja miksi en vain jätä sitä kesken, kun en selvästi innostu tarinasta tai sen henkilöistä ollenkaan. En osaa edelleenkään vastata, miksi luin kirjan loppuun.

Miksi en pitänyt kirjasta?

1) Se on ällöttävän siirappinen. Se yrittää olla muuta, mutta ei onnistu. Kirjailijalla keulii kovasti, mitä tulee laatusanojen käyttöön ja muuhun kuvailuun – oli kyse sitten ihmisistä, paikoista tai tunnetiloista. Esimerkki:

Hänen silmänaluksensa sinersivät ja ihon persikkainen kulta oli kalvennut norsunluun väriseksi. Klara näytti läpikuultavalta, aivan kuin tuuli olisi puhaltanut hänet sisältä tyhjäksi. Hän liikkui kuin jokaista jäsentä olisi särkenyt.

Öh. Yäk? Tarina kerrotaan Andraksen näkökulmasta, ja anteeksi nyt vaan: ei kuulosta parikymppiseltä nuorukaiselta. Norsunluun väriseksi kalvennut ihon persikkainen kulta... COME ON.

2) Kirjaa varten on tehty selvästi paljon taustatutkimusta. Se pohjaa ilmeisesti osittain kirjailijan suvun historiaan. Ajankuvasta en naputa, sen kyllä ostin sellaisenaan. Mutta tietynlaiset yksityiskohdat vetävät mattoa alta. Aivan kuin kirjailijan olisi viimeiseen saakka ja vielä kerran vakuuteltava, että kyllä tässä on muuten tutkittu asioiden tolaa, uskokaa nyt please:

Uupumuksesta sekaisin Andras tavasi aseman kylttiä. TYPKA. Kieli pikaisesti ylähampaita vasten ja huulet hetkeksi yhteen ennen äännettä "ka", unkarin kielen diminutiivia. Andraksen läpi humahti helpotus: he eivät olleetkaan itärintamalla. He olivat yhä Unkarin rajojen sisällä.

Jep, sodan sytyttyä, matkalla tuntemattomaan määränpäähän tavarajunan vaunussa sitä totisesti funtsailee unkarin kielen diminutiivia.

3) Kirjan henkilöt ovat moraaliltaan jotain muuta kuin perinteistä ihmisrotua. He ovat aivan toivottoman hyviä ihmisiä, eettisiä, hyveellisiä ja pahaa tarkoittamattomia. Tavallinen tallaaja alkaa kyseenalaistaa omaa moraaliaan kirjaa lukiessaan. Onko minussa jotain vikaa, kun en ole noin hyvä ihminen? Andras on oikea unelmien vävypoika ekstrakerroksella kiilloketta, ja Klara taas taantuu silmin nähden hetkissä vuosikaudet itsellistä ja kiehtovaa pariisittaren elämää viettäneestä aikuisesta naisesta Andraksen herkäksi ja haavoittuvaiseksi nuorikoksi. Huoh.

Enkä edes lähde siihen, millaista eloa ne nännit ja rintojen ja lantion kaaret ja litteän vatsan häilyvät arvet tarinan kuluessa elävät...

Loppuun on todettava, että kyllä Näkymättömällä sillalla on se ansio, että luin sen kaikesta huolimatta loppuun. Toisen maailmansodan tuiskeet kuvataan kirjassa tuoreesta näkökulmasta, sillä rintamalla siinä ei olla, vaan Andras kumppaneineen joutuu työleireille, joiden miljöötä ei ole vielä puhki kaluttu.

Näköjään lukukokemuksesta kirjoittaminen auttaa. Enää ei tunnu ihan niin ylettömältä. Jääköön Näkymätön silta vähitellen omalta osaltani armeliaasti unohduksiin.


Julie Orringer: Näkymätön silta
Suomentaja: Kristiina Savikurki
Ulkoasu: Katja Kaskeala
Otava 2011
755 s.
E-kirja
The Invisible Bridge (2010)

Oma e-kirjaostos.

_____

Toisaalla: Nenä kirjassa, Luettua, Lukuisa, Kirjahamsterin lukuvinkit, Ajatuksia kirjamaasta, Leena Lumi, Lukemisen kartasto, Kolmas linja, Täällä toisen tähden alla, Booking it some more, Rakkaudesta kirjoihin, Kingiä, kahvia ja empatiaa.

Idän pikajuna -haasteessa etenen tämän kirjan myötä Budapestin asemalle.