Juhani Aho: Rautatie
WSOY 1960
(1. painos 1884)
126 s.
Pakkanen paukkaa nurkissa, räiskää pitkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaihin...
Juhani Ahon Rautatie on suomalaisen kirjallisuuden ohut ja kevyt, mutta sitäkin merkittävämpi klassikko. Reiluun sataan sivuun mahtuu suomalaisen yhteiskunnan suurimpiin murroskausiin kuuluneen 1800-luvun lopun lähes koko kuva helposti lähestyttävässä muodossa – yllättävän moderneja ihmissuhdekuvioita unohtamatta.
Rautatie eli kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet sitoo itseensä suuria merkityksiä. Kirjan päähenkilöt ovat Matti ja Liisa, jotka lähtevät kotoaan Iisalmesta leveämmän leivän perään eteläisempään Suomeen. Suomen ensimmäisen rautatien rakentaminen on edennyt Hyvinkään ja Hämeenlinnan väliseen rataosuuteen ja lisätyövoimaa tarvitaan. Niinpä myös Matti ja Liisa, vastavihitty nuoripari, saavat työtä, jollaiseen eivät ole aiemmin tottuneet, ovathan ne maaseudun torpparistoa.
Rautatien juoni etenee nopeasti, muttei tunnu harppomiselta. Matin ja Liisan muutto susirajan tuntumasta Hyvinkään pohjoispuolen työläisparakkiin on heille merkittävä elämänmuutos, jota lähisuku Iisalmessa vastustaa viimeiseen saakka. Modernisoituvan yhteiskunnan nuoret vesat eivät kuitenkaan jää vastusteluja kuuntelemaan, vaan pakkaavat tuohikonttinsa, sitovat huivinsa ja lähtevät kohti etelää.
Työnteko ratatyömaalla on raskasta ja se näkyy tekstissä – on lähes inhorealistisesti kuvattuja loukkaantumisia, vaaratilanteita ja jopa yksi dramaattinen kuolemantapaus – mutta ilonpitoakaan ei unohdeta. Ajalleen yllättävän avoimesti Aho kuvaa huvittelua, viinanjuontia, tansseja ja seksuaalisia värinöitä, joita pääasiassa nuorten ihmisten kansoittamalla työmaalla väistämättä ilmenee. Liisan ja salaperäisen helsinginjuutalaisen Danin välinen suhde pysyy piilossa niin Matilta kuin muilta yhteisön jäseniltä, mutta Aho päästää lukijan Liisan ajatuksiin ja seuraamaan moraalisia painiotteluita, joita hän käy tehdessään raskasta valintaa aviomiehensä ja rakastajansa välillä. Samalla saadaan käsitys siitä, millaista oli suomalainen monikulttuurisuus aikana, jolloin vasta kiisteltiin siitä, voiko Suomessa edes asua kuulumatta luterilaiseen kirkkoon. Muun muassa tässä kerrontatekniikassa ja tematiikassa näkyy se edelläkävijyys, joka tekee Ahosta ja Rautatiestä yleensä merkittävän suomalaisen kirjallisuuden helmen.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä ilmiömäistä sukupolvikuvausta, jollainen Rautatie kiistämättä on. Ajan kulku näkyy sekä ihmiskohtaloissa että hitaasti etenevässä radanrakennuksessa: vaikka vuodet kuluvat, rautatie ei tunnu saavan sitä pituutta, joka sille on suunniteltu. Liisan ja Matin poika Kalle (jonka isästä ei kuitenkaan saada varmuutta, se voi olla myös Dan) syntyy ja kasvaa ratatyömaalla. Ehkä hitaan rakentumisen voi nähdä jonkinlaisena käänteisenä symbolina suhteellisen nopeille yhteiskunnallisille muutoksille, joita Suomessa samaan aikaan koettiin? Aho halunnee kuvata sitä epävarmuutta, jopa pelkoa, jonka tavalliset suomalaiset kokivat, kun yhteiskunta heidän ympärillään muuttui lupaa kysymättä.
Koska kyse on klassikosta, uskallan paljastaa juonen kulun kokonaisuudessaan: rataa ei Liisan ja Matin aikana saada valmiiksi. Hämeenlinna alkaa jo pilkottaa horisontissa, mutta Aho jättää Rautatien lopun varsin avoimeksi. Liisaa ja Mattia alkaa raskas työ jo painaa, ja huomio siirtyykin Kalleen, joka on ehtinyt kasvaa jo lähes täysi-ikäiseksi urakan aikana. Vaikka urakka on hidas, paikoin suorastaan tuskallisen vaikea, Rautatien loppu on toiveikas. Huominen odottaa, uutta on aina tuloillaan eikä muutos koskaan täysin pysähdy tai lopu. Tämä kotimaisen kirjallisuuden klassikko ei turhaan ole lunastanut paikkaansa kirjaesitelmien suosikkikirjana, sillä sen juoni, kerronta ja teemat antavat paljon ajattelemisen aihetta kaiken ikäisille lukijoille.